Juoksukunnon ulosmittaus onnistui Åland Marathonilla

Juoksukunnon ulosmittaus onnistui Åland Marathonilla

Välillä elämässä kannattaa tehdä spontaaneja ratkaisuja. Vantaan puolimaratonilta jäi kaksi viikkoa sitten hampaankoloon sen verran, että halusin vielä uuden yrityksen. Vaihtoehtoja ei enää tässä vaiheessa vuotta ollut kovin monia, koska en halunnut lähteä lentomatkan päähän kisaamaan. Maarianhaminassa lauantaina 26.10. järjestettävä Åland Marathon tuntui sen verran kiinnostavalta vaihtoehdolta, että aloin etsiä itselleni matkaseuraa.

Juoksututtuni Sanna Kullberg innostui reissusta heti. Hän on juossut Åland Marathonin vuosia sitten nilkkoja myöten loskassa tarpoen ja oli valmis antamaan juoksutapahtumalle nyt uuden mahdollisuuden. Sanna ei vain lupautunut lähtemään matkaseuraksi, vaan tarjoutui myös toimimaan jäniksenäni. Kohtalaisen hyvä tarjous, sanoisin. 😀

Vantaan maratonin ja Åland Marthonin välillä oli vain kaksi viikkoa. Palautumisaika oli siis aika lyhyt. Otin nämä kaksi viikkoa liikunnan suhteen aika rennosti, jotta saisin maksimoitua palautumisen. Kunnolle ei ollut tässä välissä mitään tehtävissä, joten viisainta oli lähinnä pyrkiä pääsemään kisaan mahdollisimman tuoreilla jaloilla.

Viking Line Gabriella lähti Helsingin Katajanokan terminaalista perjantaina kello 17:15. Kävimme syömässä laivan buffetissa ja hakeuduimme hyttiin. Menimme ajoissa nukkumaan, koska laiva pysähtyi Maarianhaminan satamaan jo kello 4:30 aamuyöllä. Kävelimme reilun kilometrin matkan pitkin tyhjiä Maarianhaminan katuja hotelli Pommerniin, jonka aulatilan sohvilla saimme jatkaa vielä pari tuntia unia ennen aamupalaa (Kiitos Tapani Sivén tämän järjestämisestä). Söimme hotellissa runsaan aamupalan ja lähdimme sitten kohti kisakeskusta.

Tietty kaava tuntuu toistuvan kisavalmistautumisessani nyt vähän turhan usein. En sairasta muuten paljoakaan, mutta kisoja edeltävinä päivinä olen todella altis nappaamaan pöpöjä. Sain tälläkin kertaa kaktuksen kurkkuuni pari päivää ennen lähtöä ja olin hyvin epävarma siitä, kannattaisiko minun edes startata. Päätin kuunnella juoksijana paljon itseäni kokeneempaa Sannaa ja lähteä kokeilemaan, koska kurkkukipu oli hyvin lievä ja paikallinen. Alahengitysteissä ei ollut mitään oiretta ja vointini oli ihan normaali lukuun ottamatta tuntumaa kurkussa. Voisin aina keskeyttää, jos huomaisin, ettei olo ole normaali.

Näyttökuva 2019-10-27 kello 11.57.28.png
Reitti kiersi noin 4,7 km pituista lenkkiä. Puolimaratonilla se juostiin 4,5 kertaa. Reitti on virallisesti tarkistusmitattu vuonna 2017. Kuva: Åland Marathonin kotisivut

Maarianhaminassa oli ollut perjantai-iltana kova tuuli, mutta myrsky oli lauantaiaamuun mennessä siirtynyt Suomen mantereelle. Tämä oli onni. Åland Marathonin reitti on tuulisena päivänä haastava, koska se juostaan lähes kokonaan merenrannassa. Päivä oli kuitenkin hyvin sateinen, mikä aiheutti vähän päänvaivaa sopivan kisavarustuksen miettimisen suhteen.

