Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Treenaaminen on kivaa, kun treeni kulkee. Luulen olevani juuri nyt elämäni juoksukunnossa. Olen pystynyt tänä vuonna välttämään perinteisen alkusyksyn työstressin, joten arjen kuorma ei ole vaikuttanut juurikaan treeneistä suoriutumiseen. Miten kiitollinen olenkaan, että pystyn vaikuttamaan opetettavien kurssien määrään, enkä joudu väkipakolla paahtamaan ylitunteja! Toisaalta kunto on kohonnut kesän aikana kohisten rauta-arvojen normalisoitumisen myötä. Edelleen syön rautalisää ja vasta aika näyttää, miten tilanne etenee, kun puolen vuoden rautakuuri päättyy.

Viime viikon treeneistä jäi jotenkin niin hyvä mieli, että päätin jakaa treeniviikkoni teille. Ehkä osittain kirjoitan viikosta myös itselleni. Voin muistella sitten huonoina hetkinä aikaa, jolloin kunto oli hyvä, askel kevyt, eikä mihinkään sattunut.

Ei tämäkään viikko mennyt ihan täydellisesti, sillä jouduin parina päivänä tekemään aikataulusyistä suunniteltua lyhyemmän treenin. Toisaalta viikko kuvasti hyvin tyypillisellä tavalla sitä, millaisia valintoja teen arjessa jatkuvasti. On parempi tehdä edes hieman typistetty versio aiotusta treenistä kuin jättää treeni kokonaan väliin. Muu elämä saa mennä välillä prioriteettilistalla treenien edelle. Toisaalta yritän kuunnella kehoa ja erotella laiskuuden todellisesta levon tarpeesta.

Maanantai

Ylitin itseni jo toisena maanantaina peräkkäin, kun lähdin tekemään pitkää lenkkiä aamukuudelta. Ja kyllä kelpasikin lähteä. Meri oli peilityyni ja suuri oranssi tulipallo alkoi juuri kivuta taivaalle. Jolkottelin rauhallista vauhtia Herttoniemenrannasta Roihuvuoren ja Marjaniemen kautta Puotilaan ja sieltä koko matkan Fallbackaan asti. Reitti on kaunis, pääosin merenrannassa tai metsässä kulkevaa hiekkatietä. Itäistä Helsinkiä parhaimmillaan! ❤

Minun piti olla kotona kahdeksalta, jotta ehtisin osallistua lasten päiväkoti- ja koulukuskauksiin. Päätin juosta samaa reittiä edestakaisin, jotta tietäisin tarkalleen, miten kauan kotimatka kestäisi. Vatsa pilasi pyrkimykseni täsmällisyyteen, sillä jouduin tehdä tuttavuutta bajamajan kanssa kotimatkalla. En tahtonut rikkoa lupaustani osallistua lasten kuskauksiin, joten jouduin kiihdyttämään vauhtia paluumatkalla. Kun pääsin kotiin, kello näytti minun juosseen 17,6 kilometriä keskisykkeellä 130. Aikaa kului tunti ja 43 minuuttia (keskivauhti oli 5:54 min/km). Lenkistä tuli siis oikein onnistunut matalasykkeinen pk-jolkottelu, vaikka ei ehkä ihan pitkän lenkin pituiseksi ehtinytkään.

Pyöräilin juoksun päälle työmatkat ja työpäivän aikaiset siirtymät. Kokonaisuutena sain päivän aikana hyötyliikuntaa 15 pyöräilykilometriä. Ei hassumpaa.

Tiistai

Tiistaisin minulla on tässä jaksossa lyhyehkö työpäivä, mutta olen pitänyt alkusyksyn tiistai-iltaisin pilatesta, enkä yleensä mene välissä käymään kotona. Olen hyödyntänyt iltapäivän pari ekstratuntia yleensä lihaskuntotreeniin. Tällä kertaa olin varannut pilateksen yksityistunnin mielettömän ammattitaitoiselta Heikki Lempiseltä, jonka studio sijaitsee Pikku-Huopalahdessa (Studio Heikki). Heikki ei päästänyt minua helpolla, vaan tein töitä joka solulla. Ihan mahtavaa! Pilates tukee valtavan hyvin juoksua.

Olin liikenteessä taas pyörällä, joten hyötyliikuntaa tuli päivän aikana 15 pyöräilykilometriä.

Keskiviikko 

Tiistain raskas yli 13 tunnin päivä painoi, kun heräsin. Päätä särki ja olo tuntui palautumattomalta. Taisin syödä ja juoda liian vähän edellisenä päivänä. Jotakuinkin jokainen lihas oli kipeä Heikin pilatestunnista.

Työpäivä oli hektinen. Ohjelmassa oli bodytreeniä, pilatesta ja paritansseja. Kaikki tunnit olivat sellaisia, joiden aikana minun piti olla paljon äänessä. Kun pääsin kotiin, olin aivan loppu. Olin etukäteen ajatellut käyväni keskiviikkonakin lenkillä. Päätin kuitenkin säästää energiaa loppuviikon treeneille. Yhteensä 11 kilometrin työmatkapyöräily sai riittää. Illalla tein kevyttä lonkka-pakaraseutua vahvistavaa lihaskuntotreeniä ja löhösin. Luulen, että tällä kertaa kyse oli oikeasta levontarpeesta, eikä laiskuudesta. 😀

Torstai

Torstai on lempparipäiväni juoksussa, koska torstai-iltaisin osallistun yleensä maratonklubin yhteistreeneihin. Tällä kertaa vuorossa oli 2 min (ylä-vk) + 1 min (pk2-vk1) x 10 (+verkat). Valmentajamme on sairaslomalla, mutta tuuraajana oli juoksuidolini Sanna. Olimme kokeneissa käsissä.

