Epäonninen ennätysjahti – Vantaan puolimaratonin kisaraportti

Epäonninen ennätysjahti – Vantaan puolimaratonin kisaraportti

Kävin juoksemassa Vantaan maratonilla puolimaratonin viime lauantaina.  Tarkoitukseni oli lähteä rikkomaan entistä puolimaratonennätystäni, joka on 1:37:53. Tiesin tavoitteen olevan realistinen, vaikka olinkin joutunut jättämään viimeisen kuukauden treenit vähiin sairastelun ja muiden elämän kuormitustekijöiden vuoksi.

Vantaan maratonin lähtö sijaitsee Tikkurilan urheilupuistossa ja reitti kiertää 10,5 kilometrin lenkkiä lähinnä kevyen liikenteen väyliä. Suurin osa reitistä on asfalttia. Ylämäkiä ei juurikaan ole, joten reittiä pidetään nopeana. Vaikka tänäkin vuonna osallistujia oli yli 1600, tapahtumassa on enemmän pienen kylätapahtuman kuin massamaratonin tuntua. Silti järjestelyt ovat huipputasoa. Kaikesta huomaa, että Vantaan maratonia on tekemässä kokenut tekijäkaarti.

Puolimaratonin lähtö oli vasta kahdelta, mutta lähdin kotoa jo yhdeksän jälkeen. Olin luvannut hoitaa seuramme maratonviestijoukkueiden numeroiden jaon. Kisapaikalla hengailu tuntui kivalta vaihtoehdolta kotona kököttämisen sijaan, koska tiesin, että paikan päällä olisi paljon juoksututtuja. Ajattelin, että jännittäisin kisaa vähemmän, jos minulla olisi muuta ajateltavaa aamupäivällä. Alkuiltapäivä on minulle oikeastaan kaikkein vaikein lähtöaika kisaan. Jännityksen ohella ongelmana on energiansaannin optimointi. Aamupalalla ei pärjää, mutta kunnon lounasta ei voi syödä. Herkkävatsaiselle aikamoista tasapainoilua, kun koneistossa pitäisi olla riittävästi energiaa, mutta silti vatsan pitäisi kestää kisavauhtista juoksua.

Sää oli aamulla epävakainen, joten pakkasin kassin täyteen erilaisia vaihtoehtoisia kisavaatteita. Oli pitkää housua ja shortsia, pitkää paitaa ja t-paitaa, pantaa, buffihuivia, sormikkaita ja eripituisia sukkia. Oli luvattu noin kymmentä astetta lämmintä, mutta tekisin päätökseni juoksuvarusteista vasta kuultuani ensimmäisten maratonviestiläisten kokemuksia todellisesta lämpötilasta.

 

Rupattelin juoksututtujen kanssa sekä kannustin maratoonareita ja viestiläisiä puoleen päivään asti, sitten vetäydyin keskittymään omaan juoksuun. Olin syönyt kymmeneltä välipalaa ja kahdeltatoista otin totuttuun tapaan kaksi Imodium -tablettia, mikä yleensä rauhoittaa vatsani kisoissa. Laitoin napit korville ja menin tekemään tutut kehonhuoltorutiinit.

Sää kirkastui ja sadekuuroja tuli enää vain harvakseltaan puolen päivän jälkeen. Ilma oli viime viikkoihin nähden yllättävän lämmin. Valitsin kisavarustukseksi t-paidan, shortsit ja kompressiosukat. Ostin viime hetken paniikissa vielä irtohihat, koska en pidä palelemisesta ennen lähtöä. Hihat voisin sitten heittää pois kesken matkan tarvittaessa.

Lähdin yhdeltä lyhyelle verkkalenkille seurakaverien kanssa, tein muutaman aukivedon ja venyttelin läpi tutut dynaamiset venytykset, jotka yleensäkin teen ennen kovia juoksuja. Kävin vessassa ja hakeuduin lähtöalueelle odottelemaan.

Olin päättänyt lähteä juoksemaan alle 4:30 min/km vauhtia ja jatkaa niin pitkään kuin jaksan. Jos vauhti tuntuisi jo alussa liian kovalta, tietysti hidastaisin. Juoksu tuntui kuitenkin todella helpolta ja rennolta. Positiivinen puoli edellisten viikkojen vähäisellä harjoittelulla oli se, että keho oli hyvin palautunut. Ensimmäisen kilometrin väliaika oli 4:23, seuraavien 4:25, 4:23, 4:28, 4:26, 4:25, 4:29, 4:26, 4:29 ja 4:28. Itsevarmuus omaan kuntoon kasvoi matkan edetessä, koska jalat toimivat kuin unelma. Samanvauhtista porukkaa oli juuri sopivasti – ei ruuhkaksi asti mutta kuitenkin niin, että sain koko ajan tuijotella jonkun edessäjuoksijan selkää. 

Noin yhdeksän kilometrin kohdalla huolestuin. Vatsa alkoi ilmoitella itsestään. Vatsa ei ollut tuntunut ihan normaalilta ennen lähtöäkään, mutta laitoin sen jännityksen piikkiin. Yritin ajatella muita asioita ja psyykata näin vatsaoireilun pois. Pieni huoli tilanteen etenemisestä kuitenkin hiipi takaraivoon. 

IMG_4294
Puolimatkassa maalialueella oli paljon tuttuja kannustamassa ja siksi hymy oli herkässä. Hetki puolimatkan jälkeen oli vitsit vähissä.

Unohdin hetkeksi vatsan tilanteen, kun saavuin maalialueen läheisyyteen ja ihanat seurakaverit kannustivat kovaäänisesti. Heitin hihat pois ja painelin seuraavalle kierrokselle. Vaikka puolimatkan kannustus boostasi juoksua, alkoi voimistua ärsyttävä tietoisuus siitä, että vatsa ei ollut kunnossa. Juoksun rentous muuttui selviytymistaisteluksi. Kilometrit 11-13 menivät tasaisen varmasti väliajoilla 4:23, 4:28 ja 4:32, vaikka keskityin enemmän vatsan rauhoittamiseen kuin juoksemiseen. 

Aloin olla jo epätoivoinen, kun reitin ensimmäistä huoltopistettä ei näkynyt. Olin varma, että se oli ollut ensimmäisellä kierroksella lähempänä! En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin joutunut odottamaan huoltopisteelle saapumista yhtään pidempään. Ryntäsin bajamajaan. Päätin yrittää rauhoittua ja olla siellä niin pitkään kuin tarve vaatisi. Nyt mentäisiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Ärsytti, kun kuulin kuinka muiden juoksijoiden askeleet läpsyttivät ohitseni. Kului minuutti ja siellä minä istuin edelleen. Kului melkein kokonainen toinen minuutti ennen kuin pääsin ryntäämään takaisin reitille.

