Juoksukunnon tarkistus Helsinki Spring Marathonilla

Juoksukunnon tarkistus Helsinki Spring Marathonilla

En ole kovin ahkera juoksukilpailuissa ravaaja. Edellinen kilpailuni oli Vantaan maratonin maratonviesti lokakuussa. Teen päivätyöni ohella liikunnanohjausta sunnuntai-iltaisin,  joten haluan minimoida muun ohjelman viikonlopuilta, jotta perhe-elämään jäisi myös kiireetöntä aikatauluttamatonta aikaa. Tästä syystä jätin väliin esimerkiksi talven Aktia-maantiejuoksucupin, vaikka olisi tehnyt harjoittelulle hyvää päästä välillä juoksemaan lappu rinnassa. Lauantaina 13.4. menin pitkästä aikaa lähtöviivalle, kun osallistuin Helsinki Spring Marathonin yhteydessä juostuun Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-puolimaratoniin.

Minulla on hyviä muistoja Helsinki Spring Marathonilta, koska juoksin oman puolimaratonennätykseni reitillä viime vuonna. En ollut tällä kertaa kovinkaan hyvin kartalla omasta kunnostani. Viimevuotisen ennätyksen rikkominen olisi vaatinut alle 4:38 minuutin kilometrivauhtia. Päätin lähteä matkaan avoimella mielellä ja katsoa, mihin vauhti asettuu.

Arvoin loppuun asti vaatetuksen kanssa. Lämpöä oli noin 5 astetta, sää oli pilvinen ja lähes tuuleton. Päätin alkulämmittelyn jälkeen lopulta juosta vain shortseissa ja kompressiosukissa, pitkähihaisessa juoksupaidassa ja t-paidassa. Kaulan suojasin buffilla, mutta jätin pannan ja hanskat pukuhuoneeseen.

IMG_7121
Helsinki Spring Marathonin lähtö ja maali sijaitsevat Pukinmäen liikuntapuistossa. Kuva: Markku Alen, Helsinki Spring Marathon

Tulin lähtöpaikalle täpärästi vain pari minuuttia ennen lähtölaukausta, koska naisten pukuhuoneen vessajono oli pitkä. En ehtinyt palella, enkä toisaalta jännittääkään lähtöä. Ensimmäinen puoli kilometriä oli ruuhkainen, sitten juoksuletkassa alkoi olla hyvin tilaa pitää omaa vauhtia. Sykemittari kertoi ensimmäisen kilometrin väliajaksi 4:40 min/km. Pidin samaa vauhtia yllä vielä kolme seuraavaa kilometriä, mutta oli hyvin pian selvää, että vauhti tulisi hiipumaan matkan aikana.

Vaikka sykelukemien perusteella olisin voinut jatkaa samalla vauhdilla, olin varma, etten tänään pääsisi maaliin asti puolimaratonsykkeillä. Reidet ja pohkeet hapottivat ja vatsa alkoi oireilla heti kun sykkeet nousivat yli maratonkynnyksen. Laskin hieman vauhtia ja etsin itselleni sopivaa selkää tuijotettavaksi, mutta monen juoksijan vauhti tuntui sahaavan sen verran, etten pystynyt juoksemaan rennosti kenenkään kanssa. Keskityin siis omaan vauhdinpitoon.

IMG_7145
Juoksijoita riitti puolikkaalla alussa ruuhkaksi asti. Kannustajia ei sen sijaan reitin varrelta juurikaan löytynyt. Kuva: Markku Alen, Helsinki Spring Marathon 2019

Helsinki Spring Marathonin reitti on nopeahko. Kovia nousuja ei ole ja lähes koko matka juostaan asfaltoitua kevyen liikenteen väylää. Reitti toistaa noin 10,5 kilometrin lenkkiä, joka puolimaratonissa juostaan siis kaksi kertaa. Kilpailu oli tänäkin vuonna hyvin järjestetty. Huolto pelasi ja reitti oli merkitty selvästi. Reitti oli kuitenkin, varsinkin harmaana päivänä huhtikuussa, vähän tylsä. Suurin osa reitistä kuljettiin pellon ja hiljaisen tien reunaa ja kannustajia oli reitin varrella harvakseltaan.

