Juoksukunnon ulosmittaus onnistui Åland Marathonilla

Juoksukunnon ulosmittaus onnistui Åland Marathonilla

Välillä elämässä kannattaa tehdä spontaaneja ratkaisuja. Vantaan puolimaratonilta jäi kaksi viikkoa sitten hampaankoloon sen verran, että halusin vielä uuden yrityksen. Vaihtoehtoja ei enää tässä vaiheessa vuotta ollut kovin monia, koska en halunnut lähteä lentomatkan päähän kisaamaan. Maarianhaminassa lauantaina 26.10. järjestettävä Åland Marathon tuntui sen verran kiinnostavalta vaihtoehdolta, että aloin etsiä itselleni matkaseuraa.

Juoksututtuni Sanna Kullberg innostui reissusta heti. Hän on juossut Åland Marathonin vuosia sitten nilkkoja myöten loskassa tarpoen ja oli valmis antamaan juoksutapahtumalle nyt uuden mahdollisuuden. Sanna ei vain lupautunut lähtemään matkaseuraksi, vaan tarjoutui myös toimimaan jäniksenäni. Kohtalaisen hyvä tarjous, sanoisin. 😀

Vantaan maratonin ja Åland Marthonin välillä oli vain kaksi viikkoa. Palautumisaika oli siis aika lyhyt. Otin nämä kaksi viikkoa liikunnan suhteen aika rennosti, jotta saisin maksimoitua palautumisen. Kunnolle ei ollut tässä välissä mitään tehtävissä, joten viisainta oli lähinnä pyrkiä pääsemään kisaan mahdollisimman tuoreilla jaloilla.

Viking Line Gabriella lähti Helsingin Katajanokan terminaalista perjantaina kello 17:15. Kävimme syömässä laivan buffetissa ja hakeuduimme hyttiin. Menimme ajoissa nukkumaan, koska laiva pysähtyi Maarianhaminan satamaan jo kello 4:30 aamuyöllä. Kävelimme reilun kilometrin matkan pitkin tyhjiä Maarianhaminan katuja hotelli Pommerniin, jonka aulatilan sohvilla saimme jatkaa vielä pari tuntia unia ennen aamupalaa (Kiitos Tapani Sivén tämän järjestämisestä). Söimme hotellissa runsaan aamupalan ja lähdimme sitten kohti kisakeskusta.

Tietty kaava tuntuu toistuvan kisavalmistautumisessani nyt vähän turhan usein. En sairasta muuten paljoakaan, mutta kisoja edeltävinä päivinä olen todella altis nappaamaan pöpöjä. Sain tälläkin kertaa kaktuksen kurkkuuni pari päivää ennen lähtöä ja olin hyvin epävarma siitä, kannattaisiko minun edes startata. Päätin kuunnella juoksijana paljon itseäni kokeneempaa Sannaa ja lähteä kokeilemaan, koska kurkkukipu oli hyvin lievä ja paikallinen. Alahengitysteissä ei ollut mitään oiretta ja vointini oli ihan normaali lukuun ottamatta tuntumaa kurkussa. Voisin aina keskeyttää, jos huomaisin, ettei olo ole normaali.

Näyttökuva 2019-10-27 kello 11.57.28.png
Reitti kiersi noin 4,7 km pituista lenkkiä. Puolimaratonilla se juostiin 4,5 kertaa. Reitti on virallisesti tarkistusmitattu vuonna 2017. Kuva: Åland Marathonin kotisivut

Maarianhaminassa oli ollut perjantai-iltana kova tuuli, mutta myrsky oli lauantaiaamuun mennessä siirtynyt Suomen mantereelle. Tämä oli onni. Åland Marathonin reitti on tuulisena päivänä haastava, koska se juostaan lähes kokonaan merenrannassa. Päivä oli kuitenkin hyvin sateinen, mikä aiheutti vähän päänvaivaa sopivan kisavarustuksen miettimisen suhteen.

Tapahtumassa oli puolimaratonin lisäksi matkavaihtoehtona myös maraton, 10 km ja 5 km. Kisakeskus sijaitsi Mariebadin kylpylässä noin kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta. Maratonreitti oli 4,7 kilometrin pituinen ja puolimaratonilla se siis kierrettiin noin 4,5 kertaa. Reitti oli todella tasainen. Noin puolet reitistä oli asfalttia ja puolet hiekkatietä.

Minulla on ollut pitkään haaveena alittaa puolimaratonilla 1 tunti 35 minuuttia. Tänä syksynä on tuntunut ensi kertaa siltä, että alitus voisi olla mahdollinen, vaikkakin hyytyminen Vantaalla kaksi viikkoa sitten vähän söi uskoa itseeni. Vanhan ennätykseni 1:37:53 uskoin pystyväni kyllä rikkomaan, jos mitään kummallista ei sattuisi. Sovimme Sannan kanssa, että lähtisimme matkaan 1:35 alitukseen vaadittavalla 4:30 min/km vauhdilla. Siitä olisi varaa vaikka lopussa vähän hidastaa, ja olisin silti tiukasti ennätyksessä kiinni.

ÅlandMarathon3
Reitti oli todella tasainen. Puolet reitistä oli hiekkapohjaa, puolet asfalttia. Kuva: Åland Marathon

Kaikkien juoksumatkojen lähtö oli kello 11. Aamupäivästartti sopi minulle hyvin. Vantaalla iltapäivälähdössä painiskelin vatsavaivojen ja toistaalta myös energiavajeen kanssa. Kun lähtö on aikaisin, ei tarvitse kikkailla niin paljoa. Runsaan aamiaisen voimin pääsee jo pitkälle.

Juoksimme ensimmäisen kierroksen vierekkäin vauhtia etsien ja vähän väliä kuulumisia vaihtaen. Kurkkuun kertyi jonkin verran limaa, mutta muuten olo oli aivan terve. Olin helpottunut. Juoksuaskelkin keveni pikkuhiljaa ensimmäisten kilometrien aikana. Emme tainneet verrytellä ihan riittävästi kaatosateessa ennen starttia. Viiden ensimmäisen kilometrin vauhdit olivat 4:25, 4:32, 4:28, 4:32 ja 4:23.

Noin viiden kilometrin kohdalla Sanna kehoitti minua siirtymään hänen taakseen. ”Anna minun hoitaa työ. Seuraa vain perässä. Irtaudu ruumiistasi.” Päätin luottaa Sannan vauhdinpitoon ja siirryin katselemaan hänen selkäänsä. Annoin jalkojen tehdä työtä ajattelematta liikaa sitä, mitä oli edessäpäin. Laitoin jopa hihan kellon päälle. Kilometrien 6-10 vauhdit olivat 4:28, 4:36, 4:29, 4:31 ja 4:30 (nämä tarkistin vasta jälkeenpäin kisan jälkeen).

ÅlandMarathon2
Juoksimme ensimmäisen kierroksen Sannan kanssa vierekkäin, sitten siirryin Sannan taakse ja laitoin aivot off -asentoon. Vettä satoi, mutta onneksi tuuli oli vähäistä. Kuva: Åland Marathon

Moni on kertonut minulle, että Sanna on todella tarkka jänis. Tämä varmistui minulle viimeistään silloin, kun saimme ensimmäisen kympin väliajan: 45.01. Homma eteni täsmällleen suunnitelmien mukaan. Tiedän kokemuksesta, että puolimaraton juostaan kuitenkin vasta 15 kilometrin jälkeen. Seuraavan kierroksen keskittyisin vain pitämään juoksun rentona ja katselisin Sannan rytmikästä askeltamista edelläni. Sanna huuteli minulle kilometrien väliaikoja ja muisti vähän väliä kehua sitkeyttäni. Kilometrit etenivät yllättävän nopeasti, kun vain aivottomana seurasin johtajaani. Kilometrien 11-15 vauhdit olivat 4:29, 4:30, 4:33, 4:25 ja 4:31.