Teimme oman vauhtiryhmäni kanssa treenit vuorovedolla. Putosin vähän kärryiltä vauhdeista, mutta luulen kaksiminuuttisten vauhtien pyörineen jossain 4:10 min/km molemmilla puolilla. Sää oli aivan täydellinen juoksuun, tihkusadetta ja niukkaa tuulta. Jalat tuntuivat kevyiltä, mutta valitettavasti jouduin tekemään kesken treenin pienen välipysähdyksen. Jo toinen kerta tällä viikolla, kun raudan sekoittama vatsa sekoittaa treenisuunnitelmia! Tein kuitenkin ennaltasovitun treenin loppuun asti täydentämällä missatun kaksiminuuttisen, kun muut olivat jo lopettaneet.

Kuljin kaikki torstain siirtymät autolla.

Perjantai

Perjantaina köpöttelin rauhallista vauhtia töihin ja takaisin. Pk-kilsoja tuli yhteensä 11.

Lauantai

Lauantaina serkkuni meni naimisiin, ja siskoni oli tullut Pohjanmaalta edellisenä iltana meille lastensa kanssa yöksi. Pakottauduin irtautumaan viiden lapsen aamuhässäkästä hetkeksi. Juoksin verkan jälkeen 30 minuuttia sykkeiden mukaan aerobisen kynnyksen tuntumassa, joka on viimeksi mitattuna ollut 161. Kilometrejä tuli 6:86 keskisykkeellä 158. Näin lähellä tavoitetapahtumaa tasavauhtisen vk-harjoituksen olisi hyvä olla vähän pidempi, mutta käytettävissä olevalla aikaresurssilla tämä oli paras, mihin pystyin. Oli aika lähellä, että olisin jättänyt treenin tekemättä kokonaan.

En kesän aikana seurannut juurikaan sykkeitä treenatessani, koska kevään ylikuormitustilan jälkeen koin tarvetta treenata enemmän fiilispohjalta. Nyt, kun olen alkanut taas tehdä treenejä sykkeitä seuraten, hämmästys on ollut melkoinen. Jos sykkeet pitävät paikkansa, reippaiden vauhti olisi kasvanut huimasti. Lauantain lenkillä keskivauhtini oli 4:23, mikä on samoilla sykkeillä noin puoli minuuttia kovempi kuin vuosi sitten treenatessani Tallinnan maratonille.

On selvää, että olen nyt hyvässä juoksukunnossa, mutta näin suurta kuntoloikkaa minun on vaikea uskoa. Lauantain reippaan vauhti oli jotakuinkin kympin ennätysvauhtiani. Tuntuma oli hyvä, mutta, jokin tässä ei pidä nyt paikkaansa. Varasin tälle viikolle maratoonarin tasotestin selvittääkseni, missä mennään.

IMG-3426.JPG
Tämä sykekäyrä minua hämmentää. Syke näytti pysyneen hienosti aerobisen kynnyksen (161) alla vauhdilla 4:23 min/km. Vastaavanlaisen datan sain myös edellisviikon lenkiltä. Varasin maratoonarin tasotestin selvittääkseni, millä vauhdeilla minun olisi todellisuudessa nykyään hyvä juosta reippaat lenkit. Edellisen kerran kävin tasotestissä helmikuussa 2018.

Sunnuntai

Päivä kului häistä palautuessa. Edellisen päivän ja illan virvokkeet tuntuivat kieltämättä vähän päässä, vaikka niitä nautinkin erittäin kohtuudella – olinhan matkassa lasteni kanssa. Näköjään alkoholia pitäisi nauttia useammin, jos haluaisi välttää ikävät jälkiseuraukset. Tukan kipeydestä huolimatta päädyin kuitenkin siihen, että oli ihan turvallista lähteä iltasella tekemään pidempi lenkki. Hölkkäilin ihanassa loppukesän sateessa 18,5 km keskisykkeellä 124. Aikaa lenkkiin kului 1:55 (keskivauhti 6:13 min/km).

IMG-3407.JPG
Sunnuntain parin tunnin pk-jolkottelu korjasi häiden jälkeistä päänsärkyä mukavasti.

Vaikka tälläkin viikolla jouduin soveltamaan treenejä muiden elämän osa-alueiden ehdoilla, sanoisin, että treeniviikko oli varsin onnistunut. Juostuja kilometrejä kertyi 69, pyöräiltyjä 40. Vaikka pyöräilen pääsääntöisesti maksimissaan 6 kilometrin pituisia siirtymiä, lasken nekin osaksi harjoituskokonaisuutta. Hyötyliikunta toimii minulla palauttavana harjoitteluna ja pelastaa ne päivät, jolloin en pysty venymään lenkille muuten. Toisaalta työhöni liikunnanopettajana kuuluu myös paljon liikettä. Kehonhuoltoon panostan oppituntien alkuverryttelyissä ja pidänpä opiskelijoille ihan kokonaisia kehonhuoltotuntejakin. Vaikka kehonhuoltotuokioissa ei olekaan kyse minusta, otan kyllä kaiken ilon irti mahdollisuudesta huoltaa itseäni siinä samalla.

Seuraava koitokseni on tiistaina maratoonarin tasotestissä. Todella kiinnostavaa nähdä, miten sykkeet ja vauhdit ovat muuttuneet puolessatoista vuodessa. Olen juuri nyt aika epävarma sopivista treenivauhdeista. Kaipaan varmistusta erityisesti reippaiden lenkkien vauhtiin. Seuraava kisa on lauantaina 21.9., kun juoksen 15 kilometriä Laajasalojuoksussa. Laajasalojuoksu toimii valmistavana harjoituksena Vantaan puolikkaalle. Vantaan puolikkaan jälkeen laskettelen ylimenokaudelle ja marraskuussa aion hyggeillä hyvällä omalla tunnolla.

