Juoksuvuoden 2019 tilinpäätös ja kevään 2020 tavoitteet

Juoksuvuoden 2019 tilinpäätös ja kevään 2020 tavoitteet

Juoksuvuosi 2019 on nyt aika laittaa pakettiin, siirtyä ylimenokaudelle ja vähitellen suunnata katsetta kohti kevään 2020 tavoitteita. Vuosi oli taas opettavainen ja lopulta tuloksellisestikin oikein onnistunut. Sain parannettua  ennätystäni sekä kympillä että puolimaratonilla siitäkin huolimatta, että osa vuodesta meni harjoittelun puolesta harakoille terveysongelmien vuoksi. 

Juoksuvuosi pähkinänkuoressa

Juoksin vuonna 2019 yhteensä kolme kympin kisaa ja neljä puolimaratonia. Otin lisäksi ensikosketukseni triathloniin osallistumalla kokeilumatkalle Sääksi triathlonilla. Kevättalvella tähtäin oli huhtikuussa juostavassa Helsinki Spring Marathonin puolikkaassa. Puolikkaan aika oli pettymys, 1:42:40, mutta toisaalta aika odotettu tulos. Olin ajautunut ylikuormitustilaan ja minulla todettiin toukokuussa raudanpuuteanemia.

Uskon, että syy ylikuormitustilaan oli viime kädessä juuri raudanpuuteanemia. Olin itse asiassa kärsinyt raudanpuutteesta varmasti jo pidemmän aikaa, koska rautavarastoni olivat päässeet tyhjentymään täysin. Oireita oli ollut jo pitkään, mutta en ollut osannut tunnistaa niitä. Hälytyskellot soivat vasta, kun suorituskyky laski merkittävästi.

Aloitin toukokuun lopussa rautalisän ja vähitellen kesän kuluessa treeni alkoi taas purra. Kasvatin juoksumääriä ja tehoja maltillisesti, mutta kunto kasvoi silti kohisten rauta-arvojen nousun myötä. Osallistuin kesäkuun lopussa Helsinki Central Park Runin kympille (45:44) ja pari viikkoa myöhemmin Hämeenlinnassa Linnajuoksuun (44:20). Tein elokuussa uuden kympin ennätykseni (43:38) SAUL:n SM-ratakympillä.

Syksyn tavoitteena oli päästä juoksemaan onnistunut puolimaraton epäonnisen kevään puolikkaan jälkeen. Ilmoittauduin lokakuussa juostavalle Vantaan maratonille. Ehdin treenata SAUL:n ratakympin jälkeen vain muutaman viikon ennen kuin sairastuin flunssaan. Myös lasten sairastelut iskivät kapuloita rattaisiin. Yritin optimoida treenejä niin, että saisin olosuhteisiin nähden parhaan mahdollisen valmistautumisen. Univelkaisena oli turha yrittää painaa kovia treenimääriä ja -tehoja. Vantaalla puolikas meni penkin alle (1:38:14), mutta sain onneksi otettua revanssin viikko sitten Ahvenanmaalla (1:34:54).

Ylimenokaudelta voimaa

Vuoden 2020 kevään tavoite on toukokuun lopussa juostava Tukholman maraton.  Osallistun varmasti kevään aikana myös muutamiin muihin kisoihin, mutta päätähtäin on Tukholmassa.

Tukholman maratonille on vielä pitkä aika, joten minulla on hyvin aikaa rakennella kuntoa. En halua tehdä sitä virhettä, että kuntohuippu osuisi liian varhaiseen vaiheeseen. Juoksutreenit saavat siis olla nyt muutaman kuukauden ajan lähinnä kuntoa ylläpitäviä.

Jotta pystyn harjoittelemaan keväällä riittävästi maratonia varten, on minun rakennettava ylimenokaudella lihaskuntoa sellaiselle tasolle, että keho kestää kasvavat juoksumäärät. Olen laiminlyönyt voimaharjoittelua koko syksyn ajan ja huomaan sen niin kehonkoostumuksessa kuin lihasvoimassakin. Heikko lihaskunto vaikuttaa juoksuasentoon ja se altistaa erilaisille vaivoille ja rasitusvammoille. Voimaharjoittelun lisäksi pilates ja muu kehoa huoltava harjoittelu pysyy mukana treeniohjelmassa ylimenokaudellakin.

Huomio arjen kokonaiskuormituksessa

Pyrin edelleen pitämään tavoitteet juoksussa sellaisina, ettei harjoittelu muutu ilottomaksi suorittamiseksi. Treenit pitää saada ujutettua järkevästi arkeen ilman, että ne alkavat tuntua kuluttavilta. Olen harjoittelussa tuloskeskeinen, sitä on turha kieltää. Ensi kevään maratonillekin minulla on ihan selvä aikatavoite. Silti juoksutuloksiakin tärkeämpää minulle on se, että minä ja perheeni voimme arjessa hyvin.

Minulla ei ole omaa valmentajaa, mutta tukenani treenien suunnittelussa ovat Helsingin juoksijoiden maratonklubin valmentajat Pasi Päällysaho ja Tero Knuutila. Valmentajat suunnittelevat maratonklubilaisille vauhtitreenien rungon, ja sitä on tarvittaessa helppo soveltaa omiin tarpeisiin sopivaksi. Onneksi maratonklubin tavoitemaraton on keväällä juuri Tukholmassa, joten treeniohjelma tehdään sitä silmällä pitäen. Käyn yhteistreeneissä keskimäärin kerran viikossa. Valmentajien lisäksi saan tukea treenien rakentamiseen muilta maratonklubilaisilta. Porukalta löytyy paljon tietoa ja kokemusta.

Haluan rakentaa juoksukuntoani kestävälle pohjalle. Maltillinen tehojen ja määrien nousu arjen kokonaiskuormitusta tarkkaan seuraten on ainoa järkevä tapa pyrkiä pääsemään eteenpäin kohti uusia tavoitteita. Toivon vuodelta 2020 onnistuneita kisasuorituksia, mutta ennen kaikkea hyvää tasapainoa perheen, töiden ja treenien välillä. Kynttilä ei saa alkaa palaa molemmista päistä. Olen taas vuoden 2019 päättyessä astetta viisaampi tämän asian suhteen.

