5 vinkkiä lapsiperheille poikkeustilaan

5 vinkkiä lapsiperheille poikkeustilaan

Varmasti muissakin perheissä mietitään nyt kuumeisesti, miten seuraavista viikoista selvitään. Niin myös meillä. Otimme lapset pois koulusta ja päivähoidosta itse asiassa jo viikonlopulta, koska kuopus on ollut kipeänä. Nyt koko perhe on yhtäkkiä kotona monta viikkoa. Aikuisten pitäisi saada hoidettua työt, koululaisen opiskelut. Lapsilla pitäisi olla riittävästi mielekästä tekemistä, jotta he eivät hyppisi seinille.

Meidän perheen vahvuus ei ole koskaan ollut etukäteissuunnittelu. Tällaisessa tilanteessa suunnittelemattomuus johtaa kuitenkin helposti epämääräiseen kellumiseen. Mistään ei oikein saa kiinni.  Olenkin todennut, että nyt on pakko suunnitella päivärytmiä siten, että kaikki pakollinen tulee hoidettua ilman kohtuutonta stressiä.

Alla on vinkkejä, miten ajattelimme meidän perheessä hoitaa tulevat viikot.

1. Selkeä päivärytmi lapsille

Me olemme alkaneet laatia lasten kanssa päiväohjelmaa, joka käydään aina läpi aamuisin. Näin lasten on helpompi hahmottaa, miten päivät rytmittyvät: Milloin on leikin aika, milloin ulkoilun, milloin koulutehtävien. Vastaavathan ovat käytössä päiväkodeissa ja kouluissakin. Vielä en voi kehua homman toimivan ihan moitteettomasti, mutta kovasti sitä kohti ollaan menossa.

Ekaluokkalaisen koulunkäynnistä pidämme huolta parhaamme mukaan. Lapsen itseohjautuvuus ei riitä tekemään tehtäviä yksin, joten silloin, kun lapsi tekee koulutehtäviä, toisen aikuisen pitää olla vieressä. Olemme lisäksi nyt sopineet, että isoveljen koulutehtävien aikana myös pikkuveli tekee tehtäviä, kuten harjoittelee kirjaimia ja numeroita. Kahden päivän kokeilujakson perusteella tämä vaikuttaa myönteisesti isoveljen keskittymiskykyyn.

Päivärytmi meidän perheessä näyttää nyt alkuvaiheessa jotakuinkin tältä:

Näyttökuva 2020-3-17 kello 14.13.23

Isommatkin lapset tarvitsevat tukea normaalia enemmän koulutehtävien tekemiseen nyt, kun heiltä vaaditaan koulun puolelta itseohjautuvuutta. Koulutehtävien tekemiselle on hyvä olla selkeä aika ja paikka. On koko perheen etu, jos päivän aikataulut ovat kaikilla tiedossa.

2. Selkeä päivärytmi myös aikuisille

Varmaan muissakin perheissä on tuttu ilmiö, että kun vanhempi alkaa tehdä keskittymistä vaativia töitä, lapsilla on yhtäkkiä hirveän tärkeää asiaa. Jatkuvat keskeytykset turhauttavat ja syövät työtehoa. 

Aikuisten jatkuva työskentely voi aiheuttaa lapsissa levottomuutta. Lasten kanssa kannattaa keskustella, milloin aikuisen on tärkeää saada olla rauhassa. Vastapainona työnteolle lasten pitää saada päivittäin myös aikuisen jakamatonta huomiota. Siksi omien työpäivien rajaaminen on tärkeää. 

Jos perheen molemmat aikuiset pyrkivät tekemään etätöitä, kannattaa päivä rytmittää siten, että molemmilla on vuorotellen mahdollisuus työskennellä keskeytyksettä. Kaikkein otollisinta työskentelyaikaa ovat hetket, jolloin lapset ulkoilevat. Silloin koti on hiljainen. Myös lasten ruutuaika on perinteisesti sellaista, jolloin lapset malttavat antaa aikuiselle keskittymisrauhan. Yritämme kuitenkin kynsin hampain pitää kiinni kohtuullisesta ruutuajasta. Äänikirjat toimivat onneksi aika hyvin meidän pojilla. 

Käytän itse paljon vastamelukuulokkeita kotona töitä tehdessäni. Ne vaimentavat terävimmän kärjen lasten äänistä ja helpottavat näin keskittymistä. Käytän muuten vastamelukuulokkeita usein myös lukiessani kotona kirjaa. Toimii. 

Päätimme, että heti, kun velvollisuudet kaupungissa sen mahdollistavat, karkaamme mökille. Vanhempieni mökillä on tilaa paljon enemmän kuin rivitaloneliössämme. Lisäksi maalla lapset perinteisesti viihtyvät pidempiä aikoja ulkona keskenään. Ehkä maaseudun rauha tekee myös hyvää päälle.

IMG-6667

3. Ruokahuollon suunnittelu

Koulu-, työpaikka- ja päiväkotiruokailuja alkaa arvostaa viimeistään silloin, kun koko perhe syö yhtäkkiä saman pöydän ääressä kaikki ateriat. Ruuanvalmistukseen kuluu paljon arvokasta työaikaa – ja rahaa. Säännöllisistä ruoka-ajoista kannattaa kuitenkin pitää kiinni. Ruokarytmi on päivärytmin perusta.

Ruokaa kannattaa tehdä kerralla paljon. Samalla vaivalla saa tehtyä useamman aterian. Kun tekee isoja annoksia, usein myös säästyy rahaa. (Soija)makaronilaatikko, kasvissosekeitto, kalakeitto ja kinkkukiusaus ovat hyviä esimerkkejä ruuista, jotka ovat riittoisia ja edullisia.

4. Riman laskeminen elämän eri osa-alueilla

Nyt ei ole ehkä otollisin hetki pyrkiä täydellisyyteen. Tämä on väliaikainen poikkeustilanne. Jos minulla ei olisi pieniä lapsia kotona, tämä etätyöjakso voisi olla jopa voimaannuttava. Nyt kuitenkin varaudun henkisesti siihen, ettei työteho ole koko ajan optimaalinen. Pyrin toisaalta myös hyväksymään sen, että tulen tulevina viikkoina tuijottamaan tietokoneen ruutua lasten läsnäollessa tavallista enemmän. Positiivisesti ajateltuna tämä lisää varmaan lasten luovuutta, kun he joutuvat kehittelemään omia leikkejä.