Tapahtumassa oli puolimaratonin lisäksi matkavaihtoehtona myös maraton, 10 km ja 5 km. Kisakeskus sijaitsi Mariebadin kylpylässä noin kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta. Maratonreitti oli 4,7 kilometrin pituinen ja puolimaratonilla se siis kierrettiin noin 4,5 kertaa. Reitti oli todella tasainen. Noin puolet reitistä oli asfalttia ja puolet hiekkatietä.

Minulla on ollut pitkään haaveena alittaa puolimaratonilla 1 tunti 35 minuuttia. Tänä syksynä on tuntunut ensi kertaa siltä, että alitus voisi olla mahdollinen, vaikkakin hyytyminen Vantaalla kaksi viikkoa sitten vähän söi uskoa itseeni. Vanhan ennätykseni 1:37:53 uskoin pystyväni kyllä rikkomaan, jos mitään kummallista ei sattuisi. Sovimme Sannan kanssa, että lähtisimme matkaan 1:35 alitukseen vaadittavalla 4:30 min/km vauhdilla. Siitä olisi varaa vaikka lopussa vähän hidastaa, ja olisin silti tiukasti ennätyksessä kiinni.

ÅlandMarathon3
Reitti oli todella tasainen. Puolet reitistä oli hiekkapohjaa, puolet asfalttia. Kuva: Åland Marathon

Kaikkien juoksumatkojen lähtö oli kello 11. Aamupäivästartti sopi minulle hyvin. Vantaalla iltapäivälähdössä painiskelin vatsavaivojen ja toistaalta myös energiavajeen kanssa. Kun lähtö on aikaisin, ei tarvitse kikkailla niin paljoa. Runsaan aamiaisen voimin pääsee jo pitkälle.

Juoksimme ensimmäisen kierroksen vierekkäin vauhtia etsien ja vähän väliä kuulumisia vaihtaen. Kurkkuun kertyi jonkin verran limaa, mutta muuten olo oli aivan terve. Olin helpottunut. Juoksuaskelkin keveni pikkuhiljaa ensimmäisten kilometrien aikana. Emme tainneet verrytellä ihan riittävästi kaatosateessa ennen starttia. Viiden ensimmäisen kilometrin vauhdit olivat 4:25, 4:32, 4:28, 4:32 ja 4:23.

Noin viiden kilometrin kohdalla Sanna kehoitti minua siirtymään hänen taakseen. ”Anna minun hoitaa työ. Seuraa vain perässä. Irtaudu ruumiistasi.” Päätin luottaa Sannan vauhdinpitoon ja siirryin katselemaan hänen selkäänsä. Annoin jalkojen tehdä työtä ajattelematta liikaa sitä, mitä oli edessäpäin. Laitoin jopa hihan kellon päälle. Kilometrien 6-10 vauhdit olivat 4:28, 4:36, 4:29, 4:31 ja 4:30 (nämä tarkistin vasta jälkeenpäin kisan jälkeen).

ÅlandMarathon2
Juoksimme ensimmäisen kierroksen Sannan kanssa vierekkäin, sitten siirryin Sannan taakse ja laitoin aivot off -asentoon. Vettä satoi, mutta onneksi tuuli oli vähäistä. Kuva: Åland Marathon

Moni on kertonut minulle, että Sanna on todella tarkka jänis. Tämä varmistui minulle viimeistään silloin, kun saimme ensimmäisen kympin väliajan: 45.01. Homma eteni täsmällleen suunnitelmien mukaan. Tiedän kokemuksesta, että puolimaraton juostaan kuitenkin vasta 15 kilometrin jälkeen. Seuraavan kierroksen keskittyisin vain pitämään juoksun rentona ja katselisin Sannan rytmikästä askeltamista edelläni. Sanna huuteli minulle kilometrien väliaikoja ja muisti vähän väliä kehua sitkeyttäni. Kilometrit etenivät yllättävän nopeasti, kun vain aivottomana seurasin johtajaani. Kilometrien 11-15 vauhdit olivat 4:29, 4:30, 4:33, 4:25 ja 4:31.