Kello näytti kympin kohdalla noin 48 minuuttia. Seurakaverien kannustus puolimatkassa piristi, mutta ei tuonut askeliin lennokkuutta. Sormia palelsi, ja harmittelin pukuhuoneeseen jääneitä hanskoja. Vedin hihat sormien suojaksi ja samalla peitin sykemittarin näytön. Toinen kierros saisi mennä fiiliksellä. Tänään ei ollut minun päiväni, joten voisin yhtä hyvin ottaa toisen kierroksen hyvänä treeninä.

Vilkuilin silloin tällöin hihan alle mittarin lukemiin ja yritin kiristää välillä vauhtia, mutta totesin jälleen, että en pääsisi maaliin asti, jos juoksisin kovempaa. Loppumatkasta minun täytyi tyytyä ihailemaan, kun muut menivät ohi oikealta ja vasemmalta lennokkain loppukiriaskelin. Oma loppukirini jäi ottamatta, koska sitä ei vain irronnut.

Saavuin maaliin ajassa 1:42:40. Juoksun keskivauhti (4:52 min/km) oli 14 sekuntia huonompi kuin viime vuonna. Keskisyke pysyi maratonkynnyksellä, enkä pystynyt nostamaan sitä korkeammalle. Oli tyydyttävä päivän kuntoon.

IMG_7038

IMG_7080
Kiitos kaikille vapaaehtoisille hyvin toimineesta huollosta! Kuva: Markku Alen, Helsinki Spring Marathon

Maalissa oli ihana fiilis, kun tutut ja tuntemattomat vaihtoivat kuulumisia. Seurakaverini Anu nappasi hienosti SM-pronssia N40-sarjassa ja myöhemmin minulle selvisi, että sijoituimme toiseksi N30-sarjan joukkuekilpailussa. Myös seuramme miehet nappasivat joukkuehopeaa omassa sarjassaan. En ehtinyt kuitenkaan jäädä tunnelmoimaan, koska kännykässä oli maaliin tultuani viesti, että kuopus oli sairastunut ja näin ollen sovitut lastenhoitokuviot olivat menneet uusiksi. Minun oli tarkoitus ottaa blogia varten kuvia juoksun jälkeen, mutta se sai jäädä lapsen sairastumisen vuoksi. Siksi tämän tekstin kuvitus koostuu HSM:n omista kuvista, joissa en edes itse esiinny.

Vaikka jäin viisi minuuttia ennätyksestäni, en ollut oikeastaan edes kovin pettynyt juoksuun. Olen saanut kevääseen kyllä muutamia onnistuneita treeniviikkoja, mutta monessa kohtaa tavoitteellinen juoksuharjoittelu on saanut väistää työkiireiden ja lapsiperhe-elämän tieltä. Tehotreenit ovat jääneet liian vähäisiksi, koska paukkuja koville treeneille ei vain ole riittänyt. Työmatkahölkkäilyä ja viikonloppupitkikisiä olen onneksi harrastanut, joten kilometejä on kertynyt mukavasti. Puolimaratonaika kuvasti lopulta varmasti hyvin realistisesti tämänhetkistä kuntoani.

Toivon, että saisin kesän aikana treenin kulkemaan ja kuntoa nostettua. Otan vastaan suosituksia mukavista juoksutapahtumista Etelä-Suomessa, myös pienemmistä, joissa voisin kesän aikana tarkistuttaa kympin ja puolimaratonin kuntoa. Kokonaisesta maratonista en tällä hetkellä edes haaveile. Tosin mieli saattaa muuttua nopeastikin, jos treeni alkaa taas kulkea.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)

 

 

Treenien järjestäminen yksin lapsen kanssa vaatii mielikuvitusta

Treenien järjestäminen yksin lapsen kanssa vaatii mielikuvitusta

Vietin reilun viikon kaksistaan 3,5-vuotiaan lapseni kanssa, kun puolet perheestämme hiihteli Ylläksen keväthangilla. Tiedossa oli kiireinen työviikko. Töiltä jäävän ajan halusin nauttia poikkeuksellisesta kahdenkeskisestä ajasta kuopuksen kanssa. Olen menossa juoksemaan puolimaratonin Helsinki Spring Marathonille lauantaina 13.4., joten halusin saada treenitunteja kuitenkin sisään mahdollisimman paljon. Päätin kerätä juoksukilometrejä viikkoon kaivelemalla treeniaikaa sieltä, mistä sitä oli mahdollista löytää. Sainkin lopulta ujutettua tähän poikkeukselliseen viikkoon reilun 60 kilometriä juoksua.

