Kokemuksia Perhe on paras -leiriltä Vierumäeltä

Kokemuksia Perhe on paras -leiriltä Vierumäeltä

Pääsimme viettämään syysloman päätösviikonloppua Vierumäelle Perhe on paras -leirille. 4- ja 7-vuotiaat pojat saivat leirin synttärilahjaksi isovanhemmiltaan ja me pääsimme Veikon kanssa mukaan siipeilemään. Ihan mahtavaa!

Perhe on paras -leirejä on järjestetty jo 30 vuoden ajan. Suosio piilee varmasti lomailun helppoudessa. Leiripakettiin kuuluu majoituksen ja ruokailujen lisäksi erittäin monipuolinen valikoima erilaisia liikunta-aktiviteetteja koko viikonlopun ajalle. Ohjelma on suunniteltu yli 5-vuotiaille lapsille ikäryhmittäin. Aikuisille on tarjolla runsas valikoima erilaisia liikuntalajeja, kuten kahvakuulaa, maastopyöräilyä ja palloilua. Lisäksi viikonlopun aikana on mahdollisuus touhuta koko perheen kanssa yhdessä. Alle 5-vuotiaat lapset voi viedä erikseen maksulliseen Muksula -lapsiparkkiin. Liitin blogiin koko leiriviikonlopun ohjelmarungon (Muksula -ajat eivät ole näkyvissä ohjelmassa).

Perhe on paras -leiri-ilmoittautumisen yhteydessä voi valita joko opisto- tai hotellimajoituksen. Hotellimajoitus on opistomajoitusta hienompi. Opistomajoitus taas sijaitsee lähempänä Urheiluhallia, mikä on leirin keskuspaikka. Molemmissa vaihtoehdoissa on siis puolensa.

Meille isovanhemmat olivat varanneet majoituksen Vierumäki Resort Hotellissa. Huoneet olivat harmonisen kauniit ja siistit. Ikkunoista näkyi rauhoittavaa mäntymetsää. Lapset saivat nukkua toisessa huoneessa ja me saimme oman master bedroomin. Huoneita yhdisti väliovi. Aikuisten huoneessa kylpytakit, tohvelit ja kylpyamme toivat pientä luksuksen tuntua. Hotellihuoneiden ohella myös ruoka miellytti meitä. Hotelliravintolan buffetissa oli joka aterialla monipuolista ja maistuvaa ruokaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Nakkeja ja pekonia ei tosin mielestäni olisi tarvinnut olla tarjolla Urheiluopiston aamiaisbuffetissa. Lapset olivat kyllä eri mieltä.

 

 

Perjantai

Leiri alkoi perjantaina puoliltapäivin ja päättyi sunnuntaina alkuiltapäivästä. Heti perjantai-iltapäivälle olisi ollut jo paljon erilaisia aktiviteettivaihtoehtoja. Meillä iltapäivä meni vähän ohi, koska jouduin lähtemään Päijät-Hämeen keskussairaalaan päivystykseen (ei siitä sen enempää). Pojat ehtivät onneksi kuitenkin uimaan Veikon kanssa.

Jäimme päivällisen jälkeen hotellihuoneelle kylpemään, vaikka tarjolla olisi ollut rantasaunaa ja makkaranpaistoa. Valitettavasti nelivuotias kuopus oli kovassa yskässä ja yritimme pedata terveempää seuraavaa päivää pitämällä illan rauhallisena. Olin itsekin poikki vaiherikkaasta päivästä, joten suurta hinkua iltamenoille ei ollut.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.24.17.png
Perjantain ohjelma meni meidän perheeltä vähän ohi, vaikka tarjolla olisi ollut kaikenlaista kiinnostavaa.

Lauantai

Nukuimme pitkät ja meidän perheen mittakaavassa hyvät yöunet kuopuksen yskästä huolimatta. Heräsimme puoli kahdeksalta aamiaiselle ja ehdimme nipin napin yhdeksäksi Urheiluhallille aloittamaan päivän ohjelmaa. Seitsemänvuotiaalle esikoiselle oli aamupäivällä tarjolla ensin yleisurheilua ja sitten pallopelejä (jonne hän ei lopulta jaksanut yleisurheilun jälkeen osallistua). Kuopuksellekin olisi ollut tarjolla maksullinen Muksula -lapsiparkki, mutta hän oli sen verran kipeänä, että päätimme antaa Palomies Sami -ohjelmien hoitaa häntä. Itse menin TRX -tunnille. En ole ennen kokeillut TRX-nauhoja, joten halusin päästä hakemaan uusia vinkkejä. Tunti oli tehokas ja monipuolinen, joskin tällaisen diesel-veturin olisi pitänyt kyllä lämmitellä huolellisemmin ennen treeniä.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.27.01
Lauantain ohjelma. Onnistuimme rakentamaan päivän siten, että ehdimme osallistua moniin aktiviteetteihin ilman kiireen tuntua.

Kuten yllä olevasta ohjelmasta näkyy, aamupäivän aikana aikuisille oli ohjelmassa vaikka mitä kiinnostavaa. Veikko kävi TRX -tuntini jälkeen kahvakuulatunnilla ja sillä välin minä tein lyhyen juoksutreenin Urheiluhallin sisäradalla. Emme ahmineet muita aikuisten aktiviteetteja, koska lapset ovat vielä pieniä ja he kaipasivat selvästi perheen yhteistä puuhastelua. Lisäksi kuopuksen sairaus hidasti menoa. Pienikin riehaantuminen aiheutti hänelle yskäkohtauksen.

IMG-4428
Leirillä oli mahtavaa se, miten monipuolisesti lapset pääsivät kokeilemaan kaikkea.  Erityisen paljon leiristä sai irti ekaluokkalainen. Nelivuotias oli vielä liian pieni osallistumaan lasten aktiviteetteihin.

Lounaan jälkeen kuopuksen oli tarkoitus lähteä metsäretkelle makkaranpaistoon Veikon kanssa, mutta kylpy ja päiväunet veivät voiton metsäretkestä. Minä suuntasin esikoisen kanssa Volttiareenalle vapaavuorolle ja uimaan. Uinti ei kuulunut leirin hintaan, mutta esikoinen on siitä nyt niin innoissaan, että menimme silti. Ison altaan radat oli varattu uimaseuran treeneihin ja kylpyläosastolla oli ruuhkaa. Lilluimme lämpimässä porealtaassa antaumuksella ja lisäksi heittelin sukeltamista rakastavalle esikoiselle renkaita. Uinnin jälkeen kävimme tekemässä pienen välikuoleman hotellihuoneessa, jotta jaksoimme lähteä vielä tunniksi pelaamaan koko perheen voimin pickle ballia.

IMG-4458
Pickle ball on mainio mailapeli lapsen kanssa pelattavaksi, koska mailan varsi on lyhyt ja pallon liike kohtalaisen hidas.

 

Myöhäisen päivällisen jälkeen olimme kaikki valmiita nukkumaan. Nukahdin ihanaan pehmeään sänkyyn vain herätäkseni parin tunnin päästä kuopuksen huutoon. Yskä ja korvakipu pitivät häntä ja samalla minua ja Veikkoa hereillä lähes koko aamuyön. Onneksi esikoisella on hyvät unenlahjat.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamuun heräsin kuin tynnyrin pohjalta. Olin torkkunut yöni puolen tunnin – tunnin pätkissä vaihtelevissa asennoissa. Edes laadukas hotellihuone ei takaa hyviä yöunia, kun lapsi sairastaa. Olin niin puhki, että päätin ottaa päivän rauhassa. Veikko lähti aamupalan jälkeen parkouriin ja esikoinen mailapelitunnille. Me kulutimme kuopuksen kanssa aikaa Urheiluhallin leikkialueella ja pituushyppypaikalla.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.44.12
Sunnuntain ohjelma. Olin itse niin väsynyt valvotun yön jälkeen, että otin suosiolla kuopuksen vahtivuoron ja päästin Veikon urheilemaan.