Rautalääkitystä minun on määrä jatkaa lääkärin kehoituksesta vielä vuoden loppuun asti. Hemoglobiinini oli noussut toukokuusta elokuuhun 114:sta 140:een. Elokuussa ei mitattu ferritiiniä, mutta uskon senkin olevan nousussa, niin hyvä vointi minulla nyt on. Rautalääkitys on vaikuttanut valtavasti kuntooni, mutta se asettaa myös haasteita treenaamiselle. Joudun suunnittelemaan lenkkejä siten, että on mahdollista pysähtyä vessaan tarvittaessa. Kisoissa ongelmaa ei ole, sillä Imodium pelastaa kisatilanteet. 😀

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Olin eilen illalla Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreeneissä Pirkkolassa. Ohjelmassa oli alkuverryttelyn jälkeen 8 x kilometrin vedot radalla noin kympin kisavauhtia. Olin valmiiksi vähän väsynyt, ja mietin pitäisikö minun edes mennä treeneihin. Lapset ovat heräilleet aamuöisin nyt arkirytmin alettua, ja olen painellut menemään vähän turhan katkonaisilla yöunilla. Enemmän kuin treenistä selviäminen, minua mietitytti seuraava yö. Yöllä olisi pakko saada unta, tai en selviäisi seuraavasta työpäivästä.

Olen kärsinyt jo vuosia levottomista jaloista. Ongelma on vienyt minulta monien kovempien treenien jälkeiset yöunet. Viime talvena osasin jo varautua siihen, etten nukkuisi montaakaan tuntia, jos olin tehnyt edellisenä iltana vetotreenin. Levottomat jalat ovat vaivanneet minua jo niin pitkään, etten ole osannut ajatella oireen liittyvän mihinkään sen kummempaan. Olen ajatellut, että kroppa nyt vaan käy vähän ylikierroksilla, kun raskasta liikuntaa tulee liian lähellä nukkumaanmenoa.

Ehdin nukkua eilen päiväunet, joten lähdin treeneihin. Juoksukuntoni on tällä hetkellä hyvä ja on ilo tehdä kovia treenejä, kun jalka on kevyt. Pääsin lähtemään kotiin vasta puoli yhdeksän aikaan illalla. Mieleen hiipi pieni ahdistus. Entä, jos en pystyisikään nukkumaan? Söin treenin jälkeen reilun annoksen lohta, pastaa ja salaattia. Kävin lämpimässä suihkussa ja rupattelin Veikon kanssa päivän kuulumiset. Kroppa tuntui nopeasti rentoutuneelta ja uni alkoi tulla silmään. Uskaltauduin sänkyyn puoli yhdeltätoista.

Havahduin aamulla siihen, että olin nukkunut koko yön kuin tukki. Olo tuntui levänneeltä ja jalat palautuneilta. Ihmeellistä! Saman havainnon olen tehnyt kesän aikana jo useamman iltatreenin jälkeen. Vaikka etukäteen jännitän iltatreenien jälkeistä nukahtamista, levottomista jaloista ei ole  enää tietoakaan. Saan unesta kiinni hetkessä. Ehkä vähitellen voin lakata jo stressaamasta aiheesta ja uskoa, että tämä todella on totta.

En keksi selitykseksi mitään muuta kuin rauta-arvojen kohentumisen. Epäilen, että olen kärsinyt jo vuosia raudanpuutoksesta, mutta en ole osannut yhdistää erilaisia oireita raudanpuutokseen, koska aika moni näistä oireista voisi yhtä hyvin liittyä yleiseen arjen kuormitukseen. Levottomien jalkojen rauhoittumisen lisäksi pikkulapsiarjen piikkiin laittamani aivosumu on hellittänyt ja nivelten oudot kolotukset ovat poistuneet sen jälkeen, kun toukokuussa aloitin rautalisän. Keho voi paremmin ja ajatus kulkee kirkkaammin. Arvostan.

Huolellisuuden ja järjestelmällisyyden puutteeseen kohtentuneet rauta-arvot eivät valitettavasti ole vaikuttaneet. Unohtelen ja hukkailen edelleen asioita entiseen malliin. Jos joku keksii siihen lääkkeen, olen valmis kokeilemaan melkein mitä vain laillisia keinoja. Nimimerkillä löysin viikon kadoksissa olleet kotiavaimet eilen auton penkin alta.

Huom! Mahdollinen raudanpuute ja sen syyt pitää aina selvittää. Olen kirjoittanut aiheesta kesän aikana useampaan otteeseen (esim. Seuraatko rauta-arvojasi, urheileva nainen?)

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

IMG-3083
Kävin juoksemassa viime viikolla maratonviestijoukkueessa Helsinki Marathonilla. Hymy on herkässä, koska olen juuri ohittamassa oman seuran kannustuspistettä. En ole varmaan koskaan saanut osakseni niin äänekästä kannustusta omalla nimelläni. 🙂 Kiitos Karo ja Essi kuvista.

 

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Arki on taas alkanut meidän perheessä. Esikoiseni aloitti koulutaipaleensa pari viikkoa sitten ja nelivuotias kuopus jatkoi tutussa päiväkodissa. Töissä on ollut tosi kivaa. Sain kesän aikana levättyä ja ainakin nyt toistaiseksi arki on tuntunut olevan yllättävän hyvin hallinnassa. Kesän treenit sujuivat loppujen lopuksi aika mukavasti, vaikka kesän alussa juoksukunto oli kateissa huonojen rauta-arvojen vuoksi. Löysin pahimmasta raudanpuuteanemiakuopasta päästyäni hyvän juoksuvireen.