Seuraavan kilometrin väliaika oli 6:19. Harmitti vietävästi. Yritin kuitenkin psyykata itseäni vielä jatkamaan tavoitevauhtia. Voisin edelleen päästä lähelle vanhaa ennätystäni. Kilometrit 15-16 sain pidettyä vauhtia päällä, väliajat 4:24 ja 4:33. Sitten energiat alkoivat loppua ja askel painaa. En ollut uskaltanut ottaa mitään suuhuni juoksun aikana. Suuta kuivasi ja jalkojen voimat alkoivat ehtyä. Seuraavaan kilometriin käytin aikaa 4:41 minuuttia. 

Vatsa oli onneksi rauhoittunut vessareissun ansiosta, joten kaivoin housuntaskustani Dexalin pastillin. Yritin olla tukehtumatta sokerijauhoon kuivassa suussani. Kirosin, etten ollut bajamajareissun yhteydessä hörpännyt huoltopisteellä nestettä. Seuraavaa huoltopistettä odotinkin sitten melkein yhtä hartaasti kuin edellistä, mutta nyt siksi, että tarvitsisin kurkkuun kostuketta, jotta saisin viimeisetkin sokerimössöt liukenemaan kitalaestani. 

Juomapiste tuli ja meni ja otin vielä toisen Dexalin pastillin. Kilometrien 18-20 väliajat olivat 4:34, 4:45 ja 4:46. Energioiden loppumisen ohella vauhtia hidasti varmasti myös viimeisten viikkojen vähäiset juoksukilometrit. Toisaalta jouduin tekemään paljon töitä pitääkseni pääni kasassa vessaepisodin aiheuttaman pettymyksen vuoksi. Mitä väliä, mitä vauhtia juoksin, kun olin joka tapauksessa hävinnyt tavoitevauhdista jo kaksi minuuttia? 

Viimeisellä kilometrillä vauhti kiihtyi takaisin lähelle tavoitevauhtia (4:34 min). Maali tuli lopulta vastaan nopeasti. Maalisuoralla sain vielä irrotettua kunnon loppukirin. Loppuaika oli 1:38:14.

IMG_4295

Jäin vain parikymmentä sekuntia ennätyksestäni, vaikka jouduin tekemään parin minuutin pysähdyksen vessaan. Juoksu tuntui aivan viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta rennolta ja vahvalta. Loppuvaiheen vauhdin hiipumista osasin vähän odottaa, sillä pitkät ja raskaat treenit jäivät vähiin viimeisen kuukauden ajalta. Olisi ollut ihme, jos viimeisten viikkojen löysäily ei olisi vaikuttanut juoksuun mitenkään. Kisoissa mitataan toisaalta aina myös mentaalista puolta ja siinä minulla on vielä paljon opittavaa. 

Kisasta jäi sen verran hampaankoloon, että harkitsen vielä parin viikon päästä juostavaa Åland Marathonia, jos vaan kelit pysyvät siedettävinä. Tiedän, että hyvänä päivänä minun on mahdollista nipistää ennätyksestäni pari minuuttia pois, jos vain saan vatsan pysymään rauhallisena juoksun ajan.

Jokaisesta kisasta oppii jotain, meni kisa sitten hyvin tai huonosti. Ehkä itse sain tästä kisasta itsevarmuutta siihen, että minulla on todella mahdollisuudet parantaa puolimaratonennätystäni, kunhan vaan saan juostua kunnon mukaisen suorituksen.  Jatkossa pitää miettiä entistä tarkemmin, miten saan pidettyä vatsan tasapainossa ilman, että energiat loppuvat kesken matkan. Nyt kävi näin. Ensi kerralla olen ehkä matkassa paremmalla onnella.

Kuvista kiitos Soile Prusille!

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

Viime viikko oli todella kiireinen. Piti hoitaa liian monta päällekkäistä asiaa ja samalla nukuimme huonosti, koska esikoinen yski öisin. Ahdisti, kun tuntui, etteivät työpäivien tunnit riittäneet ja lamaannuttava väsymys pisti kapuloita rattaisiin. Tämä samainen viikko oli se, jonka olin päättänyt etukäteen pitää viimeisenä kovana treeniviikkona ennen Vantaan puolimaratonia. Parin edeltävän viikon treenit olivat menneet pieleen flunssan takia, joten yksi kova viikko oli hyvä saada vielä alle. Tiedättekö mitä tein? Laitoin iltaisin villasukat jalkaan, otin lapset kainaloon ja katsoin heidän kanssaan Dohan MM-kisoja. Enkä kantanut tästä tippaakaan huonoa omatuntoa.

Kiire ärsyttää minua. Minua ärsyttää, kun kaikki puhuvat kiireestä. Minua ärsyttää, kun puhun itse kiireestä. Kiire on elämäniloa korventava vitsaus, josta soisi kaikkien pyrkivän mahdollisuuksiensa mukaan irti. En usko, että kukaan nauttii jatkuvasta kiireestä. Kiire kuvaa stressaavaa, liian täyteen buukattua elämää. Jos on koko ajan kiire, pitää miettiä, luoko itse kiirettä elämäänsä. On tietenkin sellaisia ajanjaksoja, jolloin on pakko puskea eteenpäin hampaat irvessä, eikä vaihtoehtoja ole. Usein kiire on kuitenkin ihmisten itsensä luomaa muka pakollisten asioiden täyttämää elämää.

Ärsyynnyn itseeni joka kerta, kun valitan kiireestä. Kiireen tuntu kertoo yleensä siitä, että olen epäonnistunut arjen kokonaiskuormituksen optimoinnissa. Silloin jotain pitää tiputtaa pois ainakin hetkellisesti, kunnes jokin muu elämän osa-alue kuormittaa vähemmän. Olen vasta muutama vuosi sitten todella ymmärtänyt sen, miten paljon arjen kokonaiskuormitus vaikuttaa siihen, miten paljon milloinkin on järkevää treenata. Tunnistan koko ajan paremmin, milloin voin antaa treeneissä palaa ja milloin on järkevämpää löysätä tahtia.

Aika usein meillä on päänsisäisiä sääntöjä sille, mitä kaikkea elämään kuuluu mahtua. Läheskään kaikki näistä eivät ole kuitenkaan sellaisia, jotka ovat objektiivisesti tarkasteltuna pakollisia. Vapaa-ajalla tärkein tehtäväni on huolehtia lasteni perustarpeiden tyydyttämisestä. Minun ei ole pakko viedä lapsia moniin harrastuksiin, minun ei ole pakko suorittaa kaikkia etukäteen suunnittelemiani treenejä, eikä minun ole pakko tavata ystäviäni, vaikka nämä kaikki ovatkin sellaisia asioita, joita pidän arvokkaina, ja joita mielelläni teen. Kivoillakin asioilla on kuitenkin taipumus muuttua kuormittaviksi, jos niitä on liikaa suhteessa käytettävissä olevaan aikaan.

Työntekijänä tehtäväni on hoitaa minulle osoitetut työtehtävät moitteettomasti. Jos töissä on koko ajan työintoa tappava kiire, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä kiireelle on tehtävissä. Tietenkin on paljon ammatteja, joissa omaan työhön ei pysty vaikuttamaan, mutta monesti jotain on tehtävissä. Ainakin kissa pitää nostaa pöydälle ja avata avoin keskustelu hyvinvointia korventavasta kiireestä. Pitkäaikainen stressi on niin haitallista sekä fyysiselle että psyykkiselle hyvinvoinnille, että luulisi työnantajiakin kiinnostavan ratkaisun etsiminen.