Kun lähdimme viimeiselle kierrokselle, juoksu ei tuntunut enää rennolta. Mitään seinää ei ollut tullut vastaan, mutta vauhdin pitäminen kävi selvästi haastavammaksi kilometri kilometriltä. Olin aiemmilla kierroksilla väistellyt vesilammikoita, mutta nyt juoksin niiden läpi, etten käyttäisi turhaa energiaa pomppimiseen. Sanna laski jäljellä olevia kilometrejä alaspäin ja tsemppasi. ”Jaksat mielettömän hyvin. Tämä on Lilli sun päiväsi!” Noilla pienillä lausahduksilla oli valtava vaikutus psyykeeni. Olisipa kisoissa aina joku kuiskimassa tsemppilauseita korvaani! Ehkä minun pitää opetella kuiskimaan niitä itse itselleni jatkossa.

Kun matkaa maaliin oli 3,5 kilometriä, pyysin Sannaa hidastamaan vähän vauhtia. Halusin varmistella, etten sippaisi ennen maalia. Halusin juosta ehjän juoksun. Sanna lupasi hidastaa. Juoksimme kuitenkin juuri reitin nopeinta osuutta, joten todellisuudessa pysyimmekin edelleen tavoitevauhdissa. Onneksi en tiennyt sitä. Oli helpottavaa ajatella, että vauhti hidastui. Tätä vauhtia kyllä jaksaisin maaliin.

Kaksi kilometriä ennen maalia jalat olivat jo aika painavat. Ei tuntunut yhtään hyvältä. Sinnittelin Sannan perässä sisulla. En halunnut luovuttaa, koska matkaa oli niin vähän jäljellä. Nyt tiesin jo, että vanha ennätys paranee, mutta en ollut koko viimeisen kierroksen aikana uskaltanut vilkaistakaan kelloon, joten en tiennyt tarkkaan, miten paljon vauhtimme oli hidastunut.

IMG-4554
Haaveilin jokaisen kierroksen päätteeksi hetkestä, jolloin saisin kääntyä tästä vasemmalle.

Viimeisen kilometritolpan jälkeen, Sannan selkä alkoi loitota. En vain pysynyt enää hänen kannoillaan. Päätin, etten päästä Sannaa ainakaan kauas. Tein hartiavoimin töitä verenmaku suussa. Psyykkasin itseäni. Tältä puolimaratonin viimeisellä kilometrillä pitääkin tuntua. Enää pari minuuttia ja sitten saisin hellittää. Olin saanut juosta hyvävointisena melkein koko matkan. Tämän tuskan kestäisin kyllä.

Parikymmentä metriä ennen maalia näin kellon. En ollut uskoa silmiäni. Ylitin maaliviivan ajassa 1:34:54! Minä tein sen! Halasimme Sannan kanssa pitkään. Sanna oli päättänyt pistää minut lopussa koville, koska hän tiesi, että pystyisin onnistuneella viimeisellä kilometrillä juuri ja juuri alittamaan tuon haamurajan. Todellisuudessa vauhtini ei hidastunut lopussa vähääkään, vaan Sanna itse otti pienen loppukirin. Se toimi! Viimeisten kuuden kilometrin vauhdit olivat 4:23, 4:29, 4:26, 4:31, 4:33 ja 4:28. Koko puolimaratonini keskivauhti oli tasan 4:30 min/km. Sanoisin, että jänis hoiti hommansa aika nappiin.

Olen saanut välillä kritiikkiäkin siitä, että jossittelen liikaa kisasuorituksiani. Olen aika kokematon kilpailija vielä, ja koen aika usein, etten saa puristettua itsestäni ihan kaikkea kisoissa. Minulla on vielä paljon opittavaa. Nyt ei jäänyt kyllä tippaakaan jossittelun varaa. Annoin aivan kaikkeni. Olen täydellisen tyytyväinen juoksuuni. Ajallisesti onnistuneen kisan lisäksi otimme naisten puolimaratonilla kaksoisvoiton. Kilpailimme kuitenkin eri sarjoissa, joten saimme molemmat tuulettaa onnistunutta juoksua korkeimmalla korokkeella.

IMG-4590
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kaksoisvoitto. Oikeasti tärkeintä oli nappiin mennyt juoksu. Kiitos Sanna avusta! ❤

Jouduimme odottamaan palkintojenjakoa yli neljä tuntia, koska se järjestettiin vasta viideltä. Onneksi kisakeskus sijaitsi kylpylässä. Saunoimme ja lilluttelimme kylpylän altaissa kaikessa rauhassa. Sen jälkeen menimme vielä yläkertaan MassageNu -hierontakeskukseen palauttavaan magnesiumhierontaan. Taivaallista!

Koko reissusta jäi todella miellyttävä maku. Maarianhamina näyttäytyi meille hiljaisena, puhtaana ja erittäin lämminhenkisenä paikkana. Perille pääsi helposti laivalla, joskin Helsingistä käsin aikataulut olivat hieman haastavat (Saapuminen Maarianhaminaan klo 4:30 ja lähtö takaisin Helsinkiin klo 23:45). Åland Marathonia voi ehdottomasti suositella, jos miettii toimivaa ja nopeaa syysjuoksutapahtumaa. Sää saaristossa on lokakuun lopussa aina arvoitus, mutta elämässä pitää olla välillä vähän jännitystä.

❤ Lilli G (Instagramissa lilligronroos)

IMG-4597
Illalla maistui pitsa. Kävimme syömässä Diablo -pitseriassa.
IMG-4592
Hiljaiset kadut, autiot pihat. Lauantai-ilta Maarianhaminan keskustassa oli lähes aavemaisen rauhallinen.

Edit: Korjasin otsikon typon.

Kokemuksia Perhe on paras -leiriltä Vierumäeltä

Kokemuksia Perhe on paras -leiriltä Vierumäeltä

Pääsimme viettämään syysloman päätösviikonloppua Vierumäelle Perhe on paras -leirille. 4- ja 7-vuotiaat pojat saivat leirin synttärilahjaksi isovanhemmiltaan ja me pääsimme Veikon kanssa mukaan siipeilemään. Ihan mahtavaa!

Perhe on paras -leirejä on järjestetty jo 30 vuoden ajan. Suosio piilee varmasti lomailun helppoudessa. Leiripakettiin kuuluu majoituksen ja ruokailujen lisäksi erittäin monipuolinen valikoima erilaisia liikunta-aktiviteetteja koko viikonlopun ajalle. Ohjelma on suunniteltu yli 5-vuotiaille lapsille ikäryhmittäin. Aikuisille on tarjolla runsas valikoima erilaisia liikuntalajeja, kuten kahvakuulaa, maastopyöräilyä ja palloilua. Lisäksi viikonlopun aikana on mahdollisuus touhuta koko perheen kanssa yhdessä. Alle 5-vuotiaat lapset voi viedä erikseen maksulliseen Muksula -lapsiparkkiin. Liitin blogiin koko leiriviikonlopun ohjelmarungon (Muksula -ajat eivät ole näkyvissä ohjelmassa).

Perhe on paras -leiri-ilmoittautumisen yhteydessä voi valita joko opisto- tai hotellimajoituksen. Hotellimajoitus on opistomajoitusta hienompi. Opistomajoitus taas sijaitsee lähempänä Urheiluhallia, mikä on leirin keskuspaikka. Molemmissa vaihtoehdoissa on siis puolensa.

Meille isovanhemmat olivat varanneet majoituksen Vierumäki Resort Hotellissa. Huoneet olivat harmonisen kauniit ja siistit. Ikkunoista näkyi rauhoittavaa mäntymetsää. Lapset saivat nukkua toisessa huoneessa ja me saimme oman master bedroomin. Huoneita yhdisti väliovi. Aikuisten huoneessa kylpytakit, tohvelit ja kylpyamme toivat pientä luksuksen tuntua. Hotellihuoneiden ohella myös ruoka miellytti meitä. Hotelliravintolan buffetissa oli joka aterialla monipuolista ja maistuvaa ruokaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Nakkeja ja pekonia ei tosin mielestäni olisi tarvinnut olla tarjolla Urheiluopiston aamiaisbuffetissa. Lapset olivat kyllä eri mieltä.