5. Hyvinvoinnista huolehtiminen

Olen itse ollut viime päivät jotenkin niin hämmentynyt tästä tilanteesta, että lenkille lähtö on ollut tavallista vaikeampaa. Päivät ovat kuluneet yrittäessä saada palettia kasaan omissa aivoissa.

Vaikka elämänrytmi on tulevina viikkoina erilainen kuin yleensä, kannattaa hyvinvointia tukevista rutiineista pitää kiinni. Kannattaa jatkaa mahdollisuuksien mukaan niiden asioiden tekemistä, jotka tuottavat mielihyvää. Soittaminen, laulaminen, musiikin kuuntelu, lukeminen, kehonpainoharjoittelu ja lenkkeily ovat hyviä esimerkkejä harrastuksista, joita voi tehdä kotoa käsin. Ne tarjoavat myös hyvää vastapainoa tälle (hallitulle?) kaaokselle, jota elämä tulee tarjoilemaan tulevina viikkoina. Treenin tai muiden harrastusten kanssa ei kannata kuitenkaan pingottaa. Kevyt treeni voi toimia kuormittavaa paremmin, jos on muilla elämän osa-alueilla kuormittunut olo.

Vaikka tämä vaihe tulee olemaan varmasti raskas, näen tässä myös mahdollisuuksia. Kerrankin on mahdollisuus viettää paljon aikaa oman perheen kesken. Kunhan kaikkien pää pysyy kasassa, tässä on kaikki mahdollisuudet lähentyä toistemme kanssa entisestään.

Tiedostan, että jokaisen perheen tilanne on erilainen. Lasten ikä vaikuttaa aika merkittävästi siihen, miten arki hoituu. On myös täysin eri tilanne kuin meillä, jos arkea pyörittää vain yksi aikuinen. Uskon kuitenkin, että kaikki hyötyvät nyt hyvästä suunnittelusta, oman perheen realiteetit huomioiden.

Viime kädessä minun täytyy muistaa olla kiitollinen. Vaikka olosuhteet työnteolle eivät ole nyt optimaaliset, minulla on kuitenkin päivätyö, jota pystyn tehdä myös poikkeustilan aikana. Miehenikin pystyy jatkamaan työntekoa, vaikka hänen tulotasonsa tippuukin peruuntuneiden keikkojen vuoksi. Otamme tänä keväänä jonkin verran taloudellisesti turpiin, mutta pärjäämme varmasti.

Voimia kaikille tähän erikoiseen elämänvaiheeseen!  Muistakaa pyytää apua, jos sitä tarvitsette. ❤

IMG-6650

 

Muutosten vuosikymmen

Muutosten vuosikymmen

Päätinpä minäkin kerrata blogiin asioita, jotka tekivät edellisestä vuosikymmenestä elämässäni merkittävän. Postauksesta tuli pitkä, koska vuosikymmeneen on mahtunut mieletön määrä tärkeitä elämäntapahtumia. Tästäkin tekstistä jäi pois vaikka mitä, koska oli pakko priorisoida.

Olen valmistunut, mennyt naimisiin ja tullut äidiksi. Olen löytänyt juoksun uudestaan. Olen kokenut valtavaa onnellisuutta, mutta myös uupumusta ja riittämättömyyden tunnetta. Pikkuhiljaa olen oppinut hallitsemaan tätä palettia, mikä minulla edessäni on. Se on vaatinut paljon työtä.

Vuonna 2010 tapahtui kaksi suurta asiaa elämässäni. Valmistuin liikuntatieteiden maisteriksi maaliskuussa ja menimme Veikon kanssa naimisiin joulukuussa. Tein liikunnan ja terveystiedon opettajan töitä vuoden aikana kahdessa eri koulussa Helsingissä ja lisäksi ohjasin ryhmäliikuntatunteja. En juurikaan juossut plantaarifaskiitin (kantakalvon tulehdus) takia. Sen sijaan vietin runsaasti aikaa klubeilla dancehall -bileissä. Veikolla oli dj-keikkoja melkein joka viikonloppu ja minä kävin klubeilla tanssimassa sieluni kyllyydestä. Kävin myös tanssitunneilla. Dancehall -musiikin ympärille muodostui valtavan ihana yhteisö. Osan kanssa olen ystävä vieläkin.

Vuonna 2011 matkustimme vaihto-oppilasvuoteni maisemiin Kaliforniaan. Olin vaihdossa Etelä-Kaliforniassa Imperial Valleyssä vuosina 1999-2000, ja nyt oli ihana palata muistoihin Veikon kanssa. Ajoimme aavikolla, vuoristossa ja merenrantateillä kuunnellen country-musiikkia radiosta. Pääsin näyttämään Veikolle kaiken sen, mistä olin kertonut. Sain kesällä ensimmäisen vakituisen työpaikkani Espoosta. Pääsin uudessa työssä opettamisen lisäksi kehittämään tanssilinjaa espoolaiseen kouluun. Vuosi oli innostava ja opettavainen, vaikkakin työntäyteinen. Plantaarifaskiitti piti otteessaan, enkä edelleenkään oikein pystynyt juosta. Sen sijaan pelasin pesäpalloa ja pipolätkää, sekä tanssin. Aloimme haaveilla lapsesta. Matkustimme jouluksi Saksaan, koska Veikolla oli siellä keikkoja.

Vuoden 2012 tammikuussa sain tietää olevani raskaana. Kevät oli ihanaa aikaa, kun raskaus pikkuhiljaa eteni. Olin todella valmis tulemaan äidiksi. Otin kaiken ilon irti tulevasta ihmeellisestä elämänvaiheesta. Pysyin loppuraskauteen asti aika hyvässä fyysisessä kunnossa. Kävin kävelyillä, vesijuoksemassa ja kuntosalilla. Tunsin hehkuvani. Poika syntyi syyskuussa ja sekoitti meidän molempien maailman. Syksy kului ihanassa vauvakuplassa. Imetin, kävin kävelyillä ja leivoin omenapiirakkaa. Iltaisin ihmettelimme yhdessä onneamme. Hormoneilla taisi olla osuutta asiaan.

Vuoden 2013 tammikuussa huomasin sattumalta työpaikkailmoituksen. Helsinkiläiseen lukioon haettiin liikunnan ja terveystiedon lehtoria. Päätin hetken mielijohteesta laittaa hakemuksen menemään, koska koulu vaikutti kaikin puolin kiehtovalta. Pääsin haastatteluun ja yllätyksekseni tulin myös valituksi. Vaikka työt olisivat alkaneet elokuussa, päätin jäädä lokakuun loppuun asti hoitovapaalle, koska nautin kotona olosta todella paljon. 