Toisaalta välillä voi miettiä, mitä tarkoittaa sillä, kun kertoo, että on kiire. Onko kiire todellista, vai onko kiirepuheesta tullut vain tapa? Vähenisikö kiireen tuntu, jos lakkaisi puhumasta kiireestä?

Lasten hyvinvointi on vahvasti yhteydessä läheisten aikuisten hyvinvointiin. Jos perheessä on koko ajan kiireinen ja kireä ilmapiiri, se ei voi olla vaikuttamatta lapsiin. Minun ruuhkavuoteni ovat jälkikasvuni lapsuus. He rakentavat identiteettiään ja maailmankuvaansa samalla kun minä itse pyristelen arjen eri velvollisuuksien ja tavoitteiden ristipaineessa. En halua, että lapset hengästyvät vanavedessäni elämän hektisyydestä, joten yritän painaa jarrua silloin, kun mopo meinaa karata käsistä.

Itse totesin loputtomalta tuntuneen työviikon jälkeen, että kroppa kaipasi lauantaiaamuna kaikkea muuta kuin suunnitelmissa ollutta kovaa treeniä. Luin aamupalapöydässä rauhassa Kuukausiliitteen, join naapurissa asuvien perheiden kanssa kahvia hiekkalaatikolla ja leivoin iltapäivällä lasten kanssa korvapuusteja. Lenkilläkin kävin, mutta vain kevyellä.

 

En minä tietenkään viime viikkoa kokonaan maannut, sillä kyllähän keho ja mieli tarvitsevat liikuntaa kiireisempinäkin viikkoina. Tein jotain pientä fyysistä aktiivisuutta joka päivä, sellaista, mikä ei kuormittanut jo valmiiksi univelan ja stressin kuormittamaa kehoani. Juoksukilometrit jäivät kuitenkin alle puoleen aiotusta. Tehotreenejä en tehnyt yhtäkään. Ehkä tämä löysäily vaikuttaa Vantaan puolikkaan lopputulokseen, mutta puolimaratontulostakin tärkeämmäksi asiaksi nousi se, että onnistuin palautumaan liian raskaasta työviikosta ja olen taas sekä äitinä että opettajana uuden viikon alkaessa aika zen.

Tsemppiä kaikille pimenevään syksyyn! Nautitaan upeasta ruskasta ennen kuin marraskuun loputon pimeys nielaisee luonnon värit. ❤

-Lilli (Olen Instagramissa nimimerkillä lilligronroos)

IMG-4141

Maratoonarin tasotesti – muutokset sykerajoissa yllättivät

Maratoonarin tasotesti – muutokset sykerajoissa yllättivät

Kävin helmikuussa 2018 ensimmäistä kertaa maratoonarin tasotestissä. Tuloksista on ollut valtavasti hyötyä harjoittelun suunnitteluun ja toteutukseen, kun olen syketietojen avulla osannut skaalata vauhtejani. Kirjoitin kokemuksistani sykeohjatusta harjoittelusta blogiin kesällä 2018 (Sykerajat tuovat varmuutta treenaamiseen). Tänä syksynä minulle tuli vahva tunne, etten voi enää luottaa aiempiin sykerajoihin, joten kävin tekemässä testin uudestaan. Selvisi, että sykerajoissani on tapahtunut epätavallisen suuria muutoksia.

Usein sanotaan, että tasotestissä ei ole tarpeen käydä kovin usein, koska sykerajat ovat suhteellisen pysyvä ominaisuus. Kunnon kehittyessä pystyy juosta aiempaa kovempaa samoilla sykkeillä. Ikä laskee sykkeitä, mutta muutos tapahtuu hitaasti. Puolitoista vuotta sitten saamani tasotestien tulokset ovat tuntuneet tähän asti luotettavilta.

Kärsin viime keväänä ylikuormitustilasta ja raudanpuutoksesta ja halusin kesän ajan treenata vain fiilispohjalta kehoani kuunnellen. En siksi juurikaan seurannut kesän aikana sykkeitä. Kesän treenit kulkivat nousujohteisesti ja tunsin päässeeni kesän lopussa oikein hyvään juoksukuntoon. Kun aloin elokuussa taas seurata sykkeitä, huomasin, että pystyin juosta puolitoista vuotta aiemmin määritellyllä aerobisella kynnyksellä niin kovaa suhteessa juoksutuloksiini, että aloin epäillä sykerajojeni paikkaansapitävyyttä.

Tiedän, että sykkeisiin ei kannata luottaa orjallisesti. Sykkeitäkin tärkeämpää on aina kehon tuntemusten kuuntelu. Olin kuitenkin vähän hukassa sen kanssa, miltä esimerkiksi reippaan lenkin kuuluu tuntua, koska koko viime kevään kaikki vauhtikestävyyslenkit tuntuivat todella raskailta raudanpuutoksen vuoksi. Kesän aikana olin taas saanut kehitettyä vauhtikestävyyttäni ja kovakin juoksuvauhti tuntui rennolta. Halusin varmistusta siihen, mitä sykerajoilleni oli tapahtunut, joten varasin ajan uuteen tasotestiin.

Maratoonarin tasotestissä juostaan 6-7 x 2000 metriä kiihtyvästi valojäniksen avulla. Vetojen vauhti määritellään juoksijan aiempien tulosten perusteella. Jokaisen vedon päätteeksi tarkistetaan syke ja mitataan veren laktaattipitoisuus. Juoksuvalmentaja Pasi Päällysaho tekee testejä Liikuntamyllyssä Helsingissä. Alla olevaan taulukkoon olen kirjannut muutokset testivauhdeissa, veren laktaattipitoisuudessa ja sykkeessä helmikuun 2018 ja syyskuun 2019 tasotesteissä. Vetovauhdit olivat jälkimmäisessä testissä selvästi kovemmat, koska olin testien välissä parantanut ennätyksiäni.

Taulukko 1. Tasotestien vauhdit, laktaatit ja sykkeet helmikuussa 2018 ja syyskuussa 2019.

Vauhti 2/2018 > 9/2019 Laktaatti 2/2018 > 9/2019 Syke 2/2018 > 9/2019
Lähtötaso  1,8 > 0,9
1. 6:36 > 6:11 1,5 > 0,6 140 > 129
2. 5:38 > 5:16 1,2 > 0,8 151 > 144
3. 5:12 > 4:52 1,4 > 0,9 162 > 151
4. 5:02 > 4:42 1,7 > 1,3 164 > 157
5. 4:52 > 4:32 2,9 > 1,9 169 > 159
6. 4:42 > 4:22 3,6 > 3,4 174 > 165
7. 4:32 > 4:12 6,3 > 5,9 177 > 171

Jo testin tehtyäni huomasimme, että sykkeet eivät käyttäytyneet samalla tavalla kuin aiemmin, vaan jäivät selvästi aiempaa alemmas suhteessa kuormitukseen. Varsinaiset testitulokset ovat alla olevassa taulukossa.