Kun mailapelit ja parkourit olivat ohi, lähdimme vielä Volttiareenalle. Kuopuskin intoutui hetkeksi riehumaan virikkeellisessä ympäristössä, enkä minä malttanut häntä kieltää. Vierumäen Volttiareena on lapsen paratiisi. Tuli todettua sekin, että 37-vuotias 193-senttinen istumatyötä tekevä normaaliarjessa vähän liikkuva miehenikin on aika ketterä sille päälle sattuessaan. Minä taidan olla meidän perheen kömpelys. 😀 

IMG_4464
Urheiluhallin reunalta löytyi pieni leikkitila, jonne kuopus rakensi auton sillä välin, kun esikoinen oli mailapelitunnilla. 

 

Olimme varanneet meille vielä paikat alkuiltapäivän telinevoimisteluun, mutta edellisen yön unettomuus painoi. Lisäksi kannoin huolta kuopuksen voinnista. Ensi viikolla ei olisi varaa olla kotona sairaan lapsen kanssa. Päätimme siis lähteä lounaan jälkeen kohti kotia.

Vaikka Perhe on paras -leiriämme varjosti kuopuksen sairastaminen, kokemus oli silti todella hyvä. On vaikea kuvitella parempaa paikkaa viettää aktiivileiriä lasten kanssa. Vierumäen urheiluopisto tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen. Leirin ohjelmarunko oli toimiva ja ohjaajat olivat ammattitaitoisia. Kaikesta paistoi läpi se, että Perhe on paras -leiriä toteutetaan vuosien kokemuksella. 

En ollut ladannut suuria odotuksia oman treenini suhteen ja itse asiassa kahden puolimaratonstartin välinen viikonloppu oli syytäkin ottaa maltilla.  Uskon, että saamme leiristä vielä enemmän irti sitten, kun lapset vielä hieman kasvavat. Jo vuoden päästä myös kuopus pääsee osallistumaan lapsille suunnattuun ohjelmaan, jolloin meille aikuisille jää entistä enemmän aikaa omiin aktiviteetteihin. Tästä taitaa tulla meille syyslomatraditio. Iso kiitos Ullis ja Kaj, tämä oli ihan paras lahja! ❤

Tässä vielä linkki Perhe on paras -leirin lisätietoihin (linkki)

Instaprofiilini (lilligronroos) tallennetuista tarinoista löytyy vielä kuva- ja videoraportti meidän perheen leiristä.

IMG_4447
Kiitos Vierumäki ja Perhe on paras -leiri! Until next time.

Edit: Pientä tekstin ulkoasun muokkausta 21.10.2019 klo 7:00.

 

Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

Viime viikko oli todella kiireinen. Piti hoitaa liian monta päällekkäistä asiaa ja samalla nukuimme huonosti, koska esikoinen yski öisin. Ahdisti, kun tuntui, etteivät työpäivien tunnit riittäneet ja lamaannuttava väsymys pisti kapuloita rattaisiin. Tämä samainen viikko oli se, jonka olin päättänyt etukäteen pitää viimeisenä kovana treeniviikkona ennen Vantaan puolimaratonia. Parin edeltävän viikon treenit olivat menneet pieleen flunssan takia, joten yksi kova viikko oli hyvä saada vielä alle. Tiedättekö mitä tein? Laitoin iltaisin villasukat jalkaan, otin lapset kainaloon ja katsoin heidän kanssaan Dohan MM-kisoja. Enkä kantanut tästä tippaakaan huonoa omatuntoa.

Kiire ärsyttää minua. Minua ärsyttää, kun kaikki puhuvat kiireestä. Minua ärsyttää, kun puhun itse kiireestä. Kiire on elämäniloa korventava vitsaus, josta soisi kaikkien pyrkivän mahdollisuuksiensa mukaan irti. En usko, että kukaan nauttii jatkuvasta kiireestä. Kiire kuvaa stressaavaa, liian täyteen buukattua elämää. Jos on koko ajan kiire, pitää miettiä, luoko itse kiirettä elämäänsä. On tietenkin sellaisia ajanjaksoja, jolloin on pakko puskea eteenpäin hampaat irvessä, eikä vaihtoehtoja ole. Usein kiire on kuitenkin ihmisten itsensä luomaa muka pakollisten asioiden täyttämää elämää.

Ärsyynnyn itseeni joka kerta, kun valitan kiireestä. Kiireen tuntu kertoo yleensä siitä, että olen epäonnistunut arjen kokonaiskuormituksen optimoinnissa. Silloin jotain pitää tiputtaa pois ainakin hetkellisesti, kunnes jokin muu elämän osa-alue kuormittaa vähemmän. Olen vasta muutama vuosi sitten todella ymmärtänyt sen, miten paljon arjen kokonaiskuormitus vaikuttaa siihen, miten paljon milloinkin on järkevää treenata. Tunnistan koko ajan paremmin, milloin voin antaa treeneissä palaa ja milloin on järkevämpää löysätä tahtia.

Aika usein meillä on päänsisäisiä sääntöjä sille, mitä kaikkea elämään kuuluu mahtua. Läheskään kaikki näistä eivät ole kuitenkaan sellaisia, jotka ovat objektiivisesti tarkasteltuna pakollisia. Vapaa-ajalla tärkein tehtäväni on huolehtia lasteni perustarpeiden tyydyttämisestä. Minun ei ole pakko viedä lapsia moniin harrastuksiin, minun ei ole pakko suorittaa kaikkia etukäteen suunnittelemiani treenejä, eikä minun ole pakko tavata ystäviäni, vaikka nämä kaikki ovatkin sellaisia asioita, joita pidän arvokkaina, ja joita mielelläni teen. Kivoillakin asioilla on kuitenkin taipumus muuttua kuormittaviksi, jos niitä on liikaa suhteessa käytettävissä olevaan aikaan.

Työntekijänä tehtäväni on hoitaa minulle osoitetut työtehtävät moitteettomasti. Jos töissä on koko ajan työintoa tappava kiire, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä kiireelle on tehtävissä. Tietenkin on paljon ammatteja, joissa omaan työhön ei pysty vaikuttamaan, mutta monesti jotain on tehtävissä. Ainakin kissa pitää nostaa pöydälle ja avata avoin keskustelu hyvinvointia korventavasta kiireestä. Pitkäaikainen stressi on niin haitallista sekä fyysiselle että psyykkiselle hyvinvoinnille, että luulisi työnantajiakin kiinnostavan ratkaisun etsiminen.

Toisaalta välillä voi miettiä, mitä tarkoittaa sillä, kun kertoo, että on kiire. Onko kiire todellista, vai onko kiirepuheesta tullut vain tapa? Vähenisikö kiireen tuntu, jos lakkaisi puhumasta kiireestä?

