5 vinkkiä lapsiperheille poikkeustilaan

5 vinkkiä lapsiperheille poikkeustilaan

Varmasti muissakin perheissä mietitään nyt kuumeisesti, miten seuraavista viikoista selvitään. Niin myös meillä. Otimme lapset pois koulusta ja päivähoidosta itse asiassa jo viikonlopulta, koska kuopus on ollut kipeänä. Nyt koko perhe on yhtäkkiä kotona monta viikkoa. Aikuisten pitäisi saada hoidettua työt, koululaisen opiskelut. Lapsilla pitäisi olla riittävästi mielekästä tekemistä, jotta he eivät hyppisi seinille.

Meidän perheen vahvuus ei ole koskaan ollut etukäteissuunnittelu. Tällaisessa tilanteessa suunnittelemattomuus johtaa kuitenkin helposti epämääräiseen kellumiseen. Mistään ei oikein saa kiinni.  Olenkin todennut, että nyt on pakko suunnitella päivärytmiä siten, että kaikki pakollinen tulee hoidettua ilman kohtuutonta stressiä.

Alla on vinkkejä, miten ajattelimme meidän perheessä hoitaa tulevat viikot.

1. Selkeä päivärytmi lapsille

Me olemme alkaneet laatia lasten kanssa päiväohjelmaa, joka käydään aina läpi aamuisin. Näin lasten on helpompi hahmottaa, miten päivät rytmittyvät: Milloin on leikin aika, milloin ulkoilun, milloin koulutehtävien. Vastaavathan ovat käytössä päiväkodeissa ja kouluissakin. Vielä en voi kehua homman toimivan ihan moitteettomasti, mutta kovasti sitä kohti ollaan menossa.

Ekaluokkalaisen koulunkäynnistä pidämme huolta parhaamme mukaan. Lapsen itseohjautuvuus ei riitä tekemään tehtäviä yksin, joten silloin, kun lapsi tekee koulutehtäviä, toisen aikuisen pitää olla vieressä. Olemme lisäksi nyt sopineet, että isoveljen koulutehtävien aikana myös pikkuveli tekee tehtäviä, kuten harjoittelee kirjaimia ja numeroita. Kahden päivän kokeilujakson perusteella tämä vaikuttaa myönteisesti isoveljen keskittymiskykyyn.

Päivärytmi meidän perheessä näyttää nyt alkuvaiheessa jotakuinkin tältä:

Näyttökuva 2020-3-17 kello 14.13.23

Isommatkin lapset tarvitsevat tukea normaalia enemmän koulutehtävien tekemiseen nyt, kun heiltä vaaditaan koulun puolelta itseohjautuvuutta. Koulutehtävien tekemiselle on hyvä olla selkeä aika ja paikka. On koko perheen etu, jos päivän aikataulut ovat kaikilla tiedossa.

2. Selkeä päivärytmi myös aikuisille

Varmaan muissakin perheissä on tuttu ilmiö, että kun vanhempi alkaa tehdä keskittymistä vaativia töitä, lapsilla on yhtäkkiä hirveän tärkeää asiaa. Jatkuvat keskeytykset turhauttavat ja syövät työtehoa. 

Aikuisten jatkuva työskentely voi aiheuttaa lapsissa levottomuutta. Lasten kanssa kannattaa keskustella, milloin aikuisen on tärkeää saada olla rauhassa. Vastapainona työnteolle lasten pitää saada päivittäin myös aikuisen jakamatonta huomiota. Siksi omien työpäivien rajaaminen on tärkeää. 

Jos perheen molemmat aikuiset pyrkivät tekemään etätöitä, kannattaa päivä rytmittää siten, että molemmilla on vuorotellen mahdollisuus työskennellä keskeytyksettä. Kaikkein otollisinta työskentelyaikaa ovat hetket, jolloin lapset ulkoilevat. Silloin koti on hiljainen. Myös lasten ruutuaika on perinteisesti sellaista, jolloin lapset malttavat antaa aikuiselle keskittymisrauhan. Yritämme kuitenkin kynsin hampain pitää kiinni kohtuullisesta ruutuajasta. Äänikirjat toimivat onneksi aika hyvin meidän pojilla. 

Käytän itse paljon vastamelukuulokkeita kotona töitä tehdessäni. Ne vaimentavat terävimmän kärjen lasten äänistä ja helpottavat näin keskittymistä. Käytän muuten vastamelukuulokkeita usein myös lukiessani kotona kirjaa. Toimii. 

Päätimme, että heti, kun velvollisuudet kaupungissa sen mahdollistavat, karkaamme mökille. Vanhempieni mökillä on tilaa paljon enemmän kuin rivitaloneliössämme. Lisäksi maalla lapset perinteisesti viihtyvät pidempiä aikoja ulkona keskenään. Ehkä maaseudun rauha tekee myös hyvää päälle.

IMG-6667

3. Ruokahuollon suunnittelu

Koulu-, työpaikka- ja päiväkotiruokailuja alkaa arvostaa viimeistään silloin, kun koko perhe syö yhtäkkiä saman pöydän ääressä kaikki ateriat. Ruuanvalmistukseen kuluu paljon arvokasta työaikaa – ja rahaa. Säännöllisistä ruoka-ajoista kannattaa kuitenkin pitää kiinni. Ruokarytmi on päivärytmin perusta.

Ruokaa kannattaa tehdä kerralla paljon. Samalla vaivalla saa tehtyä useamman aterian. Kun tekee isoja annoksia, usein myös säästyy rahaa. (Soija)makaronilaatikko, kasvissosekeitto, kalakeitto ja kinkkukiusaus ovat hyviä esimerkkejä ruuista, jotka ovat riittoisia ja edullisia.

4. Riman laskeminen elämän eri osa-alueilla

Nyt ei ole ehkä otollisin hetki pyrkiä täydellisyyteen. Tämä on väliaikainen poikkeustilanne. Jos minulla ei olisi pieniä lapsia kotona, tämä etätyöjakso voisi olla jopa voimaannuttava. Nyt kuitenkin varaudun henkisesti siihen, ettei työteho ole koko ajan optimaalinen. Pyrin toisaalta myös hyväksymään sen, että tulen tulevina viikkoina tuijottamaan tietokoneen ruutua lasten läsnäollessa tavallista enemmän. Positiivisesti ajateltuna tämä lisää varmaan lasten luovuutta, kun he joutuvat kehittelemään omia leikkejä.

5. Hyvinvoinnista huolehtiminen

Olen itse ollut viime päivät jotenkin niin hämmentynyt tästä tilanteesta, että lenkille lähtö on ollut tavallista vaikeampaa. Päivät ovat kuluneet yrittäessä saada palettia kasaan omissa aivoissa.