Lauantaina 23.4. oli ensimmäinen kahdenkeskinen päivämme. Lapsella oli aamupäivällä leikkitreffit naapurissa. Pääsin tekemään viikon kovan treenin ja lapsi sai leikkiä parhaan ystävänsä kanssa. Juoksin kiihtyvän 17 kilometrin lenkin (vauhdit 6:00-4:35 min/km). Treeni oli tehty ennen lounasaikaa ja ehdimme sen jälkeen vielä touhuta kaikenlaista kivaa.

Sunnuntaina oli Helsingin juoksijoiden InBody -mittaus ja Kestävyysliikkujan ravitsemus -luento (tästä kirjoitan blogiin lisää, kunhan ehdin). Lapsi viihtyi eväiden, lelujen ja lopulta Ryhmä Haun turvin luennolla. Olin varautunut hölkkäilemään 6 kilometriä kotiin juoksurattaiden kanssa, mutta lapsi nukahti kotimatkalla ja pääsin tekemään seurakarverini Vipen (a.k.a Boheemijuoksija) kanssa puolentoista tunnin peruskestävyyslenkin. Kilometrejä aurinkoisessa kevätsäässä kertyi 14.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tero Knuutila (Vauhtiskaala Oy) antaa palautetta InBody -mittauksesta. Kirjoitan mittauksesta ja Hanna-Mari Hannikaisen Kestävyysurheilijan ravitsemus -luennosta myöhemmin enemmän.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kunnon eväät ja riittävä määrä (isoveljen) leluja pitivät kuopuksen tyytyväisenä ravitsemusluennolla. Ryhmä Hau -kortin jouduin ottamaan käyttöön vasta aivan luennon loppupuolella.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Arjen sankari juoksureppu selässä ja yli 15 kg lisäpaino rattaissa. Baby Jogger Fit -rattaat ovat palvelleet hyvin jo 7 vuotta.

Viikonlopun hyvä kilometrisaldo antoi siimaa kiireiselle maanantaille. Pyöräilin 5 kilometrin työmatkat molempiin suuntiin, mutta en ehtinyt tehdä muuta. Puolikin tuntia pyöräilyä päivän aikana pitää aineenvaihdunnan käynnissä ja aivot virkeinä. Parempi sekin kuin ei mitään.

Tiistain otin juoksukilometrien keräilyn kannalta. Hölkkäilin aamulla viisi ja puoli kilometriä töihin. Olin merkinnyt liikuntatunnille ohjelmaan aamulenkin. Harvinaisen pienestä liikuntaryhmästäni puolet, eli neljä opiskelijaa lähtivät mukaani hölkkäämään, loput päättivät lenkkeillä kävellen. Juoksimme Töölönlahden ympäri ihanassa kevätauringossa kahdesti ja pituutta lenkille tuli yhteensä seitsemän kilometriä. Jos joskus voi saada nuorison innostumaan juoksusta, niin tällaisena kevätpäivänä! Reippailin vielä iltapäivällä kotiin, joten päiväkodille päästyäni juoksukilometrejä oli kertynyt yhteensä 18.

IMG-8072
Lenkkeiltiin lukiolaisten kanssa 7 kilometriä liikuntatunnin yhteydessä. Jos juoksukärpänen voi joskus puraista, niin tällaisena keväisenä aurinkoisena päivänä Töölönlahdella.

Keskiviikkoaamuna ehdin päiväkotiviennin jälkeen käydä tekemässä salitreenin. Tarkoitukseni oli hölkätä tämänkin päivän siirtymät, mutta onnistuin loukkaamaan salilla hieman pohjettani, joten vaihdoin suosiolla metroon. Olen oppinut kantapään kautta, että pikkuvaivat kannatta hoitaa heti kuntoon, joten päivän juoksukilometrit jäivät kahteen alkuverryttelykilometriin. Torstaina pohje ei enää vaivannut, joten juoksin hieman reippaampaa peruskestävyysvauhtia (5:30-5:15 min/km) töihin ja takaisin.