Lasten hyvinvointi on vahvasti yhteydessä läheisten aikuisten hyvinvointiin. Jos perheessä on koko ajan kiireinen ja kireä ilmapiiri, se ei voi olla vaikuttamatta lapsiin. Minun ruuhkavuoteni ovat jälkikasvuni lapsuus. He rakentavat identiteettiään ja maailmankuvaansa samalla kun minä itse pyristelen arjen eri velvollisuuksien ja tavoitteiden ristipaineessa. En halua, että lapset hengästyvät vanavedessäni elämän hektisyydestä, joten yritän painaa jarrua silloin, kun mopo meinaa karata käsistä.

Itse totesin loputtomalta tuntuneen työviikon jälkeen, että kroppa kaipasi lauantaiaamuna kaikkea muuta kuin suunnitelmissa ollutta kovaa treeniä. Luin aamupalapöydässä rauhassa Kuukausiliitteen, join naapurissa asuvien perheiden kanssa kahvia hiekkalaatikolla ja leivoin iltapäivällä lasten kanssa korvapuusteja. Lenkilläkin kävin, mutta vain kevyellä.

 

En minä tietenkään viime viikkoa kokonaan maannut, sillä kyllähän keho ja mieli tarvitsevat liikuntaa kiireisempinäkin viikkoina. Tein jotain pientä fyysistä aktiivisuutta joka päivä, sellaista, mikä ei kuormittanut jo valmiiksi univelan ja stressin kuormittamaa kehoani. Juoksukilometrit jäivät kuitenkin alle puoleen aiotusta. Tehotreenejä en tehnyt yhtäkään. Ehkä tämä löysäily vaikuttaa Vantaan puolikkaan lopputulokseen, mutta puolimaratontulostakin tärkeämmäksi asiaksi nousi se, että onnistuin palautumaan liian raskaasta työviikosta ja olen taas sekä äitinä että opettajana uuden viikon alkaessa aika zen.

Tsemppiä kaikille pimenevään syksyyn! Nautitaan upeasta ruskasta ennen kuin marraskuun loputon pimeys nielaisee luonnon värit. ❤

-Lilli (Olen Instagramissa nimimerkillä lilligronroos)

IMG-4141

Otteita tosielämästä – 4 asiaa, joista en yleensä kirjoita blogissa ja Instagramissa

Otteita tosielämästä – 4 asiaa, joista en yleensä kirjoita blogissa ja Instagramissa

Törmään aika usein siihen, että minua pidetään jotenkin yltiöterveellisenä ja tasapainoisena ihmisenä. Kirjoitan blogissa ja Instagramissa paljon terveyteen, treenaamiseen ja henkiseen tasapainoon liittyvistä asioista, joten kai tämä olettamus on ihan oikeutettu. Se ei tietenkään ole koko totuus. Seuraavat paljastukset eivät ole paljastuksia minut hyvin tunteville ihmisille.

Olen epäjärjestelmällinen ihminen

Jos kuvaan jotakin kotona, siivoan ylimääräiset lehdet, piirrustukset, tiskit, legot, peitot, tyynyt, kalsarit, miekat ja pehmoeläimet yleensä sivuun. Niin varmaan tekee aika moni muukin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän koti olisi aina siisti.

Meillä on kotona kasoja. Paljon kasoja. Sanomalehdet, aikakauslehdet, tärkeät paperit, tarpeettomat paperit, nenäliinat, silmälasikotelot, rasvapurkit, laturit ja muut arkipäiväiset tavarat täyttävät meillä pintoja. Monilla tavaroilla on kyllä paikka, mutta jätämme ne silti lojumaan sinne tänne. Valitettavasti lapset katsovat vanhemmiltaan mallia ja jättävät sujuvasti myös omat tavaransa ympäri kotia. Aina välillä teemme ryhtiliikkeen ja yritämme leikkiä järjestelmällistä perhettä, mutta tilanne luisuu salamana takaisin entiseen.

Kadotan jatkuvasti asioita. Joudun palaamaan keskimäärin viisi kertaa takaisin sisään yrittäessäni tehdä lähtöä töihin, koska pyöräilykypärä, työavaimet, vaihtovaatteet, kännykkä tai jokin muu tärkeä kapistus on hukassa. Aamun tärkeät minuutit valuvat hukkaan, kun säntäilen ympäri kämppää.

Olen juuri se vanhempi, joka unohtaa nimikoida kumpparit, lähtee ostamaan toppahaalaria talven ensimmäisenä pakkaspäivänä, unohtaa retkieväät, unohtaa palauttaa päiväkotiin tärkeät paperit ja unohtaa varata ajoissa terveystarkastuksen. Kaikessa kaoottisuudessa koen kuitenkin, että arkemme on aika hyvin hallinnassa. Olen jo kauan sitten lakannut pyrkimästä hallitsemaan kaikkea kerrallaan. Usein asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Huudan lapsilleni

Lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa. Emme kuitenkaan pääse arjessa aina kovin helpolla. Vaikka meillä on hyvät voimavarat kohdata kasvatukseen liittyviä haasteita, saatan menettää hermot – oikeastaan aika usein. Välillä käytän kantavaa opettajan ääntäni. Suomeksi sanottuna huudan.

Luulin joskus aikana ennen omia lapsia, että pystyisin hoitamaan omien lasten kanssa kriisitilanteet yhtä ammattimaisesti kuin töissä ollessani. Aika nopeasti äitiys opetti minulle realismia. Olen epätäydellinen, mutta pyrin silti olemaan riittävän hyvä äiti. Haluan olla lapsille aito. Kun suutun, lapset tietävät, että tietty raja ylittyi. Kun lepyn, asiat selvitetään. Välillä joudun pyytämään anteeksi, kun puran lapsiin omaa stressiäni. Sekin on elämää.

Olen tehnyt tietoisen ratkaisun, etten juurikaan avaa lapsiperhearkeemme liittyviä asioita blogissa ja Instagramissa. Jos tarvitsen tukea kasvatusasioihin, puhun lähipiirini kanssa. En halua, että lapset lukevat internetistä heidän henkilökohtaisia asioistaan. Jos jaan jotain lapsista, haluan sen olevan lähtökohtaisesti sellaista, mikä ei voisi satuttaa lapsia koskaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsiperhearkemme olisi aina auvoista.

Nipistän liian usein yöunista

Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä, koska tiedän, että hyvin nukkuneena voin paremmin. Silti valvon usein liian myöhään. Olen joskus pystynyt paremmin pitämään linjan, etten työskentelisi enää koneella tai käyttäisi kännykkää yhdeksän jälkeen – ohje, mitä toitotan opiskelijoilleni. Tällä hetkellä lasten kanssa kotona on kuitenkin niin intensiivistä, etten pysty pitäytymään tässä säännössä itse.

Lapsilla on päiväkoti- ja koulupäivän jälkeen niin suuri tarve olla kanssani, että olen suosiolla jättänyt kaiken vähänkään pidempää keskittymistä vaativan asioinnin iltaan. Kun aivot virittyvät illalla työmoodiin, on nukahtaminen kuitenkin vaikeampaa. Liian usein yöunet jäävät vain seitsemän tunnin mittaisiksi – ja sen valitettavasti huomaa voinnissa. Riittävä uni on todella tärkeää palautumisen kannalta, ja tällä hetkellä tietoisesti vähän siitä nipistän. Tuntuu kuitenkin siltä, että kiireettömät kännykättömät hetket päiväkoti- ja koulupäivän ja nukkumaanmenon välissä ovat niin arvokkaita, että haluan olla mahdollisimman hyvin lasten saatavilla.