Vaikka elämänrytmi on tulevina viikkoina erilainen kuin yleensä, kannattaa hyvinvointia tukevista rutiineista pitää kiinni. Kannattaa jatkaa mahdollisuuksien mukaan niiden asioiden tekemistä, jotka tuottavat mielihyvää. Soittaminen, laulaminen, musiikin kuuntelu, lukeminen, kehonpainoharjoittelu ja lenkkeily ovat hyviä esimerkkejä harrastuksista, joita voi tehdä kotoa käsin. Ne tarjoavat myös hyvää vastapainoa tälle (hallitulle?) kaaokselle, jota elämä tulee tarjoilemaan tulevina viikkoina. Treenin tai muiden harrastusten kanssa ei kannata kuitenkaan pingottaa. Kevyt treeni voi toimia kuormittavaa paremmin, jos on muilla elämän osa-alueilla kuormittunut olo.

Vaikka tämä vaihe tulee olemaan varmasti raskas, näen tässä myös mahdollisuuksia. Kerrankin on mahdollisuus viettää paljon aikaa oman perheen kesken. Kunhan kaikkien pää pysyy kasassa, tässä on kaikki mahdollisuudet lähentyä toistemme kanssa entisestään.

Tiedostan, että jokaisen perheen tilanne on erilainen. Lasten ikä vaikuttaa aika merkittävästi siihen, miten arki hoituu. On myös täysin eri tilanne kuin meillä, jos arkea pyörittää vain yksi aikuinen. Uskon kuitenkin, että kaikki hyötyvät nyt hyvästä suunnittelusta, oman perheen realiteetit huomioiden.

Viime kädessä minun täytyy muistaa olla kiitollinen. Vaikka olosuhteet työnteolle eivät ole nyt optimaaliset, minulla on kuitenkin päivätyö, jota pystyn tehdä myös poikkeustilan aikana. Miehenikin pystyy jatkamaan työntekoa, vaikka hänen tulotasonsa tippuukin peruuntuneiden keikkojen vuoksi. Otamme tänä keväänä jonkin verran taloudellisesti turpiin, mutta pärjäämme varmasti.

Voimia kaikille tähän erikoiseen elämänvaiheeseen!  Muistakaa pyytää apua, jos sitä tarvitsette. ❤

IMG-6650

 

Muutosten vuosikymmen

Muutosten vuosikymmen

Päätinpä minäkin kerrata blogiin asioita, jotka tekivät edellisestä vuosikymmenestä elämässäni merkittävän. Postauksesta tuli pitkä, koska vuosikymmeneen on mahtunut mieletön määrä tärkeitä elämäntapahtumia. Tästäkin tekstistä jäi pois vaikka mitä, koska oli pakko priorisoida.

Olen valmistunut, mennyt naimisiin ja tullut äidiksi. Olen löytänyt juoksun uudestaan. Olen kokenut valtavaa onnellisuutta, mutta myös uupumusta ja riittämättömyyden tunnetta. Pikkuhiljaa olen oppinut hallitsemaan tätä palettia, mikä minulla edessäni on. Se on vaatinut paljon työtä.

Vuonna 2010 tapahtui kaksi suurta asiaa elämässäni. Valmistuin liikuntatieteiden maisteriksi maaliskuussa ja menimme Veikon kanssa naimisiin joulukuussa. Tein liikunnan ja terveystiedon opettajan töitä vuoden aikana kahdessa eri koulussa Helsingissä ja lisäksi ohjasin ryhmäliikuntatunteja. En juurikaan juossut plantaarifaskiitin (kantakalvon tulehdus) takia. Sen sijaan vietin runsaasti aikaa klubeilla dancehall -bileissä. Veikolla oli dj-keikkoja melkein joka viikonloppu ja minä kävin klubeilla tanssimassa sieluni kyllyydestä. Kävin myös tanssitunneilla. Dancehall -musiikin ympärille muodostui valtavan ihana yhteisö. Osan kanssa olen ystävä vieläkin.

Vuonna 2011 matkustimme vaihto-oppilasvuoteni maisemiin Kaliforniaan. Olin vaihdossa Etelä-Kaliforniassa Imperial Valleyssä vuosina 1999-2000, ja nyt oli ihana palata muistoihin Veikon kanssa. Ajoimme aavikolla, vuoristossa ja merenrantateillä kuunnellen country-musiikkia radiosta. Pääsin näyttämään Veikolle kaiken sen, mistä olin kertonut. Sain kesällä ensimmäisen vakituisen työpaikkani Espoosta. Pääsin uudessa työssä opettamisen lisäksi kehittämään tanssilinjaa espoolaiseen kouluun. Vuosi oli innostava ja opettavainen, vaikkakin työntäyteinen. Plantaarifaskiitti piti otteessaan, enkä edelleenkään oikein pystynyt juosta. Sen sijaan pelasin pesäpalloa ja pipolätkää, sekä tanssin. Aloimme haaveilla lapsesta. Matkustimme jouluksi Saksaan, koska Veikolla oli siellä keikkoja.

Vuoden 2012 tammikuussa sain tietää olevani raskaana. Kevät oli ihanaa aikaa, kun raskaus pikkuhiljaa eteni. Olin todella valmis tulemaan äidiksi. Otin kaiken ilon irti tulevasta ihmeellisestä elämänvaiheesta. Pysyin loppuraskauteen asti aika hyvässä fyysisessä kunnossa. Kävin kävelyillä, vesijuoksemassa ja kuntosalilla. Tunsin hehkuvani. Poika syntyi syyskuussa ja sekoitti meidän molempien maailman. Syksy kului ihanassa vauvakuplassa. Imetin, kävin kävelyillä ja leivoin omenapiirakkaa. Iltaisin ihmettelimme yhdessä onneamme. Hormoneilla taisi olla osuutta asiaan.

Vuoden 2013 tammikuussa huomasin sattumalta työpaikkailmoituksen. Helsinkiläiseen lukioon haettiin liikunnan ja terveystiedon lehtoria. Päätin hetken mielijohteesta laittaa hakemuksen menemään, koska koulu vaikutti kaikin puolin kiehtovalta. Pääsin haastatteluun ja yllätyksekseni tulin myös valituksi. Vaikka työt olisivat alkaneet elokuussa, päätin jäädä lokakuun loppuun asti hoitovapaalle, koska nautin kotona olosta todella paljon. 

Synnytyksestä toivuttuani innostuin taas juoksusta. Plantaarifaskiitti oli parantunut raskausaikana, joten pääsin taas juoksemaan. Ostin kevättalvella juoksurattaat ja juoksin pitkin Helsingin katuja vauvan aamu-unien aikaan. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin toukokuussa 2013 (1:54:39) ja maratonin syyskuussa 2013 (4:48:20). Vaikka ensimmäinen maraton oli aivan hirveä kokemus, innostus pidempien matkojen juoksuun oli herännyt.