 

 

Perjantai

Leiri alkoi perjantaina puoliltapäivin ja päättyi sunnuntaina alkuiltapäivästä. Heti perjantai-iltapäivälle olisi ollut jo paljon erilaisia aktiviteettivaihtoehtoja. Meillä iltapäivä meni vähän ohi, koska jouduin lähtemään Päijät-Hämeen keskussairaalaan päivystykseen (ei siitä sen enempää). Pojat ehtivät onneksi kuitenkin uimaan Veikon kanssa.

Jäimme päivällisen jälkeen hotellihuoneelle kylpemään, vaikka tarjolla olisi ollut rantasaunaa ja makkaranpaistoa. Valitettavasti nelivuotias kuopus oli kovassa yskässä ja yritimme pedata terveempää seuraavaa päivää pitämällä illan rauhallisena. Olin itsekin poikki vaiherikkaasta päivästä, joten suurta hinkua iltamenoille ei ollut.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.24.17.png
Perjantain ohjelma meni meidän perheeltä vähän ohi, vaikka tarjolla olisi ollut kaikenlaista kiinnostavaa.

Lauantai

Nukuimme pitkät ja meidän perheen mittakaavassa hyvät yöunet kuopuksen yskästä huolimatta. Heräsimme puoli kahdeksalta aamiaiselle ja ehdimme nipin napin yhdeksäksi Urheiluhallille aloittamaan päivän ohjelmaa. Seitsemänvuotiaalle esikoiselle oli aamupäivällä tarjolla ensin yleisurheilua ja sitten pallopelejä (jonne hän ei lopulta jaksanut yleisurheilun jälkeen osallistua). Kuopuksellekin olisi ollut tarjolla maksullinen Muksula -lapsiparkki, mutta hän oli sen verran kipeänä, että päätimme antaa Palomies Sami -ohjelmien hoitaa häntä. Itse menin TRX -tunnille. En ole ennen kokeillut TRX-nauhoja, joten halusin päästä hakemaan uusia vinkkejä. Tunti oli tehokas ja monipuolinen, joskin tällaisen diesel-veturin olisi pitänyt kyllä lämmitellä huolellisemmin ennen treeniä.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.27.01
Lauantain ohjelma. Onnistuimme rakentamaan päivän siten, että ehdimme osallistua moniin aktiviteetteihin ilman kiireen tuntua.

Kuten yllä olevasta ohjelmasta näkyy, aamupäivän aikana aikuisille oli ohjelmassa vaikka mitä kiinnostavaa. Veikko kävi TRX -tuntini jälkeen kahvakuulatunnilla ja sillä välin minä tein lyhyen juoksutreenin Urheiluhallin sisäradalla. Emme ahmineet muita aikuisten aktiviteetteja, koska lapset ovat vielä pieniä ja he kaipasivat selvästi perheen yhteistä puuhastelua. Lisäksi kuopuksen sairaus hidasti menoa. Pienikin riehaantuminen aiheutti hänelle yskäkohtauksen.

IMG-4428
Leirillä oli mahtavaa se, miten monipuolisesti lapset pääsivät kokeilemaan kaikkea.  Erityisen paljon leiristä sai irti ekaluokkalainen. Nelivuotias oli vielä liian pieni osallistumaan lasten aktiviteetteihin.

Lounaan jälkeen kuopuksen oli tarkoitus lähteä metsäretkelle makkaranpaistoon Veikon kanssa, mutta kylpy ja päiväunet veivät voiton metsäretkestä. Minä suuntasin esikoisen kanssa Volttiareenalle vapaavuorolle ja uimaan. Uinti ei kuulunut leirin hintaan, mutta esikoinen on siitä nyt niin innoissaan, että menimme silti. Ison altaan radat oli varattu uimaseuran treeneihin ja kylpyläosastolla oli ruuhkaa. Lilluimme lämpimässä porealtaassa antaumuksella ja lisäksi heittelin sukeltamista rakastavalle esikoiselle renkaita. Uinnin jälkeen kävimme tekemässä pienen välikuoleman hotellihuoneessa, jotta jaksoimme lähteä vielä tunniksi pelaamaan koko perheen voimin pickle ballia.

IMG-4458
Pickle ball on mainio mailapeli lapsen kanssa pelattavaksi, koska mailan varsi on lyhyt ja pallon liike kohtalaisen hidas.

 

Myöhäisen päivällisen jälkeen olimme kaikki valmiita nukkumaan. Nukahdin ihanaan pehmeään sänkyyn vain herätäkseni parin tunnin päästä kuopuksen huutoon. Yskä ja korvakipu pitivät häntä ja samalla minua ja Veikkoa hereillä lähes koko aamuyön. Onneksi esikoisella on hyvät unenlahjat.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamuun heräsin kuin tynnyrin pohjalta. Olin torkkunut yöni puolen tunnin – tunnin pätkissä vaihtelevissa asennoissa. Edes laadukas hotellihuone ei takaa hyviä yöunia, kun lapsi sairastaa. Olin niin puhki, että päätin ottaa päivän rauhassa. Veikko lähti aamupalan jälkeen parkouriin ja esikoinen mailapelitunnille. Me kulutimme kuopuksen kanssa aikaa Urheiluhallin leikkialueella ja pituushyppypaikalla.

Näyttökuva 2019-10-20 kello 19.44.12
Sunnuntain ohjelma. Olin itse niin väsynyt valvotun yön jälkeen, että otin suosiolla kuopuksen vahtivuoron ja päästin Veikon urheilemaan.

Kun mailapelit ja parkourit olivat ohi, lähdimme vielä Volttiareenalle. Kuopuskin intoutui hetkeksi riehumaan virikkeellisessä ympäristössä, enkä minä malttanut häntä kieltää. Vierumäen Volttiareena on lapsen paratiisi. Tuli todettua sekin, että 37-vuotias 193-senttinen istumatyötä tekevä normaaliarjessa vähän liikkuva miehenikin on aika ketterä sille päälle sattuessaan. Minä taidan olla meidän perheen kömpelys. 😀 

IMG_4464
Urheiluhallin reunalta löytyi pieni leikkitila, jonne kuopus rakensi auton sillä välin, kun esikoinen oli mailapelitunnilla. 

 

Olimme varanneet meille vielä paikat alkuiltapäivän telinevoimisteluun, mutta edellisen yön unettomuus painoi. Lisäksi kannoin huolta kuopuksen voinnista. Ensi viikolla ei olisi varaa olla kotona sairaan lapsen kanssa. Päätimme siis lähteä lounaan jälkeen kohti kotia.

Vaikka Perhe on paras -leiriämme varjosti kuopuksen sairastaminen, kokemus oli silti todella hyvä. On vaikea kuvitella parempaa paikkaa viettää aktiivileiriä lasten kanssa. Vierumäen urheiluopisto tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen. Leirin ohjelmarunko oli toimiva ja ohjaajat olivat ammattitaitoisia. Kaikesta paistoi läpi se, että Perhe on paras -leiriä toteutetaan vuosien kokemuksella. 

En ollut ladannut suuria odotuksia oman treenini suhteen ja itse asiassa kahden puolimaratonstartin välinen viikonloppu oli syytäkin ottaa maltilla.  Uskon, että saamme leiristä vielä enemmän irti sitten, kun lapset vielä hieman kasvavat. Jo vuoden päästä myös kuopus pääsee osallistumaan lapsille suunnattuun ohjelmaan, jolloin meille aikuisille jää entistä enemmän aikaa omiin aktiviteetteihin. Tästä taitaa tulla meille syyslomatraditio. Iso kiitos Ullis ja Kaj, tämä oli ihan paras lahja! ❤

Tässä vielä linkki Perhe on paras -leirin lisätietoihin (linkki)

Instaprofiilini (lilligronroos) tallennetuista tarinoista löytyy vielä kuva- ja videoraportti meidän perheen leiristä.

IMG_4447
Kiitos Vierumäki ja Perhe on paras -leiri! Until next time.