Se, että haluan olla monessa mukana, tarkoittaa myös sitä, että nukun välillä liian vähän. Meillä kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa käytettävänä. Tätäkin tekstiä kirjoitan lauantai-iltana liian myöhään. Koska kuitenkin nautin kirjoittamisesta, hyväksyn sen, että blogiin menevä aika on pois esimerkiksi Netflix-sarjoilta.

Syön säännöllisesti pitsaa

Kulutan paljon, joten tarvitsen myös paljon energiaa. Perusruokavalioni on sisältää 5-6 annosta päivässä hyvin tavallista ruokaa. Aamupalla syön usein rahkapuuroa ja hedelmiä, lounaalla lautasmallin mukaisen kouluruoan, välipalaksi esimerkiksi pähkinöitä ja jogurttia, päivälliseksi Veikon tekemää kotiruokaa ja iltapalaksi usein leipää, jogurttia sekä marjoja tai hedelmiä.

Uskon ajatusmalliin, että jos syö 80-prosenttisesti terveellisesti, ei ole terveyden kannalta kovinkaan paljoa merkitystä sillä, mitä jäljelle jäävät 20 prosenttia sisältää. Asioimme säännöllisesti naapurikorttelin Kotipizzassa. Tumma suklaata, jätskiä ja salmiakkia kuluu viikottain. Silloin, kun herkuttelen, teen sen hyvällä omallatunnolla. Varsinaista herkkuhimoa minulla harvemmin on, koska syön yleensä niin usein ja niin paljon, ettei verensokeritaso pääse laskemaan. Jos unohdan syödä työpäivän aikana välipalan, olen juuri se tyyppi, joka ahmii kokouspullapitkon jämät opettajanhuoneen pöydältä ennen kuin muut ehtivät paikalle.

En huolehdi painostani ja se heitteleekin jonkin verran vuoden kierron mukaan. Tottakai kestävyysjuoksussa on hyötyä alhaisesta kehonpainosta. Minulle on kuitenkin tärkeämpää riittävä energiansaanti kuin laiha ulkomuoto. Jos syön liian vähän päivän aikana, herään aamuyöllä nälkäisenä. Keho tarvitsee ravintorikasta ruokaa, mutta mieli kaipaa välillä myös herkuttelua.

Pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen kirjoittaessani blogitekstejä ja toisaalta postatessani Instagramiin. Silti teksteistä ja kuvista paljastuu vain pintaraapaisu siitä, millaista arkea päivittäin elän. Se arki on niiden ihmisten täyttämää, joiden kanssa asun ja työskentelen. Se arki on hirveän tavallista työssäkäyvän pikkulapsiperheen äidin arkea. Se arki on hirveän epätäydellistä ja silti juuri oikeanlaista.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Ympärilläni on paljon fyysisesti aktiiviseen elämään tottuneita pienten lasten äitejä. Osa tuskailee sitä, miten keho tuntuu synnytyksen jälkeen vieraalta. Monen on vaikea malttaa edetä liikunnassa hitaasti, koska keho huutaa raskaan liikunnan aiheuttamaa endorfiinihumalaa. Olen itse ollut aivan samanlainen molempien raskauksieni jälkeen. On helppo katsoa kaltaisiani fyysisesti aktiivisia äitejä ulkoapäin ja toppuutella. Rohkaista katsomaan itseään peilistä lämmöllä ja lempeydellä. Minkä mielettömän työn keho onkaan osannut tehdä!

Minulle oli huomattavasti helpompaa suhtautua kehooni lempeästi raskausaikana kuin synnytyksen jälkeen. Kasvava maha oli merkki siitä, että lapsi sisälläni kasvoi. Varsinkin ensimmäisen raskauden aikana tunsin oloni hehkuvaksi. En kumpanakaan raskausaikana lopettanut liikuntaa missään vaiheessa, mutta valitsin vähitellen lempeämpiä liikuntamuotoja, kuten kävelyä, pyöräilyä, uintia ja vesijuoksua. Jos olin väsynyt työpäivän jälkeen, lepäsin. Liikuin vahvasti kehoani kuunnellen.

L

Vaikka molempien synnytysten jälkeen lähes kaikki raskauskilot jäivät laitokselle, pehmentynyt keho tuntui vieraalta. Halusin saada lihasmassani ja suorituskykyni takaisin nopeasti. Halusin näyttää itseltäni. Raskaus ja synnytys muuttavat naisen kehoa lyhyen ajan sisällä valtavasti. Ei mikään ihme, jos se hämmentää. Aloitin pitkät kävelylenkit melkein heti synnytysten jälkeen. Lisäsin tehoja heti, kun kroppa tuntui kestävän. Menin kuntosalille jo ennen jälkitarkastusta – onneksi maltoin sentään pitää painot maltillisina ja välttää vatsalihasliikkeitä! Tunsin hyvää oloa siitä, että ulkoiset raskauden merkit kehossa katosivat nopeasti ja peilistä katsoi taas tutun näköinen minä.

Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, eikä ole tarkoituksenmukaista jättää sitä kokonaan pois (ks. aiempi postaus: Milloin synnytyksen jälkeen voi juosta? – liikunta synnytyksen jälkeen). Runsas liikunta raskauksien jälkeen on ollut minulle myös henkireikä totutellessa uuteen ihmeelliseen elämänvaiheeseen. Liikunnan tuoma raukeus on auttanut keskittymään ja rauhoittumaan kotona. Jälkeenpäin olen kuitenkin jopa vähän hävennyt sitä, miten malttamaton olin. Sitä, miten kiire minulla oli päästä takaisin kuntoon. Onneksi en tehnyt keholleni pahempaa hallaa malttamattomuudella!

Jos saisin nyt antaa neuvoja vasta synnyttäneelle itselleni, neuvoisin katsomaan itseäni peilistä hyväksyvästi. Neuvoisin kyllä liikkumaan, mutta täysin vailla tavoitteita ja kehoani kuunnellen. Neuvoisin hidastamaan hetkeksi tahtia ja olemaan läsnä. Osaisinkohan olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?  

Voit seurata minua instassa nimimerkillä lilligronroos.

-Lilli G

Kansikuva: Veikko Grönroos

Raskausmahakuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

 

Treenien järjestäminen yksin lapsen kanssa vaatii mielikuvitusta

Treenien järjestäminen yksin lapsen kanssa vaatii mielikuvitusta

Vietin reilun viikon kaksistaan 3,5-vuotiaan lapseni kanssa, kun puolet perheestämme hiihteli Ylläksen keväthangilla. Tiedossa oli kiireinen työviikko. Töiltä jäävän ajan halusin nauttia poikkeuksellisesta kahdenkeskisestä ajasta kuopuksen kanssa. Olen menossa juoksemaan puolimaratonin Helsinki Spring Marathonille lauantaina 13.4., joten halusin saada treenitunteja kuitenkin sisään mahdollisimman paljon. Päätin kerätä juoksukilometrejä viikkoon kaivelemalla treeniaikaa sieltä, mistä sitä oli mahdollista löytää. Sainkin lopulta ujutettua tähän poikkeukselliseen viikkoon reilun 60 kilometriä juoksua.

Lauantaina 23.4. oli ensimmäinen kahdenkeskinen päivämme. Lapsella oli aamupäivällä leikkitreffit naapurissa. Pääsin tekemään viikon kovan treenin ja lapsi sai leikkiä parhaan ystävänsä kanssa. Juoksin kiihtyvän 17 kilometrin lenkin (vauhdit 6:00-4:35 min/km). Treeni oli tehty ennen lounasaikaa ja ehdimme sen jälkeen vielä touhuta kaikenlaista kivaa.