Mummini kuoli elokuussa 2013. Se kolahti kovaa, koska mummi oli minulle todella rakas. Kuin viimeisenä tekonaan hän kuitenkin auttoi meitä, kun Töölön kaksioomme tuli syyskuun alussa vesivahinko ja jouduimme muuttamaan yhdessä yössä evakkoon. Kannoimme pinnasängyn ja muutamat vaihtovaatteet kilometrin päähän mummin tyhjään asuntoon. Matkustimme vielä syksyn aikana Chigagoon, muutimme Laajasaloon ja aloitin työt uudessa työpaikassani. Uusi vuosi vaihtui Teneriffalla. Ei ollut tekemisen puutetta.

Kevään 2014 yritin opetella elämää yksivuotiaan lapsen työssäkäyvänä äitinä. Koin kovaa velvollisuuksien ristipainetta. Halusin tehdä uuden vaativan työni hyvin, mutta samalla yritin jaksaa olla esimerkillisen hyvä äiti. Riittämättömyyden tunne oli valtava, vaikka lapsi sai olla kotona isoäitinsä hyvässä hoidossa. Purin stressiä juoksemalla. Juoksin toukokuussa sekä puolikkaan (1:42:59) että maratonin (4:07:17).

Ostimme ensiasuntomme Herttoniemenrannasta, jonne muutimme kesän alussa. Kesä oli ihanaa uuteen asuinalueeseen tutustumisen aikaa. Itä-Helsingin lenkkimaastot ovat mielettömät! En odottanut syksyn koittamista innolla, koska olin ollut aivan lopussa kesäloman alkaessa. Tehtävää oli liikaa, tai minulla oli ehkä liian suuret odotukset omasta suoriutumisestani sekä äitiyden että työn saralla. Vaikka nautinkin työstäni monella tapaa, olisin mielummin ollut kotona lapsen kanssa.

Juoksun suhteenkaan elämä ei ollut aivan tasapainossa. Palautuminen oli liian heikkoa, koska arjen kokonaiskuormitus oli yksinkertaisesti liian kova. Lenkkeilin välillä pakonomaisesti, koska juoksun avulla sain tyhjennettyä päätäni. Palautumista vaikeutti myös Veikon keikkatyö. Meillä oli harvoin yhteisiä vapaapäiviä. Loppuvuoteen mahtui stressin lisäksi huolta läheisten sairastumisista, sekä onnea, kun sain tietää olevani taas raskaana.

Vuoden 2015 kevät meni töitä tehdessä ja mahan kasvua seuratessa. Päätimme luopua rakkaasta koirastamme, joka ei sopeutunut pikkulapsiarkeen. Kärsin kevään aikana aika pahoista lantion liitoskivuista. Kävin kuitenkin kuntosalilla, vesijuoksin ja pyöräilin aina, kun jaksoin ja pystyin. Ihana poikavauva syntyi elokuussa. Nautin kotona olosta, vaikka kieltämättä vauvavuosi oli nyt aika paljon rankempi kuin kolme vuotta aiemmin. Vauva olikin tällä kertaa sivuosassa, kun päähuomio kohdistui vauhdikkaassa iässä olevaan kolmevuotiaaseen. Liikunta toimi tässäkin elämänvaiheessa tärkeänä päänhoitajana. Kun esikoinen oli kerhossa, parkkeerasin vauvan nukkumaan kuntosalin lapsiparkkiin ja menin itse salille. Aina, kun esikoinen suostui nukkumaan päiväunia, kävelin pitkin itäisen Helsingin rantoja tuplarattaita työntäen. Ilman säännöllistä liikuntaa olisin ollut aika paljon huonompi äiti.

Vuonna 2016 palasin töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä pitkälti taloudellisista syistä. Tein kuitenkin aluksi töitä vain osa-aikaisesti. Lasten isoäiti oli taas apunamme, joten kuopus sai jäädä kotiin. Heräilimme öisin jatkuvasti, mutta sain pidettyä homman joten kuten kasassa, koska työmäärä oli hallittava. Täyspäivätyöt aloitin joulukuussa. Pääsin toisen raskaudenkin jälkeen juoksun makuun aika nopeasti. Juoksin kesällä kaksi puolimaratonia (1:44:34 ja 1:47:58), sekä syksyllä maratonin (4:02:57).

Vuoden 2017 keväällä uuvuin. Uupumus oli tullut hiljalleen kuvioihin. Lapset olivat jatkuvasti kipeinä, mikä pilasi muutenkin erittäin katkonaisia yöunia. Kuljin automaattiohjauksella ja mietin joka viikonloppu, miten selviäisin seuraavasta viikosta. Aivot olivat aivan puuroa. En muistanut yksinkertaisimpiakaan asioita, en aina edes omaa nimeäni.

Tunsin syyllisyyttä siitä, etten osannut nauttia ihanasta perheestäni, enkä toisaalta kivasta työstänikään. Tilanne tuntui toivottomalta. Päädyin jäämään kesken kevätlukukauden uudestaan hoitovapaalle. Olin palannut molempien lasten jälkeen töihin omasta mielestäni liian varhain, ja nyt halusin ottaa menetetyn ajan takaisin. Päätin kuunnella sydäntäni ja palata tällä kertaa töihin vasta, kun kuopus täyttäisi kolme. Veikko tuki minua päätöksessä. Raha oli nyt toissijaista.

Kävin syksyn ajan Maria Akatemiassa uran ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvässä työnohjausryhmässä. Ryhmä auttoi minua jäsentämään sitä möykkyä, mikä minulla oli ollut rinnassa viimeiset vuodet. Ymmärsin, etten ollut yksin ongelman kanssa. Ei ole helppo yhdistelmä yrittää hallita vaativaa työtä samalla, kun lapset sairastelevat, nukkuvat huonosti ja no, ovat pieniä tarvitsevia lapsia. Opin myös tunnistamaan syitä uupumiselleni ja aloin pohtia elämäni yhtälöä ongelmakeskeisyyden sijaan ratkaisukeskeisesti.

Vuonna 2018 tein merkittäviä päätöksiä elämässäni. Ensinnäkin, liityin juoksuseuraan. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin alkaa juosta tavoitteellisemmin ja nyt aika oli kypsä. Kuntoni kasvoikin kohisten, kun aloin suunnitella harjoitteluani aiempaa tarkemmin ammattitaitoisten valmentajien tukemana. Juoksin huhtikuussa puolimaratonin (1:37:54) ja syyskuussa maratonin (3:28:18). Kun juoksuharjoittelussa oli enemmän suunnitelmallisuutta, oli myös helpompi palautua.

Opiskelin pilatesohjaajaksi. Aloin ohjata omia tunteja kesällä ja pilatesohjaus jäi päivätyön rinnalle, kun palasin takaisin opettajan töihin elokuussa. Päätin ottaa vähän aiempaa vähemmän kursseja lukiosta, ja kompensoida menetettyjä tuloja pilatesohjauksella. Oli mielettömän ihanaa päästä sukeltamaan jonkin lajin ohjauksessa syvälle.

