Helsinki City Running Day – aurinkoa ja juoksun riemua

Helsinki City Running Day -tapahtumapäivä aukeni aurinkoisena ja lämpimänä. Vihaan sydämestäni kuumassa kisaamista, varsinkin alkukesästä, kun elimistö ei ole vielä tottunut kuumaan. Tällä kertaa lämpö ja aurinko eivät ahdistaneet, koska olin lähdössä juoksemaan tapahtumaan peruskestävyyslenkkiä.

Helsingin kuvataidelukiosta, jossa toimin liikunnan ja terveystiedon opettajana, oli ilmoittautunut puolimaratonille yhteensä 13 juoksijaa ja viiden kilometrin matkalle yhteensä 17 juoksijaa. Kun kevättalvella heitin idean tapahtumaan osallistumisesta ilmoille, en arvannut, miten suuren suosion idea keräisi. Jännitin erityisesti puolimaratonille lähtevien opiskelijoiden puolesta. Tietääkseni vain yksi opiskelija oli juossut aiemmin puolimaratonin. Osalle treenikilsoja oli kertynyt kevään aikana enemmän, osalle vähemmän.

IMG-8804
Torkkelin puolimaratoonarit valmiina koitokseen. Asennetta ei tältä porukalta puuttunut.

IMG-8790.jpg

Lähdin opettajakollegani ja yhden opiskelijan kanssa reitille. Molemmilla oli ajatus saavuttaa noin kahden tunnin puolimaratonaika. Reitti veti alusta asti hyvin. Saimme juosta heti Urheilukadulla omaan tahtiimme. Mannerheimintiellä oikeanpuolimmainen kaista oli varattu juoksijoille ja käsittääkseni viereistä kaistaa autot saivat ajaa pohjoiseen. Juoksijoiden kaista oli merkitty vain muutamilla kartioilla. Riski kartioihin kompastumiseen tai onnettomuuksiin autojen kanssa oli ilmeinen.

Puolimaratonreitti esitteli Helsinkiä kauneimmillaan. Pikku Huopalahden ja Seurasaaren lenkkimaisemat ovat minulle rakkaita ajalta, jolloin asuin Töölössä. Myös Kuusisaaren ja Lehtisaaren läpi Lauttasaareen kulkeva reitti oli kuin nostalgiatrippi Töölövuosiin. Meri kimalteli auringossa lähes peilityynenä. Onnekseni en ollut juoksemassa tavoitteellisesti, koska kauniissa säässä oli myös juoksijoille ei niin mieluinen kääntöpuoli. Kollegastani helle ja kuljettu matka meinasivat saada yliotteen 15 kilometrin tienoilla.

IMG_8845
Pysähdyin matkalla kuvaamaan mielestäni selkeää opastusta. Jälkeenpäin selvisi, että juuri tässä risteyksessä Iivo Niskanen oli juossut harhaan. Hitaammille juoksijoille opasteet riittivät hyvin, mutta kärkipäässä yksin juoksevia olisi varmaan helpottanut esim. värikoodaus kylteissä. Risteyksissä ei pitäisi olla mitään mahdollisuutta ajautua harhaan.

Ruoholahdessa ihmisiä oli kerääntynyt nurmialueille picnicille ja kannustamaan. Päätimme kävellä hetken ja kerätä loppumatkan kilometrejä hitaasti mutta varmasti. Baanaa pitkin kohti keskustaa edetessä kannustajien määrä lisääntyi. Töölönlahdella oli jo tunnelma katossa. Helsinki Social Runnersin hauskat kannustuskyltit ilahduttivat. Oma lempparini oli ”Think you are tired? My arms are killing me”. Oopperatalolta päätimme taas kävellä vielä hetken aikaa, koska tiedossa oli kevyttä nousua. 20 kilometrin kohdalla opettajakollegat ottivat meidät kiinni ja saimme juosta viimeisen kilometrin kaikki neljä yhdessä. Ylitimme maaliviivan lähes yhtä aikaa ajassa 2:21.

IMG_8853
Kollegoilla kilometri matkaa maaliin. Nyt taas hymyilyttää, kun loppu häämöttää.
IMG_8865
Onnellisina maalissa

Maaliin tulon jälkeen aloitin ahkeran opiskelijoiden liveseurannan. Koska keli oli kuuma, vaati ensikertalaisilta sisua päästä maaliin asti. Kahdenkymmenen kilometrin väliaikoja kuitenkin tippui yksitellen ja olipa pari opiskelijaa jo saapunut maaliinkin ennen meitä. Joka ikinen puolimaratonille lähtenyt opiskelija taisteli itsensä maaliin asti. Siihen ei ihan jokainen lukiolainen pystyisi!