Jouduin perjantaina heräämään jo aamuyöllä tekemään töitä, koska viikon aikana tekemättömien töiden määrä oli kasautunut vähän turhan suureksi. Kun on kaksi vanhempaa jakamassa arkea, voi työpäiviä aina tarvittaessa pidentää, eikä rästejä jää niin helposti roikkumaan. Kuopuksen ryhmäperhepäiväkoti menee kiinni jo klo 16:30, mikä on armottoman aikaisin, jos pitäisi oppituntien, yo-valvontojen ja kokousten lomassa ehtiä tekemään myös suunnittelua ja arviointia. Olin perjantaina liian vähäisen unen vuoksi niin väsynyt, ettei treenaamaan ollut asiaa.

Lauantaikin jäi lepopäiväksi. Olin suunnitellut päiväunilenkin, mutta lapsi oli eri mieltä. Tällä kertaa minä annoin periksi, koska rehellisyyden nimissä tarvitsin itsekin päiväunet. Päivän reippailut koostuivat lähinnä 3-vuotiaan pyöräilyharjoituksista. Viikonlopun pitkän lenkin ehdin juosta myös sunnuntaina, kun muu perhe on palannut kotiin.

Juoksin 8 päivän aikana yhteensä 61 kilometriä. Vaikka kilometrejä kertyi ihan mukavasti, tehotreenejä en saanut tehtyä niin laadukkaasti kuin yleensä. Tehotreenit on helpompi tehdä silloin, kun ei tarvitse juosta kelloa vastaan, vaan voi keskittyä varsinaisen treenin lisäksi rauhassa laadukkaaseen alku- ja loppuverryttelyyn. Sen sijaan peruskestävyyskilometrejä oli suhteellisen helppo kerätä, koska omistan sekä juoksurattaat että hyvän juoksurepun. En myöskään aliarvioi arkiaktiivisuuden merkitystä kestävyyskunnolle. Kävimme joka päivä kuopuksen kanssa ulkoilemassa ja teimme myös kauppareissut ilman autoa.

Alla vielä terveiset treenikaveriltani, joka oppi muuten viikon aikana ajamaan polkupyörällä! ❤

-Lilli (Instagram: lilligronroos)

IMG_8122
Kevätsäät houkuttelivat harjoittelemaan pyörällä ajoa. Alle 2-vuotiaana aloitettu potkupyöräily on tehnyt tehtävänsä ja tasapaino polkupyöräilyynkin löytyi lopulta todella nopeasti.

 

 

Mitä naiseus merkitsee minulle?

Mitä naiseus merkitsee minulle?

Naistenpäivänä pohditaan usein naisen asemaa yhteiskunnassa. Aloin pohtia, miten naiseus on vaikuttanut omaan elämääni. Vaikka sekä lapsuudenkodissani että nykyisessä perheessäni minua on aina arvostettu ihmisenä sukupuolestani riippumatta, erityisesti äitiyden myötä olen alkanut pohtia paljon naiseuttani ja siihen liittyviä myyttejä löytääkseni tasapainon elämässäni.

Lapsuudenkodissani oli siinä mielessä vahvat sukupuoliroolit, että äitini oli kotona lasten kanssa kymmenen vuotta, ja isäni loi samaan aikaan uraa. Toisaalta äitini on myös opiskellut akateemisen tutkinnon ja hän on monella tapaa hyvin vahva nainen. Meidät on kasvatettu tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko, ja meitä kaikkia on kannustettu samalla tavalla opiskelemaan ja tavoittelemaan asioita elämässä. Olen saanut kotoa vahvan itsetunnon ja uskon siihen, että voin saavuttaa elämässäni sellaisia asioita, joita haluan.