Edit: Pientä tekstin ulkoasun muokkausta 21.10.2019 klo 7:00.

 

Epäonninen ennätysjahti – Vantaan puolimaratonin kisaraportti

Epäonninen ennätysjahti – Vantaan puolimaratonin kisaraportti

Kävin juoksemassa Vantaan maratonilla puolimaratonin viime lauantaina.  Tarkoitukseni oli lähteä rikkomaan entistä puolimaratonennätystäni, joka on 1:37:53. Tiesin tavoitteen olevan realistinen, vaikka olinkin joutunut jättämään viimeisen kuukauden treenit vähiin sairastelun ja muiden elämän kuormitustekijöiden vuoksi.

Vantaan maratonin lähtö sijaitsee Tikkurilan urheilupuistossa ja reitti kiertää 10,5 kilometrin lenkkiä lähinnä kevyen liikenteen väyliä. Suurin osa reitistä on asfalttia. Ylämäkiä ei juurikaan ole, joten reittiä pidetään nopeana. Vaikka tänäkin vuonna osallistujia oli yli 1600, tapahtumassa on enemmän pienen kylätapahtuman kuin massamaratonin tuntua. Silti järjestelyt ovat huipputasoa. Kaikesta huomaa, että Vantaan maratonia on tekemässä kokenut tekijäkaarti.

Puolimaratonin lähtö oli vasta kahdelta, mutta lähdin kotoa jo yhdeksän jälkeen. Olin luvannut hoitaa seuramme maratonviestijoukkueiden numeroiden jaon. Kisapaikalla hengailu tuntui kivalta vaihtoehdolta kotona kököttämisen sijaan, koska tiesin, että paikan päällä olisi paljon juoksututtuja. Ajattelin, että jännittäisin kisaa vähemmän, jos minulla olisi muuta ajateltavaa aamupäivällä. Alkuiltapäivä on minulle oikeastaan kaikkein vaikein lähtöaika kisaan. Jännityksen ohella ongelmana on energiansaannin optimointi. Aamupalalla ei pärjää, mutta kunnon lounasta ei voi syödä. Herkkävatsaiselle aikamoista tasapainoilua, kun koneistossa pitäisi olla riittävästi energiaa, mutta silti vatsan pitäisi kestää kisavauhtista juoksua.

Sää oli aamulla epävakainen, joten pakkasin kassin täyteen erilaisia vaihtoehtoisia kisavaatteita. Oli pitkää housua ja shortsia, pitkää paitaa ja t-paitaa, pantaa, buffihuivia, sormikkaita ja eripituisia sukkia. Oli luvattu noin kymmentä astetta lämmintä, mutta tekisin päätökseni juoksuvarusteista vasta kuultuani ensimmäisten maratonviestiläisten kokemuksia todellisesta lämpötilasta.

 

Rupattelin juoksututtujen kanssa sekä kannustin maratoonareita ja viestiläisiä puoleen päivään asti, sitten vetäydyin keskittymään omaan juoksuun. Olin syönyt kymmeneltä välipalaa ja kahdeltatoista otin totuttuun tapaan kaksi Imodium -tablettia, mikä yleensä rauhoittaa vatsani kisoissa. Laitoin napit korville ja menin tekemään tutut kehonhuoltorutiinit.

Sää kirkastui ja sadekuuroja tuli enää vain harvakseltaan puolen päivän jälkeen. Ilma oli viime viikkoihin nähden yllättävän lämmin. Valitsin kisavarustukseksi t-paidan, shortsit ja kompressiosukat. Ostin viime hetken paniikissa vielä irtohihat, koska en pidä palelemisesta ennen lähtöä. Hihat voisin sitten heittää pois kesken matkan tarvittaessa.

Lähdin yhdeltä lyhyelle verkkalenkille seurakaverien kanssa, tein muutaman aukivedon ja venyttelin läpi tutut dynaamiset venytykset, jotka yleensäkin teen ennen kovia juoksuja. Kävin vessassa ja hakeuduin lähtöalueelle odottelemaan.

Olin päättänyt lähteä juoksemaan alle 4:30 min/km vauhtia ja jatkaa niin pitkään kuin jaksan. Jos vauhti tuntuisi jo alussa liian kovalta, tietysti hidastaisin. Juoksu tuntui kuitenkin todella helpolta ja rennolta. Positiivinen puoli edellisten viikkojen vähäisellä harjoittelulla oli se, että keho oli hyvin palautunut. Ensimmäisen kilometrin väliaika oli 4:23, seuraavien 4:25, 4:23, 4:28, 4:26, 4:25, 4:29, 4:26, 4:29 ja 4:28. Itsevarmuus omaan kuntoon kasvoi matkan edetessä, koska jalat toimivat kuin unelma. Samanvauhtista porukkaa oli juuri sopivasti – ei ruuhkaksi asti mutta kuitenkin niin, että sain koko ajan tuijotella jonkun edessäjuoksijan selkää. 

Noin yhdeksän kilometrin kohdalla huolestuin. Vatsa alkoi ilmoitella itsestään. Vatsa ei ollut tuntunut ihan normaalilta ennen lähtöäkään, mutta laitoin sen jännityksen piikkiin. Yritin ajatella muita asioita ja psyykata näin vatsaoireilun pois. Pieni huoli tilanteen etenemisestä kuitenkin hiipi takaraivoon. 

IMG_4294
Puolimatkassa maalialueella oli paljon tuttuja kannustamassa ja siksi hymy oli herkässä. Hetki puolimatkan jälkeen oli vitsit vähissä.

Unohdin hetkeksi vatsan tilanteen, kun saavuin maalialueen läheisyyteen ja ihanat seurakaverit kannustivat kovaäänisesti. Heitin hihat pois ja painelin seuraavalle kierrokselle. Vaikka puolimatkan kannustus boostasi juoksua, alkoi voimistua ärsyttävä tietoisuus siitä, että vatsa ei ollut kunnossa. Juoksun rentous muuttui selviytymistaisteluksi. Kilometrit 11-13 menivät tasaisen varmasti väliajoilla 4:23, 4:28 ja 4:32, vaikka keskityin enemmän vatsan rauhoittamiseen kuin juoksemiseen. 

Aloin olla jo epätoivoinen, kun reitin ensimmäistä huoltopistettä ei näkynyt. Olin varma, että se oli ollut ensimmäisellä kierroksella lähempänä! En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin joutunut odottamaan huoltopisteelle saapumista yhtään pidempään. Ryntäsin bajamajaan. Päätin yrittää rauhoittua ja olla siellä niin pitkään kuin tarve vaatisi. Nyt mentäisiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Ärsytti, kun kuulin kuinka muiden juoksijoiden askeleet läpsyttivät ohitseni. Kului minuutti ja siellä minä istuin edelleen. Kului melkein kokonainen toinen minuutti ennen kuin pääsin ryntäämään takaisin reitille.

Seuraavan kilometrin väliaika oli 6:19. Harmitti vietävästi. Yritin kuitenkin psyykata itseäni vielä jatkamaan tavoitevauhtia. Voisin edelleen päästä lähelle vanhaa ennätystäni. Kilometrit 15-16 sain pidettyä vauhtia päällä, väliajat 4:24 ja 4:33. Sitten energiat alkoivat loppua ja askel painaa. En ollut uskaltanut ottaa mitään suuhuni juoksun aikana. Suuta kuivasi ja jalkojen voimat alkoivat ehtyä. Seuraavaan kilometriin käytin aikaa 4:41 minuuttia. 

Vatsa oli onneksi rauhoittunut vessareissun ansiosta, joten kaivoin housuntaskustani Dexalin pastillin. Yritin olla tukehtumatta sokerijauhoon kuivassa suussani. Kirosin, etten ollut bajamajareissun yhteydessä hörpännyt huoltopisteellä nestettä. Seuraavaa huoltopistettä odotinkin sitten melkein yhtä hartaasti kuin edellistä, mutta nyt siksi, että tarvitsisin kurkkuun kostuketta, jotta saisin viimeisetkin sokerimössöt liukenemaan kitalaestani. 