Kiitos muuten kaikille palautteesta koskien kympin kisaraporttiani (SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys). Halusin tietoisesti myöntää pettyneeni loppuaikaan, vaikka tietysti ymmärrän, että objektiivisesti katsottuna kisa oli onnistunut ensimmäinen ratakymppi. Tarkoitukseni ei ollut vähätellä suoritustani. Ehkä minua harmitti eniten se, että koin, etten saanut täysin ulosmitattua kympin tuloskuntoani. Kouluvuoden aikana taas terävin kärki kunnosta jää helposti arjen kokonaiskuorman alle. Viimeistään ensi kesänä sitten uusi yritys. 🙂

Mietin pitkään, asetanko syksylle lainkaan juoksutavoitteita, vai juoksenko vain juoksemisen ilosta. Tavoite kuitenkin ryhdittää harjoittelua, joten päädyin ilmoittautumaan Vantaan maratonin puolimaratonille, joka juostaan 12.10.2019. Vaikka juoksen syksyn aikana muutaman muunkin kisan, Vantaa olkoon nyt päätavoitteeni.

Vantaan maratoniin on aikaa seitsemän viikkoa, eli tavoite tulee yllättävän pian.  Rytmitän treeniviikkoja totuttuun tapaan siten, että pyrin ujuttamaan jokaiseen viikkoon kaksi vauhtitreeniä ja yhden pidemmän lenkin. Lisäksi juoksen työmatkoja, käyn kuntosalilla sekä teen kehonhuoltoa ja pilatesta aina kun jaksan ja ehdin. Lasten kanssa voin myös nykyään käydä lenkillä, koska molemmat kulkevat aika mielellään fillareilla juoksukavereinani – ainakin, jos lupaan puolimatkassa jätskiä. 😀

Harjoitteluani rytmittävät Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreenit, joissa käyn pääsääntöisesti torstaisin juoksemassa vetotreenin. Toisen vauhtitreenin teen yksin, tosin senkin mukaillen maratonklubin yhteistä ohjelmaa. Säästää aikaa ja energiaa, kun itseäni viisaammat maratonklubin valmentajat suunnittelevat vauhtitreenit tekemistä vaille valmiiksi.

Helsingin juoksijoiden treeneissä noudatetaan rytmiä, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi viikko. Vaikka teen vauhtitreenit pääsääntöisesti yhteisen ohjelman mukaan, en muuten noudata juoksuharjoittelussa kovien ja kevyiden viikkojen rytmitystä, koska tosiasia on se, että siihen, miten paljon ehdin milläkin viikolla juosta, vaikuttaa moni tekijä. Esimerkiksi lasten sairastelu vaikuttaa jaksamiseeni. Toisaalta kohta alkavat ylioppilaskirjoitukset pidentävät työpäiviä, vaikka en tänä vuonna itse tarkistakaan terveystiedon ylioppilaskokeita. Yleensä treeneihin tulee luonnostaan välillä kevyempiä viikkoja, joten rytmitän kevyempiä ja kuormittavampia jaksoja muun elämän rytmin mukaan.

Alla on esimerkki siitä, miltä viikkorytmini treeneissä voisi näyttää. Ajattelin kokeilla pitkän lenkin juoksemista arkena, maanantaina tai tiistaina, ja toisen vauhtitreenin tekemistä sunnuntaina. Näin saisin tehtyä viikon toisen kovan treenin levänneenä.

Maanantai Pitkä rauhallinen lenkki (90-120 min)
Tiistai Lepo
Keskiviikko Työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Torstai Vetotreenit, esim. 8 x 1k vedot yhteistreeneissä (kevyinä viikkoina kevyempi)
Perjantai Kuntosali + työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Lauantai Kehonhuoltoa/pilatesta/liikkumista lasten kanssa
Sunnuntai Tasavauhtinen reipas lenkki tai vauhdinvaihteluita (kevyinä viikkoina kevyempi)

Tärkein asia, johon kiinnitän huomiota harjoittelussa tänäkin syksynä, on arjen kokonaiskuormituksen hallinta. Juoksuharjoittelu ei saa alkaa syödä muita elämän osa-alueita. Treeni on minulle kuitenkin tärkeä arjen tasapainottaja ja selkeä tavoite ryhdittää treenaamistani. Esimerkin kaltaisella viikolla tulisi noin 65-70 km juoksua ja tiedän jo valmiiksi, etten pysty joka viikko juoksemaan näin paljon. Vaikka en pystyisikään aina pysyä suunnitelmissani, tulee minun silti harjoiteltua järkevämmin, jos on joku tavoite, mitä kohti kuljen. Mikä sitten voisi olla aikatavoitteeni Vantaan maratonilla? Tietysti haluaisin rikkoa aiemman puolimaratonennätykseni, joka on 1:37, mutta en aio pettyä, vaikka en siihen yltäisikään. Tulevat viikot näyttävät, miten hyvin lupaavan leppoisasti alkanut arki pysyy hallinnassa, kun syksy etenee. 

Seuraava kisani on jo lauantaina, kun osallistun Helsingin juoksijoiden maratonviestijoukkueeseen Helsinki Marathonilla. Meillä on siellä myös äänekäs kannustuspiste. Tsemppiä kaikille juoksijoille lauantain koitokseen. Moikataan, jos tavataan!

Päivitän treenikuulumisia syksyn mittaan myös Instagramiin (lilligronroos).

-Lilli G

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen tosi kiitollinen siitä, että Veikko tukee minua juoksuharrastuksessa. Tukeminen saavuttaa nyt uuden tason, kun hän lupasi tulla Helsingin juoksijoiden kannustuspisteelle lauantaina soittamaan musaa. Tulkaa moikkaamaan meitä!