Juoksutapahtuman aikataulutus oli minun tarpeisiini todella onnistunut. Melkein heti puolimaratoonarien saavuttua perille alkoi maalialueella taas tapahtua, kun viiden kilometrin kärki pinkoi maaliin. Torkkelilaisten kärkijuoksijat tulivat maaliin tiukalla kaksinkamppailulla ajassa 24:43 ja 24:44. Mainitsemisen arvoinen on myös koulumme rehtorin upea tulos 26:09. Olen älyttömän ylpeä jokaisesta juoksijasta, jotka edustivat kouluamme, joka ei perinteisesti ole tunnettu liikunnallisuudestaan.

Vaikka kuulin jälkeenpäin joistakin puutteista järjestelyissä, oman kokemukseni mukaan kaikki toimi hyvin. Varustesäilytyksen jono kulki nopeasti ja bajamajoja oli riittävästi lähtöalueella. Juoksun jälkeiset tarjoilut olivat runsaat. Porukkaa oli paljon, mutta tungosta ei syntynyt missään vaiheessa. Kiitos kaikille tapahtumaa järjestämässä olleille.

IMG_8877
Onnellisia opiskelijoita ja onnellinen rehtori päivän ponnistelun päätteeksi.
IMG_8893
Jäin seurailemaan vielä seuratoverieni maratonin ja maratonviestin maaliintuloa, eli nautin tapahtumasta koko rahan edestä. Maalialueella piti päästä nappaamaan fanikuva suuresti ihailemani Noora Honkalan kanssa, joka otti maratonilla naisten pronssia.

Uupumus opetti minut ymmärtämään palautumisen merkityksen

Uupumus opetti minut ymmärtämään palautumisen merkityksen

Olen pohtinut koko aikuisikäni aktiivisuuden ja palautumisen välistä suhdetta. Viime vuodet ovat opettaneet minulle paljon omista rajoistani ja saaneet minut ymmärtämään, että poltan itseni loppuun, ellen opi kuuntelemaan kehoni viestejä ja lepäämään silloin, kun se on tarpeen.

Nautin suorittamisesta, sitä ei käy kieltäminen. Perusluonteeni on aikaansaava ja suunnitelmallinen, joten monen asian yhdistäminen tulee minulle luonnostaan. Minun on vaikea sanoa ei asioille, jotka koen mielekkäiksi ja kiinnostaviksi. Haluan tehdä merkityksellisiä asioita, ja tunnen eläväni, kun kehitän jatkuvasti osaamistani. Tällä hetkellä opetan lukiossa liikuntaa ja terveystietoa, ohjaan pilatesta ja harrastan kestävyysjuoksua kohtuullisen tavoitteellisesti. Lisäksi haluan viettää mahdollisimman paljon kiireetöntä aikaa perheeni kanssa.

Uuvutin itseni pari vuotta sitten, kun yritin tehdä täysipäiväisesti töitä ja samalla pitää yllä totuttua aktiivista liikuntarytmiä, vaikka silloin yksivuotias kuopuksemme heräili monta kertaa yössä. Jäin hoitovapaalle ja otin aikaa elämäni pohtimiseen. Opin, että jos haluan elämääni jotain lisää, pitää jotain ottaa pois. Töihinpaluun jälkeen olen tehnyt muutamia tietoisia ratkaisuja, jotka ovat vähentäneet kuormitusta ja lisänneet tyytyväisyyttäni elämään.

 

Työn uudelleenorganisointi on tuonut helpotusta stressiin

Olen vähentänyt opetettavien kurssien määrää lukiossa. Ensi vuonna kurssimääräni vähenee entisestään, kun esikoisemme menee kouluun. Saan vähemmän palkkaa kuin ennen, mutta nautin työstäni enemmän, kun se ei ole niin stressaavaa. Toisaalta kurssimäärän vähentäminen on vapauttanut minulle aikaa pilatesohjaamiseen ja täydennyskouluttautumiseen. Pää- ja sivutyö tukevat toisiaan, mutta ovat samalla sopivan erilaisia, jotta kaltaiseni levoton sielu saa riittävästi vaihtelua.

