Boulderoimassa Kalasataman Kiipeilyareenalla lasten kanssa

Kävimme viettämässä lauantai-iltapäivää lasten kanssa Kalasataman Kiipeilyareenalla. Kiipeilyareena sijaitsee Redin kauppakeskuksessa. Lapset olivat kiipeilemässä ensimmäistä kertaa elämässään, enkä itsekään ole kiipeilijänä kovin kokenut. Käyn Kiipeilyareenalla kuitenkin säännöllisesti opiskelijoideni kanssa, joten paikka oli minulle entuudestaan tuttu.

Kalasataman Kiipeilyareenalla kiipeillään ilman valjaita, eli boulderoidaan. Seinät ovat noin 4-5 metrin korkuisia ja niitä on neljässä eri kerroksessa. Seinillä on on monen tasoisia reittejä. Vaikeusasteen tunnistaa otteiden väristä. Helpoissa reiteissä otteita on enemmän ja ne ovat muodoltaan helpommin tartuttavia. Helpoimmat reitit ovat väriltään harmaita ja keltaisia. Lisäksi Kalasataman Kiipeilyareenalla on erikseen lapsille tarkoitettu kiipeilyseinä. 

Boulderointi on matalan kynnyksen laji, koska kukin voi harrastaa sitä omalla tasollaan. Kehittymisen huomaa konkreettisesti, kun oppii vähitellen kiipeämään vaikeampia reittejä. Molemmat lapset kiipesivät onnistuneesti harmaita ratoja – vähitellen korkeammalle ja korkeammalle. Kuopukselle kaikkein motivoivin seinä oli lasten oma kiipeilyseinä, jonka hän uskalsi kiivetä ylös asti.

IMG-4847 

IMG-4832

Boulderoinnissa on tärkeää harjoitella alastuloa ennen kuin lähtee korkeuksiin. Paksu alastulopatja ei jousta kovin paljoa, joten on järkevää pyrkiä kiipeämään myös alaspäin. Kun seinältä hyppää patjalle, pitää muistaa joustaa polvista. Jos tippuu korkealta, kyykystä kannattaa jatkaa matkaa selälleen leuka rinnassa. Kädet pitää muistaa kaatuessa pitää rinnan tai vatsan päällä, ettei niillä vahingossa ota vastaan. Alastulon lisäksi boulderoinnissa tärkeä turvallisuusseikka on muiden kiipeilijöiden huomiointi. Kiipeilijän alapuolella ei saa koskaan oleskella. Pitää pysytellä reilun matkan päässä seinästä, ettei saa ketään niskaansa.

Boulderointi maksoi yli neljävuotiailta lapsilta 10 euroa ja aikuisilta 13 euroa. Kenkävuokra oli 4 euroa/kenkäpari. Kuopus sai vielä kiipeillä ilmaiseksi, joten koko lysti maksoi meiltä yhteensä 31 euroa.

Lauantai-iltapäivä ei ollut ehkä paras mahdollinen ajankohta kiipeilykokeiluun kahden lapsen ja yhden vanhemman kokoonpanolla, koska porukkaa oli aika paljon. Lasten oli vaikea hahmottaa, mistä kaikkialta ihmisiä saattoi pudota yllättäen päälle. En uskaltanut päästää lapsia hetkeksikään silmistäni. Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut jättää oman kiipeilymaksuni kokonaan maksamatta, koska taisin itse kiivetä koko Kiipeilyareenalla vietetyn tunnin aikana vain kaksi rataa.

Toisaalta uskon, että lapset innostuvat kokeilemaan uusia asioita helpommin, jos aikuinenkin laittaa itsensä likoon, joten oli varmasti hyvä, että myös minä puin kiipeilykengät jalkoihini. Ensi kerralla yritämme mennä kiipeilemään vähän hiljaisempana hetkenä, tai sitten otan toisen aikuisen avukseni vahtimaan lapsia.

Kokonaisuudessaan lajikokeilu oli meidän kaikkien kolmen mielestä varsin onnistunut. Lapset uskalsivat kiivetä vähitellen yhä korkeammalle ja molemmat saivat varmasti rutkasti onnistumisen elämyksiä. Uskon, että lapset kehittyisivät nopeasti, jos kävisimme säännöllisesti kiipeilemässä. Boulderointi on erinomainen esimerkki lajista, jota koko perhe pystyy parhaimmillaan harrastamaan samanaikaisesti omalla tasollaan.

IMG-4836

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s