Sunnuntaina oli Helsingin juoksijoiden InBody -mittaus ja Kestävyysliikkujan ravitsemus -luento (tästä kirjoitan blogiin lisää, kunhan ehdin). Lapsi viihtyi eväiden, lelujen ja lopulta Ryhmä Haun turvin luennolla. Olin varautunut hölkkäilemään 6 kilometriä kotiin juoksurattaiden kanssa, mutta lapsi nukahti kotimatkalla ja pääsin tekemään seurakarverini Vipen (a.k.a Boheemijuoksija) kanssa puolentoista tunnin peruskestävyyslenkin. Kilometrejä aurinkoisessa kevätsäässä kertyi 14.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tero Knuutila (Vauhtiskaala Oy) antaa palautetta InBody -mittauksesta. Kirjoitan mittauksesta ja Hanna-Mari Hannikaisen Kestävyysurheilijan ravitsemus -luennosta myöhemmin enemmän.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kunnon eväät ja riittävä määrä (isoveljen) leluja pitivät kuopuksen tyytyväisenä ravitsemusluennolla. Ryhmä Hau -kortin jouduin ottamaan käyttöön vasta aivan luennon loppupuolella.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Arjen sankari juoksureppu selässä ja yli 15 kg lisäpaino rattaissa. Baby Jogger Fit -rattaat ovat palvelleet hyvin jo 7 vuotta.

Viikonlopun hyvä kilometrisaldo antoi siimaa kiireiselle maanantaille. Pyöräilin 5 kilometrin työmatkat molempiin suuntiin, mutta en ehtinyt tehdä muuta. Puolikin tuntia pyöräilyä päivän aikana pitää aineenvaihdunnan käynnissä ja aivot virkeinä. Parempi sekin kuin ei mitään.

Tiistain otin juoksukilometrien keräilyn kannalta. Hölkkäilin aamulla viisi ja puoli kilometriä töihin. Olin merkinnyt liikuntatunnille ohjelmaan aamulenkin. Harvinaisen pienestä liikuntaryhmästäni puolet, eli neljä opiskelijaa lähtivät mukaani hölkkäämään, loput päättivät lenkkeillä kävellen. Juoksimme Töölönlahden ympäri ihanassa kevätauringossa kahdesti ja pituutta lenkille tuli yhteensä seitsemän kilometriä. Jos joskus voi saada nuorison innostumaan juoksusta, niin tällaisena kevätpäivänä! Reippailin vielä iltapäivällä kotiin, joten päiväkodille päästyäni juoksukilometrejä oli kertynyt yhteensä 18.

IMG-8072
Lenkkeiltiin lukiolaisten kanssa 7 kilometriä liikuntatunnin yhteydessä. Jos juoksukärpänen voi joskus puraista, niin tällaisena keväisenä aurinkoisena päivänä Töölönlahdella.

Keskiviikkoaamuna ehdin päiväkotiviennin jälkeen käydä tekemässä salitreenin. Tarkoitukseni oli hölkätä tämänkin päivän siirtymät, mutta onnistuin loukkaamaan salilla hieman pohjettani, joten vaihdoin suosiolla metroon. Olen oppinut kantapään kautta, että pikkuvaivat kannatta hoitaa heti kuntoon, joten päivän juoksukilometrit jäivät kahteen alkuverryttelykilometriin. Torstaina pohje ei enää vaivannut, joten juoksin hieman reippaampaa peruskestävyysvauhtia (5:30-5:15 min/km) töihin ja takaisin.

Jouduin perjantaina heräämään jo aamuyöllä tekemään töitä, koska viikon aikana tekemättömien töiden määrä oli kasautunut vähän turhan suureksi. Kun on kaksi vanhempaa jakamassa arkea, voi työpäiviä aina tarvittaessa pidentää, eikä rästejä jää niin helposti roikkumaan. Kuopuksen ryhmäperhepäiväkoti menee kiinni jo klo 16:30, mikä on armottoman aikaisin, jos pitäisi oppituntien, yo-valvontojen ja kokousten lomassa ehtiä tekemään myös suunnittelua ja arviointia. Olin perjantaina liian vähäisen unen vuoksi niin väsynyt, ettei treenaamaan ollut asiaa.

Lauantaikin jäi lepopäiväksi. Olin suunnitellut päiväunilenkin, mutta lapsi oli eri mieltä. Tällä kertaa minä annoin periksi, koska rehellisyyden nimissä tarvitsin itsekin päiväunet. Päivän reippailut koostuivat lähinnä 3-vuotiaan pyöräilyharjoituksista. Viikonlopun pitkän lenkin ehdin juosta myös sunnuntaina, kun muu perhe on palannut kotiin.

Juoksin 8 päivän aikana yhteensä 61 kilometriä. Vaikka kilometrejä kertyi ihan mukavasti, tehotreenejä en saanut tehtyä niin laadukkaasti kuin yleensä. Tehotreenit on helpompi tehdä silloin, kun ei tarvitse juosta kelloa vastaan, vaan voi keskittyä varsinaisen treenin lisäksi rauhassa laadukkaaseen alku- ja loppuverryttelyyn. Sen sijaan peruskestävyyskilometrejä oli suhteellisen helppo kerätä, koska omistan sekä juoksurattaat että hyvän juoksurepun. En myöskään aliarvioi arkiaktiivisuuden merkitystä kestävyyskunnolle. Kävimme joka päivä kuopuksen kanssa ulkoilemassa ja teimme myös kauppareissut ilman autoa.

Alla vielä terveiset treenikaveriltani, joka oppi muuten viikon aikana ajamaan polkupyörällä! ❤

-Lilli (Instagram: lilligronroos)

IMG_8122
Kevätsäät houkuttelivat harjoittelemaan pyörällä ajoa. Alle 2-vuotiaana aloitettu potkupyöräily on tehnyt tehtävänsä ja tasapaino polkupyöräilyynkin löytyi lopulta todella nopeasti.

 

 

Milloin synnytyksen jälkeen voi juosta? – liikunta synnytyksen jälkeen

Milloin synnytyksen jälkeen voi juosta? – liikunta synnytyksen jälkeen

 

Olen huomannut, että monet tuttavapiirini naiset ovat hyvin epävarmoja siitä, millainen liikunta on turvallista ja terveellistä raskauden jälkeen. Osa jättää liikunnan kokonaan pois pitkäksi aikaa ja keskittyy vauva-arkeen. Toiset taas halajavat treenaamaan kovaa heti pian synnytyksen jälkeen – aiheuttaen helposti keholleen hallaa.

Olen itse kuulunut jälkimmäiseen ryhmään. Toivuin molemmista synnytyksistä aika nopeasti, vaikka toinen lapseni syntyi sektiolla ja toinen alateitse. Koska kehoni tuntui molempien synnytysten jälkeen nopeasti aika normaalilta, oli hinku lenkkipoluille ja hikiliikunnan pariin kova. Koin, etten saanut neuvolasta riittävästi tietoa siitä, milloin oli turvallista tehdä mitäkin. Vaikka aloitinkin treenaamisen hyvin pian synnytysten jälkeen, pyrin pitämään järjen mukana tekemisissäni ja kuuntelemaan kehoani. En ollut kuitenkaan ollenkaan varma, osasinko olla riittävän varovainen.