Olin kirjoittanut jo jonkin aikaa salaa, kunnes kesällä 2018 vihdoin uskalsin julkaista ensimmäisen blogikirjoituksen (Pilates juoksuharjoittelun tukena). Halusin tuottaa blogiin tekstejä osin ammatillisesta näkökulmasta ja osin juoksuharjoittelustani. Halusin myös herättää keskustelua työn, perheen ja tavoitteellisen harjoittelun yhteensovittamisesta. Olinhan asiaa työstänyt aika tavalla aiempina vuosina. Kiitos kaikille teille, jotka olette tekstejäni puolentoista vuoden aikana lukeneet ja kommentoineet! ❤

Vuosi 2019 oli monella tapaa tasapainoisin koko vuosikymmenen aikana. Vaikka minulla oli haasteita terveyteni kanssa, voin pääosin henkisesti todella hyvin. Oli hyvä ratkaisu vähentää opetettavien kurssien määrää. Nyt ehdin tehdä työni hyvin ilman jatkuvaa stressiä. Olla paremmin läsnä. Toisaalta olen myös oppinut vähitellen priorisoimaan asioita. Joskus mutkia voi vetää suoraksi, jos tekemistä on liikaa. Nautin työstäni nyt aivan eri tavalla kuin ennen, kun voimavarani ovat hyvät. Pilatesohjaus on pysynyt osana viikko-ohjelmaani, mikä on tuonut sopivaa vaihtelua työhön.

Lasten kasvaminen vähitellen isommiksi on helpottanut arkea. Työpäivistä ja -viikoista on helpompi palautua, kun kotona voi välillä vetäytyä omaan rauhaan. Vaikka koen haikeutta siitä, etteivät lapset ole enää entisen kaltaisia pikkupalleroita, olen valtavan ylpeä siitä, miten ihanat lapset olemme saaneet kasvatettua siitä kaikesta kipuilusta huolimatta, mitä olen ensimmäisten äitivuosieni aikana läpikäynyt.

Juoksukin kulki ainakin osan vuotta mallikkaasti. Vaikka sairastelin paljon, tein viime vuonna uudet ennätykset sekä kympillä (43:38) että puolimaratonilla (1:34:54). Mikä parasta, minusta tuntuu, ettei harjoittelussa tapahtunut pahoja ylilyöntejä, vaan osasin treenata enemmän silloin, kun juoksu kulki ja hidastaa tahtia silloin, kun tilanne sitä vaati.

Edellinen vuosikymmen on antanut minulle niin paljon, etten ole aina meinannut pysyä vauhdissa mukana. Ei yhtään haittaa, vaikka seuraava vuosikymmen sujuisi vähän rauhallisemmissa merkeissä.

❤ Lilli G (Instagramissa lilligronroos.blogi)

Kansikuvassa odotan toista lastani raskausviikolla 36.

 

 

 

Joulu Kuralan Kartanotilalla

Joulu Kuralan Kartanotilalla

Kun mieheni vanhemmat syksyllä ehdottivat, että lähtisimme tänä vuonna viettämään joulua Kuralan Kartanotilalle Pöytyän Yläneelle, olin valmis antamaan mahdollisuuden uudenlaiselle joulunviettotavalle. Rakastan joulua ja jouluperinteitä, mutta sisäinen marttani on pikkulapsiarjessa kuihtunut sen verran pieneksi, että istuminen valmiiseen joulupöytään kiinnosti. Vaikka nautin oman kodin joulusta, uskoin löytäväni joulumielen  myös kauniissa kartanoympäristössä.

Yläne sijaitsee Varsinais-Suomessa, noin 50 kilometrin päässä Turusta. Helsingistä Yläneelle ajaa vähän alle 2,5 tuntia. Kuralan kartanotilan omistaa noin ikäiseni pariskunta, Matti Koivisto ja Laura Naire-Koivisto. Pariskunta osti tilan kymmenen vuotta sitten. Heillä on kaksi alakouluikäistä tyttöä, koira ja kaksi kissaa.

Kartanotilalla järjestetään muun muassa kokouksia, koulutustilaisuuksia ja juhlia. Päärakennus on rakennettu 1830-luvulla. Sitä on remontoitu vanhaa kunnioittaen. Ruokailutilat ovat kauniit ja tilavat. Yläkerrassa on kolme majoituskäyttöön tarkoitettua huonetta. Osa talosta on isäntäväen omassa käytössä. Päärakennuksen lisäksi kartanotilalla on kolme vuokramökkiä, savusauna, tanssilato ja koirahalli, jossa voi harjoitella agilityä. Yläneen lähistöllä on monia kansallispuistoja ja luonnonpuistoja, joten kartanotila sopii majoituspaikaksi aktiivilomailuun.

IMG_5500
Kaunis vaalea päärakennus on rakennettu 1830-luvulla.
IMG_5503
Majoituimme Kurki-mökissä, joka sijaitsee jokivarressa noin 150 metrin päässä kartanon päärakennuksesta. Mieheni vanhemmat majoittuivat päärakennuksen yläkerrassa ja sisko Rahka-mökissä.

Meidän ydinperhe majoittui 4-6 hengelle tarkoitetussa Kurki-mökissä, joka sijaitsee jokivarressa noin 150 metrin päässä kartanon päärakennuksesta. Pienen punaisen tuvan alakerrassa on eteinen, tupakeittiö, wc, sekä suihku- ja saunatilat. Yläkerran parvella on yhteensä neljä sänkyä. Viihdyimme mökissä hyvin. Se oli siisti ja toimiva meidän neljän hengen perheelle. Hyvin varusteltua keittiötä emme juurikaan tarvinneet, koska söimme kaikki ateriat pientä iltaherkuttelua lukuun ottamatta päärakennuksessa.

Joulun vietto Kuralan kartanotilalla alkoi jouluaattona aamupäivällä ja päättyi tapaninpäivänä lounaaseen. Kaikki ateriat syötiin kartanon päärakennuksessa. Isäntäparin lisäksi järjestelyissä oli auttamassa kokki ja isäntäparin vanhemmat. Auttelivatpa alakouluikäiset tytötkin ihailtavalla asenteella muuta perhettä. Aattona lounaaksi oli riisipuuroa ja päivälliseksi perinteinen jouluateria. Joulupäivälounaalla tarjolla oli uunilohta, perunoita ja salaattia, päivällisellä lähiruokanoutopöytä. Tapaninpäivänä lounaaksi tarjottiin maa-artisokkakeittoa oman maan maa-artisokista. Monien muidenkin ruokien ainesosat olivat peräisin omasta maasta, lähimetsistä tai paikallisilta yrittäjiltä.

IMG_5484
Ruoka oli todella maistuvaa. Myös lapset löysivät noutopöydistä syötävää.
IMG_5430
Joulupukin tuloa jouduttiin odottamaan meidän lasten maltin näkökulmasta vähän turhan pitkään. Oman kodin joulussa pukki on tilattu paikalle jo iltapäivällä laukaisemaan jännitystä.