En koskaan ajatellut, että sukupuoleni määrittelisi sitä, mitä minusta tulee isona. Haaveilin liikunnanopettajan ammatista ja toteutin haaveeni liikuntapedagogiikan opiskelupaikasta kovalla työllä. En koe sukupuoleni olleen ratkaiseva tekijä opiskeluissa menestymisessä. Toisaalta samaistun jossain määrin mielikuvaan ”kympin tytöistä”, jotka puurtavat itsensä uuvuksiin, vaikka vähempikin riittäisi.

Parisuhteeni on aina ollut tasa-arvoinen. Eniten sukupuoliroolit ovat tulleet esiin siinä, että olen aika onneton perinteisissä ”miesten töissä”. Mieheni onkin vitsaillut, että meidän perheessä on yhteisiä töitä ja miesten töitä. Tämän myönnän suurella nöyryydellä.

Vahvimmin olen kokenut sukupuoliroolit silloin, kun perheeseemme syntyi vuonna 2012 ensimmäinen lapsi. Äitiys oli minulle hyvin luontevaa ja edelleen muistelen ensimmäistä vanhempainvapaavuottani elämäni seesteisimpänä aikana. Vauvakuplassa oli hyvä olla. Tehokas elämäntapani seurasi minua kuitenkin myös pienen lapsen äitinä. Sen sijaan, että olisin hipsutellut maidonhajuisena verkkareissa kaksiomme ahtaissa neliöissä, tapasin kavereitani kaupungilla ja kävin pitkillä lenkeillä vauvan kanssa. Nautin kiireettömyydestä ja siitä, että sain itse aikatauluttaa elämääni – toki vauvan rytmien ehdoilla. Mieheni opiskeli ja teki töitä sen verran, että pärjäsimme taloudellisesti. Hän oli myös hyvin osallistuva isä.

IMG-20120903-WA0000
Ensimmäisen raskauden ja lapsen syntymän aikaan olen kokenut naiseuteni kaikkein vahvimmin. Kuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

Suurinta ristiriitaa naiseus on aiheuttanut minulle, kun menin takaisin töihin vuosi äidiksi tulemisen jälkeen. Siirryin äitiysloman jälkeen peruskoulusta lukion puolelle opettajaksi, joten uutta opittavaa oli paljon. Toisaalta oli ihana päästä käyttämään aivoja ja oppimaan uutta, toisaalta olisin kaikkein mieluiten jatkanut kiireetöntä elämää taaperon kanssa. Napanuora oli vielä hyvin tiukalla ja kaipasin sitä samaa seesteistä äitikuplaa, jossa olin elänyt edellisen vuoden. Uskon, että ristiriitaisen olon taustalla vaikuttivat vahvasti lapsuudenkotini roolimallit. Äitini oli valinnut kotiäitiyden uransa kustannuksella, mutta minun oli jo taloudellisestikin välttämätöntä jatkaa työntekoa pian lapsen saamisen jälkeen.

Tunsin ensimmäisinä työvuosinani lasten saannin jälkeen jäätävää riittämättömyyttä joka suuntaan. Aina kun töissä meni pidempään, tunsin olevani huono äiti. Toisaalta minulla oli jatkuvasti sellainen olo, että työaikaa olisi pitänyt repiä jostakin lisää. Musiikkialalla työskentelevän mieheni viikonloppukeikkailu ei yhtään helpottanut tilannetta, koska en pystynyt juurikaan tekemään rästitöitä viikonloppuisin. Vaikka mieheni pyrki ottamaan roolia kotona ja saimme lisäksi runsaasti hoitoapua mieheni äidiltä, kannoin sisälläni myyttiä kaikkivoipaisesta äitihahmosta.

Äitiys on ollut minulle monella tapaa hyvin luontevaa. Olen rakastunut molempiin lapsiini korviani myöten ensiparkaisuista lähtien. En koe olevani perinteisessä mielessä kovin naisellinen nainen, mutta äitiys on vahvistanut naiseuden kokemustani. Silti olen käynyt paljon keskustelua itseni (ja muiden) kanssa siitä, millainen on hyvä äiti. Haluan olla paras mahdollinen äiti lapsilleni, mutta samalla minun on täytynyt myöntää, että en ole se pullantuoksuinen kotiäiti, joka jää mielummin leikkimään lasten kanssa legoilla kuin lähtee lenkille. Minun on täytynyt opetella, että äitiys ei ole suoritus, vaan se tulee osaksi elämää. Jokainen perhe hakee itse omannäköisensä tavan olla perhe.