Alla on vielä juoksuvuosi 2019 kuvina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Juoksutreenien soveltaminen arjessa vaati tänäkin vuonna välillä mielikuvitusta. Rattaissa kolmevuotias mötikkä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kävin hakemassa boostia treeniin helmikuussa Espanjasta. Ylikuormitustilan oireet olivat jo läsnä, vaikka en osannut niitä vielä oikein tunnistaa.
IMG_8865
Toukokuussa osallistuin Helsinki City Runiin työkavereiden ja opiskelijoiden kanssa. Tulevana keväänä lähdemme Helsinki10:lle.
AC56410C-57E1-48F7-8C54-A8B63630DDDC 2
Helsingin juoksijoiden Otepään juoksuleirillä kesäkuussa jouduin olemaan vilttiketjussa, kun raudanpuuteanemia esti kovemman juoksuharjoittelun. Kuvassa mukana Karoliina.
48151537906_797de77d40_o
Back on track. Kunto palasi yllättävän nopeasti, kun rauta alkoi pöhistä. Jo kesäkuun lopussa osallistuin ensimmäiseen kisaan. Vieressäni seurakaveri Kari. Kuva: Helsinki Central Park Run
450189f4-5582-4c02-af21-5d317d45192f
Ensimmäinen triathlonstartti ei ollut varusteista kiinni Sääksi Triathlonilla. Painelin menemään yksivaihteisella fillarilla. Vaikka kokeilumatka oli ihan lyhyt, kipinä lajiin syttyi.
IMG-2244
Kuopus oppi tänä vuonna pyöräilemään ja se avasi ihan uusia ulottuvuuksia lasten kanssa treenaamiseen. Jäätelö puolimatkassa oli sopiva palkinto, jolla sain lapset mukaan lenkille.
IMG-2559
Osallistuimme SAUL:n SM-ratakymppiin seurakaverien Anun ja Essin kanssa. Kotiintuomisina kisasta oli uusi kympin enkka 43:38.
Maaliintulo HM240819
Voitimme Helsinki Marathonin maratonviestin Anun, Essin ja Veran kanssa elokuun lopussa. Loppuaika 3:08:17. Seurallamme oli lisäksi kannustuspiste tapahtumassa.
IMG_4294
Vantaan maraton ei mennyt putkeen. Vatsaongelmat pilasivat kisan. Loppuaika 1:38:14. Kuva: Soile Prusi
IMG-4576
Juoksuvuosi sai arvoisensa päätöksen Åland Marathonilla viikko sitten, kun tein uuden enkan puolimaratonilla ja pääsin vielä tuulettamaan enkkaa podiumille.

Mitä tavoitteita teillä muilla on vuodelle 2020? Olisi kiva kuulla. 🙂

❤ Lilli G (Instassa lilligronroos)

 

Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

Viime viikko oli todella kiireinen. Piti hoitaa liian monta päällekkäistä asiaa ja samalla nukuimme huonosti, koska esikoinen yski öisin. Ahdisti, kun tuntui, etteivät työpäivien tunnit riittäneet ja lamaannuttava väsymys pisti kapuloita rattaisiin. Tämä samainen viikko oli se, jonka olin päättänyt etukäteen pitää viimeisenä kovana treeniviikkona ennen Vantaan puolimaratonia. Parin edeltävän viikon treenit olivat menneet pieleen flunssan takia, joten yksi kova viikko oli hyvä saada vielä alle. Tiedättekö mitä tein? Laitoin iltaisin villasukat jalkaan, otin lapset kainaloon ja katsoin heidän kanssaan Dohan MM-kisoja. Enkä kantanut tästä tippaakaan huonoa omatuntoa.

Kiire ärsyttää minua. Minua ärsyttää, kun kaikki puhuvat kiireestä. Minua ärsyttää, kun puhun itse kiireestä. Kiire on elämäniloa korventava vitsaus, josta soisi kaikkien pyrkivän mahdollisuuksiensa mukaan irti. En usko, että kukaan nauttii jatkuvasta kiireestä. Kiire kuvaa stressaavaa, liian täyteen buukattua elämää. Jos on koko ajan kiire, pitää miettiä, luoko itse kiirettä elämäänsä. On tietenkin sellaisia ajanjaksoja, jolloin on pakko puskea eteenpäin hampaat irvessä, eikä vaihtoehtoja ole. Usein kiire on kuitenkin ihmisten itsensä luomaa muka pakollisten asioiden täyttämää elämää.

Ärsyynnyn itseeni joka kerta, kun valitan kiireestä. Kiireen tuntu kertoo yleensä siitä, että olen epäonnistunut arjen kokonaiskuormituksen optimoinnissa. Silloin jotain pitää tiputtaa pois ainakin hetkellisesti, kunnes jokin muu elämän osa-alue kuormittaa vähemmän. Olen vasta muutama vuosi sitten todella ymmärtänyt sen, miten paljon arjen kokonaiskuormitus vaikuttaa siihen, miten paljon milloinkin on järkevää treenata. Tunnistan koko ajan paremmin, milloin voin antaa treeneissä palaa ja milloin on järkevämpää löysätä tahtia.

Aika usein meillä on päänsisäisiä sääntöjä sille, mitä kaikkea elämään kuuluu mahtua. Läheskään kaikki näistä eivät ole kuitenkaan sellaisia, jotka ovat objektiivisesti tarkasteltuna pakollisia. Vapaa-ajalla tärkein tehtäväni on huolehtia lasteni perustarpeiden tyydyttämisestä. Minun ei ole pakko viedä lapsia moniin harrastuksiin, minun ei ole pakko suorittaa kaikkia etukäteen suunnittelemiani treenejä, eikä minun ole pakko tavata ystäviäni, vaikka nämä kaikki ovatkin sellaisia asioita, joita pidän arvokkaina, ja joita mielelläni teen. Kivoillakin asioilla on kuitenkin taipumus muuttua kuormittaviksi, jos niitä on liikaa suhteessa käytettävissä olevaan aikaan.

Työntekijänä tehtäväni on hoitaa minulle osoitetut työtehtävät moitteettomasti. Jos töissä on koko ajan työintoa tappava kiire, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä kiireelle on tehtävissä. Tietenkin on paljon ammatteja, joissa omaan työhön ei pysty vaikuttamaan, mutta monesti jotain on tehtävissä. Ainakin kissa pitää nostaa pöydälle ja avata avoin keskustelu hyvinvointia korventavasta kiireestä. Pitkäaikainen stressi on niin haitallista sekä fyysiselle että psyykkiselle hyvinvoinnille, että luulisi työnantajiakin kiinnostavan ratkaisun etsiminen.