Taulukko 2. Tasotestin tulokset helmikuussa 2018 ja syyskuussa 2019.

2/2018 (suluissa vauhti min/km) 9/2019 (suluissa vauhti min/km)
Peruskuntoalue (pk1) 135-156 (6.39 – 5.24) 125-146 (6.23 – 5.08)
Aerobinen kynnys 161 152
Vauhtikestävyysalue 161-173 (5.12 – 4.43) 152-165 (4.52 – 4.22)
Anaerobinen kynnys 173 165
Reippaiden lenkkien syke  165 (noin 5.01) 157 (noin 4.41)
Kovien lenkkien syke  172  (noin 4.43) 165 (noin 4.22)
Maratonennuste 3 h 35 m 13 s 3 h 19 m 39 s

Tasotestin tulokset ovat sen suuntaiset, mitä olimme Pasin kanssa aiemmin arvelleet. Kuntoni on kehittynyt puolessatoista vuodessa huomattavasti. Sekä reippaiden että kovien lenkkien vauhti on kasvanut 20 sekuntia kilometrillä. Maratonennuste on parantunut yli 15 minuuttia. Nämä tulokset eivät olleet yllättäviä, koska olen harjoitellut puolentoista vuoden aikana aiempaa tavoitteellisemmin ja kunnon kehittyminen on näkynyt myös kisatuloksissa. Sen sijaan muutokset sykerajoissa olivat hämmentävän suuret. Aerobinen kynnys oli laskenut testien välillä 161:stä 152:een ja anaerobinen kynnys 173:sta 165:een.

Uskon, että muutos sykerajoissa tapahtui aika nopealla aikavälillä kesän aikana. Ilmeisesti kohonneet rauta-arvot ovat aiheuttaneet sen, että sydämen ei tarvitse enää pumpata niin usein saadakseen happea lihaksiin, kun veren hemoglobiinipitoisuus on suurempi. Näin ollen syke voi pysytellä aiempaa alhaisempana suhteessa kuormitukseen (Tähän selitykseen kysyin varmistusta mm. urheilufysioterapeutti ja valmentaja Tiina Krusbergilta). Uskon kärsineeni tietämättäni rautavajeesta jo pitkään, mikä tukisi tätä tulkintaa.

Kerroin aiemmin blogissa, että koin vähän epäonnistuneeni SAUL:n ratakympillä elokuussa (tuossa vielä linkki kympin rapsaan: SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys). Tuntui, että en saanut itsestäni kaikkea irti ja tuntemusta tuki myös matalaksi jäänyt keskisyke (166). Nyt uusien tasotestitulosten perusteella elokuun kympin kisan keskisyke näyttääkin juuri siltä, miltä sen pitää kympin kisassa näyttää. Voi olla, että olisin vetänyt itseni ennenaikaisesti piippuun, jos olisin juossut kisan kovemmalla  keskivauhdilla.

Jos on yhtään sykeorientoitunut harjoittelija, suosittelen lämpimästi käymään tasotestissä selvittämässä omat sykerajat. Sykerajat kannattaa myös tarkistuttaa tasaisin väliajoin. Kun tietää omat henkilökohtaiset sykerajansa, on helppo harjoitella laadukkaasti. Silti on tärkeää viime kädessä luottaa kehon tuntemuksiin, sanoivat sykkeet mitä tahansa. Sykerajat ovat harjoittelussa hyvä renki mutta huono isäntä. 

Olin ennen testin uusimista hyvin epävarma omasta todellisesta kunnostani. Nyt on luottavaisempi olo lähteä tavoittelemaan ennätystä puolimaratonilla kolmen viikon päästä, kun tiedän missä mennään. Testin perusteella uusi enkka on täysin realistinen, mutta jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että vain juostut tulokset lasketaan.

-Lilli G (Voit seurata minua Instassa: lilligronroos)

Tässä vielä ihana elokuinen muisto Helsinki Marathonilta, kun juoksimme yhdessä maaliin maratonviestijoukkueena. Kuvassa lisäkseni Vera Lensu ja Anu Pitkänen. Joukkueen neljäs jäsen, Essi Kilpeläinen, on kuvassa keltapaitaisen juoksijan takana. Kuva: Helsinki Marathon

Otteita tosielämästä – 4 asiaa, joista en yleensä kirjoita blogissa ja Instagramissa

Otteita tosielämästä – 4 asiaa, joista en yleensä kirjoita blogissa ja Instagramissa

Törmään aika usein siihen, että minua pidetään jotenkin yltiöterveellisenä ja tasapainoisena ihmisenä. Kirjoitan blogissa ja Instagramissa paljon terveyteen, treenaamiseen ja henkiseen tasapainoon liittyvistä asioista, joten kai tämä olettamus on ihan oikeutettu. Se ei tietenkään ole koko totuus. Seuraavat paljastukset eivät ole paljastuksia minut hyvin tunteville ihmisille.

Olen epäjärjestelmällinen ihminen

Jos kuvaan jotakin kotona, siivoan ylimääräiset lehdet, piirrustukset, tiskit, legot, peitot, tyynyt, kalsarit, miekat ja pehmoeläimet yleensä sivuun. Niin varmaan tekee aika moni muukin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän koti olisi aina siisti.

Meillä on kotona kasoja. Paljon kasoja. Sanomalehdet, aikakauslehdet, tärkeät paperit, tarpeettomat paperit, nenäliinat, silmälasikotelot, rasvapurkit, laturit ja muut arkipäiväiset tavarat täyttävät meillä pintoja. Monilla tavaroilla on kyllä paikka, mutta jätämme ne silti lojumaan sinne tänne. Valitettavasti lapset katsovat vanhemmiltaan mallia ja jättävät sujuvasti myös omat tavaransa ympäri kotia. Aina välillä teemme ryhtiliikkeen ja yritämme leikkiä järjestelmällistä perhettä, mutta tilanne luisuu salamana takaisin entiseen.

Kadotan jatkuvasti asioita. Joudun palaamaan keskimäärin viisi kertaa takaisin sisään yrittäessäni tehdä lähtöä töihin, koska pyöräilykypärä, työavaimet, vaihtovaatteet, kännykkä tai jokin muu tärkeä kapistus on hukassa. Aamun tärkeät minuutit valuvat hukkaan, kun säntäilen ympäri kämppää.

Olen juuri se vanhempi, joka unohtaa nimikoida kumpparit, lähtee ostamaan toppahaalaria talven ensimmäisenä pakkaspäivänä, unohtaa retkieväät, unohtaa palauttaa päiväkotiin tärkeät paperit ja unohtaa varata ajoissa terveystarkastuksen. Kaikessa kaoottisuudessa koen kuitenkin, että arkemme on aika hyvin hallinnassa. Olen jo kauan sitten lakannut pyrkimästä hallitsemaan kaikkea kerrallaan. Usein asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Huudan lapsilleni

Lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa. Emme kuitenkaan pääse arjessa aina kovin helpolla. Vaikka meillä on hyvät voimavarat kohdata kasvatukseen liittyviä haasteita, saatan menettää hermot – oikeastaan aika usein. Välillä käytän kantavaa opettajan ääntäni. Suomeksi sanottuna huudan.