Juomapiste tuli ja meni ja otin vielä toisen Dexalin pastillin. Kilometrien 18-20 väliajat olivat 4:34, 4:45 ja 4:46. Energioiden loppumisen ohella vauhtia hidasti varmasti myös viimeisten viikkojen vähäiset juoksukilometrit. Toisaalta jouduin tekemään paljon töitä pitääkseni pääni kasassa vessaepisodin aiheuttaman pettymyksen vuoksi. Mitä väliä, mitä vauhtia juoksin, kun olin joka tapauksessa hävinnyt tavoitevauhdista jo kaksi minuuttia? 

Viimeisellä kilometrillä vauhti kiihtyi takaisin lähelle tavoitevauhtia (4:34 min). Maali tuli lopulta vastaan nopeasti. Maalisuoralla sain vielä irrotettua kunnon loppukirin. Loppuaika oli 1:38:14.

IMG_4295

Jäin vain parikymmentä sekuntia ennätyksestäni, vaikka jouduin tekemään parin minuutin pysähdyksen vessaan. Juoksu tuntui aivan viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta rennolta ja vahvalta. Loppuvaiheen vauhdin hiipumista osasin vähän odottaa, sillä pitkät ja raskaat treenit jäivät vähiin viimeisen kuukauden ajalta. Olisi ollut ihme, jos viimeisten viikkojen löysäily ei olisi vaikuttanut juoksuun mitenkään. Kisoissa mitataan toisaalta aina myös mentaalista puolta ja siinä minulla on vielä paljon opittavaa. 

Kisasta jäi sen verran hampaankoloon, että harkitsen vielä parin viikon päästä juostavaa Åland Marathonia, jos vaan kelit pysyvät siedettävinä. Tiedän, että hyvänä päivänä minun on mahdollista nipistää ennätyksestäni pari minuuttia pois, jos vain saan vatsan pysymään rauhallisena juoksun ajan.

Jokaisesta kisasta oppii jotain, meni kisa sitten hyvin tai huonosti. Ehkä itse sain tästä kisasta itsevarmuutta siihen, että minulla on todella mahdollisuudet parantaa puolimaratonennätystäni, kunhan vaan saan juostua kunnon mukaisen suorituksen.  Jatkossa pitää miettiä entistä tarkemmin, miten saan pidettyä vatsan tasapainossa ilman, että energiat loppuvat kesken matkan. Nyt kävi näin. Ensi kerralla olen ehkä matkassa paremmalla onnella.

Kuvista kiitos Soile Prusille!

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys

SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys

Osallistuin viime sunnuntaina 11.8.2019 Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-kisoihin ratakympille. SAUL:n yleisurheilun SM-kisat järjestettiin tänä vuonna Turussa Paavo Nurmi stadionilla. Olen juossut elämässäni vain muutaman kympin kisan. Kahtakymmentäviittä ratakierrosta en ole koskaan ennen juossut kilpailumielessä. Minulla oli elämäni ensimmäiseltä ratakympiltä selkeä tavoite. Halusin parantaa ennätystäni selvästi.

IMG-2498

Aiempi kympin ennätykseni oli 44:22. Tein kuitenkin kesän aikana vetotreenejä vauhdeilla, jotka antoivat odottaa kovempaa loppuaikaa. Juoksin viikkoa ennen kisaa viiden kilometrin testijuoksun aikaan 21:14. Juoksuseurani valmentaja Pasi Päällysaho neuvoi minua hakemaan kympin vauhtia laskukaavalla 2 x 5km + 1 min, eli testijuoksun perusteella kympin ennusteaika olisi noin 43:30. Koska testijuoksu ei ollut all out -harjoitus ja juoksualusta oli hiekkatietä, Pasi rohkaisi yrittämään vielä vähän kovempaa aikaa. Päätin pyrkiä pitämään ratakympillä vauhdin 4:15-4:20 min/km välillä niin pitkään kuin pystyisin. 

Sää oli kisasunnuntaina lähes täydellinen kympin kisaan. Aamupäivällä satoi rankasti, joten iltapäivällä ilma oli sateen raikastama. Aurinko pilkahteli iltapäivän edetessä pilvien lomasta, mutta se osasi pysytellä piilossa kisan ajan pitäen lämpötilan riittävän viileänä, alle 20 asteessa. Tuulta ei ollut nimeksikään. Olen yleensä kova jännittämään, mutta nyt mielessä oli ollut enemmän esikoisen koulun aloitus kuin omat harrastukset. Pääsin lähtemään kisaan rennolla mielellä.

N35 -sarjassani oli osallistujia vain kaksi, joten minua ei motivoinut sijoituksen pohtiminen. Odotin ratakympiltä eniten sitä, että saisin juoksuun peesiapua toisilta samantasoisilta juoksijoilta. Lämmittelyalueella kyselin muilta osallistujilta heidän tavoiteaikojaan, jotta osaisin haarukoida, kenen matkaan kannattaisi lähteä. Harmikseni porukasta ei tuntunut löytyvän täysin samoilla tavoitteilla juoksevia naisia.

IMG-2559
Helsingin juoksijoita edusti kympillä kolme naista, N40 -sarjassa juossut Anu, N30 -sarjassa juossut Essi, sekä minä. Kuva: Kirsi Niemi

Ensimmäisen parin kilometrin ajan sain juosta seurassa, mutta sitten jäin yksin. Kontaktia toisiin sain vain ohittaessani hitaampia juoksijoita ja nopeampien juoksijoiden ohittaessa minua. Viiden kilometrin väliaikani oli noin 21:30, joten olin ihan hyvässä vauhdissa. Askel oli kevyt, mutta oli vaikea motivoitua pitämään vauhtia, kun ei ollut kaveria, jonka kanssa juosta. Koska kellon gps väitti vauhdin olevan alle 4:15 min/km, en oikein uskaltanut kiihdyttää. Olisi pitänyt kellottaa aikoja manuaalisesti varmistaakseni vauhdin pysymisen, mutta en tajunnut niin tehdä.

SAUL3

Moni varoitteli minua etukäteen siitä, että ratakymppi olisi henkisesti todella rankka kilpailu. Vaatii kovaa päätä juosta 25 kierrosta ympäri samaa rataa. Saavutin itse kuitenkin jonkinlaisen flow -tilan, ja huomasin jopa nauttivani juoksun yksinkertaisuudesta. Koin motivoivana sen, kun toimitsijat ilmoittivat aina maaliviivalla jäljellä olevien kierrosten määrän. Piti vain keskittyä etenemään kierros kerrallaan. Motivaatiota lisäsi myös seurakaverien ahkera kannustus. Tuntuu hyvältä kuulla oma nimensä katsomosta.

Kun lähdin viimeiselle kilometrille, ymmärsin, että olin juossut liian hiljaa. Kellon gps ei todellakaan ollut pitänyt paikkaansa. Voimia oli vielä liikaa siihen nähden, että olin päättänyt ottaa itsestäni kaiken irti. Kiihdytin vauhtia sen, minkä vielä pystyin, mutta tiesin, ettei aika tulisi olemaan aivan toiveideni mukainen.

Pääsin maaliin ajassa 43:38 ja voitin oman sarjani. Juoksun keskivauhti oli 4:22 min/km. Keskisykkeeni oli 166, mikä on vain hieman yli maratonkynnykseni. Kympin kisassa sykkeet saisivat olla koko ajan anaerobisen kynnyksen lähellä. Nyt en saanut puskettua itseäni riittävästi epämukavuusalueelle. Tietysti minun pitää olla tyytyväinen yli 40 sekunnin ennätysparannukseen, mutta mieleen jäi kalvamaan pieni epäonnistumisen tunne.