Kun lähdimme viimeiselle kierrokselle, juoksu ei tuntunut enää rennolta. Mitään seinää ei ollut tullut vastaan, mutta vauhdin pitäminen kävi selvästi haastavammaksi kilometri kilometriltä. Olin aiemmilla kierroksilla väistellyt vesilammikoita, mutta nyt juoksin niiden läpi, etten käyttäisi turhaa energiaa pomppimiseen. Sanna laski jäljellä olevia kilometrejä alaspäin ja tsemppasi. ”Jaksat mielettömän hyvin. Tämä on Lilli sun päiväsi!” Noilla pienillä lausahduksilla oli valtava vaikutus psyykeeni. Olisipa kisoissa aina joku kuiskimassa tsemppilauseita korvaani! Ehkä minun pitää opetella kuiskimaan niitä itse itselleni jatkossa.

Kun matkaa maaliin oli 3,5 kilometriä, pyysin Sannaa hidastamaan vähän vauhtia. Halusin varmistella, etten sippaisi ennen maalia. Halusin juosta ehjän juoksun. Sanna lupasi hidastaa. Juoksimme kuitenkin juuri reitin nopeinta osuutta, joten todellisuudessa pysyimmekin edelleen tavoitevauhdissa. Onneksi en tiennyt sitä. Oli helpottavaa ajatella, että vauhti hidastui. Tätä vauhtia kyllä jaksaisin maaliin.

Kaksi kilometriä ennen maalia jalat olivat jo aika painavat. Ei tuntunut yhtään hyvältä. Sinnittelin Sannan perässä sisulla. En halunnut luovuttaa, koska matkaa oli niin vähän jäljellä. Nyt tiesin jo, että vanha ennätys paranee, mutta en ollut koko viimeisen kierroksen aikana uskaltanut vilkaistakaan kelloon, joten en tiennyt tarkkaan, miten paljon vauhtimme oli hidastunut.

IMG-4554
Haaveilin jokaisen kierroksen päätteeksi hetkestä, jolloin saisin kääntyä tästä vasemmalle.

Viimeisen kilometritolpan jälkeen, Sannan selkä alkoi loitota. En vain pysynyt enää hänen kannoillaan. Päätin, etten päästä Sannaa ainakaan kauas. Tein hartiavoimin töitä verenmaku suussa. Psyykkasin itseäni. Tältä puolimaratonin viimeisellä kilometrillä pitääkin tuntua. Enää pari minuuttia ja sitten saisin hellittää. Olin saanut juosta hyvävointisena melkein koko matkan. Tämän tuskan kestäisin kyllä.

Parikymmentä metriä ennen maalia näin kellon. En ollut uskoa silmiäni. Ylitin maaliviivan ajassa 1:34:54! Minä tein sen! Halasimme Sannan kanssa pitkään. Sanna oli päättänyt pistää minut lopussa koville, koska hän tiesi, että pystyisin onnistuneella viimeisellä kilometrillä juuri ja juuri alittamaan tuon haamurajan. Todellisuudessa vauhtini ei hidastunut lopussa vähääkään, vaan Sanna itse otti pienen loppukirin. Se toimi! Viimeisten kuuden kilometrin vauhdit olivat 4:23, 4:29, 4:26, 4:31, 4:33 ja 4:28. Koko puolimaratonini keskivauhti oli tasan 4:30 min/km. Sanoisin, että jänis hoiti hommansa aika nappiin.

Olen saanut välillä kritiikkiäkin siitä, että jossittelen liikaa kisasuorituksiani. Olen aika kokematon kilpailija vielä, ja koen aika usein, etten saa puristettua itsestäni ihan kaikkea kisoissa. Minulla on vielä paljon opittavaa. Nyt ei jäänyt kyllä tippaakaan jossittelun varaa. Annoin aivan kaikkeni. Olen täydellisen tyytyväinen juoksuuni. Ajallisesti onnistuneen kisan lisäksi otimme naisten puolimaratonilla kaksoisvoiton. Kilpailimme kuitenkin eri sarjoissa, joten saimme molemmat tuulettaa onnistunutta juoksua korkeimmalla korokkeella.