Epätietoisuus synnytyksen jälkeisen liikunnan lainalaisuuksista on jäänyt kyteemään mieleeni. Lisäksi työssäni pilatesohjaajana olen kokenut hankalaksi sen, etten ole tiennyt riittävästi synnyttäneiden naisten kehon erityispiirteistä, kuten erkaumasta (jota kyllä esiintyy jonkin verran myös ei-synnyttäneillä miehillä ja naisilla). Päätin vihdoin tehdä asialle jotain, ja kävin tällä viikolla hakemassa lisätietoa Äitiysliikunta-akatemian erkaumakurssilta, jossa pääsin kokeneen äitiysfysioterapeutin Sofia Vesan oppiin. Olen koostanut tähän postaukseen sellaisia asioita, joita synnyttäneiden naisten olisi hyvä ottaa huomioon, jotta liikunta olisi synnytyksestä palautumista edistävää, eikä sitä ehkäisevää.

maha
Kuvassa ensimmäinen vauvamahani raskausviikolla 36. Ensimmäisen raskauteni jälkeen vatsalihakset palautuivat parissa kuukaudessa. Toisen raskauden jälkeen erkaumaa oli vielä 6 kuukautta synnytyksestä, mutta ei enää vuosi synnytyksen jälkeen. Kuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

Raskaus ja synnytys muuttavat naisen kehoa monella tavalla. Synnytyksestä palautuminen on yksilöllistä, mutta palautumista edesauttaa fyysisen aktiivisuuden ylläpitäminen raskausaikana sekä liian raskaudenaikaisen painonnousun välttäminen (normaali painonnousu on noin 8-15 kg). On silti tiettyjä lainalaisuuksia, joita lähtökohtaisesti hyväkuntoinenkaan äiti ei voi sivuuttaa. Näiden lainalaisuuksien kunnioittaminen on tärkeää, jotta keho saa riittävästi aikaa palautua raskauden ja synnytyksen aiheuttamista muutoksista, eikä treenatessa tule vahingossa aiheuttaneeksi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Lantionpohjan venyminen

Jokaisen naisen lantionpohja venyy raskauden ja synnytyksen myötä. Lantionpohjaan kohdistuu painetta kohdun kasvaessa ja alatiesynnytys venyttää lantionpohjaa entisestään. Sektio ei venytä lantionpohjaa alatiesynnytyksen tavoin, mutta toisaalta vatsalihasten läpi vedetty viilto aiheuttaa väliaikaisia toimintahäiriöitä keskivartalon lihaksistossa.

Lantionpohjan lihasten kuntouttamisen aloittaminen on ensisijaisen tärkeää heti synnytyksen jälkeen. Synnytyssairaalasta äidit saavat mukaansa ohjeen lantionpohjanlihasten aktivointiharjoitusten tekemiseen ja näitä harjoitteita kannattaa alkaa tehdä heti synnytyksen jälkeen. Lantionpohjan aktivoimisessa auttaa mielikuva emättimen ja peräaukon nostamisesta ylöspäin. Lantionpohjan aktivointiharjoituksia voi tehdä milloin vain ja missä vain, sillä niiden harjoittelu ei näy ulospäin.

Lantionpohjan kuntouttaminen on välttämätöntä ennen kuin aloittaa raskaamman harjoittelun. Esimerkiksi virtsankarkailu ja paineen tunne lantionpohjassa (ikään kuin jotain olisi putoamassa emättimestä) ovat viestejä siitä, ettei lantionpohja pidä vielä riittävästi pomppivassa liikkeessä. Jos näitä tuntemuksia ei kunnioita, voi seurauksena olla esimekrkiksi kohdunlaskeuma.

Vatsalihasten erkauma

Vatsalihasten erkauma on normaalia ja välttämätöntä raskauden aikana. Koska kohdulla täytyy olla tilaa kasvaa, vatsalihasten on annettava tilaa. Suorien vatsalihasten välinen jännesauma (linea alba) venyy, kun vatsalihakset tekevät tilaa kasvavalle kohdulle.

Vatsalihakset palautuvat normaalitilanteessa vähitellen takaisin paikoilleen. Tähän kuluu yleensä noin 3 kuukautta. Aina erkauma ei kuitenkaan palaudu itsestään,vaan jännesauma jää venyneeksi, hauraaksi ja epäelastiseksi. Erkauman synnyn riskiä lisäävät esimerkiksi runsas ylipaino, sekä raskauden aikana ja liian varhain synnytyksen jälkeen aloitetut liian rajut vatsalihasliikkeet. Syytä erkaumalle ei kuitenkaan välttämättä löydy mistään yksittäisistä tekijöistä, vaan se voi olla monen tekijän summa.

Vatsalihasten erkauma näkyy ulkoisesti usein pömpöttävänä ”kovana” mahana. Vatsaa rutistaessa maha voi mennä kuopalle keskilinjasta, tai vatsalihasten väliin saattaa tulla patonkimainen pullistuma. Mahan muoto saattaa näyttää rutistaessa muutenkin erikoiselta.

Vatsalihasten erkauma aiheuttaa monenlaisia toiminnallisia ongelmia. Erkaumaa voi kuitenkin kuntouttaa. Kuntoutuksessa ensimmäisenä pyritään saamaan lantionpohjan lihakset ja vatsalihasten alin kerros eli poikittainen vatsalihas tukemaan liikettä. Poikittaisen vatsalihaksen tehtävänä on pitää yllä asentoa, eli sillä on suora yhteys ryhtiin.  Lantionpohjan lihasten kaveriksi poikittaista vatsalihasta saa aktivoitua nostamalla napaa ylöspäin kohti rintalastaa. Liikettä voi tehdä peilin edessä, jotta näkee paremmin navan liikkeen. Poikittaisen vatsalihaksen aktivoiminen ”ylöspäin” vahvistaa jännesaumaa ja vähitellen vähentää erkaumaa.

Kun lantionpohja ja poikittainen vatsalihas on löytynyt ja vahvistunut, voi alkaa vähitellen hakea tukea myös vinoista vatsalihaksista. Suorat  vatsalihakset (sixpack) kannattaa ottaa mukaan treeniin vasta, kun tuki pysyy syvemmissä lihaskerroksissa. Jos esimerkiksi lankutuksia ja vatsarutistuksia tekee huonolla hallinnalla, vatsalihasten välinen erkauma voi kasvaa entisestään. Myöskään suurilla kuormilla tehtävät lihaskuntoliikkeet eivät ole turvallisia ennen kuin keskivartalon hallinta ja voimataso ovat riittävällä tasolla kuormaan nähden.

Nivelsiteiden ja tukikudosten löystyminen

Raskaudesta ja imetyksestä johtuvien hormonaalisten muutosten vuoksi esimerkiksi nivelsiteet ja kehon tukikudokset löystyvät. Löystyminen voi aiheuttaa liitoskipuja lantion alueella. Kudosten löystyminen aiheuttaa loukkaantumisriskin erityisesti voimakkaita suunnanmuutoksia sisältävissä lajeissa. Jos liikunta aiheuttaa kipuja lantiossa (liitoskivut) tai muualla, on hyvä keventää  intensiteettiä.

Milloin on turvallista aloittaa juoksuharjoittelu ja muu raskaampi liikunta? 

Raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen on yksilöllistä, mutta edellä mainitut muutokset tapahtuvat kaikille harjoittelutaustasta ja muista tekijöistä riippumatta. Siksi on tärkeää antaa keholle aikaa palautua, vaikka kuinka tekisi mieli palata aiempien liikuntalajien pariin täydellä teholla. Vaikka pystyisi tekemään totuttuja asioita, on tärkeää pohtia, onko järkevää kiiruhtaa intensiteetiltään raskaan liikunnan pariin, jos ei voi olla varma sen turvallisuudesta. Aina kehon viestit eivät suoraan kerro, mikä on turvallista ja mikä ei.