Toisaalta välillä voi miettiä, mitä tarkoittaa sillä, kun kertoo, että on kiire. Onko kiire todellista, vai onko kiirepuheesta tullut vain tapa? Vähenisikö kiireen tuntu, jos lakkaisi puhumasta kiireestä?

Lasten hyvinvointi on vahvasti yhteydessä läheisten aikuisten hyvinvointiin. Jos perheessä on koko ajan kiireinen ja kireä ilmapiiri, se ei voi olla vaikuttamatta lapsiin. Minun ruuhkavuoteni ovat jälkikasvuni lapsuus. He rakentavat identiteettiään ja maailmankuvaansa samalla kun minä itse pyristelen arjen eri velvollisuuksien ja tavoitteiden ristipaineessa. En halua, että lapset hengästyvät vanavedessäni elämän hektisyydestä, joten yritän painaa jarrua silloin, kun mopo meinaa karata käsistä.

Itse totesin loputtomalta tuntuneen työviikon jälkeen, että kroppa kaipasi lauantaiaamuna kaikkea muuta kuin suunnitelmissa ollutta kovaa treeniä. Luin aamupalapöydässä rauhassa Kuukausiliitteen, join naapurissa asuvien perheiden kanssa kahvia hiekkalaatikolla ja leivoin iltapäivällä lasten kanssa korvapuusteja. Lenkilläkin kävin, mutta vain kevyellä.

 

En minä tietenkään viime viikkoa kokonaan maannut, sillä kyllähän keho ja mieli tarvitsevat liikuntaa kiireisempinäkin viikkoina. Tein jotain pientä fyysistä aktiivisuutta joka päivä, sellaista, mikä ei kuormittanut jo valmiiksi univelan ja stressin kuormittamaa kehoani. Juoksukilometrit jäivät kuitenkin alle puoleen aiotusta. Tehotreenejä en tehnyt yhtäkään. Ehkä tämä löysäily vaikuttaa Vantaan puolikkaan lopputulokseen, mutta puolimaratontulostakin tärkeämmäksi asiaksi nousi se, että onnistuin palautumaan liian raskaasta työviikosta ja olen taas sekä äitinä että opettajana uuden viikon alkaessa aika zen.

Tsemppiä kaikille pimenevään syksyyn! Nautitaan upeasta ruskasta ennen kuin marraskuun loputon pimeys nielaisee luonnon värit. ❤

-Lilli (Olen Instagramissa nimimerkillä lilligronroos)

IMG-4141

Maratoonarin tasotesti – muutokset sykerajoissa yllättivät

Maratoonarin tasotesti – muutokset sykerajoissa yllättivät

Kävin helmikuussa 2018 ensimmäistä kertaa maratoonarin tasotestissä. Tuloksista on ollut valtavasti hyötyä harjoittelun suunnitteluun ja toteutukseen, kun olen syketietojen avulla osannut skaalata vauhtejani. Kirjoitin kokemuksistani sykeohjatusta harjoittelusta blogiin kesällä 2018 (Sykerajat tuovat varmuutta treenaamiseen). Tänä syksynä minulle tuli vahva tunne, etten voi enää luottaa aiempiin sykerajoihin, joten kävin tekemässä testin uudestaan. Selvisi, että sykerajoissani on tapahtunut epätavallisen suuria muutoksia.

Usein sanotaan, että tasotestissä ei ole tarpeen käydä kovin usein, koska sykerajat ovat suhteellisen pysyvä ominaisuus. Kunnon kehittyessä pystyy juosta aiempaa kovempaa samoilla sykkeillä. Ikä laskee sykkeitä, mutta muutos tapahtuu hitaasti. Puolitoista vuotta sitten saamani tasotestien tulokset ovat tuntuneet tähän asti luotettavilta.

Kärsin viime keväänä ylikuormitustilasta ja raudanpuutoksesta ja halusin kesän ajan treenata vain fiilispohjalta kehoani kuunnellen. En siksi juurikaan seurannut kesän aikana sykkeitä. Kesän treenit kulkivat nousujohteisesti ja tunsin päässeeni kesän lopussa oikein hyvään juoksukuntoon. Kun aloin elokuussa taas seurata sykkeitä, huomasin, että pystyin juosta puolitoista vuotta aiemmin määritellyllä aerobisella kynnyksellä niin kovaa suhteessa juoksutuloksiini, että aloin epäillä sykerajojeni paikkaansapitävyyttä.

Tiedän, että sykkeisiin ei kannata luottaa orjallisesti. Sykkeitäkin tärkeämpää on aina kehon tuntemusten kuuntelu. Olin kuitenkin vähän hukassa sen kanssa, miltä esimerkiksi reippaan lenkin kuuluu tuntua, koska koko viime kevään kaikki vauhtikestävyyslenkit tuntuivat todella raskailta raudanpuutoksen vuoksi. Kesän aikana olin taas saanut kehitettyä vauhtikestävyyttäni ja kovakin juoksuvauhti tuntui rennolta. Halusin varmistusta siihen, mitä sykerajoilleni oli tapahtunut, joten varasin ajan uuteen tasotestiin.

Maratoonarin tasotestissä juostaan 6-7 x 2000 metriä kiihtyvästi valojäniksen avulla. Vetojen vauhti määritellään juoksijan aiempien tulosten perusteella. Jokaisen vedon päätteeksi tarkistetaan syke ja mitataan veren laktaattipitoisuus. Juoksuvalmentaja Pasi Päällysaho tekee testejä Liikuntamyllyssä Helsingissä. Alla olevaan taulukkoon olen kirjannut muutokset testivauhdeissa, veren laktaattipitoisuudessa ja sykkeessä helmikuun 2018 ja syyskuun 2019 tasotesteissä. Vetovauhdit olivat jälkimmäisessä testissä selvästi kovemmat, koska olin testien välissä parantanut ennätyksiäni.

Taulukko 1. Tasotestien vauhdit, laktaatit ja sykkeet helmikuussa 2018 ja syyskuussa 2019.