SAUL4

SAUL5

En tiedä, olisinko saanut juostua yhtään kovempaa aikaa, vaikka olisin tajunnut kellottaa kierrosajat manuaalisesti ja näin tiennyt todellisen vauhtini, tai vaikka tarjolla olisi ollut peesiapua. Jossittelu jälkeenpäin on turhaa. Sain itsestäni irti sen verran kuin sain. Toisaalta ehkä juuri jossittelu ja pieni tyytymättömyys omaan suoritukseen ovat kilpailun suola. Tyytymättömyys pitää motivaatiota yllä. En kipaile lähtökohtaisesti muita, vaan itseäni vastaan. Jokainen kisa opettaa jotain, ja tämä ensimmäinen ratakymppi oli minulle nimenomaan oppimiskokemus. Nyt tiedän, miltä tuntuu juosta 25 ratakierrosta. Tiedän, että kellon gps ei välttämättä pysy mukana, vaan pitää seurata vauhtia mielummin manuaalisesti. Tiedän, että haluan kehittyä kympin juoksijana lisää.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)

880c7b63-09ae-4aaa-8c67-a26e9e4e6073
Tänä vuonna N35 -sarjassa oli vain kaksi kilpailijaa. Pääsimme molemmat podiumille. 🙂

Ensimmäinen kosketukseni triathloniin: Sehän oli älyttömän kivaa! Ja mä voitin!

Ensimmäinen kosketukseni triathloniin: Sehän oli älyttömän kivaa! Ja mä voitin!

Kirjoitin blogiin muutama viikko sitten uudesta aluevaltauksesta, kun olin ostanut märkäpuvun ja lähtenyt nöyrin mielin ottamaan haltuun avovesiuintia (linkki). Koska vain lahjattomat harjoittelevat, päätin saman tien ottaa osaa ensimmäiseen triathlonkisaani – tosin vain Sääksi Triathlonin kokeilumatkalle, jonka uintiosuus on vaivaiset 400 metriä. Sen pystyisin tsemppaamaan aivan varmasti, oli keli mikä hyvänsä. Pyörä- ja juoksuosuudet ovat kokeilumatkalla 8 km ja 3,3 km, joten kaikkiaankin ensimmäinen triathlonkokemukseni tulisi olemaan lyhyt pyrähdys.

Lähdin kisaan leikkisällä mielellä, mutta kilpailuviettini on kova ja halusin tehdä parhaan mahdollisen suorituksen. Halusin saada tuntumaa erityisesti vaihdoista. En ole koskaan uhrannut pienintäkään ajatusta sille, miten triathlonistit vaihtavat lajista toiseen. Päätin uida märkäpuvulla siten, että jätän alle juoksushortsit ja urheilutopin. Näin voisin siirtyä pyöräilyyn vain riisumalla märkäpuvun, uimalasit ja -lakin sekä laittamalla sukat, kengät, paidan ja kypärän. Vaihto pyöräilystä juoksuun sen sijaan vaatisi vain kenkien vaihdon ja kypärän pois ottamisen.

Saavuimme kisapaikalle Kiljavan opistolle hyvissä ajoin, koska halusin nähdä tuntia aiemmin tapahtuvan perusmatkan lähdön ja saada näin vähän kuvaa siitä, miten lähtö ja vaihdot tapahtuvat. Veljeni vaimo Heli, jonka kanssa olemme kiertäneet juoksukisoja jo vuosia, lähti huoltajakseni. Olen kova stressaamaan ennen kisoja, ja Heli on enemmän kuin tottunut kisoja edeltävään hätähöpötykseeni. Uskon, että osa höpötyksestäni suodattuu Helillä luontevasti toisesta korvasta ulos.

Kävin hyvissä ajoin varaamassa pyörälleni paikan vaihtoalueelta. Asettelin pyöräilykengät, sukat ja kypärän sekä juoksukengät siististi pyyhkeen päälle odottamaan vaihtoja. Kun olin asetellut kamppeeni järjestykseen, menimme parin sadan metrin päähän rantaan katsomaan perusmatkan kisan lähtöä. Kun olimme päässeet rantaan, alkoi aivan jumalaton kaatosade. Siellä ne siististi järjestellyt kamppeeni olivat kastumassa läpimäriksi. Mitään ei ollut tehtävissä. Kokeneemmat konkarit olivat ehkä tajunneet pitää kenkiä ja muita varusteita pusseissa ja laatikoissa. Minä en.

En lannistunut siitä tosiasiasta, että olisin yhtä hyvin voinut uittaa pyöräily- ja juoksukenkäni järvessä ennen starttia, vaan päätin olla välittämättä läpimäristä varusteista. Eipähän ainakaan tulisi kuuma matkalla. Puin märkäpuvun ja laitoin uimalakin sekä edellisenä päivänä ostamani huippuhyvältä tuntuvat uimalasit päähän. Kävin kuuntelemassa kokeilumatkan infon ja varmistin vielä viimeisen kerran, että kaikki tarvittavat tavarat odottaisivat minua vaihtopisteellä loogisessa järjestyksessä.

aac01cac-a5f2-4d16-8959-a4f915be7eed
Helsingin juoksijoiden seurakaveri Karoliina osallistui myös kokeilumatkalle. Karo on itse asiassa syypää siihen, että ylipäätään uskalsin lähteä viivalle.

Siirryimme aika pitkän matkan metsäpolkua uinnin lähtöpisteeseen. Reitti oli yksinkertainen: Piti uida ison muovipömpelin luo, kiertää se ulapan puolelta ja nousta rantaan. Kun pääsimme vihdoin metsän läpi lähtöpaikalle, toinen toimitsijoista pyysi meitä kaikkia käymään rauhassa kastautumassa. Samaan aikaan toinen toimitsija ilmoitti, että aikaa lähtöön oli 2 minuuttia. Se siitä veteen totuttelusta. Lähtövihellys tapahtui jotakuinkin heti, kun olin kastautunut.

Järvi oli lähes peilityyni ja osallistujia vain noin 20, joten mitään suurempaa ruuhkaa ei ollut. Olin yllättynyt siitä, että vain yksi uimari ui edelläni. Porukassa oli selvästi muitakin ensikertalaisia ja kokemattomia triathlonisteja. Noin puoleen väliin asti uintimatkaa pyrin säntillisesti uimaan vaparia. Sitten totesin, että etenin jotakuinkin samaa vauhtia rintauinnilla. Rintauinnissa hyvä puoli oli se, että näin koko ajan tähtäimessä olevan muovipömpelin, eikä ylimääräisiä metrejä tullut. Vaparia pitää ehdottomasti treenata lisää tulevaisuudessa!

886cb685-a252-42b6-8a82-211b4b70f327
Hengissä vielä uintiosuuden jälkeen. Vähän harmitti, että uinti meni rinuliksi.

Nousin vedestä toisena. Pingoin pyöräni luo pari sataa metriä rannasta niin kovaa kuin paljain jaloin uskalsin. Riisuin uimalakin ja -lasit sekä märkäpuvun osittain jo matkalla. Uinti oli niin jännittävä kokemus, että olin aivan hengästynyt. Tulimme pyöriemme luo nopeimman uimarin kanssa yhtä aikaa. Sain vaihdettua märkäpuvun pyöräilykamppeisiin yllättävän jouhevasti, vaikka kädet tärisivät ja hienomotoriset toiminnot olivat vaikeita.

Oli hieno fiilis päästä ensimmäisenä pyöräilyosuudelle, kun edelleni kurvasi moottoripyörä opastamaan reittiä. En ole koskaan johtanut mitään kisaa. Vaikka kyse oli pienestä kokeilutriathlonkisasta, fiilistelin tilannetta älyttömästi. Siellä minä ajelin vain moottoripyörä edessäni kärkipyöräilijänä. 😀

Reitti kulki Kiljavan opistolta Kiljavantietä Röykkään päin. Neljän kilometrin kohdalla piti kiertää kartio ja palata samaa reittiä takaisin. Menomatka oli pääosin loivaa alamäkeä, eikä yksivaihteisen cyclo cross -pyöräni välitys meinannut oikein riittää. Etenin niin kovaa kuin pääsin, mutta syke pysytteli alhaalla. Vaihdepyörällä olisin päässyt aika paljon kovempaa. Paluumatkan loiva ylämäki sen sijaan oli pyöräni kannalta optimaalinen. Sain painella pienet hapot reisissä takaisin vaihtoalueelle. Jos alan harrastaa lajia enemmänkin, pyörä täytyy päivittää!