IMG-4590
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kaksoisvoitto. Oikeasti tärkeintä oli nappiin mennyt juoksu. Kiitos Sanna avusta! ❤

Jouduimme odottamaan palkintojenjakoa yli neljä tuntia, koska se järjestettiin vasta viideltä. Onneksi kisakeskus sijaitsi kylpylässä. Saunoimme ja lilluttelimme kylpylän altaissa kaikessa rauhassa. Sen jälkeen menimme vielä yläkertaan MassageNu -hierontakeskukseen palauttavaan magnesiumhierontaan. Taivaallista!

Koko reissusta jäi todella miellyttävä maku. Maarianhamina näyttäytyi meille hiljaisena, puhtaana ja erittäin lämminhenkisenä paikkana. Perille pääsi helposti laivalla, joskin Helsingistä käsin aikataulut olivat hieman haastavat (Saapuminen Maarianhaminaan klo 4:30 ja lähtö takaisin Helsinkiin klo 23:45). Åland Marathonia voi ehdottomasti suositella, jos miettii toimivaa ja nopeaa syysjuoksutapahtumaa. Sää saaristossa on lokakuun lopussa aina arvoitus, mutta elämässä pitää olla välillä vähän jännitystä.

❤ Lilli G (Instagramissa lilligronroos)

IMG-4597
Illalla maistui pitsa. Kävimme syömässä Diablo -pitseriassa.
IMG-4592
Hiljaiset kadut, autiot pihat. Lauantai-ilta Maarianhaminan keskustassa oli lähes aavemaisen rauhallinen.

Edit: Korjasin otsikon typon.

Epäonninen ennätysjahti – Vantaan puolimaratonin kisaraportti

Epäonninen ennätysjahti – Vantaan puolimaratonin kisaraportti

Kävin juoksemassa Vantaan maratonilla puolimaratonin viime lauantaina.  Tarkoitukseni oli lähteä rikkomaan entistä puolimaratonennätystäni, joka on 1:37:53. Tiesin tavoitteen olevan realistinen, vaikka olinkin joutunut jättämään viimeisen kuukauden treenit vähiin sairastelun ja muiden elämän kuormitustekijöiden vuoksi.

Vantaan maratonin lähtö sijaitsee Tikkurilan urheilupuistossa ja reitti kiertää 10,5 kilometrin lenkkiä lähinnä kevyen liikenteen väyliä. Suurin osa reitistä on asfalttia. Ylämäkiä ei juurikaan ole, joten reittiä pidetään nopeana. Vaikka tänäkin vuonna osallistujia oli yli 1600, tapahtumassa on enemmän pienen kylätapahtuman kuin massamaratonin tuntua. Silti järjestelyt ovat huipputasoa. Kaikesta huomaa, että Vantaan maratonia on tekemässä kokenut tekijäkaarti.

Puolimaratonin lähtö oli vasta kahdelta, mutta lähdin kotoa jo yhdeksän jälkeen. Olin luvannut hoitaa seuramme maratonviestijoukkueiden numeroiden jaon. Kisapaikalla hengailu tuntui kivalta vaihtoehdolta kotona kököttämisen sijaan, koska tiesin, että paikan päällä olisi paljon juoksututtuja. Ajattelin, että jännittäisin kisaa vähemmän, jos minulla olisi muuta ajateltavaa aamupäivällä. Alkuiltapäivä on minulle oikeastaan kaikkein vaikein lähtöaika kisaan. Jännityksen ohella ongelmana on energiansaannin optimointi. Aamupalalla ei pärjää, mutta kunnon lounasta ei voi syödä. Herkkävatsaiselle aikamoista tasapainoilua, kun koneistossa pitäisi olla riittävästi energiaa, mutta silti vatsan pitäisi kestää kisavauhtista juoksua.