Koen viimein löytäneeni jonkinlaisen mielenrauhan. Mieheni nauttii minua enemmän kotona olosta, joten olemme heittäneet sukupuolirooleja romukoppaan ja alkaneet miettiä, miten meidän perheessä asiat sujuisivat parhaalla mahdollisella tavalla niin, että kaikki ovat tyytyväisiä. Uskon, että olemme pikkuhiljaa löytämässä tasapainon.

Samalla, kun olen kyseenalaistanut päänsisäisen äitimyytin, minussa on herännyt suorastaan vimma toteuttaa unelmiani. Olen alkanut pitkän tauon jälkeen treenata tavoitteellisemmin. Vaikka säännöllinen harjoittelu vie paljon aikaa ja energiaa, se myös laskee stressitasojani ja lisää merkittävästi hyvinvointiani. Toteutin myös viime vuonna pitkäaikaisen haaveeni opiskella pilatesohjaajaksi, ja olen pian vuoden ajan ohjannut itsenäisenä ammatinharjoittajana pilatestunteja.

lilli g-39
Säännöllinen harjoittelu on minulle elinehto, enkä ole valmis luopumaan siitä ruuhkavuosien varjolla. Kuva: Pekka Lintusaari Photography & Video

Blogin kirjoittamisestakin olen haaveillut pitkään, mutta jokin sisäinen ääni on sanonut, että se olisi noloa. Viime kesänä heitin tämänkin sisäisen äänen romukoppaan, ja aloin kirjoittaa. On ihanaa ja todella voimaannuttavaa saada palautetta blogiteksteistä, mutta samalla tiedostan, että kirjoitan myös itseäni varten. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja blogi tarjoaa kanavan toteuttaa kirjoittamisen tarvetta.

Koen, että naisiin ja miehiin vanhempina suhtaudutaan edelleen eri tavoin. Kun perheellinen mies tavoittelee unelmiaan, toteuttaa haaveitaan ja etenee urallaan, hänet nähdään menestyjänä ja hän saa osakseen ihailua. Perheellinen nainen joutuu edelleen perustelemaan valintojaan enemmän, jos ne eivät istu perinteisiin sukupuolirooleihin. Toisaalta en ole lopulta aivan varma siitä, olenko oikeasti saanut kovinkaan paljon kritiikkiä tavastani olla pienten lasten äiti, vai ovatko ristiriidat olleet lähinnä osa omaa päänsisäistä kasvuprosessiani.

Olen ylpeä siitä, että voin olla samaan aikaan vahva ja kunnianhimoinen mutta herkkä ja äidillinen nainen. Piirteet eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat kietoutua luontevalla tavalla yhteen.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

-Lilli G (Ig: lilligronroos)

Tavoitteellinen treenaaminen ja ruuhkavuodet

Tavoitteellinen treenaaminen ja ruuhkavuodet

Miten pienten lasten vanhempi ehtii treenata tavoitteellisesti? Tämä kysymys on meidän perheessä hyvin ajankohtainen, sillä olen palaamassa töihin reilun vuoden hoitovapaarupeaman jälkeen. Hoitovapaalla on ollut ihanaa. Sen lisäksi, että olen ehtinyt viettää paljon aikaa lasteni kanssa ja tarjota heille kiireettömän arjen, olen ehtinyt treenata tavoitteellisesti ilman työn tuomaa kuormaa. Harrastan maratonjuoksua, mikä on aikaa vievää touhua. Elokuussa arkirytmimme muuttuu, kun jatkan työtäni lukion liikunnan ja terveystiedon opettajana. 0cf8a-img_1023

Ymmärrän ihmisiä, jotka kokevat, ettei lapsiperhearjessa jää aikaa liikunnalle. Uskallan kuitenkin väittää, että liikuntaan käytetty aika maksaa itsensä takaisin. Minun täytyy saada purettua energiaa, muuten en voi hyvin. Hyvinvoivana jaksan olla paremmin läsnä lapsilleni ja samalla tarjoan heille esimerkin aktiivisesta elämäntavasta. Mieheni on onneksi toistaiseksi ollut erittäin ymmärtäväinen runsaan liikkumisen tarpeeni suhteen. Kiitos, Veikko! 😍 Lisäksi saamme tarvittaessa apuja lastenhoitoon molemmilta isovanhemmilta, mikä helpottaa arjen palapeliä. Olen siitäkin kovin kiitollinen.