 

 

Vaihto pyöräilystä juoksuun oli helppo: kypärä pois ja kengät vaihtoon. Olin ylpeä siitä, miten nopeasti sain vaihdon tapahtumaan, vaikka keskityin sitomaan juoksukenkien nauhat huolellisesti. Kun olin saanut juoksukengät jalkaan, miesten kärki tuli vaihtoalueelle. Pingoin matkaan. Adrenaaliinit jylläsivät. Tiesin, että juoksu olisi lajeista minulle vahvin. En tosin tiennyt yhtään, millainen pikakiituri takaani tulisi. Päätin kuitenkin pelata varman päälle ja pidin juoksun rentona.

Pyöräilyn aikana satoi ja ilma oli aika viileä. En ollut varsinaisesti kylmissäni, mutta juoksun alussa oikeaa hartiaa pakotti. Kesti hetken ennen kuin hartiakipu helpotti ja kädet pääsivät liikkumaan rennosti. Olisi kannattanut ehkä pyöräillä pitkä paita päällä.

Juoksun kääntöpaikka tuli aiemmin kuin odotin, juoksureitti ei missään nimessä ollut edes kolmea kilometriä. Kääntöpaikan jälkeen tiesin, että tulisin voittaman kisan. Miesten kärki oli sen verran kaukana takanani, ettei hänellä ollut enää realistisia mahdollisuuksia ohittaa minua, ellei jotain sattuisi. Juoksin reipasta hölkkää varmistellen kohti maalia. Oli aivan mielettömän hienon tuntuista kiihdyttää maalisuoralle voittajana. Aikani oli noin 41 minuuttia. Yksittäisten lajien ajoista minulla ei ole tietoa, koska unohdin kaikessa jännityksessä painella sykemittarista väliaikoja lajien välillä. Ensi kerralla sitten.

3bf86f27-cef1-4f2b-bf83-f2b258a890e2.jpg
Jee, mä voitin kerrankin kisan! Kokonaisaikani oli 41 minuuttia ja risat. Väliajat unohdin katsoa kellostani. Toivon, että ne tulevat joskus kisajärjestäjän sivuille.

En muista, olenko koskaan voittanut yhtään kisaa. Ehkä joskus voitin koulujen välisiä kisoja ollessani Amerikassa vaihto-oppilaana 20 vuotta sitten. Vaikka tiedostan, että pienen triathlontapahtuman kokeilumatkan kilpailu ei ole varsinaisesti verrattavissa mihinkään suuren maailman triathlonkisaan, aion mehustella nyt pari päivää täysin rinnoin tätä hassua ensimmäisen triathlonkilpailun voittoani. Jos ei muuta, niin ainakin tämä kisa aiheutti minulle aikamoisen triathlonkärpäsen pureman. Missähän niitä seuraavia kisoja olikaan? 😀

-Lilli G (olen instassa nimimerkillä lilligronroos)

Kuvat otti Heli Karvonen

 

 

Helsinki Central Park Run 2019 -kisaraportti

Helsinki Central Park Run 2019 -kisaraportti

Koska juoksutreenit ovat menneet parin viikon ajan taas hyvin, päätin kokeilla rajojani Helsinki Central Park Runin kympillä perjantaina 28.6.2019. Kontrolliverikokeessa selvisi viime viikolla, että sekä hemoglobiini että ferritiini ovat nousussa. Tunne siitä, että juoksu kulkee taas kevyemmin, liittyy siis selvästi rauta-arvojen nousuun.

Central Park Run on kotoisan pienehkö tapahtuma Paloheinän ympäristössä. Tänä vuonna osallistujia oli kaikkiaan noin 300. Reitti kiertää viiden kilometrin lenkkiä Paloheinän majan läheisyydessä. Reitti on todella tasainen, suurimmaksi osaksi kovaa hiekkapohjaa. Matkavaihtoehdot ovat 5, 10 ja 15 kilometriä.

48161172752_48c3e3918d_o
Lähtötunnelmissa. Jännitti pirusti olla pitkästä aikaa lähtöviivalla, vaikka olin päättänyt juosta kisan vain kovana treeninä. Kuva: Central Park Run
48161152762_013ab6b071_o
Reitin lähtö ja maali olivat Paloheinän majalla. Tapahtuman järjestelyt toimivat moitteettomasti. Kuva: Central Park Run

Olin päättänyt lähteä liikkeelle rauhassa, koska en ole juossut tasavauhtista kovaa lenkkiä sitten huhtikuun puolimaratonin. Kuntoni oli siis täysi mysteeri. Tavoilleni uskollisena päädyin kuitenkin juoksemaan ensimmäisen kilometrin selvästi tavoitevauhtia kovempaa. Ei kovin fiksua yleensä, mutta tällä kertaa alku oli niin alamäkivoittoista, että kannatti antaa mennä. Ensimmäisen kilometrin väliaika oli 4:20. Rauhoitin vähän tahtia, vaikka juoksu tuntui rennolta. Tiesin, etten ollut riittävän hyvässä kunnossa moiseen matkavauhtiin kympillä. Hidastin vähän liikaakin, sillä kisan hitain, neljäs kilometri, meni aikaan 4:48. Tästä säikähtäneenä aloin seurata taas tarkemmin kelloa ja päätin pitää loppumatkan vauhtia noin 4:30:ssa.

48151537906_797de77d40_o
Juoksin ensimmäiset neljä kilometriä seurakaverini Kari Valtosen kanssa. Kuva: Helsinki Central Park Run
48161577366_05aa68c617_o
Tapahtuma oli yleisöystävällinen, koska se kiersi viiden kilometrin lenkkiä. Tässä olen puolivälissä urakkaa. Kuva: Central Park Run

Matkan puolivälissä maalialueella sain maailman parasta kannustusta, kun omat tukijoukkoni huusivat kovaan ääneen ”Hyvä äiti, hyvä äiti!”. Olo oli vahva, olinhan juossut ensimmäisen kierroksen varmistellen. Toinen kierros saisi mennä kovempaa.

Juoksijoiden määrä harveni selvästi 5 kilometrin jälkeen, kun osa jäi maaliin. Jouduin juosta suurimman osan toisesta kierroksesta yksin. Noin 100 metrin päässä edessäni oli pari selkää, jotka päätin ottaa toisen kierroksen aikana kiinni. Se piti matkavauhtia hyvin yllä. En keskittynyt enää siihen, miltä tuntuu, vaan siihen, että saan selät kiinni.

Vajaan yhdeksän kilometrin kohdalla olin saanut edessä menevät juoksijat kiinni. En ole varmaan koskaan ollut yhtä hyvävoimainen kympin kisan loppukilometreillä, joten annoin palaa. Loppukiriä boostasi vielä 15 kilometrin naisten voittajan Maija Vallinojan kannustus. Kun koko kisan keskivauhtini oli 4:33, viimeisen kilometrin kiristin aikaan 4:13. Tulin maaliin ajassa 45:44 ja olin kympillä naisten seitsemäs.

48151597722_801823e458_o
Sain juosta toisen kierroksen pääosin yksin. Onneksi edessä siinsi muutama selkä, jotka olin päättänyt napata kiinni ennen maalia  – ja näin myös onnistuin tekemään! 🙂 Kuva: Central Park Run

Loppukirin perusteella olisin voinut uskaltaa pitää hieman kovempaakin matkavauhtia, mutta olin silti tosi tyytyväinen lopputulokseen. Tämä loppukevät ja alkukesä ovat olleet juoksumielessä niin vaikeat, että olen kiitollinen, kun juoksu tuntuu taas siltä, miltä sen kuuluukin tuntua. Nyt on taas kynnys osallistua kilpailuihin ylitetty. On lohdullista huomata, ettei pohjakunto katoa mihinkään parissa kuukaudessa, kunhan pysyy edes vähän liikkeessä.