Juoksu on turvallista aloittaa yleensä noin 6 kuukautta synnyksen jälkeen, koska imetyshormonit pitävät kehon niveliä ja muita tukikudoksia pehmeinä. Kun kiinteiden ruokien osuus vauvan ravinnossa lisääntyy, imetyshormonien määrä vähitellen vähenee ja keho alkaa kestää kovempaa fyysistä rasitusta. Hormonaaliset muutokset  kuitenkin tasoittuvat vasta noin vuosi imetyksen lopettamisen jälkeen.

Juoksun turvalliseen aloittamiseen vaikuttaa tietysti myös se, miten lantionpohja ja keskivartalon lihashallinta on edennyt. Jos tuntuu, ettei pysty kontrolloimaan lantion ja vatsan seutua juostessa, tai lantionpohjassa tuntuu kipua tai paineentunnetta, keho viestii, ettei se ole vielä valmis juoksuun.

On hyvä muistaa, että reipas kävely luo pohjaa myös raskauden jälkeiselle juoksukunnolle, ja kävely vaatii lantionpohjalta ja keskivartalon tuelta huomattavasti vähemmän kuin juoksu. Kävelylenkkien aikana voi tietoisesti keskittyä pitämään yllä hyvää tukea keskivartalossa ja näin samalla edesauttaa kehon valmiutta juoksuun.

Voimaharjoittelussa on niin ikään syytä edetä rauhassa synnytyksen jälkeen. Perusvoimaliikkeet, kuten kyykky, maastaveto, punnerrus ja leuanveto, voivat etäännyttää vatsalihaksia toisistaan entisestään ja aiheuttaa haitallisen suurta painetta lantionpohjaan. Toisaalta myös kaikenlaiset vatsarutistukset, lankutukset ja muut raskaammat vatsalihasliikkeet on syytä unohtaa, kunnes keskivartalon lihaksisto on palautunut kunnolla. Vatsalihasten hallinta on välttämätöntä hakea ensin syvistä lihaksista. Oikotietä ei ole.

Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen tapahtuu sitä nopeammin, mitä enemmän äidillä on aikaa ja energiaa keskittyä yksinkertaisiin asioihin, kuten lantionpohjan lihasten ja syvän poikittaisen vatsalihaksen aktivointiin arkisissa askareissa. Aktivointiharjoituksia voi tehdä esimerkiksi imetyksen, ruuanlaiton ja vaunulenkkeilyn lomassa ilman, että harjoittelu vaatisi erillistä aikaa. Toisaalta spesifisti syviä keskivartalon lihaksia kehittäviä liikkeitä on hyvä ottaa myös mukaan harjoitteluun niin usein kuin mahdollista. Tärkeintä on kuitenkin kehon kannattelu arjessa.

Kehonhuolto tukee synnytyksestä toipumista. Keho on moniulotteinen kokonaisuus ja koko kehon toiminnallisuus vaikuttaa myös yksittäisten lihasten toimintaan. Esimerkiksi alaselän kireys voi pitää erkaumaa yllä. Elastinen keho toimii kokonaisuutena paremmin.

Hyvä peruskunto ja monipuolinen ruokavalio luovat pohjaa palautumiselle. Vaikka lantionpohjan lihaksisto ei vielä toimisi normaalisti ja vatsalihaksista löytyisi erkaumaa, on tärkeää pitää yllä fyysistä aktiivisuutta. Vain lantionpohjan lihaksien painetta ja erkaumaa provosoiva liikuntaa on syytä välttää ja keskittyä huolelliseen keskivartalon kannatteluun niin liikkuessa kuin muutenkin arjessa.

Erityisesti silloin, jos epäilee, ettei kehon palautuminen etene synnytyksen jälkeen normaalisti, on hyvä kääntyä fysioterapeutin tai muun äitiysliikuntaan perehtyneen liikunta- tai terveysalan ammattilaisen puoleen. Näin saa opastusta kehon syvän lihaksiston löytämiseen ja tukea turvalliseen harjoitteluun. Vatsalihasten erkaumaa ja heikkoa lantionpohjaa voi ja on syytä hoitaa, jotta kehon toimintakyky palautuisi.

Olisi kiva kuulla teidän lukijoiden kokemuksia raskauden jälkeisestä liikunnasta. Palauduitteko synnytyksestä hyvin? Pystyittekö palaamaan entisten harrastusten pariin? Maltoitteko kuntouttaa keskivartaloa riittävän pitkäjänteisesti?

-Lilli (Ig: lilligronroos)

30.3. Lisään vielä äitiysfysioterapeutti Mia Marttisen (Movement Fysios linkki) kommentin tähän aiheeseen:

”Hei Lilli! Hyvä kirjoitus 😊 Tämä äitiysfysioterapeutti käy näitä asioita läpi asiakkaiden kanssa melko lailla päivittäin. Tärkeää on juuri tuo oman kehon kuuntelu ja armollisuus itseä kohtaan. On hyvä antaa keholle aikaa palautua isosta koitoksesta, joka ei lopu lapsen syntymään. Hormonaaliset tekijät ja valvotut yöt tuovat monesti oman haasteensa. Palautumiseen on hyvä kiinnittää huomiota ja aloittaa rakentaminen lempeästi sisältäpäin. Itse teen myös juoksuun palaavien äitien kanssa työtä ja vaikka jokainen tilanne arvioidaan yksilöllisesti, on tietyt asiat, mitkä olisi syytä onnistua ennen juoksuun palaamista:

1. Hyvä keskivartalon tuki
2. Laadukas kyykky x 10 ilman painetta lantionpohjassa tai keskivartalossa
3. Laadukkaat yhden jalan hypyt 10 x / puoli
3. Minuutin juoksu paikallaan ilman edellistä paineen tunnetta.

Lisäksi suosittelen aina ainakin alkuun napakampaa tukea ainakin korkeavyötäröisten juoksuhousujen kautta lisätueksi.

Näiden + hyvän oheistreeniohjelman kanssa on turvallista lähteä liikkeelle, kehoa kuunnellen ❤️ ja jos ongelmia tulee, niin rohkeasti äitiysfysioterapeutin vastaanotolle. Lantionpohjan EMG mittauksella, sisätutkimuksella ja keskivartalon tilanteen kartoittamisella pääsee jo pitkälle 👌🏻🤸🏼‍♀️”

 

Mitä naiseus merkitsee minulle?

Mitä naiseus merkitsee minulle?

Naistenpäivänä pohditaan usein naisen asemaa yhteiskunnassa. Aloin pohtia, miten naiseus on vaikuttanut omaan elämääni. Vaikka sekä lapsuudenkodissani että nykyisessä perheessäni minua on aina arvostettu ihmisenä sukupuolestani riippumatta, erityisesti äitiyden myötä olen alkanut pohtia paljon naiseuttani ja siihen liittyviä myyttejä löytääkseni tasapainon elämässäni.

Lapsuudenkodissani oli siinä mielessä vahvat sukupuoliroolit, että äitini oli kotona lasten kanssa kymmenen vuotta, ja isäni loi samaan aikaan uraa. Toisaalta äitini on myös opiskellut akateemisen tutkinnon ja hän on monella tapaa hyvin vahva nainen. Meidät on kasvatettu tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko, ja meitä kaikkia on kannustettu samalla tavalla opiskelemaan ja tavoittelemaan asioita elämässä. Olen saanut kotoa vahvan itsetunnon ja uskon siihen, että voin saavuttaa elämässäni sellaisia asioita, joita haluan.

