Ketä varten juoksen?

Heräsin sunnuntaiaamuna Jyväskylässä. Olin ajanut Keski-Suomeen juostakseni Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) yleisurheilun SM-kisoissa ratakympin. Olin odottanut kisaa innolla. Takana oli useamman kuukauden onnistunut treeniputki. Olin tehnyt radalla paljon kovia treenejä ja tunsin itseni itsevarmaksi. Olin parantanut kahta viikkoa aiemmin kympin ennätystäni helpolla ja kiihtyvällä juoksulla SAUL:n SM-maantiekympillä ja tiesin, että minulla olisi hyvät mahdollisuudet parantaa ennätystäni edelleen. Haaveissani oli 43 minuutin alittaminen.

Kisaviikonloppuun valmistautuminen ei ollut kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Sain parin edellisen viikon aikana kehiteltyä itselleni sen tasoisen työstressin, että jouduin pitämään monta lepopäivää liikunnasta laskeakseni kierroksia alas. Arvoin melkein loppuun asti, lähdenkö ajamaan Jyväskylään, vai jäänkö kotiin lepäilemään viikonlopuksi. Koska stressitasot tuntuivat laskevan viikon loppua kohden, päätin lähteä matkaan. Halusin päästä ulosmittaamaan kuntoni radalle. Vaakakupissa painoi myös se, että kisat järjestettiin juuri Jyväskylässä, jossa olen asunut viisi vuotta elämästäni. Viikonloppu rakkaassa opiskelukaupungissa houkutteli.

Juoksukisa päättyi elämäni ensimmäiseen keskeytykseen. Kroppa haroi vastaan, mutta viime kädessä keskeytyksen syy taisi olla korvien välissä. Nakuttelin tasaisen varmasti suunniteltuja kierrosaikoja viiteen kilometriin asti, sitten vatsa alkoi kramppailla. Kramppailu ei ollut mitenkään mahdotonta, mutta juoksun rentouteen se vaikutti. Pidän itseäni hyvänä kisaajana. Pääni kestää yleensä juoksua epämukavuusalueella hyvin. Olisin varmasti pystynyt vatsakrampeiltani taistelemaan tieni loppuun asti, ehkä jopa ennätysvauhdissa, mutta tällä kertaa en jaksanut. Ei vaan huvittanut. Jätin 7,3 kilometrin kohdalla leikin kesken. Pysähdyin ja kävelin katsomoon kannustamaan muita juoksijoita. Kupliva kisajännitys muuttui hetkessä lässähtäneeksi pysähtyneisyydeksi. Mitä ihmettä minä juuri tein? Ajoin viikonlopuksi Helsingistä Jyväskylään vain keskeyttääkseni kisan, koska ei huvittanut juosta maaliin asti?! Ei näin.

Salaa olin kuitenkin vähän ylpeä itsestäni. Olen aina ollut suorituskeskeinen ihminen ja vaatinut itseltäni paljon. Vaativuus ja kunnianhimoisuus ovat tietysti monella tavalla hyviä ja elämässä eteenpäin vieviä ominaisuuksia, mutta luonteenpiirteeni ovat ajaneet minut monta kertaa myös päin seinää. Olen uuvuttanut itseni vaatimalla itseltäni liikaa samanaikaisesti liian monella elämän osa-alueella. Olen vasta viime vuosina oppinut (kantapään kautta), että en voi samaan aikaan puskea itseäni juoksussa äärirajoille, kun muu elämä kuormittaa. Keho ei pysty erottelemaan sitä, tulevatko kuormitustekijät fyysisistä vai psykososiaalisista lähteistä. Osasin tehdä kisassa päätöksen, joka teki minusta ehkä huonon kilpailijan, mutta järkevän ihmisen.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten nauttisi siitä, kun saan kertoa onnistuneista kisatuloksistani muille. Kehut ja ihailut tuntuvat tietysti hyvältä. En kuitenkaan harrasta juoksua muita, vaan itseäni varten. Haluan kehittyä juoksussa ja se vaatii tottakai myös rajojen etsimistä. Pelkällä sunnuntaihölkkäilyllä en kehity. Juoksu on silti minulle loppujen lopuksi vain harrastus, jonka tarkoitus on tuottaa mielihyvää ja antaa energiaa muuhun elämään. Tavoitteiden saavuttaminen on ihanaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Viime kädessä ketään muuta kuin itseäni ei kiinnosta, onko ennätykseni muutaman sekuntin yli vai alle 43 minuuttia. Se ei muuta minua ihmisenä mihinkään suuntaan. Sen sijaan, jos ajan itseni liian ahtaalle treenatessani, minusta tulee väkisinkin huonompi vaimo, äiti, ystävä ja työntekijä.

En heitä kirvestä kaivoon keskeytetyn kisan jälkeen. Saatan vielä syksyllä innostua osallistumaan joihinkin kisoihin. Ehkä jopa onnistun parantamaan ennätystäni kympillä. Kestävyyskunnon puolesta se ainakin on mahdollista, jos pää pysyy mukana. Loppusyksyn aion kuitenkin treenata kohtuudella, tehdä kohtuudella töitä ja viettää mahdollisimman paljon kiireetöntä aikaa omien palleroideni kanssa. Tavoitteellisemman harjoittelun aika koittaa taas.

(Olen saanut Inov 8 -juoksutakin vuosi sitten blogiyhteistyönä. Tämä kirjoitus ei ole kaupallinen yhteistyö.)

One thought on “Ketä varten juoksen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s