Kestävyysjuoksijan voimaharjoittelu

Kestävyysjuoksijan voimaharjoittelu

Sain eilen uuden ammattinimikkeen, nimittäin valmistuin voimavalmentajaksi (Trainer4You). Hakeuduin koulutukseen, koska minulla oli sellainen tunne, että olisi aika päivittää ja syventää osaamistani voimaharjoittelun osalta. Voimaharjoittelu kiinnostaa nuoria ja on kiva, kun pystyn entistä paremmin opastamaan opiskelijoitani siinä alkuun - ja eteenpäinkin tietysti niitä, joilla on jo valmiiksi asiasta kokemusta. Koska päivätyössäni pitkäjänteinen valmennus ei ole [...]

Viiden kilometrin testijuoksu Aktia Maantiecupissa

Viiden kilometrin testijuoksu Aktia Maantiecupissa

Kuten pari viikkoa sitten blogissa kerroin (linkki), olen yrittänyt löytää tänä kesänä uutta vaihdetta juoksuvauhteihini. Haaveenani on parantaa kympin ennätystäni (43:38) alkusyksyn kisoissa. Treenit ovat maistuneet ja minulla on ollut sellainen olo, että vauhtia on alkanut pikkuhiljaa löytyä. Päätin lähteä tekemään juoksukunnon väliaikatsekkauksen viime sunnuntaina Aktia Maantiejuoksucupiin viidelle kilometrille.  En ole koskaan ennen juossut viittä [...]

Viisi vinkkiä onnistuneeseen pyöräretkeen lasten kanssa

Viisi vinkkiä onnistuneeseen pyöräretkeen lasten kanssa

*Blogiyhteistyö Frogbikes -lastenpyörämerkin kanssa. Pyöräretkeily on ollut tänä kesänä meidän perheen juttu. Pisimmillään olemme tehneet 4- ja 7- vuotiaiden lasteni kanssa noin viidentoista kilometrin lenkkejä ja alle viiden kilometrin matkat olemme taittaneet lähes poikkeuksetta pyörillä. Onnistunut pyöräretki lasten kanssa ei ole itsestäänselvyys. Lapset ovat erilaisia. Oma esikoiseni lämpeni paljon kuopusta hitaammin pidempien matkojen pyöräilyyn. Toisaalta [...]

Juoksuohjelma on tuonut ryhtiä harjoitteluun

Juoksuohjelma on tuonut ryhtiä harjoitteluun

Päätin tänä kesänä ottaa juoksuharjoitteluni tueksi valmentajan tekemän ohjelman. Raskaan koronakevään jäljiltä motivaatio oli kateissa ja kaipasin ryhtiä harjoitteluun. Kesä on minulle joka vuosi treenaamisen kulta-aikaa. Olen ammatiltani opettaja, joten pystyn treenaamaan kesäisin yli kaksi kuukautta ilman työn tuomaa lisäkuormaa. Halusin tänäkin vuonna hyödyntää kesän juoksukunnon kehittämiseen. Oli luontevaa pyytää valmennusapua Pasi Päällysaholta, koska hän [...]

Päiväretki Isosaareen

Päiväretki Isosaareen

Kävimme viime viikolla päiväretkellä Isosaaressa. Isosaari on noin 76 hehtaarin kokoinen saari Suomenlinnasta etelään, jonka olemassaolosta en ole ollut aiemmin edes tietoinen. Saari oli vuoteen 2014 saakka puolustusvoimien käytössä ja se avattiin yleisölle vuonna 2017. Isosaareen pääsee yhdysaluksella Kauppatorilta ja matka kestää reilun puoli tuntia. Meidän neljän hengen perheeltä meno-paluu maksoi yhteensä 45 euroa.  Varasimme [...]