Synnytyksestä toivuttuani innostuin taas juoksusta. Plantaarifaskiitti oli parantunut raskausaikana, joten pääsin taas juoksemaan. Ostin kevättalvella juoksurattaat ja juoksin pitkin Helsingin katuja vauvan aamu-unien aikaan. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin toukokuussa 2013 (1:54:39) ja maratonin syyskuussa 2013 (4:48:20). Vaikka ensimmäinen maraton oli aivan hirveä kokemus, innostus pidempien matkojen juoksuun oli herännyt.

Mummini kuoli elokuussa 2013. Se kolahti kovaa, koska mummi oli minulle todella rakas. Kuin viimeisenä tekonaan hän kuitenkin auttoi meitä, kun Töölön kaksioomme tuli syyskuun alussa vesivahinko ja jouduimme muuttamaan yhdessä yössä evakkoon. Kannoimme pinnasängyn ja muutamat vaihtovaatteet kilometrin päähän mummin tyhjään asuntoon. Matkustimme vielä syksyn aikana Chigagoon, muutimme Laajasaloon ja aloitin työt uudessa työpaikassani. Uusi vuosi vaihtui Teneriffalla. Ei ollut tekemisen puutetta.

Kevään 2014 yritin opetella elämää yksivuotiaan lapsen työssäkäyvänä äitinä. Koin kovaa velvollisuuksien ristipainetta. Halusin tehdä uuden vaativan työni hyvin, mutta samalla yritin jaksaa olla esimerkillisen hyvä äiti. Riittämättömyyden tunne oli valtava, vaikka lapsi sai olla kotona isoäitinsä hyvässä hoidossa. Purin stressiä juoksemalla. Juoksin toukokuussa sekä puolikkaan (1:42:59) että maratonin (4:07:17).

Ostimme ensiasuntomme Herttoniemenrannasta, jonne muutimme kesän alussa. Kesä oli ihanaa uuteen asuinalueeseen tutustumisen aikaa. Itä-Helsingin lenkkimaastot ovat mielettömät! En odottanut syksyn koittamista innolla, koska olin ollut aivan lopussa kesäloman alkaessa. Tehtävää oli liikaa, tai minulla oli ehkä liian suuret odotukset omasta suoriutumisestani sekä äitiyden että työn saralla. Vaikka nautinkin työstäni monella tapaa, olisin mielummin ollut kotona lapsen kanssa.

Juoksun suhteenkaan elämä ei ollut aivan tasapainossa. Palautuminen oli liian heikkoa, koska arjen kokonaiskuormitus oli yksinkertaisesti liian kova. Lenkkeilin välillä pakonomaisesti, koska juoksun avulla sain tyhjennettyä päätäni. Palautumista vaikeutti myös Veikon keikkatyö. Meillä oli harvoin yhteisiä vapaapäiviä. Loppuvuoteen mahtui stressin lisäksi huolta läheisten sairastumisista, sekä onnea, kun sain tietää olevani taas raskaana.

Vuoden 2015 kevät meni töitä tehdessä ja mahan kasvua seuratessa. Päätimme luopua rakkaasta koirastamme, joka ei sopeutunut pikkulapsiarkeen. Kärsin kevään aikana aika pahoista lantion liitoskivuista. Kävin kuitenkin kuntosalilla, vesijuoksin ja pyöräilin aina, kun jaksoin ja pystyin. Ihana poikavauva syntyi elokuussa. Nautin kotona olosta, vaikka kieltämättä vauvavuosi oli nyt aika paljon rankempi kuin kolme vuotta aiemmin. Vauva olikin tällä kertaa sivuosassa, kun päähuomio kohdistui vauhdikkaassa iässä olevaan kolmevuotiaaseen. Liikunta toimi tässäkin elämänvaiheessa tärkeänä päänhoitajana. Kun esikoinen oli kerhossa, parkkeerasin vauvan nukkumaan kuntosalin lapsiparkkiin ja menin itse salille. Aina, kun esikoinen suostui nukkumaan päiväunia, kävelin pitkin itäisen Helsingin rantoja tuplarattaita työntäen. Ilman säännöllistä liikuntaa olisin ollut aika paljon huonompi äiti.

Vuonna 2016 palasin töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä pitkälti taloudellisista syistä. Tein kuitenkin aluksi töitä vain osa-aikaisesti. Lasten isoäiti oli taas apunamme, joten kuopus sai jäädä kotiin. Heräilimme öisin jatkuvasti, mutta sain pidettyä homman joten kuten kasassa, koska työmäärä oli hallittava. Täyspäivätyöt aloitin joulukuussa. Pääsin toisen raskaudenkin jälkeen juoksun makuun aika nopeasti. Juoksin kesällä kaksi puolimaratonia (1:44:34 ja 1:47:58), sekä syksyllä maratonin (4:02:57).

Vuoden 2017 keväällä uuvuin. Uupumus oli tullut hiljalleen kuvioihin. Lapset olivat jatkuvasti kipeinä, mikä pilasi muutenkin erittäin katkonaisia yöunia. Kuljin automaattiohjauksella ja mietin joka viikonloppu, miten selviäisin seuraavasta viikosta. Aivot olivat aivan puuroa. En muistanut yksinkertaisimpiakaan asioita, en aina edes omaa nimeäni.

Tunsin syyllisyyttä siitä, etten osannut nauttia ihanasta perheestäni, enkä toisaalta kivasta työstänikään. Tilanne tuntui toivottomalta. Päädyin jäämään kesken kevätlukukauden uudestaan hoitovapaalle. Olin palannut molempien lasten jälkeen töihin omasta mielestäni liian varhain, ja nyt halusin ottaa menetetyn ajan takaisin. Päätin kuunnella sydäntäni ja palata tällä kertaa töihin vasta, kun kuopus täyttäisi kolme. Veikko tuki minua päätöksessä. Raha oli nyt toissijaista.

Kävin syksyn ajan Maria Akatemiassa uran ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvässä työnohjausryhmässä. Ryhmä auttoi minua jäsentämään sitä möykkyä, mikä minulla oli ollut rinnassa viimeiset vuodet. Ymmärsin, etten ollut yksin ongelman kanssa. Ei ole helppo yhdistelmä yrittää hallita vaativaa työtä samalla, kun lapset sairastelevat, nukkuvat huonosti ja no, ovat pieniä tarvitsevia lapsia. Opin myös tunnistamaan syitä uupumiselleni ja aloin pohtia elämäni yhtälöä ongelmakeskeisyyden sijaan ratkaisukeskeisesti.

