Mitä naiseus merkitsee minulle?

Mitä naiseus merkitsee minulle?

Naistenpäivänä pohditaan usein naisen asemaa yhteiskunnassa. Aloin pohtia, miten naiseus on vaikuttanut omaan elämääni. Vaikka sekä lapsuudenkodissani että nykyisessä perheessäni minua on aina arvostettu ihmisenä sukupuolestani riippumatta, erityisesti äitiyden myötä olen alkanut pohtia paljon naiseuttani ja siihen liittyviä myyttejä löytääkseni tasapainon elämässäni.

Lapsuudenkodissani oli siinä mielessä vahvat sukupuoliroolit, että äitini oli kotona lasten kanssa kymmenen vuotta, ja isäni loi samaan aikaan uraa. Toisaalta äitini on myös opiskellut akateemisen tutkinnon ja hän on monella tapaa hyvin vahva nainen. Meidät on kasvatettu tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko, ja meitä kaikkia on kannustettu samalla tavalla opiskelemaan ja tavoittelemaan asioita elämässä. Olen saanut kotoa vahvan itsetunnon ja uskon siihen, että voin saavuttaa elämässäni sellaisia asioita, joita haluan.

En koskaan ajatellut, että sukupuoleni määrittelisi sitä, mitä minusta tulee isona. Haaveilin liikunnanopettajan ammatista ja toteutin haaveeni liikuntapedagogiikan opiskelupaikasta kovalla työllä. En koe sukupuoleni olleen ratkaiseva tekijä opiskeluissa menestymisessä. Toisaalta samaistun jossain määrin mielikuvaan ”kympin tytöistä”, jotka puurtavat itsensä uuvuksiin, vaikka vähempikin riittäisi.

Parisuhteeni on aina ollut tasa-arvoinen. Eniten sukupuoliroolit ovat tulleet esiin siinä, että olen aika onneton perinteisissä ”miesten töissä”. Mieheni onkin vitsaillut, että meidän perheessä on yhteisiä töitä ja miesten töitä. Tämän myönnän suurella nöyryydellä.

Vahvimmin olen kokenut sukupuoliroolit silloin, kun perheeseemme syntyi vuonna 2012 ensimmäinen lapsi. Äitiys oli minulle hyvin luontevaa ja edelleen muistelen ensimmäistä vanhempainvapaavuottani elämäni seesteisimpänä aikana. Vauvakuplassa oli hyvä olla. Tehokas elämäntapani seurasi minua kuitenkin myös pienen lapsen äitinä. Sen sijaan, että olisin hipsutellut maidonhajuisena verkkareissa kaksiomme ahtaissa neliöissä, tapasin kavereitani kaupungilla ja kävin pitkillä lenkeillä vauvan kanssa. Nautin kiireettömyydestä ja siitä, että sain itse aikatauluttaa elämääni – toki vauvan rytmien ehdoilla. Mieheni opiskeli ja teki töitä sen verran, että pärjäsimme taloudellisesti. Hän oli myös hyvin osallistuva isä.

IMG-20120903-WA0000
Ensimmäisen raskauden ja lapsen syntymän aikaan olen kokenut naiseuteni kaikkein vahvimmin. Kuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

Suurinta ristiriitaa naiseus on aiheuttanut minulle, kun menin takaisin töihin vuosi äidiksi tulemisen jälkeen. Siirryin äitiysloman jälkeen peruskoulusta lukion puolelle opettajaksi, joten uutta opittavaa oli paljon. Toisaalta oli ihana päästä käyttämään aivoja ja oppimaan uutta, toisaalta olisin kaikkein mieluiten jatkanut kiireetöntä elämää taaperon kanssa. Napanuora oli vielä hyvin tiukalla ja kaipasin sitä samaa seesteistä äitikuplaa, jossa olin elänyt edellisen vuoden. Uskon, että ristiriitaisen olon taustalla vaikuttivat vahvasti lapsuudenkotini roolimallit. Äitini oli valinnut kotiäitiyden uransa kustannuksella, mutta minun oli jo taloudellisestikin välttämätöntä jatkaa työntekoa pian lapsen saamisen jälkeen.