3
Työn uudelleenorganisointi on vapauttanut minulle aikaa toteuttaa itseäni pilatesohjaajana. Tunneillani käy paljon kestävyysjuoksijoita. Minua on ilahduttanut, että moni muukin on huomannut pilateksen toimivan hyvänä oheisharjoitteluna juoksuun. Kuva: Fanni Oksanen

Selkeä roolitus kotona

Olemme selkiyttäneet roolejamme kotona. Vaihdoimme pääkokin valtikkaa keittiössä syksyn alussa, ja siitä asti olen saanut istua valmiiseen päivällispöytään melkein päivittäin. Mieheni nauttii ruoanlaitosta, minä en. Minä taas pesen mielelläni pyykkiä ja pyrin pitämään huolta kodin siisteydestä (mikä on kyllä rehellisesti sanottuna lähinnä hyvä vitsi).

Mieheni hoitaa yleensä lasten aamutoimet ja minä iltatoimet. Käyn usein aamuisin treenaamassa. Vastaavasti mieheni ottaa aikaa musisoinnille iltaisin, kun minä syön lasten kanssa iltapalaa ja luen iltasatuja.

Olen tietoisesti siirtänyt osan metatyöstä miehelleni. Edelleen kannan päävastuun lasten vaate- ja kaverisynttärilahjahankinnoista. Mieheni on sen sijaan vienyt lapsia neuvolaan ja hammaslääkäriin, koska hänen on helpompi irrottaa itsensä työpäivien aikana. Edelleenlähetän päiväkodista ja esikoulusta tulevat sähköpostiviestit aina miehelleni heti, jolloin olemme molemmat yhtä lailla vastuussa siitä, että muistamme lasten viikko-ohjelmat.

Juoksuharjoittelu tapahtuu arjen muun kuormituksen ehdoilla

Aktiivinen kuntourheilu on minulle henkireikä, enkä voi hyvin, jos en liiku paljon. Minulla on tavoitteita juoksussa, mutta olen päättänyt, että harrastan juoksua perheen ehdoilla niin pitkään kuin lapset ovat pieniä. Kiireettömät illat perheen kanssa ovat kullanarvoisia. Siksi pyrin juoksemaan työmatkoja ja ajoittamaan treenit muutenkin siten, että ne veisivät mahdollisimman vähän perheen yhteistä aikaa. Ainoastaan torstai-illat pyhitän juoksulle, kun käyn juoksemassa vetotreenin juoksuseurani treeneissä.

Yritän katsoa kalenteria viikkoja eteenpäin ja ennakoida stressihuiput. Jos tiedän, että töitä on jollain viikolla poikkeuksellisen paljon, en ota paineita treenaamisesta, vaan liikun vain sen verran kuin on järkevästi mahdollista. Toisaalta olen kyllä välillä myös aika itsekäs juoksuharrastukseni suhteen. Olin viime vuonna kahdella eri juoksuleirillä ja parin viikon päästä olen lähdössä viikoksi Espanjaan juoksemaan ystäväni kanssa.

lilli g-26

Lilli G-41
Kesäisin ehdin treenata enemmän, koska opettajilla on pitkät lomat. Talviaikaan arjen kokonaiskuorma vie väkisinkin terävintä kärkeä juoksuharjoittelusta. Parin viikon päästä pääsen Espanjaan juoksemaan viikoksi, ja odotan treeniviikon toimivan hyvänä boostina kevään puolimaratonia varten. Kuvat: Pekka Lintusaari

Palautumisen suhteen pitää olla rehellinen

Keholle ja mielelle täytyy antaa riittävästi aikaa palautua. Halusi tai ei, arjen kokonaiskuorma vaikuttaa harjoituksista palautumiseen, joten treenaaminen on pakko suhteuttaa arjen kuormaan.

En pidä sanasta kiire, vaikka edelleen välillä käytän sitä. Kiire on ihmisen päänsisäinen tila, ja jos on aina kiireinen olo, asialle pitää tehdä jotain. Paahtaminen päivästä toiseen kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Olen tietoisesti opetellut rauhoittamaan tahtia silloin, kun kiire yrittää saada yliotteen arjesta. Jos elän jatkuvasti äärirajoilla, korttitalo voi hajota pienistäkin vastoinkäymisistä.

Facebook: Lilli Grönroos, Instagram: lilligronroos

Artikkelikuva: Pekka Lintusaari