Yhteistä ohjelmaa oli kahden vuorokauden aikana sopivan maltillisesti, jotta aikaa oli myös rentoutumiselle. Aterioiden lisäksi aatoiltana oli saksalais-yläneläisen pariskunnan esittämää joulumusiikkia, sekä joulupukin vierailu. Pukin konttiin sai laittaa jokaiselle vieraalle 1-2 pakettia. Aivan mökkimme vieressä sijainnut savusauna lämpeni sekä jouluaattona että joulupäivänä. Lisäksi joulupäivänä oli lounaan jälkeen opastettu luontoretki ja tikkupullan paistoa. Illallisen jälkeen oli mahdollisuus jäädä laulamaan kauneimpia joululauluja. Tapaninpäivän aamuna lapset ja aikuiset pääsivät hevoskärryajelulle.

Kartanon pihapiiri on kaunis, mutta valitettavasti lasten ulkoilut jäivät tällä reissulla vähiin tikkupullan paistoa ja hevoskärryajelua lukuun ottamatta. Eteläisen Suomen joulusäässä oli toivomisen varaa. Onneksi joulupäivän vastaisena yönä satoi vähän lunta ja tapaninpäivän kärryajelulla oli jopa lähes talvinen tunnelma. Itse olisin halunnut lähteä tutkimaan lähistöllä olevia luontoreittejä juosten, mutta flunssainen olo pakotti lepäämään. 

IMG-5448
Savusauna ja tikkupullan paistaminen olivat minulle uusia kokemuksia. Foliolla päällystetyt harjan varret toimivat tikkupullan paistossa erinomaisesti.
IMG_5514
Viimeisenä yönä satoi vähän lunta. Idyllinen pihapiiri näyttäytyi aivan uudessa valossa, kun hento lumikerros peitti maan.

Joulu on jännittävää aikaa lapsille, ja ainakin omillani se helposti purkautuu ei niin salonkikelpoisena käyttäytymisenä. Erityisen vaikea lasten oli hillitä itseään aattoiltana. Joulupukki vieraili kartanossa vähän turhan myöhään, vasta kahdenksan aikaan. Lapset ehtivät jo väsyä odottamiseen. Joulupäivänä lasten oli sen sijaan vaikea malttaa käydä syömässä kartanon päärakennuksessa, kun uudet lelut kuumottelivat mökissä. Onneksi ilmapiiri oli salliva. Kukaan ei tuntunut katsovan kieroon lasten elämöintiä, vähiten kartanonväki itse. Emme myöskään väkisin vaatineet lapsilta ohjelmanumeroihin osallistumista, vaan lähdimme oman mökin rauhaan, kun siltä tuntui. Mielestäni joulussa on tärkeintä rentous. Jouluna lasten ei ole pakko jaksaa edustaa.

Kaiken kaikkiaan Kuralan Kartanotilan joulu oli miellyttävä kokemus. Tunnelma oli kiireetön ja leppoisa. Ruoka oli maukasta ja monipuolista. Isäntäväen luoma rento ja välitön ilmapiiri toi joulun viettoon kotoisuutta. Kyllä joulun tunnelmaan voi päästä muuallakin kuin kotona. 

❤ Lilli G (Instassa lilligronroos)

 

Lasten liikuntataitojen oppiminen ei ole kilpajuoksua

Lasten liikuntataitojen oppiminen ei ole kilpajuoksua

Paljastan nyt erään äitiyteni tähtihetkistä parin vuoden takaa. Oli täydellinen kevättalven hiihtosää auringonpaisteineen ja pikkupakkasineen. Lähdimme koko perheen voimin läheiseltä rannalta hiihtämään meren jäälle. Silloin kaksivuotias kuopus oli pulkassa ja me muut suksilla. Olin kuvitellut meidän hiihtelevän noin puolen kilometrin päässä olevaan saareen ja juovan siellä punaposkisina kaakaot. Mielikuva oli täydellinen.

Todellisuudessa viisivuotiaalta esikoiselta loppui kiinnostus heti ensimmäisen kaatumisen jälkeen. Hän heitti niin sukset kuin sauvatkin menemään. Keskustelun varaa ei ollut. Olin niin loukkaantunut siitä, ettei jälkikasvuni osannut arvostaa minun mielikuvaani täydellisestä hiihtoretkestä, että painelin puhisten yksin hiihtämään. Pitäkööt tunkkinsa. Kolme muuta perheenjäsentä jäivät ihmeissään katselemaan loittonevaa hahmoani. Palasin pahimmat höyryt päästettyäni takaisin perheeni luo olemaan taas rakentava ja kannustava äiti.

Kuten varmasti muutkin liikunnalliset vanhemmat, minäkin olen halunnut tarjota lapsilleni mahdollisuuden tutustua eri lajeihin varhain. Olemme vieneet lapsia uimahalliin, luistinradalle ja hiihtämään. Lapset ovat kokeilleet jalkapalloa, jumppaa ja parkouria. Oppiminen ei ole varmasti meidän lapsilla ollut varusteista, eikä mahdollisuuksien tarjoamisesta kiinni.

Esikoiseni on kuitenkin aina suhtautunut varautuneesti uusia asioita kohtaan. Siellä, missä jotkut lapset näkevät mahdollisuuksia, hän on nähnyt uhkia. Lapsi on monta kertaa kieltäytynyt pukemasta luistimet ylleen luistinradalla. Hän on mennyt läpi yhden uimakoulun jalat tiukasti altaan pohjassa kiinni. Apupyörillä hän ajelisi varmaan vieläkin, ellen olisi ottanut niitä pois väkisin. Lapsi on tarvinnut oppimiseen paljon kannustamista, mutta myös tilaa. Olen joutunut moneen kertaan hengittämään syvään ja nielemään pettymykseni. Olen joutunut hakemaan sitä veteen piirrettyä rajaa kannustamisen ja painostamisen välillä.

Nyt esikoiseni on ensimmäisellä luokalla. Vielä viisivuotiaana veden naamalle roiskumista pelännyt lapsi on kehittynyt oikeaksi vesipedoksi, joka rakastaa sukeltamista. Hän oppi viime talvena luistelemaan, eikä kaatuminen jäällä haittaa enää yhtään. Jalkapallosta ei tullut lapselle ainakaan toistaiseksi harrastusta, eikä hän ole innostunut monesta muustakaan harrastuksesta. Parkour sen sijaan tuntuu ainakin nyt kiinnostavan. Hiihtokärpäsen puremaa yritämme etsiä tänä talvena taas uudestaan, kunhan vain lumi saavuttaa eteläisenkin Suomen. Minä taidan käydä etukäteen urheilemassa turhat höyryt pois, jotta pystyn tarvittaessa hillitsemään hermoni.