En koskaan ajatellut, että sukupuoleni määrittelisi sitä, mitä minusta tulee isona. Haaveilin liikunnanopettajan ammatista ja toteutin haaveeni liikuntapedagogiikan opiskelupaikasta kovalla työllä. En koe sukupuoleni olleen ratkaiseva tekijä opiskeluissa menestymisessä. Toisaalta samaistun jossain määrin mielikuvaan ”kympin tytöistä”, jotka puurtavat itsensä uuvuksiin, vaikka vähempikin riittäisi.

Parisuhteeni on aina ollut tasa-arvoinen. Eniten sukupuoliroolit ovat tulleet esiin siinä, että olen aika onneton perinteisissä ”miesten töissä”. Mieheni onkin vitsaillut, että meidän perheessä on yhteisiä töitä ja miesten töitä. Tämän myönnän suurella nöyryydellä.

Vahvimmin olen kokenut sukupuoliroolit silloin, kun perheeseemme syntyi vuonna 2012 ensimmäinen lapsi. Äitiys oli minulle hyvin luontevaa ja edelleen muistelen ensimmäistä vanhempainvapaavuottani elämäni seesteisimpänä aikana. Vauvakuplassa oli hyvä olla. Tehokas elämäntapani seurasi minua kuitenkin myös pienen lapsen äitinä. Sen sijaan, että olisin hipsutellut maidonhajuisena verkkareissa kaksiomme ahtaissa neliöissä, tapasin kavereitani kaupungilla ja kävin pitkillä lenkeillä vauvan kanssa. Nautin kiireettömyydestä ja siitä, että sain itse aikatauluttaa elämääni – toki vauvan rytmien ehdoilla. Mieheni opiskeli ja teki töitä sen verran, että pärjäsimme taloudellisesti. Hän oli myös hyvin osallistuva isä.

IMG-20120903-WA0000
Ensimmäisen raskauden ja lapsen syntymän aikaan olen kokenut naiseuteni kaikkein vahvimmin. Kuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

Suurinta ristiriitaa naiseus on aiheuttanut minulle, kun menin takaisin töihin vuosi äidiksi tulemisen jälkeen. Siirryin äitiysloman jälkeen peruskoulusta lukion puolelle opettajaksi, joten uutta opittavaa oli paljon. Toisaalta oli ihana päästä käyttämään aivoja ja oppimaan uutta, toisaalta olisin kaikkein mieluiten jatkanut kiireetöntä elämää taaperon kanssa. Napanuora oli vielä hyvin tiukalla ja kaipasin sitä samaa seesteistä äitikuplaa, jossa olin elänyt edellisen vuoden. Uskon, että ristiriitaisen olon taustalla vaikuttivat vahvasti lapsuudenkotini roolimallit. Äitini oli valinnut kotiäitiyden uransa kustannuksella, mutta minun oli jo taloudellisestikin välttämätöntä jatkaa työntekoa pian lapsen saamisen jälkeen.

Tunsin ensimmäisinä työvuosinani lasten saannin jälkeen jäätävää riittämättömyyttä joka suuntaan. Aina kun töissä meni pidempään, tunsin olevani huono äiti. Toisaalta minulla oli jatkuvasti sellainen olo, että työaikaa olisi pitänyt repiä jostakin lisää. Musiikkialalla työskentelevän mieheni viikonloppukeikkailu ei yhtään helpottanut tilannetta, koska en pystynyt juurikaan tekemään rästitöitä viikonloppuisin. Vaikka mieheni pyrki ottamaan roolia kotona ja saimme lisäksi runsaasti hoitoapua mieheni äidiltä, kannoin sisälläni myyttiä kaikkivoipaisesta äitihahmosta.

Äitiys on ollut minulle monella tapaa hyvin luontevaa. Olen rakastunut molempiin lapsiini korviani myöten ensiparkaisuista lähtien. En koe olevani perinteisessä mielessä kovin naisellinen nainen, mutta äitiys on vahvistanut naiseuden kokemustani. Silti olen käynyt paljon keskustelua itseni (ja muiden) kanssa siitä, millainen on hyvä äiti. Haluan olla paras mahdollinen äiti lapsilleni, mutta samalla minun on täytynyt myöntää, että en ole se pullantuoksuinen kotiäiti, joka jää mielummin leikkimään lasten kanssa legoilla kuin lähtee lenkille. Minun on täytynyt opetella, että äitiys ei ole suoritus, vaan se tulee osaksi elämää. Jokainen perhe hakee itse omannäköisensä tavan olla perhe.

Koen viimein löytäneeni jonkinlaisen mielenrauhan. Mieheni nauttii minua enemmän kotona olosta, joten olemme heittäneet sukupuolirooleja romukoppaan ja alkaneet miettiä, miten meidän perheessä asiat sujuisivat parhaalla mahdollisella tavalla niin, että kaikki ovat tyytyväisiä. Uskon, että olemme pikkuhiljaa löytämässä tasapainon.

Samalla, kun olen kyseenalaistanut päänsisäisen äitimyytin, minussa on herännyt suorastaan vimma toteuttaa unelmiani. Olen alkanut pitkän tauon jälkeen treenata tavoitteellisemmin. Vaikka säännöllinen harjoittelu vie paljon aikaa ja energiaa, se myös laskee stressitasojani ja lisää merkittävästi hyvinvointiani. Toteutin myös viime vuonna pitkäaikaisen haaveeni opiskella pilatesohjaajaksi, ja olen pian vuoden ajan ohjannut itsenäisenä ammatinharjoittajana pilatestunteja.

lilli g-39
Säännöllinen harjoittelu on minulle elinehto, enkä ole valmis luopumaan siitä ruuhkavuosien varjolla. Kuva: Pekka Lintusaari Photography & Video

Blogin kirjoittamisestakin olen haaveillut pitkään, mutta jokin sisäinen ääni on sanonut, että se olisi noloa. Viime kesänä heitin tämänkin sisäisen äänen romukoppaan, ja aloin kirjoittaa. On ihanaa ja todella voimaannuttavaa saada palautetta blogiteksteistä, mutta samalla tiedostan, että kirjoitan myös itseäni varten. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja blogi tarjoaa kanavan toteuttaa kirjoittamisen tarvetta.

Koen, että naisiin ja miehiin vanhempina suhtaudutaan edelleen eri tavoin. Kun perheellinen mies tavoittelee unelmiaan, toteuttaa haaveitaan ja etenee urallaan, hänet nähdään menestyjänä ja hän saa osakseen ihailua. Perheellinen nainen joutuu edelleen perustelemaan valintojaan enemmän, jos ne eivät istu perinteisiin sukupuolirooleihin. Toisaalta en ole lopulta aivan varma siitä, olenko oikeasti saanut kovinkaan paljon kritiikkiä tavastani olla pienten lasten äiti, vai ovatko ristiriidat olleet lähinnä osa omaa päänsisäistä kasvuprosessiani.

Olen ylpeä siitä, että voin olla samaan aikaan vahva ja kunnianhimoinen mutta herkkä ja äidillinen nainen. Piirteet eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat kietoutua luontevalla tavalla yhteen.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

-Lilli G (Ig: lilligronroos)