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Ympärilläni on paljon fyysisesti aktiiviseen elämään tottuneita pienten lasten äitejä. Osa tuskailee sitä, miten keho tuntuu synnytyksen jälkeen vieraalta. Monen on vaikea malttaa edetä liikunnassa hitaasti, koska keho huutaa raskaan liikunnan aiheuttamaa endorfiinihumalaa. Olen itse ollut aivan samanlainen molempien raskauksieni jälkeen. On helppo katsoa kaltaisiani fyysisesti aktiivisia äitejä ulkoapäin ja toppuutella. Rohkaista katsomaan itseään peilistä lämmöllä ja lempeydellä. Minkä mielettömän työn keho onkaan osannut tehdä!

Minulle oli huomattavasti helpompaa suhtautua kehooni lempeästi raskausaikana kuin synnytyksen jälkeen. Kasvava maha oli merkki siitä, että lapsi sisälläni kasvoi. Varsinkin ensimmäisen raskauden aikana tunsin oloni hehkuvaksi. En kumpanakaan raskausaikana lopettanut liikuntaa missään vaiheessa, mutta valitsin vähitellen lempeämpiä liikuntamuotoja, kuten kävelyä, pyöräilyä, uintia ja vesijuoksua. Jos olin väsynyt työpäivän jälkeen, lepäsin. Liikuin vahvasti kehoani kuunnellen.

L

Vaikka molempien synnytysten jälkeen lähes kaikki raskauskilot jäivät laitokselle, pehmentynyt keho tuntui vieraalta. Halusin saada lihasmassani ja suorituskykyni takaisin nopeasti. Halusin näyttää itseltäni. Raskaus ja synnytys muuttavat naisen kehoa lyhyen ajan sisällä valtavasti. Ei mikään ihme, jos se hämmentää. Aloitin pitkät kävelylenkit melkein heti synnytysten jälkeen. Lisäsin tehoja heti, kun kroppa tuntui kestävän. Menin kuntosalille jo ennen jälkitarkastusta – onneksi maltoin sentään pitää painot maltillisina ja välttää vatsalihasliikkeitä! Tunsin hyvää oloa siitä, että ulkoiset raskauden merkit kehossa katosivat nopeasti ja peilistä katsoi taas tutun näköinen minä.

Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, eikä ole tarkoituksenmukaista jättää sitä kokonaan pois (ks. aiempi postaus: Milloin synnytyksen jälkeen voi juosta? – liikunta synnytyksen jälkeen). Runsas liikunta raskauksien jälkeen on ollut minulle myös henkireikä totutellessa uuteen ihmeelliseen elämänvaiheeseen. Liikunnan tuoma raukeus on auttanut keskittymään ja rauhoittumaan kotona. Jälkeenpäin olen kuitenkin jopa vähän hävennyt sitä, miten malttamaton olin. Sitä, miten kiire minulla oli päästä takaisin kuntoon. Onneksi en tehnyt keholleni pahempaa hallaa malttamattomuudella!

Jos saisin nyt antaa neuvoja vasta synnyttäneelle itselleni, neuvoisin katsomaan itseäni peilistä hyväksyvästi. Neuvoisin kyllä liikkumaan, mutta täysin vailla tavoitteita ja kehoani kuunnellen. Neuvoisin hidastamaan hetkeksi tahtia ja olemaan läsnä. Osaisinkohan olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?  

Voit seurata minua instassa nimimerkillä lilligronroos.

-Lilli G

Kansikuva: Veikko Grönroos

Raskausmahakuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

 

Ensimmäinen kosketukseni triathloniin: Sehän oli älyttömän kivaa! Ja mä voitin!

Ensimmäinen kosketukseni triathloniin: Sehän oli älyttömän kivaa! Ja mä voitin!

Kirjoitin blogiin muutama viikko sitten uudesta aluevaltauksesta, kun olin ostanut märkäpuvun ja lähtenyt nöyrin mielin ottamaan haltuun avovesiuintia (linkki). Koska vain lahjattomat harjoittelevat, päätin saman tien ottaa osaa ensimmäiseen triathlonkisaani – tosin vain Sääksi Triathlonin kokeilumatkalle, jonka uintiosuus on vaivaiset 400 metriä. Sen pystyisin tsemppaamaan aivan varmasti, oli keli mikä hyvänsä. Pyörä- ja juoksuosuudet ovat kokeilumatkalla 8 km ja 3,3 km, joten kaikkiaankin ensimmäinen triathlonkokemukseni tulisi olemaan lyhyt pyrähdys.

Lähdin kisaan leikkisällä mielellä, mutta kilpailuviettini on kova ja halusin tehdä parhaan mahdollisen suorituksen. Halusin saada tuntumaa erityisesti vaihdoista. En ole koskaan uhrannut pienintäkään ajatusta sille, miten triathlonistit vaihtavat lajista toiseen. Päätin uida märkäpuvulla siten, että jätän alle juoksushortsit ja urheilutopin. Näin voisin siirtyä pyöräilyyn vain riisumalla märkäpuvun, uimalasit ja -lakin sekä laittamalla sukat, kengät, paidan ja kypärän. Vaihto pyöräilystä juoksuun sen sijaan vaatisi vain kenkien vaihdon ja kypärän pois ottamisen.

Saavuimme kisapaikalle Kiljavan opistolle hyvissä ajoin, koska halusin nähdä tuntia aiemmin tapahtuvan perusmatkan lähdön ja saada näin vähän kuvaa siitä, miten lähtö ja vaihdot tapahtuvat. Veljeni vaimo Heli, jonka kanssa olemme kiertäneet juoksukisoja jo vuosia, lähti huoltajakseni. Olen kova stressaamaan ennen kisoja, ja Heli on enemmän kuin tottunut kisoja edeltävään hätähöpötykseeni. Uskon, että osa höpötyksestäni suodattuu Helillä luontevasti toisesta korvasta ulos.