Luulin joskus aikana ennen omia lapsia, että pystyisin hoitamaan omien lasten kanssa kriisitilanteet yhtä ammattimaisesti kuin töissä ollessani. Aika nopeasti äitiys opetti minulle realismia. Olen epätäydellinen, mutta pyrin silti olemaan riittävän hyvä äiti. Haluan olla lapsille aito. Kun suutun, lapset tietävät, että tietty raja ylittyi. Kun lepyn, asiat selvitetään. Välillä joudun pyytämään anteeksi, kun puran lapsiin omaa stressiäni. Sekin on elämää.

Olen tehnyt tietoisen ratkaisun, etten juurikaan avaa lapsiperhearkeemme liittyviä asioita blogissa ja Instagramissa. Jos tarvitsen tukea kasvatusasioihin, puhun lähipiirini kanssa. En halua, että lapset lukevat internetistä heidän henkilökohtaisia asioistaan. Jos jaan jotain lapsista, haluan sen olevan lähtökohtaisesti sellaista, mikä ei voisi satuttaa lapsia koskaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsiperhearkemme olisi aina auvoista.

Nipistän liian usein yöunista

Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä, koska tiedän, että hyvin nukkuneena voin paremmin. Silti valvon usein liian myöhään. Olen joskus pystynyt paremmin pitämään linjan, etten työskentelisi enää koneella tai käyttäisi kännykkää yhdeksän jälkeen – ohje, mitä toitotan opiskelijoilleni. Tällä hetkellä lasten kanssa kotona on kuitenkin niin intensiivistä, etten pysty pitäytymään tässä säännössä itse.

Lapsilla on päiväkoti- ja koulupäivän jälkeen niin suuri tarve olla kanssani, että olen suosiolla jättänyt kaiken vähänkään pidempää keskittymistä vaativan asioinnin iltaan. Kun aivot virittyvät illalla työmoodiin, on nukahtaminen kuitenkin vaikeampaa. Liian usein yöunet jäävät vain seitsemän tunnin mittaisiksi – ja sen valitettavasti huomaa voinnissa. Riittävä uni on todella tärkeää palautumisen kannalta, ja tällä hetkellä tietoisesti vähän siitä nipistän. Tuntuu kuitenkin siltä, että kiireettömät kännykättömät hetket päiväkoti- ja koulupäivän ja nukkumaanmenon välissä ovat niin arvokkaita, että haluan olla mahdollisimman hyvin lasten saatavilla.

Se, että haluan olla monessa mukana, tarkoittaa myös sitä, että nukun välillä liian vähän. Meillä kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa käytettävänä. Tätäkin tekstiä kirjoitan lauantai-iltana liian myöhään. Koska kuitenkin nautin kirjoittamisesta, hyväksyn sen, että blogiin menevä aika on pois esimerkiksi Netflix-sarjoilta.

Syön säännöllisesti pitsaa

Kulutan paljon, joten tarvitsen myös paljon energiaa. Perusruokavalioni on sisältää 5-6 annosta päivässä hyvin tavallista ruokaa. Aamupalla syön usein rahkapuuroa ja hedelmiä, lounaalla lautasmallin mukaisen kouluruoan, välipalaksi esimerkiksi pähkinöitä ja jogurttia, päivälliseksi Veikon tekemää kotiruokaa ja iltapalaksi usein leipää, jogurttia sekä marjoja tai hedelmiä.

Uskon ajatusmalliin, että jos syö 80-prosenttisesti terveellisesti, ei ole terveyden kannalta kovinkaan paljoa merkitystä sillä, mitä jäljelle jäävät 20 prosenttia sisältää. Asioimme säännöllisesti naapurikorttelin Kotipizzassa. Tumma suklaata, jätskiä ja salmiakkia kuluu viikottain. Silloin, kun herkuttelen, teen sen hyvällä omallatunnolla. Varsinaista herkkuhimoa minulla harvemmin on, koska syön yleensä niin usein ja niin paljon, ettei verensokeritaso pääse laskemaan. Jos unohdan syödä työpäivän aikana välipalan, olen juuri se tyyppi, joka ahmii kokouspullapitkon jämät opettajanhuoneen pöydältä ennen kuin muut ehtivät paikalle.

En huolehdi painostani ja se heitteleekin jonkin verran vuoden kierron mukaan. Tottakai kestävyysjuoksussa on hyötyä alhaisesta kehonpainosta. Minulle on kuitenkin tärkeämpää riittävä energiansaanti kuin laiha ulkomuoto. Jos syön liian vähän päivän aikana, herään aamuyöllä nälkäisenä. Keho tarvitsee ravintorikasta ruokaa, mutta mieli kaipaa välillä myös herkuttelua.

Pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen kirjoittaessani blogitekstejä ja toisaalta postatessani Instagramiin. Silti teksteistä ja kuvista paljastuu vain pintaraapaisu siitä, millaista arkea päivittäin elän. Se arki on niiden ihmisten täyttämää, joiden kanssa asun ja työskentelen. Se arki on hirveän tavallista työssäkäyvän pikkulapsiperheen äidin arkea. Se arki on hirveän epätäydellistä ja silti juuri oikeanlaista.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Treenaaminen on kivaa, kun treeni kulkee. Luulen olevani juuri nyt elämäni juoksukunnossa. Olen pystynyt tänä vuonna välttämään perinteisen alkusyksyn työstressin, joten arjen kuorma ei ole vaikuttanut juurikaan treeneistä suoriutumiseen. Miten kiitollinen olenkaan, että pystyn vaikuttamaan opetettavien kurssien määrään, enkä joudu väkipakolla paahtamaan ylitunteja! Toisaalta kunto on kohonnut kesän aikana kohisten rauta-arvojen normalisoitumisen myötä. Edelleen syön rautalisää ja vasta aika näyttää, miten tilanne etenee, kun puolen vuoden rautakuuri päättyy.

Viime viikon treeneistä jäi jotenkin niin hyvä mieli, että päätin jakaa treeniviikkoni teille. Ehkä osittain kirjoitan viikosta myös itselleni. Voin muistella sitten huonoina hetkinä aikaa, jolloin kunto oli hyvä, askel kevyt, eikä mihinkään sattunut.

Ei tämäkään viikko mennyt ihan täydellisesti, sillä jouduin parina päivänä tekemään aikataulusyistä suunniteltua lyhyemmän treenin. Toisaalta viikko kuvasti hyvin tyypillisellä tavalla sitä, millaisia valintoja teen arjessa jatkuvasti. On parempi tehdä edes hieman typistetty versio aiotusta treenistä kuin jättää treeni kokonaan väliin. Muu elämä saa mennä välillä prioriteettilistalla treenien edelle. Toisaalta yritän kuunnella kehoa ja erotella laiskuuden todellisesta levon tarpeesta.