Sää oli aamulla epävakainen, joten pakkasin kassin täyteen erilaisia vaihtoehtoisia kisavaatteita. Oli pitkää housua ja shortsia, pitkää paitaa ja t-paitaa, pantaa, buffihuivia, sormikkaita ja eripituisia sukkia. Oli luvattu noin kymmentä astetta lämmintä, mutta tekisin päätökseni juoksuvarusteista vasta kuultuani ensimmäisten maratonviestiläisten kokemuksia todellisesta lämpötilasta.

 

Rupattelin juoksututtujen kanssa sekä kannustin maratoonareita ja viestiläisiä puoleen päivään asti, sitten vetäydyin keskittymään omaan juoksuun. Olin syönyt kymmeneltä välipalaa ja kahdeltatoista otin totuttuun tapaan kaksi Imodium -tablettia, mikä yleensä rauhoittaa vatsani kisoissa. Laitoin napit korville ja menin tekemään tutut kehonhuoltorutiinit.

Sää kirkastui ja sadekuuroja tuli enää vain harvakseltaan puolen päivän jälkeen. Ilma oli viime viikkoihin nähden yllättävän lämmin. Valitsin kisavarustukseksi t-paidan, shortsit ja kompressiosukat. Ostin viime hetken paniikissa vielä irtohihat, koska en pidä palelemisesta ennen lähtöä. Hihat voisin sitten heittää pois kesken matkan tarvittaessa.

Lähdin yhdeltä lyhyelle verkkalenkille seurakaverien kanssa, tein muutaman aukivedon ja venyttelin läpi tutut dynaamiset venytykset, jotka yleensäkin teen ennen kovia juoksuja. Kävin vessassa ja hakeuduin lähtöalueelle odottelemaan.

Olin päättänyt lähteä juoksemaan alle 4:30 min/km vauhtia ja jatkaa niin pitkään kuin jaksan. Jos vauhti tuntuisi jo alussa liian kovalta, tietysti hidastaisin. Juoksu tuntui kuitenkin todella helpolta ja rennolta. Positiivinen puoli edellisten viikkojen vähäisellä harjoittelulla oli se, että keho oli hyvin palautunut. Ensimmäisen kilometrin väliaika oli 4:23, seuraavien 4:25, 4:23, 4:28, 4:26, 4:25, 4:29, 4:26, 4:29 ja 4:28. Itsevarmuus omaan kuntoon kasvoi matkan edetessä, koska jalat toimivat kuin unelma. Samanvauhtista porukkaa oli juuri sopivasti – ei ruuhkaksi asti mutta kuitenkin niin, että sain koko ajan tuijotella jonkun edessäjuoksijan selkää. 

Noin yhdeksän kilometrin kohdalla huolestuin. Vatsa alkoi ilmoitella itsestään. Vatsa ei ollut tuntunut ihan normaalilta ennen lähtöäkään, mutta laitoin sen jännityksen piikkiin. Yritin ajatella muita asioita ja psyykata näin vatsaoireilun pois. Pieni huoli tilanteen etenemisestä kuitenkin hiipi takaraivoon. 

IMG_4294
Puolimatkassa maalialueella oli paljon tuttuja kannustamassa ja siksi hymy oli herkässä. Hetki puolimatkan jälkeen oli vitsit vähissä.

Unohdin hetkeksi vatsan tilanteen, kun saavuin maalialueen läheisyyteen ja ihanat seurakaverit kannustivat kovaäänisesti. Heitin hihat pois ja painelin seuraavalle kierrokselle. Vaikka puolimatkan kannustus boostasi juoksua, alkoi voimistua ärsyttävä tietoisuus siitä, että vatsa ei ollut kunnossa. Juoksun rentous muuttui selviytymistaisteluksi. Kilometrit 11-13 menivät tasaisen varmasti väliajoilla 4:23, 4:28 ja 4:32, vaikka keskityin enemmän vatsan rauhoittamiseen kuin juoksemiseen. 