Vauhti 2/2018 > 9/2019 Laktaatti 2/2018 > 9/2019 Syke 2/2018 > 9/2019
Lähtötaso  1,8 > 0,9
1. 6:36 > 6:11 1,5 > 0,6 140 > 129
2. 5:38 > 5:16 1,2 > 0,8 151 > 144
3. 5:12 > 4:52 1,4 > 0,9 162 > 151
4. 5:02 > 4:42 1,7 > 1,3 164 > 157
5. 4:52 > 4:32 2,9 > 1,9 169 > 159
6. 4:42 > 4:22 3,6 > 3,4 174 > 165
7. 4:32 > 4:12 6,3 > 5,9 177 > 171

Jo testin tehtyäni huomasimme, että sykkeet eivät käyttäytyneet samalla tavalla kuin aiemmin, vaan jäivät selvästi aiempaa alemmas suhteessa kuormitukseen. Varsinaiset testitulokset ovat alla olevassa taulukossa.

Taulukko 2. Tasotestin tulokset helmikuussa 2018 ja syyskuussa 2019.

2/2018 (suluissa vauhti min/km) 9/2019 (suluissa vauhti min/km)
Peruskuntoalue (pk1) 135-156 (6.39 – 5.24) 125-146 (6.23 – 5.08)
Aerobinen kynnys 161 152
Vauhtikestävyysalue 161-173 (5.12 – 4.43) 152-165 (4.52 – 4.22)
Anaerobinen kynnys 173 165
Reippaiden lenkkien syke  165 (noin 5.01) 157 (noin 4.41)
Kovien lenkkien syke  172  (noin 4.43) 165 (noin 4.22)
Maratonennuste 3 h 35 m 13 s 3 h 19 m 39 s

Tasotestin tulokset ovat sen suuntaiset, mitä olimme Pasin kanssa aiemmin arvelleet. Kuntoni on kehittynyt puolessatoista vuodessa huomattavasti. Sekä reippaiden että kovien lenkkien vauhti on kasvanut 20 sekuntia kilometrillä. Maratonennuste on parantunut yli 15 minuuttia. Nämä tulokset eivät olleet yllättäviä, koska olen harjoitellut puolentoista vuoden aikana aiempaa tavoitteellisemmin ja kunnon kehittyminen on näkynyt myös kisatuloksissa. Sen sijaan muutokset sykerajoissa olivat hämmentävän suuret. Aerobinen kynnys oli laskenut testien välillä 161:stä 152:een ja anaerobinen kynnys 173:sta 165:een.

Uskon, että muutos sykerajoissa tapahtui aika nopealla aikavälillä kesän aikana. Ilmeisesti kohonneet rauta-arvot ovat aiheuttaneet sen, että sydämen ei tarvitse enää pumpata niin usein saadakseen happea lihaksiin, kun veren hemoglobiinipitoisuus on suurempi. Näin ollen syke voi pysytellä aiempaa alhaisempana suhteessa kuormitukseen (Tähän selitykseen kysyin varmistusta mm. urheilufysioterapeutti ja valmentaja Tiina Krusbergilta). Uskon kärsineeni tietämättäni rautavajeesta jo pitkään, mikä tukisi tätä tulkintaa.

Kerroin aiemmin blogissa, että koin vähän epäonnistuneeni SAUL:n ratakympillä elokuussa (tuossa vielä linkki kympin rapsaan: SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys). Tuntui, että en saanut itsestäni kaikkea irti ja tuntemusta tuki myös matalaksi jäänyt keskisyke (166). Nyt uusien tasotestitulosten perusteella elokuun kympin kisan keskisyke näyttääkin juuri siltä, miltä sen pitää kympin kisassa näyttää. Voi olla, että olisin vetänyt itseni ennenaikaisesti piippuun, jos olisin juossut kisan kovemmalla  keskivauhdilla.

Jos on yhtään sykeorientoitunut harjoittelija, suosittelen lämpimästi käymään tasotestissä selvittämässä omat sykerajat. Sykerajat kannattaa myös tarkistuttaa tasaisin väliajoin. Kun tietää omat henkilökohtaiset sykerajansa, on helppo harjoitella laadukkaasti. Silti on tärkeää viime kädessä luottaa kehon tuntemuksiin, sanoivat sykkeet mitä tahansa. Sykerajat ovat harjoittelussa hyvä renki mutta huono isäntä. 

Olin ennen testin uusimista hyvin epävarma omasta todellisesta kunnostani. Nyt on luottavaisempi olo lähteä tavoittelemaan ennätystä puolimaratonilla kolmen viikon päästä, kun tiedän missä mennään. Testin perusteella uusi enkka on täysin realistinen, mutta jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että vain juostut tulokset lasketaan.

-Lilli G (Voit seurata minua Instassa: lilligronroos)

Tässä vielä ihana elokuinen muisto Helsinki Marathonilta, kun juoksimme yhdessä maaliin maratonviestijoukkueena. Kuvassa lisäkseni Vera Lensu ja Anu Pitkänen. Joukkueen neljäs jäsen, Essi Kilpeläinen, on kuvassa keltapaitaisen juoksijan takana. Kuva: Helsinki Marathon

Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Treenaaminen on kivaa, kun treeni kulkee. Luulen olevani juuri nyt elämäni juoksukunnossa. Olen pystynyt tänä vuonna välttämään perinteisen alkusyksyn työstressin, joten arjen kuorma ei ole vaikuttanut juurikaan treeneistä suoriutumiseen. Miten kiitollinen olenkaan, että pystyn vaikuttamaan opetettavien kurssien määrään, enkä joudu väkipakolla paahtamaan ylitunteja! Toisaalta kunto on kohonnut kesän aikana kohisten rauta-arvojen normalisoitumisen myötä. Edelleen syön rautalisää ja vasta aika näyttää, miten tilanne etenee, kun puolen vuoden rautakuuri päättyy.

Viime viikon treeneistä jäi jotenkin niin hyvä mieli, että päätin jakaa treeniviikkoni teille. Ehkä osittain kirjoitan viikosta myös itselleni. Voin muistella sitten huonoina hetkinä aikaa, jolloin kunto oli hyvä, askel kevyt, eikä mihinkään sattunut.