Maanantai

Ylitin itseni jo toisena maanantaina peräkkäin, kun lähdin tekemään pitkää lenkkiä aamukuudelta. Ja kyllä kelpasikin lähteä. Meri oli peilityyni ja suuri oranssi tulipallo alkoi juuri kivuta taivaalle. Jolkottelin rauhallista vauhtia Herttoniemenrannasta Roihuvuoren ja Marjaniemen kautta Puotilaan ja sieltä koko matkan Fallbackaan asti. Reitti on kaunis, pääosin merenrannassa tai metsässä kulkevaa hiekkatietä. Itäistä Helsinkiä parhaimmillaan! ❤

Minun piti olla kotona kahdeksalta, jotta ehtisin osallistua lasten päiväkoti- ja koulukuskauksiin. Päätin juosta samaa reittiä edestakaisin, jotta tietäisin tarkalleen, miten kauan kotimatka kestäisi. Vatsa pilasi pyrkimykseni täsmällisyyteen, sillä jouduin tehdä tuttavuutta bajamajan kanssa kotimatkalla. En tahtonut rikkoa lupaustani osallistua lasten kuskauksiin, joten jouduin kiihdyttämään vauhtia paluumatkalla. Kun pääsin kotiin, kello näytti minun juosseen 17,6 kilometriä keskisykkeellä 130. Aikaa kului tunti ja 43 minuuttia (keskivauhti oli 5:54 min/km). Lenkistä tuli siis oikein onnistunut matalasykkeinen pk-jolkottelu, vaikka ei ehkä ihan pitkän lenkin pituiseksi ehtinytkään.

Pyöräilin juoksun päälle työmatkat ja työpäivän aikaiset siirtymät. Kokonaisuutena sain päivän aikana hyötyliikuntaa 15 pyöräilykilometriä. Ei hassumpaa.

Tiistai

Tiistaisin minulla on tässä jaksossa lyhyehkö työpäivä, mutta olen pitänyt alkusyksyn tiistai-iltaisin pilatesta, enkä yleensä mene välissä käymään kotona. Olen hyödyntänyt iltapäivän pari ekstratuntia yleensä lihaskuntotreeniin. Tällä kertaa olin varannut pilateksen yksityistunnin mielettömän ammattitaitoiselta Heikki Lempiseltä, jonka studio sijaitsee Pikku-Huopalahdessa (Studio Heikki). Heikki ei päästänyt minua helpolla, vaan tein töitä joka solulla. Ihan mahtavaa! Pilates tukee valtavan hyvin juoksua.

Olin liikenteessä taas pyörällä, joten hyötyliikuntaa tuli päivän aikana 15 pyöräilykilometriä.

Keskiviikko 

Tiistain raskas yli 13 tunnin päivä painoi, kun heräsin. Päätä särki ja olo tuntui palautumattomalta. Taisin syödä ja juoda liian vähän edellisenä päivänä. Jotakuinkin jokainen lihas oli kipeä Heikin pilatestunnista.

Työpäivä oli hektinen. Ohjelmassa oli bodytreeniä, pilatesta ja paritansseja. Kaikki tunnit olivat sellaisia, joiden aikana minun piti olla paljon äänessä. Kun pääsin kotiin, olin aivan loppu. Olin etukäteen ajatellut käyväni keskiviikkonakin lenkillä. Päätin kuitenkin säästää energiaa loppuviikon treeneille. Yhteensä 11 kilometrin työmatkapyöräily sai riittää. Illalla tein kevyttä lonkka-pakaraseutua vahvistavaa lihaskuntotreeniä ja löhösin. Luulen, että tällä kertaa kyse oli oikeasta levontarpeesta, eikä laiskuudesta. 😀

Torstai

Torstai on lempparipäiväni juoksussa, koska torstai-iltaisin osallistun yleensä maratonklubin yhteistreeneihin. Tällä kertaa vuorossa oli 2 min (ylä-vk) + 1 min (pk2-vk1) x 10 (+verkat). Valmentajamme on sairaslomalla, mutta tuuraajana oli juoksuidolini Sanna. Olimme kokeneissa käsissä.

Teimme oman vauhtiryhmäni kanssa treenit vuorovedolla. Putosin vähän kärryiltä vauhdeista, mutta luulen kaksiminuuttisten vauhtien pyörineen jossain 4:10 min/km molemmilla puolilla. Sää oli aivan täydellinen juoksuun, tihkusadetta ja niukkaa tuulta. Jalat tuntuivat kevyiltä, mutta valitettavasti jouduin tekemään kesken treenin pienen välipysähdyksen. Jo toinen kerta tällä viikolla, kun raudan sekoittama vatsa sekoittaa treenisuunnitelmia! Tein kuitenkin ennaltasovitun treenin loppuun asti täydentämällä missatun kaksiminuuttisen, kun muut olivat jo lopettaneet.

Kuljin kaikki torstain siirtymät autolla.

Perjantai

Perjantaina köpöttelin rauhallista vauhtia töihin ja takaisin. Pk-kilsoja tuli yhteensä 11.

Lauantai

Lauantaina serkkuni meni naimisiin, ja siskoni oli tullut Pohjanmaalta edellisenä iltana meille lastensa kanssa yöksi. Pakottauduin irtautumaan viiden lapsen aamuhässäkästä hetkeksi. Juoksin verkan jälkeen 30 minuuttia sykkeiden mukaan aerobisen kynnyksen tuntumassa, joka on viimeksi mitattuna ollut 161. Kilometrejä tuli 6:86 keskisykkeellä 158. Näin lähellä tavoitetapahtumaa tasavauhtisen vk-harjoituksen olisi hyvä olla vähän pidempi, mutta käytettävissä olevalla aikaresurssilla tämä oli paras, mihin pystyin. Oli aika lähellä, että olisin jättänyt treenin tekemättä kokonaan.

En kesän aikana seurannut juurikaan sykkeitä treenatessani, koska kevään ylikuormitustilan jälkeen koin tarvetta treenata enemmän fiilispohjalta. Nyt, kun olen alkanut taas tehdä treenejä sykkeitä seuraten, hämmästys on ollut melkoinen. Jos sykkeet pitävät paikkansa, reippaiden vauhti olisi kasvanut huimasti. Lauantain lenkillä keskivauhtini oli 4:23, mikä on samoilla sykkeillä noin puoli minuuttia kovempi kuin vuosi sitten treenatessani Tallinnan maratonille.

On selvää, että olen nyt hyvässä juoksukunnossa, mutta näin suurta kuntoloikkaa minun on vaikea uskoa. Lauantain reippaan vauhti oli jotakuinkin kympin ennätysvauhtiani. Tuntuma oli hyvä, mutta, jokin tässä ei pidä nyt paikkaansa. Varasin tälle viikolle maratoonarin tasotestin selvittääkseni, missä mennään.