Aloin olla jo epätoivoinen, kun reitin ensimmäistä huoltopistettä ei näkynyt. Olin varma, että se oli ollut ensimmäisellä kierroksella lähempänä! En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin joutunut odottamaan huoltopisteelle saapumista yhtään pidempään. Ryntäsin bajamajaan. Päätin yrittää rauhoittua ja olla siellä niin pitkään kuin tarve vaatisi. Nyt mentäisiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Ärsytti, kun kuulin kuinka muiden juoksijoiden askeleet läpsyttivät ohitseni. Kului minuutti ja siellä minä istuin edelleen. Kului melkein kokonainen toinen minuutti ennen kuin pääsin ryntäämään takaisin reitille.

Seuraavan kilometrin väliaika oli 6:19. Harmitti vietävästi. Yritin kuitenkin psyykata itseäni vielä jatkamaan tavoitevauhtia. Voisin edelleen päästä lähelle vanhaa ennätystäni. Kilometrit 15-16 sain pidettyä vauhtia päällä, väliajat 4:24 ja 4:33. Sitten energiat alkoivat loppua ja askel painaa. En ollut uskaltanut ottaa mitään suuhuni juoksun aikana. Suuta kuivasi ja jalkojen voimat alkoivat ehtyä. Seuraavaan kilometriin käytin aikaa 4:41 minuuttia. 

Vatsa oli onneksi rauhoittunut vessareissun ansiosta, joten kaivoin housuntaskustani Dexalin pastillin. Yritin olla tukehtumatta sokerijauhoon kuivassa suussani. Kirosin, etten ollut bajamajareissun yhteydessä hörpännyt huoltopisteellä nestettä. Seuraavaa huoltopistettä odotinkin sitten melkein yhtä hartaasti kuin edellistä, mutta nyt siksi, että tarvitsisin kurkkuun kostuketta, jotta saisin viimeisetkin sokerimössöt liukenemaan kitalaestani. 

Juomapiste tuli ja meni ja otin vielä toisen Dexalin pastillin. Kilometrien 18-20 väliajat olivat 4:34, 4:45 ja 4:46. Energioiden loppumisen ohella vauhtia hidasti varmasti myös viimeisten viikkojen vähäiset juoksukilometrit. Toisaalta jouduin tekemään paljon töitä pitääkseni pääni kasassa vessaepisodin aiheuttaman pettymyksen vuoksi. Mitä väliä, mitä vauhtia juoksin, kun olin joka tapauksessa hävinnyt tavoitevauhdista jo kaksi minuuttia? 

Viimeisellä kilometrillä vauhti kiihtyi takaisin lähelle tavoitevauhtia (4:34 min). Maali tuli lopulta vastaan nopeasti. Maalisuoralla sain vielä irrotettua kunnon loppukirin. Loppuaika oli 1:38:14.

IMG_4295

Jäin vain parikymmentä sekuntia ennätyksestäni, vaikka jouduin tekemään parin minuutin pysähdyksen vessaan. Juoksu tuntui aivan viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta rennolta ja vahvalta. Loppuvaiheen vauhdin hiipumista osasin vähän odottaa, sillä pitkät ja raskaat treenit jäivät vähiin viimeisen kuukauden ajalta. Olisi ollut ihme, jos viimeisten viikkojen löysäily ei olisi vaikuttanut juoksuun mitenkään. Kisoissa mitataan toisaalta aina myös mentaalista puolta ja siinä minulla on vielä paljon opittavaa. 

Kisasta jäi sen verran hampaankoloon, että harkitsen vielä parin viikon päästä juostavaa Åland Marathonia, jos vaan kelit pysyvät siedettävinä. Tiedän, että hyvänä päivänä minun on mahdollista nipistää ennätyksestäni pari minuuttia pois, jos vain saan vatsan pysymään rauhallisena juoksun ajan.

Jokaisesta kisasta oppii jotain, meni kisa sitten hyvin tai huonosti. Ehkä itse sain tästä kisasta itsevarmuutta siihen, että minulla on todella mahdollisuudet parantaa puolimaratonennätystäni, kunhan vaan saan juostua kunnon mukaisen suorituksen.  Jatkossa pitää miettiä entistä tarkemmin, miten saan pidettyä vatsan tasapainossa ilman, että energiat loppuvat kesken matkan. Nyt kävi näin. Ensi kerralla olen ehkä matkassa paremmalla onnella.