Vuonna 2018 tein merkittäviä päätöksiä elämässäni. Ensinnäkin, liityin juoksuseuraan. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin alkaa juosta tavoitteellisemmin ja nyt aika oli kypsä. Kuntoni kasvoikin kohisten, kun aloin suunnitella harjoitteluani aiempaa tarkemmin ammattitaitoisten valmentajien tukemana. Juoksin huhtikuussa puolimaratonin (1:37:54) ja syyskuussa maratonin (3:28:18). Kun juoksuharjoittelussa oli enemmän suunnitelmallisuutta, oli myös helpompi palautua.

Opiskelin pilatesohjaajaksi. Aloin ohjata omia tunteja kesällä ja pilatesohjaus jäi päivätyön rinnalle, kun palasin takaisin opettajan töihin elokuussa. Päätin ottaa vähän aiempaa vähemmän kursseja lukiosta, ja kompensoida menetettyjä tuloja pilatesohjauksella. Oli mielettömän ihanaa päästä sukeltamaan jonkin lajin ohjauksessa syvälle.

Olin kirjoittanut jo jonkin aikaa salaa, kunnes kesällä 2018 vihdoin uskalsin julkaista ensimmäisen blogikirjoituksen (Pilates juoksuharjoittelun tukena). Halusin tuottaa blogiin tekstejä osin ammatillisesta näkökulmasta ja osin juoksuharjoittelustani. Halusin myös herättää keskustelua työn, perheen ja tavoitteellisen harjoittelun yhteensovittamisesta. Olinhan asiaa työstänyt aika tavalla aiempina vuosina. Kiitos kaikille teille, jotka olette tekstejäni puolentoista vuoden aikana lukeneet ja kommentoineet! ❤

Vuosi 2019 oli monella tapaa tasapainoisin koko vuosikymmenen aikana. Vaikka minulla oli haasteita terveyteni kanssa, voin pääosin henkisesti todella hyvin. Oli hyvä ratkaisu vähentää opetettavien kurssien määrää. Nyt ehdin tehdä työni hyvin ilman jatkuvaa stressiä. Olla paremmin läsnä. Toisaalta olen myös oppinut vähitellen priorisoimaan asioita. Joskus mutkia voi vetää suoraksi, jos tekemistä on liikaa. Nautin työstäni nyt aivan eri tavalla kuin ennen, kun voimavarani ovat hyvät. Pilatesohjaus on pysynyt osana viikko-ohjelmaani, mikä on tuonut sopivaa vaihtelua työhön.

Lasten kasvaminen vähitellen isommiksi on helpottanut arkea. Työpäivistä ja -viikoista on helpompi palautua, kun kotona voi välillä vetäytyä omaan rauhaan. Vaikka koen haikeutta siitä, etteivät lapset ole enää entisen kaltaisia pikkupalleroita, olen valtavan ylpeä siitä, miten ihanat lapset olemme saaneet kasvatettua siitä kaikesta kipuilusta huolimatta, mitä olen ensimmäisten äitivuosieni aikana läpikäynyt.

Juoksukin kulki ainakin osan vuotta mallikkaasti. Vaikka sairastelin paljon, tein viime vuonna uudet ennätykset sekä kympillä (43:38) että puolimaratonilla (1:34:54). Mikä parasta, minusta tuntuu, ettei harjoittelussa tapahtunut pahoja ylilyöntejä, vaan osasin treenata enemmän silloin, kun juoksu kulki ja hidastaa tahtia silloin, kun tilanne sitä vaati.

Edellinen vuosikymmen on antanut minulle niin paljon, etten ole aina meinannut pysyä vauhdissa mukana. Ei yhtään haittaa, vaikka seuraava vuosikymmen sujuisi vähän rauhallisemmissa merkeissä.

❤ Lilli G (Instagramissa lilligronroos.blogi)

Kansikuvassa odotan toista lastani raskausviikolla 36.

 

 

 

Onko elämää ilman juoksua?

Onko elämää ilman juoksua?

Moni kirjoittaa nyt vuoden vaihtuessa juoksuvuoden tilinpäätöksiä. Niitä on kiva lukea. Minä kirjoitin omani jo marraskuussa, kun olin juossut vuoden viimeisen kalenterissa olleen kisan, puolimaratonin Ahvenanmaalla. Ajatukseni oli laskeutua ylimenokaudelle. Suunnitelmissa oli juosta sen verran kuin hyvältä tuntuu, panostaa voimaharjoitteluun, ja pikkuhiljaa siirtää katsetta kohti kevättä ja Tukholman maratonia.

Todellisuudessa marras-joulukuu meni sairastellessa. Sitkeä yskä piti minua otteessaan, enkä ole vieläkään täysin terve. Juoksukilometrit ovat jääneet todella vähiin. Pari kertaa olen ollut pääsemässä takaisin treenaamisen makuun, kunnes yskä ja paineen tunne keuhkoissa ovat palanneet takaisin. En ole päässyt tekemään ainuttakaan vauhtitreeniä kahteen kuukauteen. Aiemmin syksyllä olin ennätyskunnossa, nyt viiden kilometrin hölkkääminenkin tuntuu urheilusuoritukselta. Olen käynyt lääkärissä tutkimuksissa. Minulta on otettu verikokeet, EKG ja keuhkoröntgen. Saan tulokset lähiaikoina. En kuitenkaan usko, että kyseessä on mitään sen vakavampaa kuin poikkeuksellisen pitkäkestoinen virustauti.

Olisinko voinut tehdä jotain toisin estääkseni taudin pitkittymisen? Varmaankin olisin. Olisin voinut jättää syksyn viimeisen kisan väliin, koska rehellisyyden nimissä minulla oli lieviä flunssan oireita jo pari päivää ennen starttia. Voi olla, että olisin pystynyt taistelemaan flunssan pois jo alkumetreillä, jos en olisi mennyt tyhmyyksissäni kisaamaan. Toisaalta flunssan iskettyä päälle olisin voinut olla pidempään sairauslomalla. Nyt palasin kolmen kotipäivän jälkeen takaisin fyysisesti kuormittavaan ja äänenkäyttöä vaativaan liikunnanopettajan työhön. Olisin voinut levätä vieläkin maltillisemmin flunssaa pois marraskuussa. Nyt palasin takaisin työmatkaliikuntaan ja kevyeen lenkkeilyyn heti, kun vointi sen salli, koska en osannut ennustaa tämän taudin olevan normaalia sitkeämpää laatua.