Haluan yrittää istuttaa lapsiin liikunnan kipinän tuputtamatta. Huomaan, että erityisesti esikoiseni karsastaa sitä, kun muutun äidistä liikunnanopettajaksi. Niinpä olen alkanut olemaan lapselleni liikuntatilanteissakin vain äiti. Opetan teknisiä yksityiskohtia sitten, kun pyydetään. Jos jotain voisin sanoa pari vuotta nuoremmalle itselleni, kehottaisin laittamaan jäitä hattuun. Ei minun lapseni tarvitse olla ensimmäinen, joka oppii. Hän oppii kyllä sitten, kun aika on kypsä.

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

 

 

 

Boulderoimassa Kalasataman Kiipeilyareenalla lasten kanssa

Boulderoimassa Kalasataman Kiipeilyareenalla lasten kanssa

Kävimme viettämässä lauantai-iltapäivää lasten kanssa Kalasataman Kiipeilyareenalla. Kiipeilyareena sijaitsee Redin kauppakeskuksessa. Lapset olivat kiipeilemässä ensimmäistä kertaa elämässään, enkä itsekään ole kiipeilijänä kovin kokenut. Käyn Kiipeilyareenalla kuitenkin säännöllisesti opiskelijoideni kanssa, joten paikka oli minulle entuudestaan tuttu.

Kalasataman Kiipeilyareenalla kiipeillään ilman valjaita, eli boulderoidaan. Seinät ovat noin 4-5 metrin korkuisia ja niitä on neljässä eri kerroksessa. Seinillä on on monen tasoisia reittejä. Vaikeusasteen tunnistaa otteiden väristä. Helpoissa reiteissä otteita on enemmän ja ne ovat muodoltaan helpommin tartuttavia. Helpoimmat reitit ovat väriltään harmaita ja keltaisia. Lisäksi Kalasataman Kiipeilyareenalla on erikseen lapsille tarkoitettu kiipeilyseinä. 

Boulderointi on matalan kynnyksen laji, koska kukin voi harrastaa sitä omalla tasollaan. Kehittymisen huomaa konkreettisesti, kun oppii vähitellen kiipeämään vaikeampia reittejä. Molemmat lapset kiipesivät onnistuneesti harmaita ratoja – vähitellen korkeammalle ja korkeammalle. Kuopukselle kaikkein motivoivin seinä oli lasten oma kiipeilyseinä, jonka hän uskalsi kiivetä ylös asti.

IMG-4847 

IMG-4832

Boulderoinnissa on tärkeää harjoitella alastuloa ennen kuin lähtee korkeuksiin. Paksu alastulopatja ei jousta kovin paljoa, joten on järkevää pyrkiä kiipeämään myös alaspäin. Kun seinältä hyppää patjalle, pitää muistaa joustaa polvista. Jos tippuu korkealta, kyykystä kannattaa jatkaa matkaa selälleen leuka rinnassa. Kädet pitää muistaa kaatuessa pitää rinnan tai vatsan päällä, ettei niillä vahingossa ota vastaan. Alastulon lisäksi boulderoinnissa tärkeä turvallisuusseikka on muiden kiipeilijöiden huomiointi. Kiipeilijän alapuolella ei saa koskaan oleskella. Pitää pysytellä reilun matkan päässä seinästä, ettei saa ketään niskaansa.

Boulderointi maksoi yli neljävuotiailta lapsilta 10 euroa ja aikuisilta 13 euroa. Kenkävuokra oli 4 euroa/kenkäpari. Kuopus sai vielä kiipeillä ilmaiseksi, joten koko lysti maksoi meiltä yhteensä 31 euroa.

Lauantai-iltapäivä ei ollut ehkä paras mahdollinen ajankohta kiipeilykokeiluun kahden lapsen ja yhden vanhemman kokoonpanolla, koska porukkaa oli aika paljon. Lasten oli vaikea hahmottaa, mistä kaikkialta ihmisiä saattoi pudota yllättäen päälle. En uskaltanut päästää lapsia hetkeksikään silmistäni. Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut jättää oman kiipeilymaksuni kokonaan maksamatta, koska taisin itse kiivetä koko Kiipeilyareenalla vietetyn tunnin aikana vain kaksi rataa.

Toisaalta uskon, että lapset innostuvat kokeilemaan uusia asioita helpommin, jos aikuinenkin laittaa itsensä likoon, joten oli varmasti hyvä, että myös minä puin kiipeilykengät jalkoihini. Ensi kerralla yritämme mennä kiipeilemään vähän hiljaisempana hetkenä, tai sitten otan toisen aikuisen avukseni vahtimaan lapsia.

Kokonaisuudessaan lajikokeilu oli meidän kaikkien kolmen mielestä varsin onnistunut. Lapset uskalsivat kiivetä vähitellen yhä korkeammalle ja molemmat saivat varmasti rutkasti onnistumisen elämyksiä. Uskon, että lapset kehittyisivät nopeasti, jos kävisimme säännöllisesti kiipeilemässä. Boulderointi on erinomainen esimerkki lajista, jota koko perhe pystyy parhaimmillaan harrastamaan samanaikaisesti omalla tasollaan.

IMG-4836

Stadi vs. lande – Mikä on paras kasvuympäristö lapselle?

Stadi vs. lande – Mikä on paras kasvuympäristö lapselle?

Elääkö lapsi onnellisemman elämän maalla vai kaupungissa? Tätä asiaa olen miettinyt paljon kasvattaessani jälkikasvuani itähelsinkiläisessä lähiössä. Monet lapsuusmuistoni liittyvät vahvasti luonnossa liikkumiseen. Olin lapsena paljon ulkona ja melkein koko ajan liikkeessä. Liikuntataitoni kehittyivät pitkälti leikin ja höntsäilyn lomassa.

Lukuun ottamatta paria ensimmäistä elinvuottani, ensikosketukseni kaupunkiasumiseen oli vuonna 2003. Silloin muutin Jyväskylään opiskelemaan. Nautin kaupunkimaisemmasta ympäristöstä – erityisesti siitä, että kaikki palvelut olivat lähellä. En silti rehellisesti sanottuna koskaan ajatellut rakentavani pysyvästi elämää kaupunkiin. Ajattelin aina, että ostaisimme opiskelujen jälkeen omakotitalon ja perustaisimme perheen maalle.

Toisin kuitenkin kävi. Vähän sattumien kautta päädyimme reilut kymmenen vuotta sitten muuttamaan Helsinkiin. Asuimme ensin Töölössä. Kun kasvava perheemme alkoi kaivata lisäneliöitä, siirryimme vähän väljemmille (lue: halvemmille) vesille. Ostimme ensiasuntomme Herttoniemenrannasta ja sillä tiellä olemme edelleen.