Ei tämäkään viikko mennyt ihan täydellisesti, sillä jouduin parina päivänä tekemään aikataulusyistä suunniteltua lyhyemmän treenin. Toisaalta viikko kuvasti hyvin tyypillisellä tavalla sitä, millaisia valintoja teen arjessa jatkuvasti. On parempi tehdä edes hieman typistetty versio aiotusta treenistä kuin jättää treeni kokonaan väliin. Muu elämä saa mennä välillä prioriteettilistalla treenien edelle. Toisaalta yritän kuunnella kehoa ja erotella laiskuuden todellisesta levon tarpeesta.

Maanantai

Ylitin itseni jo toisena maanantaina peräkkäin, kun lähdin tekemään pitkää lenkkiä aamukuudelta. Ja kyllä kelpasikin lähteä. Meri oli peilityyni ja suuri oranssi tulipallo alkoi juuri kivuta taivaalle. Jolkottelin rauhallista vauhtia Herttoniemenrannasta Roihuvuoren ja Marjaniemen kautta Puotilaan ja sieltä koko matkan Fallbackaan asti. Reitti on kaunis, pääosin merenrannassa tai metsässä kulkevaa hiekkatietä. Itäistä Helsinkiä parhaimmillaan! ❤

Minun piti olla kotona kahdeksalta, jotta ehtisin osallistua lasten päiväkoti- ja koulukuskauksiin. Päätin juosta samaa reittiä edestakaisin, jotta tietäisin tarkalleen, miten kauan kotimatka kestäisi. Vatsa pilasi pyrkimykseni täsmällisyyteen, sillä jouduin tehdä tuttavuutta bajamajan kanssa kotimatkalla. En tahtonut rikkoa lupaustani osallistua lasten kuskauksiin, joten jouduin kiihdyttämään vauhtia paluumatkalla. Kun pääsin kotiin, kello näytti minun juosseen 17,6 kilometriä keskisykkeellä 130. Aikaa kului tunti ja 43 minuuttia (keskivauhti oli 5:54 min/km). Lenkistä tuli siis oikein onnistunut matalasykkeinen pk-jolkottelu, vaikka ei ehkä ihan pitkän lenkin pituiseksi ehtinytkään.

Pyöräilin juoksun päälle työmatkat ja työpäivän aikaiset siirtymät. Kokonaisuutena sain päivän aikana hyötyliikuntaa 15 pyöräilykilometriä. Ei hassumpaa.

Tiistai

Tiistaisin minulla on tässä jaksossa lyhyehkö työpäivä, mutta olen pitänyt alkusyksyn tiistai-iltaisin pilatesta, enkä yleensä mene välissä käymään kotona. Olen hyödyntänyt iltapäivän pari ekstratuntia yleensä lihaskuntotreeniin. Tällä kertaa olin varannut pilateksen yksityistunnin mielettömän ammattitaitoiselta Heikki Lempiseltä, jonka studio sijaitsee Pikku-Huopalahdessa (Studio Heikki). Heikki ei päästänyt minua helpolla, vaan tein töitä joka solulla. Ihan mahtavaa! Pilates tukee valtavan hyvin juoksua.

Olin liikenteessä taas pyörällä, joten hyötyliikuntaa tuli päivän aikana 15 pyöräilykilometriä.

Keskiviikko 

Tiistain raskas yli 13 tunnin päivä painoi, kun heräsin. Päätä särki ja olo tuntui palautumattomalta. Taisin syödä ja juoda liian vähän edellisenä päivänä. Jotakuinkin jokainen lihas oli kipeä Heikin pilatestunnista.

Työpäivä oli hektinen. Ohjelmassa oli bodytreeniä, pilatesta ja paritansseja. Kaikki tunnit olivat sellaisia, joiden aikana minun piti olla paljon äänessä. Kun pääsin kotiin, olin aivan loppu. Olin etukäteen ajatellut käyväni keskiviikkonakin lenkillä. Päätin kuitenkin säästää energiaa loppuviikon treeneille. Yhteensä 11 kilometrin työmatkapyöräily sai riittää. Illalla tein kevyttä lonkka-pakaraseutua vahvistavaa lihaskuntotreeniä ja löhösin. Luulen, että tällä kertaa kyse oli oikeasta levontarpeesta, eikä laiskuudesta. 😀

Torstai

Torstai on lempparipäiväni juoksussa, koska torstai-iltaisin osallistun yleensä maratonklubin yhteistreeneihin. Tällä kertaa vuorossa oli 2 min (ylä-vk) + 1 min (pk2-vk1) x 10 (+verkat). Valmentajamme on sairaslomalla, mutta tuuraajana oli juoksuidolini Sanna. Olimme kokeneissa käsissä.

Teimme oman vauhtiryhmäni kanssa treenit vuorovedolla. Putosin vähän kärryiltä vauhdeista, mutta luulen kaksiminuuttisten vauhtien pyörineen jossain 4:10 min/km molemmilla puolilla. Sää oli aivan täydellinen juoksuun, tihkusadetta ja niukkaa tuulta. Jalat tuntuivat kevyiltä, mutta valitettavasti jouduin tekemään kesken treenin pienen välipysähdyksen. Jo toinen kerta tällä viikolla, kun raudan sekoittama vatsa sekoittaa treenisuunnitelmia! Tein kuitenkin ennaltasovitun treenin loppuun asti täydentämällä missatun kaksiminuuttisen, kun muut olivat jo lopettaneet.

Kuljin kaikki torstain siirtymät autolla.

Perjantai

Perjantaina köpöttelin rauhallista vauhtia töihin ja takaisin. Pk-kilsoja tuli yhteensä 11.

Lauantai

Lauantaina serkkuni meni naimisiin, ja siskoni oli tullut Pohjanmaalta edellisenä iltana meille lastensa kanssa yöksi. Pakottauduin irtautumaan viiden lapsen aamuhässäkästä hetkeksi. Juoksin verkan jälkeen 30 minuuttia sykkeiden mukaan aerobisen kynnyksen tuntumassa, joka on viimeksi mitattuna ollut 161. Kilometrejä tuli 6:86 keskisykkeellä 158. Näin lähellä tavoitetapahtumaa tasavauhtisen vk-harjoituksen olisi hyvä olla vähän pidempi, mutta käytettävissä olevalla aikaresurssilla tämä oli paras, mihin pystyin. Oli aika lähellä, että olisin jättänyt treenin tekemättä kokonaan.