Kuvista kiitos Soile Prusille!

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

Juoksukunnon tarkistus Helsinki Spring Marathonilla

Juoksukunnon tarkistus Helsinki Spring Marathonilla

En ole kovin ahkera juoksukilpailuissa ravaaja. Edellinen kilpailuni oli Vantaan maratonin maratonviesti lokakuussa. Teen päivätyöni ohella liikunnanohjausta sunnuntai-iltaisin,  joten haluan minimoida muun ohjelman viikonlopuilta, jotta perhe-elämään jäisi myös kiireetöntä aikatauluttamatonta aikaa. Tästä syystä jätin väliin esimerkiksi talven Aktia-maantiejuoksucupin, vaikka olisi tehnyt harjoittelulle hyvää päästä välillä juoksemaan lappu rinnassa. Lauantaina 13.4. menin pitkästä aikaa lähtöviivalle, kun osallistuin Helsinki Spring Marathonin yhteydessä juostuun Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-puolimaratoniin.

Minulla on hyviä muistoja Helsinki Spring Marathonilta, koska juoksin oman puolimaratonennätykseni reitillä viime vuonna. En ollut tällä kertaa kovinkaan hyvin kartalla omasta kunnostani. Viimevuotisen ennätyksen rikkominen olisi vaatinut alle 4:38 minuutin kilometrivauhtia. Päätin lähteä matkaan avoimella mielellä ja katsoa, mihin vauhti asettuu.

Arvoin loppuun asti vaatetuksen kanssa. Lämpöä oli noin 5 astetta, sää oli pilvinen ja lähes tuuleton. Päätin alkulämmittelyn jälkeen lopulta juosta vain shortseissa ja kompressiosukissa, pitkähihaisessa juoksupaidassa ja t-paidassa. Kaulan suojasin buffilla, mutta jätin pannan ja hanskat pukuhuoneeseen.

IMG_7121
Helsinki Spring Marathonin lähtö ja maali sijaitsevat Pukinmäen liikuntapuistossa. Kuva: Markku Alen, Helsinki Spring Marathon

Tulin lähtöpaikalle täpärästi vain pari minuuttia ennen lähtölaukausta, koska naisten pukuhuoneen vessajono oli pitkä. En ehtinyt palella, enkä toisaalta jännittääkään lähtöä. Ensimmäinen puoli kilometriä oli ruuhkainen, sitten juoksuletkassa alkoi olla hyvin tilaa pitää omaa vauhtia. Sykemittari kertoi ensimmäisen kilometrin väliajaksi 4:40 min/km. Pidin samaa vauhtia yllä vielä kolme seuraavaa kilometriä, mutta oli hyvin pian selvää, että vauhti tulisi hiipumaan matkan aikana.

Vaikka sykelukemien perusteella olisin voinut jatkaa samalla vauhdilla, olin varma, etten tänään pääsisi maaliin asti puolimaratonsykkeillä. Reidet ja pohkeet hapottivat ja vatsa alkoi oireilla heti kun sykkeet nousivat yli maratonkynnyksen. Laskin hieman vauhtia ja etsin itselleni sopivaa selkää tuijotettavaksi, mutta monen juoksijan vauhti tuntui sahaavan sen verran, etten pystynyt juoksemaan rennosti kenenkään kanssa. Keskityin siis omaan vauhdinpitoon.

IMG_7145
Juoksijoita riitti puolikkaalla alussa ruuhkaksi asti. Kannustajia ei sen sijaan reitin varrelta juurikaan löytynyt. Kuva: Markku Alen, Helsinki Spring Marathon 2019

Helsinki Spring Marathonin reitti on nopeahko. Kovia nousuja ei ole ja lähes koko matka juostaan asfaltoitua kevyen liikenteen väylää. Reitti toistaa noin 10,5 kilometrin lenkkiä, joka puolimaratonissa juostaan siis kaksi kertaa. Kilpailu oli tänäkin vuonna hyvin järjestetty. Huolto pelasi ja reitti oli merkitty selvästi. Reitti oli kuitenkin, varsinkin harmaana päivänä huhtikuussa, vähän tylsä. Suurin osa reitistä kuljettiin pellon ja hiljaisen tien reunaa ja kannustajia oli reitin varrella harvakseltaan.