IMG-3426.JPG
Tämä sykekäyrä minua hämmentää. Syke näytti pysyneen hienosti aerobisen kynnyksen (161) alla vauhdilla 4:23 min/km. Vastaavanlaisen datan sain myös edellisviikon lenkiltä. Varasin maratoonarin tasotestin selvittääkseni, millä vauhdeilla minun olisi todellisuudessa nykyään hyvä juosta reippaat lenkit. Edellisen kerran kävin tasotestissä helmikuussa 2018.

Sunnuntai

Päivä kului häistä palautuessa. Edellisen päivän ja illan virvokkeet tuntuivat kieltämättä vähän päässä, vaikka niitä nautinkin erittäin kohtuudella – olinhan matkassa lasteni kanssa. Näköjään alkoholia pitäisi nauttia useammin, jos haluaisi välttää ikävät jälkiseuraukset. Tukan kipeydestä huolimatta päädyin kuitenkin siihen, että oli ihan turvallista lähteä iltasella tekemään pidempi lenkki. Hölkkäilin ihanassa loppukesän sateessa 18,5 km keskisykkeellä 124. Aikaa lenkkiin kului 1:55 (keskivauhti 6:13 min/km).

IMG-3407.JPG
Sunnuntain parin tunnin pk-jolkottelu korjasi häiden jälkeistä päänsärkyä mukavasti.

Vaikka tälläkin viikolla jouduin soveltamaan treenejä muiden elämän osa-alueiden ehdoilla, sanoisin, että treeniviikko oli varsin onnistunut. Juostuja kilometrejä kertyi 69, pyöräiltyjä 40. Vaikka pyöräilen pääsääntöisesti maksimissaan 6 kilometrin pituisia siirtymiä, lasken nekin osaksi harjoituskokonaisuutta. Hyötyliikunta toimii minulla palauttavana harjoitteluna ja pelastaa ne päivät, jolloin en pysty venymään lenkille muuten. Toisaalta työhöni liikunnanopettajana kuuluu myös paljon liikettä. Kehonhuoltoon panostan oppituntien alkuverryttelyissä ja pidänpä opiskelijoille ihan kokonaisia kehonhuoltotuntejakin. Vaikka kehonhuoltotuokioissa ei olekaan kyse minusta, otan kyllä kaiken ilon irti mahdollisuudesta huoltaa itseäni siinä samalla.

Seuraava koitokseni on tiistaina maratoonarin tasotestissä. Todella kiinnostavaa nähdä, miten sykkeet ja vauhdit ovat muuttuneet puolessatoista vuodessa. Olen juuri nyt aika epävarma sopivista treenivauhdeista. Kaipaan varmistusta erityisesti reippaiden lenkkien vauhtiin. Seuraava kisa on lauantaina 21.9., kun juoksen 15 kilometriä Laajasalojuoksussa. Laajasalojuoksu toimii valmistavana harjoituksena Vantaan puolikkaalle. Vantaan puolikkaan jälkeen laskettelen ylimenokaudelle ja marraskuussa aion hyggeillä hyvällä omalla tunnolla.

Rautalääkitystä minun on määrä jatkaa lääkärin kehoituksesta vielä vuoden loppuun asti. Hemoglobiinini oli noussut toukokuusta elokuuhun 114:sta 140:een. Elokuussa ei mitattu ferritiiniä, mutta uskon senkin olevan nousussa, niin hyvä vointi minulla nyt on. Rautalääkitys on vaikuttanut valtavasti kuntooni, mutta se asettaa myös haasteita treenaamiselle. Joudun suunnittelemaan lenkkejä siten, että on mahdollista pysähtyä vessaan tarvittaessa. Kisoissa ongelmaa ei ole, sillä Imodium pelastaa kisatilanteet. 😀

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Olin eilen illalla Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreeneissä Pirkkolassa. Ohjelmassa oli alkuverryttelyn jälkeen 8 x kilometrin vedot radalla noin kympin kisavauhtia. Olin valmiiksi vähän väsynyt, ja mietin pitäisikö minun edes mennä treeneihin. Lapset ovat heräilleet aamuöisin nyt arkirytmin alettua, ja olen painellut menemään vähän turhan katkonaisilla yöunilla. Enemmän kuin treenistä selviäminen, minua mietitytti seuraava yö. Yöllä olisi pakko saada unta, tai en selviäisi seuraavasta työpäivästä.

Olen kärsinyt jo vuosia levottomista jaloista. Ongelma on vienyt minulta monien kovempien treenien jälkeiset yöunet. Viime talvena osasin jo varautua siihen, etten nukkuisi montaakaan tuntia, jos olin tehnyt edellisenä iltana vetotreenin. Levottomat jalat ovat vaivanneet minua jo niin pitkään, etten ole osannut ajatella oireen liittyvän mihinkään sen kummempaan. Olen ajatellut, että kroppa nyt vaan käy vähän ylikierroksilla, kun raskasta liikuntaa tulee liian lähellä nukkumaanmenoa.

Ehdin nukkua eilen päiväunet, joten lähdin treeneihin. Juoksukuntoni on tällä hetkellä hyvä ja on ilo tehdä kovia treenejä, kun jalka on kevyt. Pääsin lähtemään kotiin vasta puoli yhdeksän aikaan illalla. Mieleen hiipi pieni ahdistus. Entä, jos en pystyisikään nukkumaan? Söin treenin jälkeen reilun annoksen lohta, pastaa ja salaattia. Kävin lämpimässä suihkussa ja rupattelin Veikon kanssa päivän kuulumiset. Kroppa tuntui nopeasti rentoutuneelta ja uni alkoi tulla silmään. Uskaltauduin sänkyyn puoli yhdeltätoista.

Havahduin aamulla siihen, että olin nukkunut koko yön kuin tukki. Olo tuntui levänneeltä ja jalat palautuneilta. Ihmeellistä! Saman havainnon olen tehnyt kesän aikana jo useamman iltatreenin jälkeen. Vaikka etukäteen jännitän iltatreenien jälkeistä nukahtamista, levottomista jaloista ei ole  enää tietoakaan. Saan unesta kiinni hetkessä. Ehkä vähitellen voin lakata jo stressaamasta aiheesta ja uskoa, että tämä todella on totta.

En keksi selitykseksi mitään muuta kuin rauta-arvojen kohentumisen. Epäilen, että olen kärsinyt jo vuosia raudanpuutoksesta, mutta en ole osannut yhdistää erilaisia oireita raudanpuutokseen, koska aika moni näistä oireista voisi yhtä hyvin liittyä yleiseen arjen kuormitukseen. Levottomien jalkojen rauhoittumisen lisäksi pikkulapsiarjen piikkiin laittamani aivosumu on hellittänyt ja nivelten oudot kolotukset ovat poistuneet sen jälkeen, kun toukokuussa aloitin rautalisän. Keho voi paremmin ja ajatus kulkee kirkkaammin. Arvostan.

Huolellisuuden ja järjestelmällisyyden puutteeseen kohtentuneet rauta-arvot eivät valitettavasti ole vaikuttaneet. Unohtelen ja hukkailen edelleen asioita entiseen malliin. Jos joku keksii siihen lääkkeen, olen valmis kokeilemaan melkein mitä vain laillisia keinoja. Nimimerkillä löysin viikon kadoksissa olleet kotiavaimet eilen auton penkin alta.