Löydän itseni edelleen välillä haaveilemasta omakotitalosta maaseudulla. Kai pelkään, että lapseni jäävät paitsi jostain sellaisesta hyvästä, mitä minulla oli lapsena. Lapsuusmuistoni liittyvät vahvasti luontokokemuksiin: hajuihin, makuihin ja tunnelmiin, joihin kaupungissa ei pääse samalla tavalla käsiksi. Maalla vuodenaikojen vaihtelut huomaa selvemmin, luonto tuoksuu voimakkaammin ja ulkona on hiljaisempaa. Tähdet tuikkivat kirkkaasti kaukana kaupungin valoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totuus kuitenkin on, ettei elämä kaupungissakaan ole hullumpaa. Pidän Helsingistä ja helsinkiläisyydestä on tullut luonteva osa identiteettiäni. Lähiölapsuus on ehkä erilaista kuin oma lapsuuteni, mutta ei se välttämättä ole huono asia. Eivät lapset osaa kaivata niitä asioita, joita itse tein lapsena. He elävät omaa lapsuuttaan.

Huomaan juurtuneeni esikoisen koulun aloituksen myötä yhä vahvemmin Herttoniemenrantaan. Kotikaupunginosamme on todella lapsiystävällinen hyvine päiväkoteineen, kouluineen ja leikkipuistoineen. Kaikki palvelut ovat käden ulottuvilla, joten arki on helppo saada rullaamaan. Kuopuksen päiväkotiin on matkaa noin 200 metriä ja esikoisen koulukin on alle puolen kilometrin päässä. Meidän molempien työmatka on lyhyt. Itä-Helsingissä on sitä paitsi kaunis luonto ja hyvät lenkkeilymahdollisuudet. Metsäänkään ei ole totuuden nimissä pitkä matka, vaikka sinne täytyykin erikseen lähteä.

Vaikka omat lapseni eivät pääse samalla tavalla liikkumaan päivittäin rakentamattomassa ympäristössä kuin itse lapsena pääsin, kehittyvät motoriset taidot onneksi kerrostaloyhtiöiden sisäpihoillakin. Ovikellomme soi tiuhaan, kun naapurin lapset hakevat meidän poikia ulos remuamaan. Toisaalta mahdollisuudet harrastaa eri liikuntalajeja ovat käsittämättömän monipuoliset. Jokaiselle lapselle löytyy ihan varmasti jotakin, jos vain osaa etsiä. Tällä hetkellä pojilla on kokeilussa parkour.

Olemme onnekkaita, sillä meidän on helppo tarjota lapsille maaseutukokemuksia, vaikka asummekin kaupungissa. Voimme helposti karata maalle, jos kaupunkielämä alkaa ahdistaa. Omat vanhempani asuvat edelleen lapsuudenkodissani. Kaikki kolme sisarustani asuvat maalla. Lisäksi meillä on yhteensä kolme mökkiä, joita saamme käyttää kuin omiamme.

On hienoa huomata, että kaupunkilaislapsenikin osaavat ammentaa rakentamattoman ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista, ja tuntuvat todella nauttivan luonnosta. Syyslomalla muuten kuopuksen ykköstoive oli mennä metsäretkelle paistamaan makkaraa – ja tämän toiveen tietysti toteutimme.

❤ Lilli G (olen Instassa nimimerkillä lilligronroos)

 

 

 

 

Kokemuksia Perhe on paras -leiriltä Vierumäeltä

Kokemuksia Perhe on paras -leiriltä Vierumäeltä

Pääsimme viettämään syysloman päätösviikonloppua Vierumäelle Perhe on paras -leirille. 4- ja 7-vuotiaat pojat saivat leirin synttärilahjaksi isovanhemmiltaan ja me pääsimme Veikon kanssa mukaan siipeilemään. Ihan mahtavaa!

Perhe on paras -leirejä on järjestetty jo 30 vuoden ajan. Suosio piilee varmasti lomailun helppoudessa. Leiripakettiin kuuluu majoituksen ja ruokailujen lisäksi erittäin monipuolinen valikoima erilaisia liikunta-aktiviteetteja koko viikonlopun ajalle. Ohjelma on suunniteltu yli 5-vuotiaille lapsille ikäryhmittäin. Aikuisille on tarjolla runsas valikoima erilaisia liikuntalajeja, kuten kahvakuulaa, maastopyöräilyä ja palloilua. Lisäksi viikonlopun aikana on mahdollisuus touhuta koko perheen kanssa yhdessä. Alle 5-vuotiaat lapset voi viedä erikseen maksulliseen Muksula -lapsiparkkiin. Liitin blogiin koko leiriviikonlopun ohjelmarungon (Muksula -ajat eivät ole näkyvissä ohjelmassa).

Perhe on paras -leiri-ilmoittautumisen yhteydessä voi valita joko opisto- tai hotellimajoituksen. Hotellimajoitus on opistomajoitusta hienompi. Opistomajoitus taas sijaitsee lähempänä Urheiluhallia, mikä on leirin keskuspaikka. Molemmissa vaihtoehdoissa on siis puolensa.

Meille isovanhemmat olivat varanneet majoituksen Vierumäki Resort Hotellissa. Huoneet olivat harmonisen kauniit ja siistit. Ikkunoista näkyi rauhoittavaa mäntymetsää. Lapset saivat nukkua toisessa huoneessa ja me saimme oman master bedroomin. Huoneita yhdisti väliovi. Aikuisten huoneessa kylpytakit, tohvelit ja kylpyamme toivat pientä luksuksen tuntua. Hotellihuoneiden ohella myös ruoka miellytti meitä. Hotelliravintolan buffetissa oli joka aterialla monipuolista ja maistuvaa ruokaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Nakkeja ja pekonia ei tosin mielestäni olisi tarvinnut olla tarjolla Urheiluopiston aamiaisbuffetissa. Lapset olivat kyllä eri mieltä.

 

 

Perjantai

Leiri alkoi perjantaina puoliltapäivin ja päättyi sunnuntaina alkuiltapäivästä. Heti perjantai-iltapäivälle olisi ollut jo paljon erilaisia aktiviteettivaihtoehtoja. Meillä iltapäivä meni vähän ohi, koska jouduin lähtemään Päijät-Hämeen keskussairaalaan päivystykseen (ei siitä sen enempää). Pojat ehtivät onneksi kuitenkin uimaan Veikon kanssa.

Jäimme päivällisen jälkeen hotellihuoneelle kylpemään, vaikka tarjolla olisi ollut rantasaunaa ja makkaranpaistoa. Valitettavasti nelivuotias kuopus oli kovassa yskässä ja yritimme pedata terveempää seuraavaa päivää pitämällä illan rauhallisena. Olin itsekin poikki vaiherikkaasta päivästä, joten suurta hinkua iltamenoille ei ollut.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.24.17.png
Perjantain ohjelma meni meidän perheeltä vähän ohi, vaikka tarjolla olisi ollut kaikenlaista kiinnostavaa.