Kello näytti kympin kohdalla noin 48 minuuttia. Seurakaverien kannustus puolimatkassa piristi, mutta ei tuonut askeliin lennokkuutta. Sormia palelsi, ja harmittelin pukuhuoneeseen jääneitä hanskoja. Vedin hihat sormien suojaksi ja samalla peitin sykemittarin näytön. Toinen kierros saisi mennä fiiliksellä. Tänään ei ollut minun päiväni, joten voisin yhtä hyvin ottaa toisen kierroksen hyvänä treeninä.

Vilkuilin silloin tällöin hihan alle mittarin lukemiin ja yritin kiristää välillä vauhtia, mutta totesin jälleen, että en pääsisi maaliin asti, jos juoksisin kovempaa. Loppumatkasta minun täytyi tyytyä ihailemaan, kun muut menivät ohi oikealta ja vasemmalta lennokkain loppukiriaskelin. Oma loppukirini jäi ottamatta, koska sitä ei vain irronnut.

Saavuin maaliin ajassa 1:42:40. Juoksun keskivauhti (4:52 min/km) oli 14 sekuntia huonompi kuin viime vuonna. Keskisyke pysyi maratonkynnyksellä, enkä pystynyt nostamaan sitä korkeammalle. Oli tyydyttävä päivän kuntoon.

IMG_7038

IMG_7080
Kiitos kaikille vapaaehtoisille hyvin toimineesta huollosta! Kuva: Markku Alen, Helsinki Spring Marathon

Maalissa oli ihana fiilis, kun tutut ja tuntemattomat vaihtoivat kuulumisia. Seurakaverini Anu nappasi hienosti SM-pronssia N40-sarjassa ja myöhemmin minulle selvisi, että sijoituimme toiseksi N30-sarjan joukkuekilpailussa. Myös seuramme miehet nappasivat joukkuehopeaa omassa sarjassaan. En ehtinyt kuitenkaan jäädä tunnelmoimaan, koska kännykässä oli maaliin tultuani viesti, että kuopus oli sairastunut ja näin ollen sovitut lastenhoitokuviot olivat menneet uusiksi. Minun oli tarkoitus ottaa blogia varten kuvia juoksun jälkeen, mutta se sai jäädä lapsen sairastumisen vuoksi. Siksi tämän tekstin kuvitus koostuu HSM:n omista kuvista, joissa en edes itse esiinny.

Vaikka jäin viisi minuuttia ennätyksestäni, en ollut oikeastaan edes kovin pettynyt juoksuun. Olen saanut kevääseen kyllä muutamia onnistuneita treeniviikkoja, mutta monessa kohtaa tavoitteellinen juoksuharjoittelu on saanut väistää työkiireiden ja lapsiperhe-elämän tieltä. Tehotreenit ovat jääneet liian vähäisiksi, koska paukkuja koville treeneille ei vain ole riittänyt. Työmatkahölkkäilyä ja viikonloppupitkikisiä olen onneksi harrastanut, joten kilometejä on kertynyt mukavasti. Puolimaratonaika kuvasti lopulta varmasti hyvin realistisesti tämänhetkistä kuntoani.

Toivon, että saisin kesän aikana treenin kulkemaan ja kuntoa nostettua. Otan vastaan suosituksia mukavista juoksutapahtumista Etelä-Suomessa, myös pienemmistä, joissa voisin kesän aikana tarkistuttaa kympin ja puolimaratonin kuntoa. Kokonaisesta maratonista en tällä hetkellä edes haaveile. Tosin mieli saattaa muuttua nopeastikin, jos treeni alkaa taas kulkea.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)