Huom! Mahdollinen raudanpuute ja sen syyt pitää aina selvittää. Olen kirjoittanut aiheesta kesän aikana useampaan otteeseen (esim. Seuraatko rauta-arvojasi, urheileva nainen?)

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

IMG-3083
Kävin juoksemassa viime viikolla maratonviestijoukkueessa Helsinki Marathonilla. Hymy on herkässä, koska olen juuri ohittamassa oman seuran kannustuspistettä. En ole varmaan koskaan saanut osakseni niin äänekästä kannustusta omalla nimelläni. 🙂 Kiitos Karo ja Essi kuvista.

 

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Arki on taas alkanut meidän perheessä. Esikoiseni aloitti koulutaipaleensa pari viikkoa sitten ja nelivuotias kuopus jatkoi tutussa päiväkodissa. Töissä on ollut tosi kivaa. Sain kesän aikana levättyä ja ainakin nyt toistaiseksi arki on tuntunut olevan yllättävän hyvin hallinnassa. Kesän treenit sujuivat loppujen lopuksi aika mukavasti, vaikka kesän alussa juoksukunto oli kateissa huonojen rauta-arvojen vuoksi. Löysin pahimmasta raudanpuuteanemiakuopasta päästyäni hyvän juoksuvireen.

Kiitos muuten kaikille palautteesta koskien kympin kisaraporttiani (SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys). Halusin tietoisesti myöntää pettyneeni loppuaikaan, vaikka tietysti ymmärrän, että objektiivisesti katsottuna kisa oli onnistunut ensimmäinen ratakymppi. Tarkoitukseni ei ollut vähätellä suoritustani. Ehkä minua harmitti eniten se, että koin, etten saanut täysin ulosmitattua kympin tuloskuntoani. Kouluvuoden aikana taas terävin kärki kunnosta jää helposti arjen kokonaiskuorman alle. Viimeistään ensi kesänä sitten uusi yritys. 🙂

Mietin pitkään, asetanko syksylle lainkaan juoksutavoitteita, vai juoksenko vain juoksemisen ilosta. Tavoite kuitenkin ryhdittää harjoittelua, joten päädyin ilmoittautumaan Vantaan maratonin puolimaratonille, joka juostaan 12.10.2019. Vaikka juoksen syksyn aikana muutaman muunkin kisan, Vantaa olkoon nyt päätavoitteeni.

Vantaan maratoniin on aikaa seitsemän viikkoa, eli tavoite tulee yllättävän pian.  Rytmitän treeniviikkoja totuttuun tapaan siten, että pyrin ujuttamaan jokaiseen viikkoon kaksi vauhtitreeniä ja yhden pidemmän lenkin. Lisäksi juoksen työmatkoja, käyn kuntosalilla sekä teen kehonhuoltoa ja pilatesta aina kun jaksan ja ehdin. Lasten kanssa voin myös nykyään käydä lenkillä, koska molemmat kulkevat aika mielellään fillareilla juoksukavereinani – ainakin, jos lupaan puolimatkassa jätskiä. 😀

Harjoitteluani rytmittävät Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreenit, joissa käyn pääsääntöisesti torstaisin juoksemassa vetotreenin. Toisen vauhtitreenin teen yksin, tosin senkin mukaillen maratonklubin yhteistä ohjelmaa. Säästää aikaa ja energiaa, kun itseäni viisaammat maratonklubin valmentajat suunnittelevat vauhtitreenit tekemistä vaille valmiiksi.

Helsingin juoksijoiden treeneissä noudatetaan rytmiä, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi viikko. Vaikka teen vauhtitreenit pääsääntöisesti yhteisen ohjelman mukaan, en muuten noudata juoksuharjoittelussa kovien ja kevyiden viikkojen rytmitystä, koska tosiasia on se, että siihen, miten paljon ehdin milläkin viikolla juosta, vaikuttaa moni tekijä. Esimerkiksi lasten sairastelu vaikuttaa jaksamiseeni. Toisaalta kohta alkavat ylioppilaskirjoitukset pidentävät työpäiviä, vaikka en tänä vuonna itse tarkistakaan terveystiedon ylioppilaskokeita. Yleensä treeneihin tulee luonnostaan välillä kevyempiä viikkoja, joten rytmitän kevyempiä ja kuormittavampia jaksoja muun elämän rytmin mukaan.

Alla on esimerkki siitä, miltä viikkorytmini treeneissä voisi näyttää. Ajattelin kokeilla pitkän lenkin juoksemista arkena, maanantaina tai tiistaina, ja toisen vauhtitreenin tekemistä sunnuntaina. Näin saisin tehtyä viikon toisen kovan treenin levänneenä.

Maanantai Pitkä rauhallinen lenkki (90-120 min)
Tiistai Lepo
Keskiviikko Työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Torstai Vetotreenit, esim. 8 x 1k vedot yhteistreeneissä (kevyinä viikkoina kevyempi)
Perjantai Kuntosali + työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Lauantai Kehonhuoltoa/pilatesta/liikkumista lasten kanssa
Sunnuntai Tasavauhtinen reipas lenkki tai vauhdinvaihteluita (kevyinä viikkoina kevyempi)

Tärkein asia, johon kiinnitän huomiota harjoittelussa tänäkin syksynä, on arjen kokonaiskuormituksen hallinta. Juoksuharjoittelu ei saa alkaa syödä muita elämän osa-alueita. Treeni on minulle kuitenkin tärkeä arjen tasapainottaja ja selkeä tavoite ryhdittää treenaamistani. Esimerkin kaltaisella viikolla tulisi noin 65-70 km juoksua ja tiedän jo valmiiksi, etten pysty joka viikko juoksemaan näin paljon. Vaikka en pystyisikään aina pysyä suunnitelmissani, tulee minun silti harjoiteltua järkevämmin, jos on joku tavoite, mitä kohti kuljen. Mikä sitten voisi olla aikatavoitteeni Vantaan maratonilla? Tietysti haluaisin rikkoa aiemman puolimaratonennätykseni, joka on 1:37, mutta en aio pettyä, vaikka en siihen yltäisikään. Tulevat viikot näyttävät, miten hyvin lupaavan leppoisasti alkanut arki pysyy hallinnassa, kun syksy etenee. 

Seuraava kisani on jo lauantaina, kun osallistun Helsingin juoksijoiden maratonviestijoukkueeseen Helsinki Marathonilla. Meillä on siellä myös äänekäs kannustuspiste. Tsemppiä kaikille juoksijoille lauantain koitokseen. Moikataan, jos tavataan!

Päivitän treenikuulumisia syksyn mittaan myös Instagramiin (lilligronroos).

-Lilli G

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen tosi kiitollinen siitä, että Veikko tukee minua juoksuharrastuksessa. Tukeminen saavuttaa nyt uuden tason, kun hän lupasi tulla Helsingin juoksijoiden kannustuspisteelle lauantaina soittamaan musaa. Tulkaa moikkaamaan meitä!