En kesän aikana seurannut juurikaan sykkeitä treenatessani, koska kevään ylikuormitustilan jälkeen koin tarvetta treenata enemmän fiilispohjalta. Nyt, kun olen alkanut taas tehdä treenejä sykkeitä seuraten, hämmästys on ollut melkoinen. Jos sykkeet pitävät paikkansa, reippaiden vauhti olisi kasvanut huimasti. Lauantain lenkillä keskivauhtini oli 4:23, mikä on samoilla sykkeillä noin puoli minuuttia kovempi kuin vuosi sitten treenatessani Tallinnan maratonille.

On selvää, että olen nyt hyvässä juoksukunnossa, mutta näin suurta kuntoloikkaa minun on vaikea uskoa. Lauantain reippaan vauhti oli jotakuinkin kympin ennätysvauhtiani. Tuntuma oli hyvä, mutta, jokin tässä ei pidä nyt paikkaansa. Varasin tälle viikolle maratoonarin tasotestin selvittääkseni, missä mennään.

IMG-3426.JPG
Tämä sykekäyrä minua hämmentää. Syke näytti pysyneen hienosti aerobisen kynnyksen (161) alla vauhdilla 4:23 min/km. Vastaavanlaisen datan sain myös edellisviikon lenkiltä. Varasin maratoonarin tasotestin selvittääkseni, millä vauhdeilla minun olisi todellisuudessa nykyään hyvä juosta reippaat lenkit. Edellisen kerran kävin tasotestissä helmikuussa 2018.

Sunnuntai

Päivä kului häistä palautuessa. Edellisen päivän ja illan virvokkeet tuntuivat kieltämättä vähän päässä, vaikka niitä nautinkin erittäin kohtuudella – olinhan matkassa lasteni kanssa. Näköjään alkoholia pitäisi nauttia useammin, jos haluaisi välttää ikävät jälkiseuraukset. Tukan kipeydestä huolimatta päädyin kuitenkin siihen, että oli ihan turvallista lähteä iltasella tekemään pidempi lenkki. Hölkkäilin ihanassa loppukesän sateessa 18,5 km keskisykkeellä 124. Aikaa lenkkiin kului 1:55 (keskivauhti 6:13 min/km).

IMG-3407.JPG
Sunnuntain parin tunnin pk-jolkottelu korjasi häiden jälkeistä päänsärkyä mukavasti.

Vaikka tälläkin viikolla jouduin soveltamaan treenejä muiden elämän osa-alueiden ehdoilla, sanoisin, että treeniviikko oli varsin onnistunut. Juostuja kilometrejä kertyi 69, pyöräiltyjä 40. Vaikka pyöräilen pääsääntöisesti maksimissaan 6 kilometrin pituisia siirtymiä, lasken nekin osaksi harjoituskokonaisuutta. Hyötyliikunta toimii minulla palauttavana harjoitteluna ja pelastaa ne päivät, jolloin en pysty venymään lenkille muuten. Toisaalta työhöni liikunnanopettajana kuuluu myös paljon liikettä. Kehonhuoltoon panostan oppituntien alkuverryttelyissä ja pidänpä opiskelijoille ihan kokonaisia kehonhuoltotuntejakin. Vaikka kehonhuoltotuokioissa ei olekaan kyse minusta, otan kyllä kaiken ilon irti mahdollisuudesta huoltaa itseäni siinä samalla.

Seuraava koitokseni on tiistaina maratoonarin tasotestissä. Todella kiinnostavaa nähdä, miten sykkeet ja vauhdit ovat muuttuneet puolessatoista vuodessa. Olen juuri nyt aika epävarma sopivista treenivauhdeista. Kaipaan varmistusta erityisesti reippaiden lenkkien vauhtiin. Seuraava kisa on lauantaina 21.9., kun juoksen 15 kilometriä Laajasalojuoksussa. Laajasalojuoksu toimii valmistavana harjoituksena Vantaan puolikkaalle. Vantaan puolikkaan jälkeen laskettelen ylimenokaudelle ja marraskuussa aion hyggeillä hyvällä omalla tunnolla.

Rautalääkitystä minun on määrä jatkaa lääkärin kehoituksesta vielä vuoden loppuun asti. Hemoglobiinini oli noussut toukokuusta elokuuhun 114:sta 140:een. Elokuussa ei mitattu ferritiiniä, mutta uskon senkin olevan nousussa, niin hyvä vointi minulla nyt on. Rautalääkitys on vaikuttanut valtavasti kuntooni, mutta se asettaa myös haasteita treenaamiselle. Joudun suunnittelemaan lenkkejä siten, että on mahdollista pysähtyä vessaan tarvittaessa. Kisoissa ongelmaa ei ole, sillä Imodium pelastaa kisatilanteet. 😀

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Olin eilen illalla Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreeneissä Pirkkolassa. Ohjelmassa oli alkuverryttelyn jälkeen 8 x kilometrin vedot radalla noin kympin kisavauhtia. Olin valmiiksi vähän väsynyt, ja mietin pitäisikö minun edes mennä treeneihin. Lapset ovat heräilleet aamuöisin nyt arkirytmin alettua, ja olen painellut menemään vähän turhan katkonaisilla yöunilla. Enemmän kuin treenistä selviäminen, minua mietitytti seuraava yö. Yöllä olisi pakko saada unta, tai en selviäisi seuraavasta työpäivästä.

Olen kärsinyt jo vuosia levottomista jaloista. Ongelma on vienyt minulta monien kovempien treenien jälkeiset yöunet. Viime talvena osasin jo varautua siihen, etten nukkuisi montaakaan tuntia, jos olin tehnyt edellisenä iltana vetotreenin. Levottomat jalat ovat vaivanneet minua jo niin pitkään, etten ole osannut ajatella oireen liittyvän mihinkään sen kummempaan. Olen ajatellut, että kroppa nyt vaan käy vähän ylikierroksilla, kun raskasta liikuntaa tulee liian lähellä nukkumaanmenoa.