Kävin hyvissä ajoin varaamassa pyörälleni paikan vaihtoalueelta. Asettelin pyöräilykengät, sukat ja kypärän sekä juoksukengät siististi pyyhkeen päälle odottamaan vaihtoja. Kun olin asetellut kamppeeni järjestykseen, menimme parin sadan metrin päähän rantaan katsomaan perusmatkan kisan lähtöä. Kun olimme päässeet rantaan, alkoi aivan jumalaton kaatosade. Siellä ne siististi järjestellyt kamppeeni olivat kastumassa läpimäriksi. Mitään ei ollut tehtävissä. Kokeneemmat konkarit olivat ehkä tajunneet pitää kenkiä ja muita varusteita pusseissa ja laatikoissa. Minä en.

En lannistunut siitä tosiasiasta, että olisin yhtä hyvin voinut uittaa pyöräily- ja juoksukenkäni järvessä ennen starttia, vaan päätin olla välittämättä läpimäristä varusteista. Eipähän ainakaan tulisi kuuma matkalla. Puin märkäpuvun ja laitoin uimalakin sekä edellisenä päivänä ostamani huippuhyvältä tuntuvat uimalasit päähän. Kävin kuuntelemassa kokeilumatkan infon ja varmistin vielä viimeisen kerran, että kaikki tarvittavat tavarat odottaisivat minua vaihtopisteellä loogisessa järjestyksessä.

aac01cac-a5f2-4d16-8959-a4f915be7eed
Helsingin juoksijoiden seurakaveri Karoliina osallistui myös kokeilumatkalle. Karo on itse asiassa syypää siihen, että ylipäätään uskalsin lähteä viivalle.

Siirryimme aika pitkän matkan metsäpolkua uinnin lähtöpisteeseen. Reitti oli yksinkertainen: Piti uida ison muovipömpelin luo, kiertää se ulapan puolelta ja nousta rantaan. Kun pääsimme vihdoin metsän läpi lähtöpaikalle, toinen toimitsijoista pyysi meitä kaikkia käymään rauhassa kastautumassa. Samaan aikaan toinen toimitsija ilmoitti, että aikaa lähtöön oli 2 minuuttia. Se siitä veteen totuttelusta. Lähtövihellys tapahtui jotakuinkin heti, kun olin kastautunut.

Järvi oli lähes peilityyni ja osallistujia vain noin 20, joten mitään suurempaa ruuhkaa ei ollut. Olin yllättynyt siitä, että vain yksi uimari ui edelläni. Porukassa oli selvästi muitakin ensikertalaisia ja kokemattomia triathlonisteja. Noin puoleen väliin asti uintimatkaa pyrin säntillisesti uimaan vaparia. Sitten totesin, että etenin jotakuinkin samaa vauhtia rintauinnilla. Rintauinnissa hyvä puoli oli se, että näin koko ajan tähtäimessä olevan muovipömpelin, eikä ylimääräisiä metrejä tullut. Vaparia pitää ehdottomasti treenata lisää tulevaisuudessa!

886cb685-a252-42b6-8a82-211b4b70f327
Hengissä vielä uintiosuuden jälkeen. Vähän harmitti, että uinti meni rinuliksi.

Nousin vedestä toisena. Pingoin pyöräni luo pari sataa metriä rannasta niin kovaa kuin paljain jaloin uskalsin. Riisuin uimalakin ja -lasit sekä märkäpuvun osittain jo matkalla. Uinti oli niin jännittävä kokemus, että olin aivan hengästynyt. Tulimme pyöriemme luo nopeimman uimarin kanssa yhtä aikaa. Sain vaihdettua märkäpuvun pyöräilykamppeisiin yllättävän jouhevasti, vaikka kädet tärisivät ja hienomotoriset toiminnot olivat vaikeita.

Oli hieno fiilis päästä ensimmäisenä pyöräilyosuudelle, kun edelleni kurvasi moottoripyörä opastamaan reittiä. En ole koskaan johtanut mitään kisaa. Vaikka kyse oli pienestä kokeilutriathlonkisasta, fiilistelin tilannetta älyttömästi. Siellä minä ajelin vain moottoripyörä edessäni kärkipyöräilijänä. 😀

Reitti kulki Kiljavan opistolta Kiljavantietä Röykkään päin. Neljän kilometrin kohdalla piti kiertää kartio ja palata samaa reittiä takaisin. Menomatka oli pääosin loivaa alamäkeä, eikä yksivaihteisen cyclo cross -pyöräni välitys meinannut oikein riittää. Etenin niin kovaa kuin pääsin, mutta syke pysytteli alhaalla. Vaihdepyörällä olisin päässyt aika paljon kovempaa. Paluumatkan loiva ylämäki sen sijaan oli pyöräni kannalta optimaalinen. Sain painella pienet hapot reisissä takaisin vaihtoalueelle. Jos alan harrastaa lajia enemmänkin, pyörä täytyy päivittää!

 

 

Vaihto pyöräilystä juoksuun oli helppo: kypärä pois ja kengät vaihtoon. Olin ylpeä siitä, miten nopeasti sain vaihdon tapahtumaan, vaikka keskityin sitomaan juoksukenkien nauhat huolellisesti. Kun olin saanut juoksukengät jalkaan, miesten kärki tuli vaihtoalueelle. Pingoin matkaan. Adrenaaliinit jylläsivät. Tiesin, että juoksu olisi lajeista minulle vahvin. En tosin tiennyt yhtään, millainen pikakiituri takaani tulisi. Päätin kuitenkin pelata varman päälle ja pidin juoksun rentona.

Pyöräilyn aikana satoi ja ilma oli aika viileä. En ollut varsinaisesti kylmissäni, mutta juoksun alussa oikeaa hartiaa pakotti. Kesti hetken ennen kuin hartiakipu helpotti ja kädet pääsivät liikkumaan rennosti. Olisi kannattanut ehkä pyöräillä pitkä paita päällä.