Lauantai

Nukuimme pitkät ja meidän perheen mittakaavassa hyvät yöunet kuopuksen yskästä huolimatta. Heräsimme puoli kahdeksalta aamiaiselle ja ehdimme nipin napin yhdeksäksi Urheiluhallille aloittamaan päivän ohjelmaa. Seitsemänvuotiaalle esikoiselle oli aamupäivällä tarjolla ensin yleisurheilua ja sitten pallopelejä (jonne hän ei lopulta jaksanut yleisurheilun jälkeen osallistua). Kuopuksellekin olisi ollut tarjolla maksullinen Muksula -lapsiparkki, mutta hän oli sen verran kipeänä, että päätimme antaa Palomies Sami -ohjelmien hoitaa häntä. Itse menin TRX -tunnille. En ole ennen kokeillut TRX-nauhoja, joten halusin päästä hakemaan uusia vinkkejä. Tunti oli tehokas ja monipuolinen, joskin tällaisen diesel-veturin olisi pitänyt kyllä lämmitellä huolellisemmin ennen treeniä.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.27.01
Lauantain ohjelma. Onnistuimme rakentamaan päivän siten, että ehdimme osallistua moniin aktiviteetteihin ilman kiireen tuntua.

Kuten yllä olevasta ohjelmasta näkyy, aamupäivän aikana aikuisille oli ohjelmassa vaikka mitä kiinnostavaa. Veikko kävi TRX -tuntini jälkeen kahvakuulatunnilla ja sillä välin minä tein lyhyen juoksutreenin Urheiluhallin sisäradalla. Emme ahmineet muita aikuisten aktiviteetteja, koska lapset ovat vielä pieniä ja he kaipasivat selvästi perheen yhteistä puuhastelua. Lisäksi kuopuksen sairaus hidasti menoa. Pienikin riehaantuminen aiheutti hänelle yskäkohtauksen.

IMG-4428
Leirillä oli mahtavaa se, miten monipuolisesti lapset pääsivät kokeilemaan kaikkea.  Erityisen paljon leiristä sai irti ekaluokkalainen. Nelivuotias oli vielä liian pieni osallistumaan lasten aktiviteetteihin.

Lounaan jälkeen kuopuksen oli tarkoitus lähteä metsäretkelle makkaranpaistoon Veikon kanssa, mutta kylpy ja päiväunet veivät voiton metsäretkestä. Minä suuntasin esikoisen kanssa Volttiareenalle vapaavuorolle ja uimaan. Uinti ei kuulunut leirin hintaan, mutta esikoinen on siitä nyt niin innoissaan, että menimme silti. Ison altaan radat oli varattu uimaseuran treeneihin ja kylpyläosastolla oli ruuhkaa. Lilluimme lämpimässä porealtaassa antaumuksella ja lisäksi heittelin sukeltamista rakastavalle esikoiselle renkaita. Uinnin jälkeen kävimme tekemässä pienen välikuoleman hotellihuoneessa, jotta jaksoimme lähteä vielä tunniksi pelaamaan koko perheen voimin pickle ballia.

IMG-4458
Pickle ball on mainio mailapeli lapsen kanssa pelattavaksi, koska mailan varsi on lyhyt ja pallon liike kohtalaisen hidas.

 

Myöhäisen päivällisen jälkeen olimme kaikki valmiita nukkumaan. Nukahdin ihanaan pehmeään sänkyyn vain herätäkseni parin tunnin päästä kuopuksen huutoon. Yskä ja korvakipu pitivät häntä ja samalla minua ja Veikkoa hereillä lähes koko aamuyön. Onneksi esikoisella on hyvät unenlahjat.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamuun heräsin kuin tynnyrin pohjalta. Olin torkkunut yöni puolen tunnin – tunnin pätkissä vaihtelevissa asennoissa. Edes laadukas hotellihuone ei takaa hyviä yöunia, kun lapsi sairastaa. Olin niin puhki, että päätin ottaa päivän rauhassa. Veikko lähti aamupalan jälkeen parkouriin ja esikoinen mailapelitunnille. Me kulutimme kuopuksen kanssa aikaa Urheiluhallin leikkialueella ja pituushyppypaikalla.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.44.12
Sunnuntain ohjelma. Olin itse niin väsynyt valvotun yön jälkeen, että otin suosiolla kuopuksen vahtivuoron ja päästin Veikon urheilemaan.

Kun mailapelit ja parkourit olivat ohi, lähdimme vielä Volttiareenalle. Kuopuskin intoutui hetkeksi riehumaan virikkeellisessä ympäristössä, enkä minä malttanut häntä kieltää. Vierumäen Volttiareena on lapsen paratiisi. Tuli todettua sekin, että 37-vuotias 193-senttinen istumatyötä tekevä normaaliarjessa vähän liikkuva miehenikin on aika ketterä sille päälle sattuessaan. Minä taidan olla meidän perheen kömpelys. 😀 

IMG_4464
Urheiluhallin reunalta löytyi pieni leikkitila, jonne kuopus rakensi auton sillä välin, kun esikoinen oli mailapelitunnilla. 

 

Olimme varanneet meille vielä paikat alkuiltapäivän telinevoimisteluun, mutta edellisen yön unettomuus painoi. Lisäksi kannoin huolta kuopuksen voinnista. Ensi viikolla ei olisi varaa olla kotona sairaan lapsen kanssa. Päätimme siis lähteä lounaan jälkeen kohti kotia.

Vaikka Perhe on paras -leiriämme varjosti kuopuksen sairastaminen, kokemus oli silti todella hyvä. On vaikea kuvitella parempaa paikkaa viettää aktiivileiriä lasten kanssa. Vierumäen urheiluopisto tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen. Leirin ohjelmarunko oli toimiva ja ohjaajat olivat ammattitaitoisia. Kaikesta paistoi läpi se, että Perhe on paras -leiriä toteutetaan vuosien kokemuksella. 

En ollut ladannut suuria odotuksia oman treenini suhteen ja itse asiassa kahden puolimaratonstartin välinen viikonloppu oli syytäkin ottaa maltilla.  Uskon, että saamme leiristä vielä enemmän irti sitten, kun lapset vielä hieman kasvavat. Jo vuoden päästä myös kuopus pääsee osallistumaan lapsille suunnattuun ohjelmaan, jolloin meille aikuisille jää entistä enemmän aikaa omiin aktiviteetteihin. Tästä taitaa tulla meille syyslomatraditio. Iso kiitos Ullis ja Kaj, tämä oli ihan paras lahja! ❤

Tässä vielä linkki Perhe on paras -leirin lisätietoihin (linkki)

Instaprofiilini (lilligronroos) tallennetuista tarinoista löytyy vielä kuva- ja videoraportti meidän perheen leiristä.

IMG_4447
Kiitos Vierumäki ja Perhe on paras -leiri! Until next time.

Edit: Pientä tekstin ulkoasun muokkausta 21.10.2019 klo 7:00.