Ehdin nukkua eilen päiväunet, joten lähdin treeneihin. Juoksukuntoni on tällä hetkellä hyvä ja on ilo tehdä kovia treenejä, kun jalka on kevyt. Pääsin lähtemään kotiin vasta puoli yhdeksän aikaan illalla. Mieleen hiipi pieni ahdistus. Entä, jos en pystyisikään nukkumaan? Söin treenin jälkeen reilun annoksen lohta, pastaa ja salaattia. Kävin lämpimässä suihkussa ja rupattelin Veikon kanssa päivän kuulumiset. Kroppa tuntui nopeasti rentoutuneelta ja uni alkoi tulla silmään. Uskaltauduin sänkyyn puoli yhdeltätoista.

Havahduin aamulla siihen, että olin nukkunut koko yön kuin tukki. Olo tuntui levänneeltä ja jalat palautuneilta. Ihmeellistä! Saman havainnon olen tehnyt kesän aikana jo useamman iltatreenin jälkeen. Vaikka etukäteen jännitän iltatreenien jälkeistä nukahtamista, levottomista jaloista ei ole  enää tietoakaan. Saan unesta kiinni hetkessä. Ehkä vähitellen voin lakata jo stressaamasta aiheesta ja uskoa, että tämä todella on totta.

En keksi selitykseksi mitään muuta kuin rauta-arvojen kohentumisen. Epäilen, että olen kärsinyt jo vuosia raudanpuutoksesta, mutta en ole osannut yhdistää erilaisia oireita raudanpuutokseen, koska aika moni näistä oireista voisi yhtä hyvin liittyä yleiseen arjen kuormitukseen. Levottomien jalkojen rauhoittumisen lisäksi pikkulapsiarjen piikkiin laittamani aivosumu on hellittänyt ja nivelten oudot kolotukset ovat poistuneet sen jälkeen, kun toukokuussa aloitin rautalisän. Keho voi paremmin ja ajatus kulkee kirkkaammin. Arvostan.

Huolellisuuden ja järjestelmällisyyden puutteeseen kohtentuneet rauta-arvot eivät valitettavasti ole vaikuttaneet. Unohtelen ja hukkailen edelleen asioita entiseen malliin. Jos joku keksii siihen lääkkeen, olen valmis kokeilemaan melkein mitä vain laillisia keinoja. Nimimerkillä löysin viikon kadoksissa olleet kotiavaimet eilen auton penkin alta.

Huom! Mahdollinen raudanpuute ja sen syyt pitää aina selvittää. Olen kirjoittanut aiheesta kesän aikana useampaan otteeseen (esim. Seuraatko rauta-arvojasi, urheileva nainen?)

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

IMG-3083
Kävin juoksemassa viime viikolla maratonviestijoukkueessa Helsinki Marathonilla. Hymy on herkässä, koska olen juuri ohittamassa oman seuran kannustuspistettä. En ole varmaan koskaan saanut osakseni niin äänekästä kannustusta omalla nimelläni. 🙂 Kiitos Karo ja Essi kuvista.

 

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Arki on taas alkanut meidän perheessä. Esikoiseni aloitti koulutaipaleensa pari viikkoa sitten ja nelivuotias kuopus jatkoi tutussa päiväkodissa. Töissä on ollut tosi kivaa. Sain kesän aikana levättyä ja ainakin nyt toistaiseksi arki on tuntunut olevan yllättävän hyvin hallinnassa. Kesän treenit sujuivat loppujen lopuksi aika mukavasti, vaikka kesän alussa juoksukunto oli kateissa huonojen rauta-arvojen vuoksi. Löysin pahimmasta raudanpuuteanemiakuopasta päästyäni hyvän juoksuvireen.

Kiitos muuten kaikille palautteesta koskien kympin kisaraporttiani (SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys). Halusin tietoisesti myöntää pettyneeni loppuaikaan, vaikka tietysti ymmärrän, että objektiivisesti katsottuna kisa oli onnistunut ensimmäinen ratakymppi. Tarkoitukseni ei ollut vähätellä suoritustani. Ehkä minua harmitti eniten se, että koin, etten saanut täysin ulosmitattua kympin tuloskuntoani. Kouluvuoden aikana taas terävin kärki kunnosta jää helposti arjen kokonaiskuorman alle. Viimeistään ensi kesänä sitten uusi yritys. 🙂

Mietin pitkään, asetanko syksylle lainkaan juoksutavoitteita, vai juoksenko vain juoksemisen ilosta. Tavoite kuitenkin ryhdittää harjoittelua, joten päädyin ilmoittautumaan Vantaan maratonin puolimaratonille, joka juostaan 12.10.2019. Vaikka juoksen syksyn aikana muutaman muunkin kisan, Vantaa olkoon nyt päätavoitteeni.

Vantaan maratoniin on aikaa seitsemän viikkoa, eli tavoite tulee yllättävän pian.  Rytmitän treeniviikkoja totuttuun tapaan siten, että pyrin ujuttamaan jokaiseen viikkoon kaksi vauhtitreeniä ja yhden pidemmän lenkin. Lisäksi juoksen työmatkoja, käyn kuntosalilla sekä teen kehonhuoltoa ja pilatesta aina kun jaksan ja ehdin. Lasten kanssa voin myös nykyään käydä lenkillä, koska molemmat kulkevat aika mielellään fillareilla juoksukavereinani – ainakin, jos lupaan puolimatkassa jätskiä. 😀

Harjoitteluani rytmittävät Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreenit, joissa käyn pääsääntöisesti torstaisin juoksemassa vetotreenin. Toisen vauhtitreenin teen yksin, tosin senkin mukaillen maratonklubin yhteistä ohjelmaa. Säästää aikaa ja energiaa, kun itseäni viisaammat maratonklubin valmentajat suunnittelevat vauhtitreenit tekemistä vaille valmiiksi.

Helsingin juoksijoiden treeneissä noudatetaan rytmiä, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi viikko. Vaikka teen vauhtitreenit pääsääntöisesti yhteisen ohjelman mukaan, en muuten noudata juoksuharjoittelussa kovien ja kevyiden viikkojen rytmitystä, koska tosiasia on se, että siihen, miten paljon ehdin milläkin viikolla juosta, vaikuttaa moni tekijä. Esimerkiksi lasten sairastelu vaikuttaa jaksamiseeni. Toisaalta kohta alkavat ylioppilaskirjoitukset pidentävät työpäiviä, vaikka en tänä vuonna itse tarkistakaan terveystiedon ylioppilaskokeita. Yleensä treeneihin tulee luonnostaan välillä kevyempiä viikkoja, joten rytmitän kevyempiä ja kuormittavampia jaksoja muun elämän rytmin mukaan.