Juoksun kääntöpaikka tuli aiemmin kuin odotin, juoksureitti ei missään nimessä ollut edes kolmea kilometriä. Kääntöpaikan jälkeen tiesin, että tulisin voittaman kisan. Miesten kärki oli sen verran kaukana takanani, ettei hänellä ollut enää realistisia mahdollisuuksia ohittaa minua, ellei jotain sattuisi. Juoksin reipasta hölkkää varmistellen kohti maalia. Oli aivan mielettömän hienon tuntuista kiihdyttää maalisuoralle voittajana. Aikani oli noin 41 minuuttia. Yksittäisten lajien ajoista minulla ei ole tietoa, koska unohdin kaikessa jännityksessä painella sykemittarista väliaikoja lajien välillä. Ensi kerralla sitten.

3bf86f27-cef1-4f2b-bf83-f2b258a890e2.jpg
Jee, mä voitin kerrankin kisan! Kokonaisaikani oli 41 minuuttia ja risat. Väliajat unohdin katsoa kellostani. Toivon, että ne tulevat joskus kisajärjestäjän sivuille.

En muista, olenko koskaan voittanut yhtään kisaa. Ehkä joskus voitin koulujen välisiä kisoja ollessani Amerikassa vaihto-oppilaana 20 vuotta sitten. Vaikka tiedostan, että pienen triathlontapahtuman kokeilumatkan kilpailu ei ole varsinaisesti verrattavissa mihinkään suuren maailman triathlonkisaan, aion mehustella nyt pari päivää täysin rinnoin tätä hassua ensimmäisen triathlonkilpailun voittoani. Jos ei muuta, niin ainakin tämä kisa aiheutti minulle aikamoisen triathlonkärpäsen pureman. Missähän niitä seuraavia kisoja olikaan? 😀

-Lilli G (olen instassa nimimerkillä lilligronroos)

Kuvat otti Heli Karvonen

 

 

Triathlonin kutsuhuuto ja kauhistuttava avovesiuinti

Triathlon. Laji on kummitellut mielessäni jo vuosia, mutta en ole tehnyt asian eteen mitään. Tänä kesänä minulla ei ole suuria tavoitteita juoksussa, koska rauta-arvoni ovat pielessä. Lisäksi kuntoutan taas vanhaa lonkkavaivaa, enkä pysty juoksemaan suuria kilometrimääriä. Patoutunutta energiaa on paljon. Ehkä juuri näistä syistä olen alkanut kuulla triathlonin kutsun aiempaa äänekkäämmin.

Juoksussa minua kiehtoo se, että juoksu ei ole välineurheilua. Hyvätkään lenkkarit eivät maksa maltaita. Triathlonissa sen sijaan on ilmeisesti paljonkin merkitystä sillä, miten paljon on mahdollista satsata rahallisesti lajiin. Hyvän märkäpuvun ja pyörän hinnalla voi kustantaa kymmeniä lenkkaripareja. Silti triahlon kiinnostaa minua siinä määrin, että haluan kokeilla lajia – vaikka sitten vähän alkeellisemmilla varusteilla. Ainahan voin pistää sitten kaiken osaamattomuuteni varusteiden piikkiin.

Omistan kymmenen vuotta vanhan yksivaihteisen Specialized -merkkisen Cyclocross -pyörän. Pyörä on kevyt ja aika nopea, ja pyörässä on lukkopolkimet. Se saa kelvata toistaiseksi, vaikka pääsisin varmasti vaihteellisella maantiepyörällä aika paljon kovempaa samalla vaivalla. Ennen lapsia kävimme pyöräilemässä pitkiä, jopa yli 100 kilometrin matkoja, mutta viime vuosina pyörä on toiminut lähinnä kulkuvälineenä kaupungissa.

IMG-1088.JPG
10 vuotta vanha yksivaihteinen Cyclocross -pyöräni saa kelvata triathlon -kokeiluissa aluksi, koska en ole yhtään varma, saanko lajin hienoudesta kiinni.

Uintia en ole harrastanut sitten senkään vertaa kuin pyöräilyä. Olen viimeiset kuusi ja puoli vuotta käynyt uimassa lähinnä lastenaltaassa. Silloin kun harvoin uin matkaa, löydän kyllä rennon ja eteenpäin vievän vaparin rytmin aika helposti. Koen olevani  tekniikaltani ihan kelpo uimari – kiitos liikunnanopettajaopintojen lukuisien uintitekniikkatuntien sekä uimaopettajakurssin. Uinti on kivaa ja rakastan uinnin jälkeistä pehmeän rentoutunutta oloa.

IMG-0780
Ekaa kertaa menossa uimaan märkäpuku päällä. Avovesiuinti nauratti ajatuksena, mutta veti kyllä pian aika nöyräksi.

Mutta. Kokeilin avovesiuintia käytettynä ostettu märkäpuku päälläni kaksi kertaa juhannusviikonlopun aikana. Täytyy myöntää, ettei avovesiuinti löytänyt paikkaa sydämestäni ihan ensivedoilla. Matkauinti järvessä oli jotenkin kammottavaa. On aivan eri asia tuijottaa uimalasien läpi kaakeleita uimahallissa kuin katsoa järven loputonta sameutta. Vaikkei minulla ole mitään ongelmaa veteen hengittämisessä uima-altaassa, nyt unohdin ulospuhalluksen usein, koska jouduin keskittymään siihen, että uskalsin pitää silmät auki veden alla. Pari kertaa vedin vettä henkeen oikein kunnolla, kun aalto pyyhkäisi yli juuri kun olin ottamassa happea. Ajatus pidemmän matkan uimisesta luonnonvedessä yhtäjaksoisesti suoraan sanottuna kauhistuttaa minua.

IMG-0810.JPG
Siellä mä menen. Ei ole helppoa ei. Taisin uida pisimmillään noin 200 metriä ilman taukoa.