Vaikka otan treenille paljon aikaa, pyrin pitämään tavoitteeni kuntourheilussa sellaisina, että ne on saavutettavissa ilman ammattimaista urheiluharjoittelua. Kun tavoitteet on asetettu arjen realiteetit huomioiden, on tasapainon löytäminen helpompaa. Alle olen listannut keinoja, joiden avulla pystyn treenaamaan ainakin jossain määrin tavoitteellisesti ruuhkavuosista huolimatta.

Tärkeät harjoitukset kalenteriin

Teen 2-3 ydinharjoitusta viikossa. Viikonlopun pitkä lenkki ja 1-2 vauhtitreeniä merkitsen perheen yhteiseen kalenteriin. Kerran viikossa  pyrin tekemään vauhtitreenin juoksuporukassa Helsingin maratonklubilaisten kanssa. Ydintreenien lisäksi lenkkeilen ja teen lihaskuntoa sovitellen milloin mihinkin väliin luovuutta käyttäen. Tavoitteeni on juosta vähintään viitenä päivänä viikossa.

Lyhyt lenkkikin lasketaan lenkiksi

Tiedän, että hyvästä ennakkosuunnittelusta huolimatta treenimäärät jäävät välillä suunniteltuja vähäisemmiksi. Jos arki kuormittaa, voin vaihtaa 15 kilometrin lenkin kymmeneksi ja 10 kilometrin lenkin viideksi. Kukaan ei siihen kuole. Korkeintaan ennätykset jäävät seuraavalla kaudella saavuttamatta, mutta ei tässä nyt Suomen mestaruuksista taistella muutenkaan, joten väliäkö sillä. Ennätysvauhti on sitten mukava yllätys, jos sellaiseen yllän.

Työmatkaliikunta

Työmatkani on lyhimmillään pituudeltaan vajaa 6 kilometriä. Aika mainion pituinen aamulenkkimatka. Työsuhde-etuihini kuuluu onneksi henkilökohtainen pukuhuone ja suihkutila, joten kamppeiden säilyttäminen ja peseytyminen eivät tuota ongelmia. Juoksureppuun mahtuu välttämätön. Jos laiskottaa, voin pyöräillä. Pyöräillenkin työmatkasta tulee yhteensä puoli tuntia peruskestävyysharjoittelua päivään. Se on parempi kuin ei mitään. Sitä paitsi pyörällä pääsen töihin melkein puolet nopeammin kuin julkisilla liikennevälineillä. Se motivoi tarttumaan mielummin pyöräilykypärään kuin matkakorttiin. Jos iltapäivällä ei ole kiire, kierrän kotiin juosten mutkien kautta.

Minulla on siitä hauska työ, että voin välillä liikkua myös työpäivien aikana. Pallopelitunneilla saan hien pintaan, kun yritän pysyä lukiolaisten perässä. Toisaalta käytän välillä myös hyppytunteja liikkumiseen. Ennen juoksukisapäiviäni liikuntakursseilla on taatusti ohjelmassa kehonhuoltoa ja venyttelyä. 😄

Lasten kanssa liikkuminen

Mitä vanhemmaksi pojat kasvavat, sitä helpompi on liikkua yhdessä siten, että myös vanhemmat saavat hien pintaan ja sykkeen koholle. Olen yrittänyt saada eskari-ikäisestä esikoisestamme itselleni lenkkikaveria viereeni pyöräilemään. Toistaiseksi hän suostuu lähtemään sillä ehdolla, että saa itse valita reitin ja vauhdin. Kohta kolmevuotias kuopus jaksaa istua vielä ihan tyytyväisenä juoksurattaissa. Olen valmis kiertämään lähikortteleita vaihtelevalla vauhdilla, jos lapseni nauttivat siten lenkkeilystä kanssani, vaikka itse mielummin määräisin reitin ja tahdin. Ehkä jonain päivänä toiveeni toteutuu.