-Lilli G (seuraa minua Instagramissa nimimerkillä lilligronroos)

Kansikuvassa mukana seurakaverit Essi Kilpeläinen ja Milla Toukkari.

Juoksuleiri Otepäässä – hikeä ja huonoja vitsejä

Juoksuleiri Otepäässä – hikeä ja huonoja vitsejä

Olin kesäkuun alussa toista kertaa mukana Helsingin juoksijoiden Viron juoksuleirillä. Viiden päivän leiri järjestettiin Otepäässä, joka sijaitsee noin 200 kilometriä Tallinnasta etelään. Otepää on tunnettu talviliikuntamahdollisuuksistaan ja siellä järjestetään talvisin hiihdon maailmancupin osakilpailu. Kesällä Otepään puhdas luonto ja kumpuileva maasto houkuttelevat kesälajien harrastajia.

Mietin vielä viikkoa ennen lähtöä, olisiko minun viisampaa jättää koko leiri väliin. Sain tietää toukokuun lopussa, että rauta-arvoni olivat tippuneet anemian puolelle. Kestävyysharjoittelu kuluttaa rautaa ja juoksu on lajeista kaikkein vaativin raudankulutuksen näkökulmasta. Juoksun iskutus aiheuttaa askelhemolyysiä, eli punasolujen tuhoutumista. Kovimmat treenit ja suuret kilometrimäärät kannattaa siis jättää nyt juoksematta. Kaiken kukkuraksi lonkkani on viime aikoina vihoitellut. Jokainen juoksusta nauttiva tietää, miten vaikeaa on katsoa sivusta, kun muut treenaavat.

Tiesin, että leiriohjelmaan sisältyisi paljon juoksukilometrejä. Päätin silti lähteä mukaan omilla ehdoillani. Jättäisin kovat treenit kokonaan tekemättä. Otepäässä voisin tehdä korvaavia harjoituksia ja keskittyä kerrankin rauhassa lonkan kuntoutukseen ja kehonhuoltoon. Nauttisin varmasti olostani, vaikka en pääsisikään treenaamaan täysipainoisesti muiden mukana. Seuran monenkirjava porukka on muodostunut minulle tärkeäksi yhteisöksi. Rakkaus juoksua kohtaan yhdistää. Hiki hitsaa. Erityisesti valmentajilla mutta myös muilla maratonklubilaisilla on valtava määrä tietoa juoksuharjoittelusta ja yleensäkin treenaamisesta. Opin jatkuvasti uutta keskusteluissa. Huumori on monella lähes yhtä huonoa kuin itsellänikin. 🙂

IMG_0067
Ensimmäisen päivän tutustumislenkillä oli tukahduttavan kuuma, yli 30 astetta varjossa. Onneksi lämpötila laski hieman inhimillisemmäksi päivä päivältä.

Mukaan leirille lähti 19 juoksijaa mukaan lukien maratonklubin valmentajat Pasi Päällysaho ja Tero Knuutila. Matkustimme Helsingistä Tallinnaan laivalla ja ajoimme yhteensä viidellä autolla Tallinnasta Otepäähän. Yövyimme Pühajarve Spa -hotellissa noin 2 kilometrin päässä Otepään keskustasta aivan Pyhäjärven rannalla. Hotelli on viihtyisä perustason hotelli. Tilat ovat siistit ja aamupala monipuolinen. Palvelu on hyvin ystävällistä. Hotellissa on kylpyläosasto, jossa on 25 metrin allas, poreallas ja lastenaltaat. Lisäksi hotellista löytyy pieni, mutta ihan kohtuullisesti varusteltu kuntosali sekä keilahalli ja pubiravintola. Ainoa miinuspuoli hotellissa on puuttuva ilmastointi. Kuumalla kesäkelillä huoneet lämpenevät tukahduttavan kuumiksi.

IMG_0590
Pühajarve Spa Hotell on ollut alunperin ritarikartano. Kartano tuhoutui toisessa maailmansodassa. Entisöinnin jälkeen se on toiminut mm. keuhkotautiparantolana. Kartanoon on rakennettu lisäosia vähitellen. Viimeisimpänä osana rakennettiin uimahalli, keilahalli ja kuntosali vuonna 2003.

Leiriohjelma sisälsi vuoroin kevyemmän ja vuoroin kovemman juoksupäivän. Kokonaiskilometrimäärä kaikkiin juoksutreeneihin osallistuneilla oli noin 70. Itse juoksin yhteensä vain noin 30 kilometriä. Oheistreeninä kävin uimassa lähes joka päivä uimahallissa, tein lihaskuntoa ja runsaasti lonkkaa kuntouttavaa kuminauhajumppaa. Kehonhuoltoa harrastin viiden päivän aikana varmaan enemmän kuin moneen kuukauteen. Alle olen eritellyt leirin treeniohjelman. Oikeasta sarakkeesta löytyy oma sovellettu ohjelmani.

Aamu Päivä Oma toteutus
Torstai, kevyt Matkustus 45-75 min lenkki +

keskipitkät venyttelyt

45 min lenkki + venyttelyt

Kuminauhajumppa

Perjantai, kova Aamulenkki 25-35 min + dynaamiset kropan avaukset Vk-juoksutreeni, verryttelyineen noin 90 min

Pilates 50-55 min (ohjasin)/Voimatreeni salilla

Aamulenkki + dynaamiset kropan avaukset

Kuntosali + uinti

Kehonhuolto ja kuminauhajumppa

Lauantai, kevyt Aamulenkki 30-35 min Verkka + juoksutekniikkadrillejä

10 x noin 60 m hapottomia vetoja  nurmikolla

Aamu-uinti + kuminauhajumppa

Osallistuin päivän juoksutreeniin täysipainoisesti

Sunnuntai, kova Kiihtyvä pitkä lenkki 2h – 2h 15 min 15 kilometriä (Olin ajatellut juosta 20 km, mutta vatsa oli eri mieltä)

Kehonhuolto ja kuminauhajumppa

Maanantai, kevyt Aamulenkki 40-50 min

Kehonhuolto 60 min

Matkustus Aamulenkki

Kehonhuolto (ohjasin ja osallistuin samalla)

IMG_0052
Tero ja Pasi ovat molemmat todella ammattitaitoisia valmentajia. Leirin treeniohjelma oli tasapainoinen yhdistelmä kovempia ja palauttavia treenejä.
IMG_0101
Hotellissa on pienehkö, mutta ihan toimiva kuntosali hienoilla maisemilla.
IMG_0479
Ohjasin leiriläisille pilatesta ja kehonhuoltoa leirin aikana.
IMG-0410.JPG
Juoksimme paljain jaloin hapottomia vetoja lauantaina. Paljasjalkajuoksu ohjaa askellusta päkiävoittoiseksi ja tekee tosi hyvää jalkaterän lihaksille. Kannattaa kokeilla! Kuva: Karoliina Vuohtoniemi
IMG_0505
Kävimme joka ilta yhdessä syömässä. Otepään ravintolatarjonnassa on toivomisen varaa.

Olen tyytyväinen, että osallistuin leirille tänäkin vuonna, vaikka en ollut parhaassa mahdollisessa juoksukunnossa. Maltoin yllättävän hyvin pidättäytyä kovemmista treeneistä. Tästä kuuluu kiitos myös juoksukavereille, jotka jaksoivat pitää yllä järjen ääntä. Seura ei pettänyt tänäkään vuonna. Nauroin viidessä päivässä enemmän kuin pitkään aikaan. Unohdin työstressin ja laskeuduin lomalle.

Loppuun vielä kuvien parhaimmistoa leiriltä. 🙂

-Lilli (Tule seuraamaan minua Instaan: lilligronroos)

b2079c4f-6e35-4d45-ae21-8bdbfb8bd522
Kuvassa lisäkseni Antti Mattila, Pasi Päällysaho sekä Virpi a.k.a Boheemijuoksija Taipale
AC56410C-57E1-48F7-8C54-A8B63630DDDC
Karoliina oli kohtalotoverini ja otti leirin vähän iisimmin.