Koska tulevaisuutta ei voi ennustaa, tulee elämässä toimittua aina sen tiedon mukaan, mitä kulloinkin on käytettävissä. Jälkiviisaus on aina helppoa. Sitä paitsi saattaa hyvin olla, että flunssa olisi ollut tasan yhtä sitkeä, vaikka olisin levännyt enemmän. Tiedän useita ihmisiä, joilla on ollut tänä syksynä yhtä pitkään jatkunut yskä. Jatkossa otan kyllä silti flunssat aiempaa vakavammin. Boheemijuoksijan  sanoin, ”terveydellä ei juosta”.

Yritän löytää vaikeistakin asioista positiiivisia puolia. Niistä hetkistä, kun asiat eivät suju toivotulla tavalla, yleensä oppii eniten. Nämä kaksi kuukautta ovat olleet hyvä muistutus siitä, että elämässä on paljon muitakin iloa ja mielihyvää tuottavia asioita kuin juoksu. Rauhoittuminen vuoden pimeimpään aikaan on oikeastaan tehnyt ihan hyvää. Olen tehnyt paljon sellaisia asioita, joille ei normaalisti ole aikaa. Toisaalta olen ollut paljon myös tekemättä mitään. Sekin on tuntunut mielettömän kivalta vaihtelulta suorituskeskeisessä elämässäni. 

Olen pohtinut viime vuosina paljon sitä, onko juoksu liiankin keskeisessä roolissa elämässäni. Mitä tapahtuisi, jos en jostain syystä enää voisikaan juosta? Kuluneena vuonna olen joutunut kahteen otteeseen pitämään taukoa juoksusta, keväällä raudanpuutoksen, syksyllä sairastelun vuoksi. Vaikka tavoitteellinen juoksuharjoittelu on minulle tärkeää ja tuottaa paljon mielihyvää, olen tämän vuoden jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että voin elää onnellista elämää silloinkin, kun en pysty juosta. Hyvinvointini ei onneksi ole yhden harrastuksen varassa. Toisaalta osaan taas nauttia entistä enemmän onnistuneiden treeniviikkojen tuomasta euforiasta. Kuluneen vuoden ehdottomasti tärkein opetus minulle on, ettei terveyttä saa pitää itsestäänselvyytenä.

Kohti terveempää vuotta 2020.

❤ Lilli G (Instassa lilligronroos.blogi)

Kansikuva on viime kesältä, kun juoksu kulki ja kaikki tuntui mahdolliselta.

 

 

 

Joulu Kuralan Kartanotilalla

Joulu Kuralan Kartanotilalla

Kun mieheni vanhemmat syksyllä ehdottivat, että lähtisimme tänä vuonna viettämään joulua Kuralan Kartanotilalle Pöytyän Yläneelle, olin valmis antamaan mahdollisuuden uudenlaiselle joulunviettotavalle. Rakastan joulua ja jouluperinteitä, mutta sisäinen marttani on pikkulapsiarjessa kuihtunut sen verran pieneksi, että istuminen valmiiseen joulupöytään kiinnosti. Vaikka nautin oman kodin joulusta, uskoin löytäväni joulumielen  myös kauniissa kartanoympäristössä.

Yläne sijaitsee Varsinais-Suomessa, noin 50 kilometrin päässä Turusta. Helsingistä Yläneelle ajaa vähän alle 2,5 tuntia. Kuralan kartanotilan omistaa noin ikäiseni pariskunta, Matti Koivisto ja Laura Naire-Koivisto. Pariskunta osti tilan kymmenen vuotta sitten. Heillä on kaksi alakouluikäistä tyttöä, koira ja kaksi kissaa.

Kartanotilalla järjestetään muun muassa kokouksia, koulutustilaisuuksia ja juhlia. Päärakennus on rakennettu 1830-luvulla. Sitä on remontoitu vanhaa kunnioittaen. Ruokailutilat ovat kauniit ja tilavat. Yläkerrassa on kolme majoituskäyttöön tarkoitettua huonetta. Osa talosta on isäntäväen omassa käytössä. Päärakennuksen lisäksi kartanotilalla on kolme vuokramökkiä, savusauna, tanssilato ja koirahalli, jossa voi harjoitella agilityä. Yläneen lähistöllä on monia kansallispuistoja ja luonnonpuistoja, joten kartanotila sopii majoituspaikaksi aktiivilomailuun.

IMG_5500
Kaunis vaalea päärakennus on rakennettu 1830-luvulla.
IMG_5503
Majoituimme Kurki-mökissä, joka sijaitsee jokivarressa noin 150 metrin päässä kartanon päärakennuksesta. Mieheni vanhemmat majoittuivat päärakennuksen yläkerrassa ja sisko Rahka-mökissä.

Meidän ydinperhe majoittui 4-6 hengelle tarkoitetussa Kurki-mökissä, joka sijaitsee jokivarressa noin 150 metrin päässä kartanon päärakennuksesta. Pienen punaisen tuvan alakerrassa on eteinen, tupakeittiö, wc, sekä suihku- ja saunatilat. Yläkerran parvella on yhteensä neljä sänkyä. Viihdyimme mökissä hyvin. Se oli siisti ja toimiva meidän neljän hengen perheelle. Hyvin varusteltua keittiötä emme juurikaan tarvinneet, koska söimme kaikki ateriat pientä iltaherkuttelua lukuun ottamatta päärakennuksessa.

Joulun vietto Kuralan kartanotilalla alkoi jouluaattona aamupäivällä ja päättyi tapaninpäivänä lounaaseen. Kaikki ateriat syötiin kartanon päärakennuksessa. Isäntäparin lisäksi järjestelyissä oli auttamassa kokki ja isäntäparin vanhemmat. Auttelivatpa alakouluikäiset tytötkin ihailtavalla asenteella muuta perhettä. Aattona lounaaksi oli riisipuuroa ja päivälliseksi perinteinen jouluateria. Joulupäivälounaalla tarjolla oli uunilohta, perunoita ja salaattia, päivällisellä lähiruokanoutopöytä. Tapaninpäivänä lounaaksi tarjottiin maa-artisokkakeittoa oman maan maa-artisokista. Monien muidenkin ruokien ainesosat olivat peräisin omasta maasta, lähimetsistä tai paikallisilta yrittäjiltä.