Tunsin ensimmäisinä työvuosinani lasten saannin jälkeen jäätävää riittämättömyyttä joka suuntaan. Aina kun töissä meni pidempään, tunsin olevani huono äiti. Toisaalta minulla oli jatkuvasti sellainen olo, että työaikaa olisi pitänyt repiä jostakin lisää. Musiikkialalla työskentelevän mieheni viikonloppukeikkailu ei yhtään helpottanut tilannetta, koska en pystynyt juurikaan tekemään rästitöitä viikonloppuisin. Vaikka mieheni pyrki ottamaan roolia kotona ja saimme lisäksi runsaasti hoitoapua mieheni äidiltä, kannoin sisälläni myyttiä kaikkivoipaisesta äitihahmosta.

Äitiys on ollut minulle monella tapaa hyvin luontevaa. Olen rakastunut molempiin lapsiini korviani myöten ensiparkaisuista lähtien. En koe olevani perinteisessä mielessä kovin naisellinen nainen, mutta äitiys on vahvistanut naiseuden kokemustani. Silti olen käynyt paljon keskustelua itseni (ja muiden) kanssa siitä, millainen on hyvä äiti. Haluan olla paras mahdollinen äiti lapsilleni, mutta samalla minun on täytynyt myöntää, että en ole se pullantuoksuinen kotiäiti, joka jää mielummin leikkimään lasten kanssa legoilla kuin lähtee lenkille. Minun on täytynyt opetella, että äitiys ei ole suoritus, vaan se tulee osaksi elämää. Jokainen perhe hakee itse omannäköisensä tavan olla perhe.

Koen viimein löytäneeni jonkinlaisen mielenrauhan. Mieheni nauttii minua enemmän kotona olosta, joten olemme heittäneet sukupuolirooleja romukoppaan ja alkaneet miettiä, miten meidän perheessä asiat sujuisivat parhaalla mahdollisella tavalla niin, että kaikki ovat tyytyväisiä. Uskon, että olemme pikkuhiljaa löytämässä tasapainon.

Samalla, kun olen kyseenalaistanut päänsisäisen äitimyytin, minussa on herännyt suorastaan vimma toteuttaa unelmiani. Olen alkanut pitkän tauon jälkeen treenata tavoitteellisemmin. Vaikka säännöllinen harjoittelu vie paljon aikaa ja energiaa, se myös laskee stressitasojani ja lisää merkittävästi hyvinvointiani. Toteutin myös viime vuonna pitkäaikaisen haaveeni opiskella pilatesohjaajaksi, ja olen pian vuoden ajan ohjannut itsenäisenä ammatinharjoittajana pilatestunteja.

lilli g-39
Säännöllinen harjoittelu on minulle elinehto, enkä ole valmis luopumaan siitä ruuhkavuosien varjolla. Kuva: Pekka Lintusaari Photography & Video

Blogin kirjoittamisestakin olen haaveillut pitkään, mutta jokin sisäinen ääni on sanonut, että se olisi noloa. Viime kesänä heitin tämänkin sisäisen äänen romukoppaan, ja aloin kirjoittaa. On ihanaa ja todella voimaannuttavaa saada palautetta blogiteksteistä, mutta samalla tiedostan, että kirjoitan myös itseäni varten. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja blogi tarjoaa kanavan toteuttaa kirjoittamisen tarvetta.

Koen, että naisiin ja miehiin vanhempina suhtaudutaan edelleen eri tavoin. Kun perheellinen mies tavoittelee unelmiaan, toteuttaa haaveitaan ja etenee urallaan, hänet nähdään menestyjänä ja hän saa osakseen ihailua. Perheellinen nainen joutuu edelleen perustelemaan valintojaan enemmän, jos ne eivät istu perinteisiin sukupuolirooleihin. Toisaalta en ole lopulta aivan varma siitä, olenko oikeasti saanut kovinkaan paljon kritiikkiä tavastani olla pienten lasten äiti, vai ovatko ristiriidat olleet lähinnä osa omaa päänsisäistä kasvuprosessiani.

Olen ylpeä siitä, että voin olla samaan aikaan vahva ja kunnianhimoinen mutta herkkä ja äidillinen nainen. Piirteet eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat kietoutua luontevalla tavalla yhteen.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

-Lilli G (Ig: lilligronroos)