Yleisurheilukenttä on todella virikkeellinen ympäristö lapsille. Jos saan toisen aikuisen vahtimaan lapsia vetotreenin ajaksi, lapset voivat tulla mukaan katsomaan ja touhuamaan. Treenien loputtua voin vielä leikkiä kentällä lasten kanssa. Mielestäni on tärkeää, että lapset näkevät minut välillä urheilemassa.

Yksi mahtavimmista keksinnöistä, joihin olen törmännyt, on polkupyörään kiinnitettävä hinauspuomi. Esikoisemme oppi pyöräilemään ilman apupyöriä viime kesänä. Siitä lähtien olemme tehneet pyöräretkiä siten, että hänen pyöränsä on kiinnitettynä omaani. Lapsi jaksaa polkea aika pitkiäkin matkoja hinauspuomin avulla, koska hänellä on mahdollisuus tarvittaessa levätä. Säännölliset evästauot kuuluvat tietysti tällaisilla pyörälenkeillä asiaan, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Hinauspuomipyöräily on mainiota matalatehoista pk-harjoittelua.

 

Hinauspuomia voi käyttää lapsen kanssa sitten, kun hän osaa pyöräillä itsenäisesti.

 

Hiekkalaatikon ääressä saa aikaan hyvän kuntopiirin. Kahvakuula on helppo raahata ulos. Puiston penkeille voi hyppiä. Keinu on oiva jumppalaite. Lasten tempputangot toimivat myös leuanvetoihin. Vain mielikuvitus on rajana. Hiekkalaatikkokuntopiireissä minulla on tosin aina se mentaliteetti, että jokainen toisto on plussaa. Joskus saan tehtyä kovatehoisen lihaskuntotreenin, toisinaan päädyn ohjailemaan lasten leikkejä tai paikkaamaan haavoja.

Uni ja lepo ovat kaiken perusta

Vähintään 7 tunnin yöunet saavat mennä prioriteettilistalla aamulenkkiä ja työkiireitäkin korkeammalle. Kuopuksemme heräili 2,5 vuotta öisin. Pahimmillaan heräsin 8 kertaa yössä. Olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut taas nukkumaan. Unen merkitystä jaksamiselle ei voi liikaa korostaa, sillä se vaikuttaa kaikkeen. Unen lisäksi aion muistaa pitää huolen siitä, ettei arjen kokonaiskuorma kasva liian suureksi. Jos arjessa on paljon muita kuormitustekijöitä, pitää treenitehoja laskea. Arjen kokonaiskuormitus vaikuttaa siihen, miten keho ottaa vastaan kovaa treeniä. Ihminen ei ole kone.

On tavallaan raskas kombo pyrkiä treenaamaan tavoitteellisesti samalla kun ruuhkavuodet painavat päälle. Toisaalta koen, että saan treenistä energiaa arjessa jaksamiseen. Olen liikkunut koko ikäni, enkä voi hyvin, jos en saa rasittaa itseäni fyysisesti. Juoksulenkillä stressitasot laskevat ja aivot lepäävät. Vaikka treeni on välillä pois lasten kanssa vietetystä ajasta, saavat lapset palkinnoksi paremmin voivan vanhemman sekä esimerkin liikunnallisesta elämäntavasta. Elämää ei kuitenkaan kannata ottaa liian tosissaan. Aina tulee uusia juoksukisoja, mutta lapset ovat pieniä vain kerran.

Olisi kiva kuulla teidän muidenkin kokemuksia siitä, miten olette saaneet yhdistettyä liikuntaharrastukset ja pikkulapsiarjen.

Tein hiljattain avoimen profiilin Instagramiin (lilligronroos). Pistä seurantaan, jos haluat seurata treenejäni ja meidän perheen menoa.

Edit 24.7.2018: Lisäsin tärkeän maininnan isovanhempien osallistumisesta lastenhoitoon.

(Julkaisin tämän tekstin osoitteessa lilligronroos.blogspot.com 28.7.2018)