IMG_5484
Ruoka oli todella maistuvaa. Myös lapset löysivät noutopöydistä syötävää.
IMG_5430
Joulupukin tuloa jouduttiin odottamaan meidän lasten maltin näkökulmasta vähän turhan pitkään. Oman kodin joulussa pukki on tilattu paikalle jo iltapäivällä laukaisemaan jännitystä.

Yhteistä ohjelmaa oli kahden vuorokauden aikana sopivan maltillisesti, jotta aikaa oli myös rentoutumiselle. Aterioiden lisäksi aatoiltana oli saksalais-yläneläisen pariskunnan esittämää joulumusiikkia, sekä joulupukin vierailu. Pukin konttiin sai laittaa jokaiselle vieraalle 1-2 pakettia. Aivan mökkimme vieressä sijainnut savusauna lämpeni sekä jouluaattona että joulupäivänä. Lisäksi joulupäivänä oli lounaan jälkeen opastettu luontoretki ja tikkupullan paistoa. Illallisen jälkeen oli mahdollisuus jäädä laulamaan kauneimpia joululauluja. Tapaninpäivän aamuna lapset ja aikuiset pääsivät hevoskärryajelulle.

Kartanon pihapiiri on kaunis, mutta valitettavasti lasten ulkoilut jäivät tällä reissulla vähiin tikkupullan paistoa ja hevoskärryajelua lukuun ottamatta. Eteläisen Suomen joulusäässä oli toivomisen varaa. Onneksi joulupäivän vastaisena yönä satoi vähän lunta ja tapaninpäivän kärryajelulla oli jopa lähes talvinen tunnelma. Itse olisin halunnut lähteä tutkimaan lähistöllä olevia luontoreittejä juosten, mutta flunssainen olo pakotti lepäämään. 

IMG-5448
Savusauna ja tikkupullan paistaminen olivat minulle uusia kokemuksia. Foliolla päällystetyt harjan varret toimivat tikkupullan paistossa erinomaisesti.
IMG_5514
Viimeisenä yönä satoi vähän lunta. Idyllinen pihapiiri näyttäytyi aivan uudessa valossa, kun hento lumikerros peitti maan.

Joulu on jännittävää aikaa lapsille, ja ainakin omillani se helposti purkautuu ei niin salonkikelpoisena käyttäytymisenä. Erityisen vaikea lasten oli hillitä itseään aattoiltana. Joulupukki vieraili kartanossa vähän turhan myöhään, vasta kahdenksan aikaan. Lapset ehtivät jo väsyä odottamiseen. Joulupäivänä lasten oli sen sijaan vaikea malttaa käydä syömässä kartanon päärakennuksessa, kun uudet lelut kuumottelivat mökissä. Onneksi ilmapiiri oli salliva. Kukaan ei tuntunut katsovan kieroon lasten elämöintiä, vähiten kartanonväki itse. Emme myöskään väkisin vaatineet lapsilta ohjelmanumeroihin osallistumista, vaan lähdimme oman mökin rauhaan, kun siltä tuntui. Mielestäni joulussa on tärkeintä rentous. Jouluna lasten ei ole pakko jaksaa edustaa.

Kaiken kaikkiaan Kuralan Kartanotilan joulu oli miellyttävä kokemus. Tunnelma oli kiireetön ja leppoisa. Ruoka oli maukasta ja monipuolista. Isäntäväen luoma rento ja välitön ilmapiiri toi joulun viettoon kotoisuutta. Kyllä joulun tunnelmaan voi päästä muuallakin kuin kotona. 

❤ Lilli G (Instassa lilligronroos)

 

Lenkillä Lontoossa

Lenkillä Lontoossa

Minulla on tapana ottaa lenkkarit mukaan myös kaupunkilomille. Lyhyetkin aamuhölkät tasaavat matkustamisen ja normaalista poikkeavan ruokavalion aiheuttamaa turvotusta. Voin paremmin, kun pääsen liikkumaan. Toisaalta lenkillä kaupunkia tulee tarkastelua vähän erilaisin silmin kuin muuten. Usein etsin kiinnostavia ja kauniita asuinalueita. Tutkin rakennnusten arkkitehtuuria ja aistin tunnelmaa. Seuraan ihmisiä arkisissa askareissaan. Yritän myös löytää luontoalueita, joita isoistakin kaupungeista yleensä löytyy, kun vähän etsii. 

Vietimme itsenäisyyspäiväviikonloppuna kolme päivää Lontoossa ilman lapsia. Olimme varanneet keikkaliput sunnuntaille, mutta keikka valitettavasti peruuntui. Ohjelmassa oli vain suunnitelematonta seikkailua Lontoon kaduilla, sekä ystävien kanssa hengailua. Rento aikatauluttamaton ajelehtiminen sopi minulle vallan mainiosti katkaisemaan kiireisiä syksyn viimeisiä työviikkoja. Olin etukäteen ajatellut, etten ottaisi lenkkikamppeita mukaan tällä kertaa, koska matkustimme vain käsimatkatavaroiden kanssa. Sujautin kuitenkin viime hetkellä lenkkarit ja juoksuvaatteet reppuun. Mitäs sitä ihminen itselleen voi.

Lontoosta löytyy puistoalueita sieltä täältä. Moni niistä oli juosten saavutettavissa hotelliltamme, joka sijaitsi Chalk Farmin metroaseman kupeessa, Camdenin ja Hampsteadin välissä. Ensimmäisenä aamuna hölkkäsin Hampstead Heathin alueelle. Sinne oli hotelliltamme matkaa noin kilometrin verran. Hampstead Heath on 320 hehtaarin kokoinen viheralue Hampsteadin ja Highgaten välimaastossa. Alueella on paljon risteileviä baanoja ja metsäpolkuja. Maasto on kumpuilevaa. Ympäristö on puhdas ja kaunis.

Hampstead Heath on sen verran suuri, että siellä lenkkeillessä unohtaa olevansa miljoonakaupungissa. Itsensä voi kuvitella keskelle englantilaista maaseutua. Toisaalta puiston eteläiseltä puolelta näkyy Lontoon keskustan upea siluetti, joka taas muistuttaa kauempana sykkivästä suurkaupungista. Pysähdyin monta kertaa lenkin aikana vain hengittämään raikasta ilmaa ja ihailemaan ympäristöä. Myös viheraluetta ympäröivät asuinalueet hivelivät silmää. Rakastan lontoolaista arkkitehtuuria! Olisin voinut kierrellä kortteleita ristiin rastiin vaikka kuinka kauan.