Alla on esimerkki siitä, miltä viikkorytmini treeneissä voisi näyttää. Ajattelin kokeilla pitkän lenkin juoksemista arkena, maanantaina tai tiistaina, ja toisen vauhtitreenin tekemistä sunnuntaina. Näin saisin tehtyä viikon toisen kovan treenin levänneenä.

Maanantai Pitkä rauhallinen lenkki (90-120 min)
Tiistai Lepo
Keskiviikko Työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Torstai Vetotreenit, esim. 8 x 1k vedot yhteistreeneissä (kevyinä viikkoina kevyempi)
Perjantai Kuntosali + työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Lauantai Kehonhuoltoa/pilatesta/liikkumista lasten kanssa
Sunnuntai Tasavauhtinen reipas lenkki tai vauhdinvaihteluita (kevyinä viikkoina kevyempi)

Tärkein asia, johon kiinnitän huomiota harjoittelussa tänäkin syksynä, on arjen kokonaiskuormituksen hallinta. Juoksuharjoittelu ei saa alkaa syödä muita elämän osa-alueita. Treeni on minulle kuitenkin tärkeä arjen tasapainottaja ja selkeä tavoite ryhdittää treenaamistani. Esimerkin kaltaisella viikolla tulisi noin 65-70 km juoksua ja tiedän jo valmiiksi, etten pysty joka viikko juoksemaan näin paljon. Vaikka en pystyisikään aina pysyä suunnitelmissani, tulee minun silti harjoiteltua järkevämmin, jos on joku tavoite, mitä kohti kuljen. Mikä sitten voisi olla aikatavoitteeni Vantaan maratonilla? Tietysti haluaisin rikkoa aiemman puolimaratonennätykseni, joka on 1:37, mutta en aio pettyä, vaikka en siihen yltäisikään. Tulevat viikot näyttävät, miten hyvin lupaavan leppoisasti alkanut arki pysyy hallinnassa, kun syksy etenee. 

Seuraava kisani on jo lauantaina, kun osallistun Helsingin juoksijoiden maratonviestijoukkueeseen Helsinki Marathonilla. Meillä on siellä myös äänekäs kannustuspiste. Tsemppiä kaikille juoksijoille lauantain koitokseen. Moikataan, jos tavataan!

Päivitän treenikuulumisia syksyn mittaan myös Instagramiin (lilligronroos).

-Lilli G

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen tosi kiitollinen siitä, että Veikko tukee minua juoksuharrastuksessa. Tukeminen saavuttaa nyt uuden tason, kun hän lupasi tulla Helsingin juoksijoiden kannustuspisteelle lauantaina soittamaan musaa. Tulkaa moikkaamaan meitä!

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Ympärilläni on paljon fyysisesti aktiiviseen elämään tottuneita pienten lasten äitejä. Osa tuskailee sitä, miten keho tuntuu synnytyksen jälkeen vieraalta. Monen on vaikea malttaa edetä liikunnassa hitaasti, koska keho huutaa raskaan liikunnan aiheuttamaa endorfiinihumalaa. Olen itse ollut aivan samanlainen molempien raskauksieni jälkeen. On helppo katsoa kaltaisiani fyysisesti aktiivisia äitejä ulkoapäin ja toppuutella. Rohkaista katsomaan itseään peilistä lämmöllä ja lempeydellä. Minkä mielettömän työn keho onkaan osannut tehdä!

Minulle oli huomattavasti helpompaa suhtautua kehooni lempeästi raskausaikana kuin synnytyksen jälkeen. Kasvava maha oli merkki siitä, että lapsi sisälläni kasvoi. Varsinkin ensimmäisen raskauden aikana tunsin oloni hehkuvaksi. En kumpanakaan raskausaikana lopettanut liikuntaa missään vaiheessa, mutta valitsin vähitellen lempeämpiä liikuntamuotoja, kuten kävelyä, pyöräilyä, uintia ja vesijuoksua. Jos olin väsynyt työpäivän jälkeen, lepäsin. Liikuin vahvasti kehoani kuunnellen.

L

Vaikka molempien synnytysten jälkeen lähes kaikki raskauskilot jäivät laitokselle, pehmentynyt keho tuntui vieraalta. Halusin saada lihasmassani ja suorituskykyni takaisin nopeasti. Halusin näyttää itseltäni. Raskaus ja synnytys muuttavat naisen kehoa lyhyen ajan sisällä valtavasti. Ei mikään ihme, jos se hämmentää. Aloitin pitkät kävelylenkit melkein heti synnytysten jälkeen. Lisäsin tehoja heti, kun kroppa tuntui kestävän. Menin kuntosalille jo ennen jälkitarkastusta – onneksi maltoin sentään pitää painot maltillisina ja välttää vatsalihasliikkeitä! Tunsin hyvää oloa siitä, että ulkoiset raskauden merkit kehossa katosivat nopeasti ja peilistä katsoi taas tutun näköinen minä.

Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, eikä ole tarkoituksenmukaista jättää sitä kokonaan pois (ks. aiempi postaus: Milloin synnytyksen jälkeen voi juosta? – liikunta synnytyksen jälkeen). Runsas liikunta raskauksien jälkeen on ollut minulle myös henkireikä totutellessa uuteen ihmeelliseen elämänvaiheeseen. Liikunnan tuoma raukeus on auttanut keskittymään ja rauhoittumaan kotona. Jälkeenpäin olen kuitenkin jopa vähän hävennyt sitä, miten malttamaton olin. Sitä, miten kiire minulla oli päästä takaisin kuntoon. Onneksi en tehnyt keholleni pahempaa hallaa malttamattomuudella!

Jos saisin nyt antaa neuvoja vasta synnyttäneelle itselleni, neuvoisin katsomaan itseäni peilistä hyväksyvästi. Neuvoisin kyllä liikkumaan, mutta täysin vailla tavoitteita ja kehoani kuunnellen. Neuvoisin hidastamaan hetkeksi tahtia ja olemaan läsnä. Osaisinkohan olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?  

Voit seurata minua instassa nimimerkillä lilligronroos.

-Lilli G

Kansikuva: Veikko Grönroos

Raskausmahakuva: Fanni Oksanen Photography (2012)