En aio antaa pelolleni kuitenkaan periksi, vaan otan märkäpuvun mukaan mökille myös jatkossa ja pakotan itseni keräämään avovesiuintikokemusta vähitellen. Harkitsen pariin lyhyeen triathlonmatkaan osallistumista jo tänä kesänä. Ehkä löydän avovesiuimarin itsestäni pakon edessä. Sääksi Triathlonin yhteydessä 7.7. järjestetään kokeilumatka (400 m – 8km – 3,3 km) ja Kukkia Triathlonin yhteydessä 27.7. on harrastelijoille Riathloni (200 m – 13 km – 4 km). Matkat ovat pyöräilyyn ja erityisesti juoksuun minulle vähän turhan lyhyitä, mutta uinnissa pelkään hukkuvani, jos lähden kokeilemaan pidempiä matkoja tässä vaiheessa. 😀

Hyvä kestävyyskuntoni helpottaa varmasti triathlonkokeiluja, vaikka olenkin lajin parissa täysi aloittelija. Tekee hyvää välillä käydä epämukavuusalueella ja toisaalta  monipuolistaa harjoittelua muillakin lajeilla juoksun lisäksi. Wish me luck!

-Lilli G (olen instassa nimellä lilligronroos)

76C398F7-F970-4858-A824-E420F0C81B36
Vahva juoksukunto varmasti tukee triathlonkokeiluja, mutta ei valitettavasti siirry suoraan uintiin ja pyöräilyyn.

Raudanpuute syynä palautumattomuuteen ja väsymykseen?

Raudanpuute syynä palautumattomuuteen ja väsymykseen?

Kirjoitin edellisen blogitekstin siitä, miten suorituskykyni laski yllättävästi maaliskuun lopussa, kun ajauduin ylikuormitustilaan. Ylikuormitustilaa pois levätessäni päätin käydä varmuuden vuoksi tarkistuttamassa pitkästä aikaa myös veriarvoni. Jouduin odottamaan reilun kuukauden, että sain työterveydestä lääkäriajan ja lääkäriltä lähetteen verikokeisiin. Tässä ajassa olin jo ehtinyt pitää kevyempää jaksoa liikunnasta ja keho tuntui taas vahvemmalta. Sain tällä viikolla kuitenkin verikokeen tulokset, jotka romuttivat kesän treenisuunnitelmat.

Hemoglobiiniarvoni oli 114 g/l ja ferritiini eli varastorauta-arvo 5 ug/l. Käytännössä verikokeen tulokset siis kertoivat, että rautavarastoni ovat tyhjentyneet lähes olemattomiksi ja minulle on kehittynyt lievä anemia (hemoglobiinin viitearvot naisilla 117-155 g/l). Ei ihme, että juoksutreeneissä on viime aikoina ollut käsijarru päällä! 

Uskon, että rautavaje on syntynyt vähitellen, enkä ole osannut yhdistää sitä oireisiin, koska oireet, kuten väsymys, keskittymis- ja muistivaikeudet, palautumattomuus sekä ajoittainen päänsärky ja ärtyisyys, voi helposti yhdistää myös pikkulapsiarkea elävän ihmisen normaaliin olotilaan – ja varmasti oireet osittain liittyvätkin elämäntilanteeseeni. Huoleni heräsi vasta, kun suorituskykyni laski huomattavasti lyhyen ajan sisällä, vaikka mielestäni treenasin ihan järkevästi huomioiden muun kuormituksen.

Riskitekijöitä raudanpuutteeseen minulla on useampia. Olen kaksi lasta synnyttänyt nainen ja harrastan kestävyysjuoksua. Käytän paljon maitotuotteita ja juon yleensä aina sekä aamiaisen että lounaan yhteydessä kahvia. En ole kuitenkaan osannut ajatella kärsiväni rautavajeesta, koska syön monipuolisesti sekaruokaa, myös punaista lihaa muutaman kerran viikossa. Syön paljon hedelmiä ja marjoja, joiden sisältämä C-vitamiini edistää raudan imeytymistä. En myöskään usko, että energiansaantini on liian vähäinen, koska rakastan ruokaa, enkä syö yliterveellisesti.

Harmittaa vietävästi, että en ole käynyt mittaamassa hemoglobiinia ja ferritiiniä aikaisemmin. Olen ollut niin tottunut oireisiin, etten ole osannut kyseenalaistaa niitä.

Minulla alkoi eilen opettajan pitkä kesäloma, jonka aikana oli tarkoitus tietysti treenata paljon. Nyt joudun miettimään kesäsuunnitelmat uudestaan. Tavoitteena onkin juoksukunnon kehittämisen sijaan rautavarastojen täydentäminen. Treenimäärät ja tehot on pakko pitää maltillisina, jotta rautavarastot pääsisivät täydentymään ilman, että jatkuvasti kulutan niitä lisää.

Syön tällä hetkellä Obsidania 200mg päivässä C-vitamiinin kanssa. Yritän vähentää maitotuotteiden osuutta ravinnossa ja välttää kahvin juontia rautapitoisten aterioiden yhteydessä. Menen kuukauden päästä kontrolliin ja kerron kesän mittaan blogissa, miten tilanne etenee. Kuulisin todella mielelläni kohtalotovereiden kokemuksia siitä, miten nopeasti olette saaneet rautavarastot kuntoon.

-Lilli

Olen Instagramissa nimellä lilligronroos. Tule seuraamaan. 🙂

Edit: Korjasin otsikkoa 2.6.2019 klo 10:50.

IMG-5589.jpg
En usko, että kesällä tulee tekemisen puutetta, vaikka treenimäärät jäisivätkin suunniteltua vähäisemmiksi. Siitä pitävät huolen nämä kaksi tyyppiä. ❤