Lontoo3
Hampsteadin alueella on paljon hienoja taloja.
Lontoo2
Hampstead Heathin eteläkärjestä avautuu upea maisema Lontoon keskustaan.

Toisena aamuna juoksin vähän Hampstead Heathia urbaanimmassa ympäristössä, kun kiersin Primrose Hillin ja Regent’s Parkin puistoalueet. Primrose Hill sijaitsee Regent’s Parkin pohjoispuolella ja mäen päältä avautuvat upeat maisemat Lontoon keskustaan. Wikipedian mukaan Primrose Hillin puistoalueella on myös ulkoilmakuntosali, mutta sitä en itse nähnyt (en kyllä etsinytkään). Regent’s Park on yksi Lontoon kuninkaallisista puistoalueista. Lontoon eläintarha sijaitsee puistossa. Puiston ympäri pystyy kiertämään noin 4,5 kilometrin lenkin.

Olin ajatellut harjoittaa puistohyppelyä ja juosta Regent’s Parkista vielä Hyde Parkin ympäri ja sieltä Buckinghamin palatsille. Tästä olisi saanut mukavan noin 15-20 kilometrin lenkin. Minulla oli aamulla herätessä kuitenkin sellainen olo, että pitkään sahannut flunssa saattaisi tehdä comebackia taas kerran, joten jätin lenkin lyhyeksi. Arvio oli oikea ja päätös jälkikäteen tarkasteltuna viisas, vaikka jäikin harmittamaan, etten päässyt ottamaan juoksukuvaa Buckinghamin palatsin edessä :D.

Usein vieraassa ympäristössä lenkkeillessäni leikittelen ajatuksella, miltä tuntuisi, jos olisin paikallinen. Kaikkialta maailmasta löytyy ihmisiä, joille juoksu on yhtä luonnollinen osa elämää kuin minulle itselleni. Ihmisiä, jotka nauttivat yhtä paljon juoksun tuomasta vapauden tunteesta kuin minä. Juoksuvermeissä tunnen kuuluvani joukkoon. Tunnen vahvaa sielunsisaruutta muita juoksun harrastajia kohtaan. Lenkkareille saa jatkossakin löytyä tilaa matkalaukusta, minne ikinä matkustankin. 

Lontoo5
Sää suosi meitä joulukuun alun reissullamme. Kuva otettu Regent’s Parkista.

Lontoo4

❤ Lilli G (Instagramissa lilligronroos)

Testissä Inov8 -merkin juoksuvaatteita

Testissä Inov8 -merkin juoksuvaatteita

Kaupallinen yhteistyö Bikester -verkkokaupan kanssa.

Harrastan juoksua melkein päivittäin ja myös työmatkapyöräily on kiinteä osa arkeani. Liikunnanopettajan työssäni kuljen yleensä päivät pitkät urheiluvaatteissa. Yritän ostaa sellaisia urheiluvaatteita, jotka toimisivat niin töissä kuin vapaa-ajallakin mahdollisimman hyvin. Toiminnallisuuden lisäksi myös vaatteiden ulkonäöllä on minulle merkitystä. Hyvännäköiset vaatteet vaikuttavat fiilikseen.

Sain Bikester -verkkokaupasta testiin minulle aiemmin täysin tuntemattoman Inov8 -merkin tuulta ja kosteutta pitävän juoksutakin, vedenpitävät hanskat sekä otsapannan. Testasin tuotteita parin kuukauden ajan. Alla kerron käyttökokemuksistani.

Inov8 Windshell -takki

Olen kaivannut hyvin kosteutta pitävää juoksutakkia, koska syys- ja talvikelit ovat Helsingissä välillä armottomia. Valitsin Inov8 Windshell -juoksutakin (119,95€) pitkälti ulkonäkösyistä. Tummanvioletti väri miellytti silmää ja pidin takin leikkauksesta. Väri on raikas, mutta samalla armollinen kuraroiskeille. Takin leikkaus on väljä, mutta istuva.  

Takki on todella kevyt, se painaa vain 84 grammaa. Takin saa pakattua mitättömän pieneen tilaan, joten se on helppo kääriä varakerrokseksi mukaan vaikka juomareppuun. Ohuesta kankaasta huolimatta takki on täysin tuulepitävä ja se pitää myös kevyttä sadetta. Kaatosateella takki ei pidä vettä. Takissa on korkea kaulus ja ainakin minulle hyvin istuva huppu, jonka saa halutessaan taiteltua piiloon. Lisäksi takissa on rintatasku, sekä heijastimet edessä, sivussa ja takana. 

Olen 170 senttimetriä pitkä, minulla on pitkähkö selkä ja pitkät kädet. Valitsin koon M takin. Monet urheilutakit ovat minulle vähän lyhyen tuntuisia selästä ja hihoista. Tässä takissa hihan ja selkäosan pituus riittävät hyvin. Pyöräillessäkin selkä pysyy suojassa. Pidän sekä vyötärönauhan että hihansuun joustavasta kuminauhasta. Takki ei lähde nousemaan juostessa ja sykekello sujahtaa tarvittaessa helposti hihansuun läpi.

Takista on tullut minulle luottotakki. Se on syrjäyttänyt tänä syksynä oikeastaan kaikki muut omistamani urheilutakit. Vaikka takki ei itsessään ole lämmin, alla olevia kerroksia säätämällä se on toiminut hyvin vaihtelevissa olosuhteissa. Olen pitänyt takkia urheillessa niin plussakelillä kuin pikkupakkasellakin. Vapaa-ajalla takki on toiminut  suojaavana kerroksena kevytuntuvatakin päällä.

Inov8 Race Elite -otsapanta

Inov8 Race Elite -otsapanta (16,95€) on leveydeltään ainakin minun päähäni juuri sopiva. Panta ei lähde nousemaan, vaan pysyy napakasti paikallaan. Materiaali on ohut ja hengittävä. Kangas on laadukkaan tuntuinen. Olen käyttänyt otsapantaa urheillessa lähinnä plussakelelillä. Pakkasella valitsen juoksulenkillekin mielummin pipon. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Inov8 All Terrain Pro -hanskat

Sormissani on heikko verenkierto. Sormiani paleltaa usein märällä ja tuulisella talvisäällä juostessa. Inov8 All Terrain Pro -hanskoissa (29,95€) minua kiinnosti erityisesti niiden vedenpitävyys.