Juoksu raskausaikana ja synnytyksen jälkeen – haastattelussa äitiysfysioterapeutti Mia Marttinen

Juoksu raskausaikana ja synnytyksen jälkeen – haastattelussa äitiysfysioterapeutti Mia Marttinen

Minulta kysellään aika paljon raskauden aikaiseen ja synnytyksen jälkeiseen liikuntaan liittyviä asioita. Olen aiheeseen jonkin verran perehtynyt, mutta olen silti todella varovainen antamaan ohjeita synnyttäneille naisille. Päätinkin antaa blogissani puheenvuoron äitiysfysioterapeutti Mia Marttiselle, jolla on minua huomattavasti enemmän kokemusta ja näkemystä raskausajan ja synnytyksen jälkeisestä liikunnasta. Mia Marttinen on toiminut fysioterapeuttina 15 vuoden ajan. Hän [...]

Ajamisen iloa Frog Bikes -lastenpyörillä

Ajamisen iloa Frog Bikes -lastenpyörillä

*Kaupallinen yhteistyö Frog-lastenpyörien kanssa Olen ulkoilmaihminen ja haluan kasvattaa lapsenikin sellaisiksi. Toivon, että lapset oppisivat nauttimaan omilla lihaksillaan liikkumisesta yhtä paljon kuin minä. Olen halunnut hankkia lapsille laadukkaat lastenpyörät heidän itsensä vuoksi, mutta myös itsekkäistä syistä: Kun lapsilla on kunnon fillarit alla, jaksavat he lenkkeillä pidempiä matkoja kanssani. Kun lapset saivat maaliskuussa uudet Frog Bikes [...]

Juoksutekniikan videokuvauksen palaute

Kun Helsingin Juoksijoiden maratonklubin yhteistreenit ovat tauolla, valmentajat ovat tarjonneet mahdollisuutta yksilöllisempään ohjaukseen. Päätin hetken mielijohteesta ilmoittautua mukaan viime torstain juoksutekniikkaohjaukseen, jonka piti Pasi Päällysaho, toinen maratonklubin valmentajista. Minua kiinnosti tekniikkaohjauksessa erityisesti juoksun videokuvaus ja siitä saatava palaute. Juoksutekniikkaopastus toteutettiin Herttoniemen liikuntapuistossa. Videokuvausta ennen keskustelimme hyvän juoksutekniikan kulmakivistä (katso lisää juoksutekniikasta esim. täältä) ja teimme [...]

Suunnistamassa Lasten rasteilla Herttoniemessä

Suunnistamassa Lasten rasteilla Herttoniemessä

Tiesitkö, että Helsingin Paloheinästä, Pirkkolasta, Lauttasaaresta, Laaksosta, Herttoniemestä, Kivikosta ja Uutelasta löytyy toukokuun loppun asti 1,5-2 kilometrin pituiset suunnistusradat lapsille? Kartat pystyy tulostamaan Helsingin Suunnistajien nettisivuilta, tai vaihtoehtoisesti karttoja voi tarkastella älylaitteen näytöltä. Reitit ovat helppokulkuisia ja mittakaava (1:5000) helposti hahmotettava. Kävimme viikonloppuna testaamassa koko perheen voimin Herttoniemen  suunnistusradan. Neljä- ja seitsemänvuotiaiden lasteni suunnistuskokemus on [...]

Mielikuvien avulla parempaan juoksutekniikkaan

Mielikuvien avulla parempaan juoksutekniikkaan

Juoksutekniikan kehittäminen on tärkeää monestakin syystä. Hyvä juoksutekniikka ennaltaehkäisee rasitusvammoja ja tekee juoksusta taloudellisempaa. Hyvä juoksutekniikka vaatii keholta paitsi voimaa, myös liikkuvuutta. Jos esimerkiksi keskivartalon, pakaroiden ja pohkeiden lihakset ovat heikot, keho ei yksinkertaisesti jaksa ylläpitää tarvittavia liikemalleja. Toisaalta esimerkiksi kireät lonkankoukistajat (yleinen vaiva istumatyötä tekevillä) vaikeuttavat lantion ojentamista, mikä aiheuttaa omat haasteensa askeltamiselle. Lihaskunnon ja [...]