Kun järki voitti – Finlandia Maraton DNS

Yllä olevassa kuvassa näet meidän uuden kodin. Tämä talo on syypää siihen, että jätin osallistumatta tämän vuoden Finlandia Maratoniin.

Kun kirjoitin viimeksi blogiin, olin hyvässä vauhdissa treenaamassa kohti Finlandia Maratonia. Edessä olivat vielä viimeiset kovemmat treeniviikot ennen keventelyä. Olin hyvässä juoksukunnossa ja innoissani siitä, että pääsisin juoksemaan maratonia kolmen vuoden tauon jälkeen. Tiesin, ettei viimeisistä treeniviikoista tulisi helppoja. Lukuvuosi kouluissa oli aluillaan. Lisäksi elokuun aikana oli edessä muutto Helsingin kehyskuntaan. Mainitsin edellisessä blogitekstissä muutosta yhdellä sivulauseella ja samanlaisella rauhalla myös suhtauduin siihen. Muutto ei näyttänyt kalenterissa pahalta, enkä halunnut ajatella sitä sen enempää. Eiköhän se sujuisi omalla painollaan. Halusin saattaa loppuun maratonprojektin, kun tavoitekisa oli jo niin lähellä.

Yritin jatkaa maratontreenejä hieman sovelletusti vielä elokuun alkupuolella. Töissä oli kiireempi kuin olin osannut odottaa ja optimistinen asenne muuttoa kohtaankin alkoi rakoilla. Muuttaminen – vaikka se olisi maailman onnellisin asia – on aina raskasta. Olin ennakoinut tilannetta ottamalla pari päivää virkavapaata töistä. Halusin asettua rauhassa uuteen kotiin. Halusin tarjota lapsille rauhallisen alun uudessa koulussa ja eskarissa. En ollut kuitenkaan yhtään ajatellut, miten paljon arkirutiinien uudelleen miettiminen vaatisi energiaa myös muuttoa seuraavien viikkojen aikana.

Muutto toiselle paikkakunnalle nyrjäyttää hetkellisesti koko perheen elämän raiteiltaan ja aiheuttaa väkisinkin jonkinlaisen kriisin. Työmatkani piteni viidestä kilometristä neljäänkymmeneenviiteen. Lapset – vaikka kaikki onkin mennyt todella mutkattomasti – tarvitsivat meiltä aikuisilta paljon tukea uusissa kuvioissaan (tietysti tarvitsivat ja tarvitsevat vielä tovin aikaa!). Olimme asuneet 18 vuotta taloyhtiöissä, nyt meillä oli vanha ihana talo huollettavanamme. Olin monta päivää aivan kertakaikkisen tukossa. Treenaamisesta ei yksinkertaisesti tullut mitään. Kun vihdoin pääsin ensimmäisen kerran lenkille, sairastuin seuraavana päivänä flunssaan.

Mietin vielä pari viikkoa ennen Finlandia Maratonia, että lähtisin viivalle, mutta aiempaa kevyemmillä tavoitteilla. Vaikka elokuussa treeniviikot menivätkin vähän pipariksi, olin kuitenkin kesän jäljiltä kelpo juoksukunnossa. Olisin voinut lähteä kokeilemaan maratonia kesän pohjilla. Järki kuitenkin voitti. Maraton on kova rasitus keholle, vaikkei sitä juoksisi maksimisuorituksena. Minun taustoillani olisi ollut tyhmää (ja itsekästä) lähteä viivalle, koska maratonista palautuminen olisi vaikuttanut takuuvarmasti arjessa jaksamiseen. Peli piti viheltää poikki ja keskittyä olennaiseen. Piti keskittyä pidemmän työmatkan haltuunottoon. Piti keskittyä lasten kanssa uuteen kotikylään tutustumiseen. Piti keskittyä uuden kodin laittamiseen. Maraton ei hyvistä suunnitelmista huolimatta yksinkertaisesti sopinut tämän alkusyksyn kuvioihin.

Rakastan tavoitteellista kilpakuntoilua, mutta olen vuosien saatossa alkanut yhä herkemmin huomata, milloin uhkaa mennä yli. Minulla on paljon lautasella jo ihan normiarjessakin, eikä arkeen tarvita kovin kummoisia lisärasituksia ennen kuin treenistä alkaa tulla hampaat irvessä suorittamista iloisen kuplivan innostuksen sijaan. Tiedän, että kehittyisin nopeammin, jos pistäisin itseni välillä vähän vielä kovemmin likoon. Tämän arjen paletin kanssa tosin keikkuisin silloin myös huomattavasti lähempänä montun reunaa. Yksittäisten treenien osalta on välillä todella hienoa kokeilla rajojaan, mutta treeniohjelmissa pysyttelen mielelläni aika turvallisella maaperällä – vaikka kehittymisen kustannuksella. Juoksun täytyy olla arkeen lisää voimaa tuova elementti, ei arjen jaksamista nakertava pakonomainen rutiini.

Päätin lähteä Jyväskylään Finlandia Maratonille kuitenkin kannustusjoukkoihin. Viikonloppureissu rakkaaseen opiskelukaupunkiin tuntui juuri sopivalta irtiotolta raskaan alkusyksyn jälkeen. Tottakai koin jonkinlaista haikeutta, kun seurasin juoksukaverien valmistautumista kisaan. Ulkoiset olosuhteet juoksuun olivat täydelliset: Tuuleton pilvipoutainen sää ja nopeahko todella kaunis reitti Jyväsjärven ympäri. Tapahtumassa juostiin Finlandia Maratonin lisäksi sekä SM-maraton että Suomen Aikuisurheiluliiton SM-maraton, joten juoksijoita oli paljon ja taso oli todella kova.

Panin jo maratonin alkuvaiheilla merkille, että mukana oli myös paljon juuri minun maratonin tavoitevauhtiani juoksevia juoksijoita. Oli helppoa kuvitella itsensä mukaan tavoittelemaan uutta maratonennätystä. Myönnän että tunteet olivat välillä pinnassa päivän aikana. Tunneryöppy pyrki kyynelinä ulos seuratessani muiden väsyneitä irvistyksiä ja suuria maaliintulotunteita. Tuolla minäkin olisin ollut, jos syksy olisi mennyt toisin. Jos. Jos. Jos. Ennen kaikkea olin kuitenkin ylpeä itsestäni. Osallistuminen olisi ollut yksinkertaisesti tyhmää tässä tilanteessa. Silloin, kun suunnittelin Finlandia Maratonille osallistumista, minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, että muuttaisimme elokuussa. Juoksutapahtumia tulee ja menee, mutta unelmien kotiin täytyy tarttua silloin, kun sellainen osuu kohdalle.

❤ Lilli G

2 thoughts on “Kun järki voitti – Finlandia Maraton DNS

  1. Hyvän ratkaisun teit Lilli. Olet vielä niin nuori, että ehdit juosta monta maratonia. ( Minä olin 45, kun juoksin ensimmäisen maratonini ja ehdin juosta kymmenen ennen kuin lonkka kehotti lopettamaan.) Elämässä täytyy antaa tilaa muillekin tärkeille asioille. – Uusi kotinne näyttää tosi viehättävältä onnea sille ja perheellenne!

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle lilligronroos Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s