Hanskoissa on vedenpitävä kuorikerros sekä kevyt kankainen vuori. Koon M hanskat osoittautuivat minulle sopiviksi. Hanskoissa on kämmenselässä suuret heijastimet, mikä on iso plussa Suomen syksyssä ja talvessa.

Juostessa hanskat tuntuvat vähän hiostavilta. Ihan rauhallisessa hölkässä hengittävyys riittää, mutta vauhtien kasvaessa sormia alkaa hiostaa. Parhaiten hanskat toimivat juoksussa pakkaspäivinä tai kovalla sateella ja tuulella. Plussakelillä ja lempeällä säällä valitsen lenkille mielummin hengittävämmät hanskat.

Pyöräillessä hanskat sen sijaan toimivat erinomaisesti. Veden- ja tuulenpitävä pinta pitää sormet kuivana kovallakin sateella. Hanskan vuori ei itsessään ole kovin lämmin, joten olen pistänyt pakkasaamuina hanskojen alle tavalliset neulesormikkaat. Koska malli on väljä, lisäkerros mahtuu hanskoihin vaivatta.

Harmillisesti ensimmäisten hanskojen heijastimet alkoivat repsottaa parin viikon käytön jälkeen. Reklamoituani asiasta, uudet hanskat toimitettiin minulle muutamassa päivässä. Onneksi uuden hanskaparin heijastimet ovat pysyneet paremmin kiinni, sillä pidän hanskoista todella paljon. Kuten takkiakin, olen käyttänyt hanskoja lähes päivittäin.

Bikester -verkkokaupasta löytyy monia muitakin urheiluun soveltuvia takkeja ja hanskoja, sekä laaja valikoima muita pyöräilyyn, juoksuun ja triathloniin tarkoitettuja vaatteita ja välineitä. Käy tutustumassa verkkokauppaan ja kommentoi tämän blogitekstin alle, julkiselle Facebook -sivulleni tai Instagram -tililleni, minkä tuotteen Bikester -verkkokaupasta haluaisit pukinkonttiin. Perjantaihin 20.12. mennessä kommentoineiden kesken arvon kaksi 60 euron arvoista lahjakorttia Bikester -verkkokauppaan.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten liikuntataitojen oppiminen ei ole kilpajuoksua

Lasten liikuntataitojen oppiminen ei ole kilpajuoksua

Paljastan nyt erään äitiyteni tähtihetkistä parin vuoden takaa. Oli täydellinen kevättalven hiihtosää auringonpaisteineen ja pikkupakkasineen. Lähdimme koko perheen voimin läheiseltä rannalta hiihtämään meren jäälle. Silloin kaksivuotias kuopus oli pulkassa ja me muut suksilla. Olin kuvitellut meidän hiihtelevän noin puolen kilometrin päässä olevaan saareen ja juovan siellä punaposkisina kaakaot. Mielikuva oli täydellinen.

Todellisuudessa viisivuotiaalta esikoiselta loppui kiinnostus heti ensimmäisen kaatumisen jälkeen. Hän heitti niin sukset kuin sauvatkin menemään. Keskustelun varaa ei ollut. Olin niin loukkaantunut siitä, ettei jälkikasvuni osannut arvostaa minun mielikuvaani täydellisestä hiihtoretkestä, että painelin puhisten yksin hiihtämään. Pitäkööt tunkkinsa. Kolme muuta perheenjäsentä jäivät ihmeissään katselemaan loittonevaa hahmoani. Palasin pahimmat höyryt päästettyäni takaisin perheeni luo olemaan taas rakentava ja kannustava äiti.

Kuten varmasti muutkin liikunnalliset vanhemmat, minäkin olen halunnut tarjota lapsilleni mahdollisuuden tutustua eri lajeihin varhain. Olemme vieneet lapsia uimahalliin, luistinradalle ja hiihtämään. Lapset ovat kokeilleet jalkapalloa, jumppaa ja parkouria. Oppiminen ei ole varmasti meidän lapsilla ollut varusteista, eikä mahdollisuuksien tarjoamisesta kiinni.

Esikoiseni on kuitenkin aina suhtautunut varautuneesti uusia asioita kohtaan. Siellä, missä jotkut lapset näkevät mahdollisuuksia, hän on nähnyt uhkia. Lapsi on monta kertaa kieltäytynyt pukemasta luistimet ylleen luistinradalla. Hän on mennyt läpi yhden uimakoulun jalat tiukasti altaan pohjassa kiinni. Apupyörillä hän ajelisi varmaan vieläkin, ellen olisi ottanut niitä pois väkisin. Lapsi on tarvinnut oppimiseen paljon kannustamista, mutta myös tilaa. Olen joutunut moneen kertaan hengittämään syvään ja nielemään pettymykseni. Olen joutunut hakemaan sitä veteen piirrettyä rajaa kannustamisen ja painostamisen välillä.

Nyt esikoiseni on ensimmäisellä luokalla. Vielä viisivuotiaana veden naamalle roiskumista pelännyt lapsi on kehittynyt oikeaksi vesipedoksi, joka rakastaa sukeltamista. Hän oppi viime talvena luistelemaan, eikä kaatuminen jäällä haittaa enää yhtään. Jalkapallosta ei tullut lapselle ainakaan toistaiseksi harrastusta, eikä hän ole innostunut monesta muustakaan harrastuksesta. Parkour sen sijaan tuntuu ainakin nyt kiinnostavan. Hiihtokärpäsen puremaa yritämme etsiä tänä talvena taas uudestaan, kunhan vain lumi saavuttaa eteläisenkin Suomen. Minä taidan käydä etukäteen urheilemassa turhat höyryt pois, jotta pystyn tarvittaessa hillitsemään hermoni.

Haluan yrittää istuttaa lapsiin liikunnan kipinän tuputtamatta. Huomaan, että erityisesti esikoiseni karsastaa sitä, kun muutun äidistä liikunnanopettajaksi. Niinpä olen alkanut olemaan lapselleni liikuntatilanteissakin vain äiti. Opetan teknisiä yksityiskohtia sitten, kun pyydetään. Jos jotain voisin sanoa pari vuotta nuoremmalle itselleni, kehottaisin laittamaan jäitä hattuun. Ei minun lapseni tarvitse olla ensimmäinen, joka oppii. Hän oppii kyllä sitten, kun aika on kypsä.

-Lilli G (Instassa lilligronroos)