Moni kirjoittaa nyt vuoden vaihtuessa juoksuvuoden tilinpäätöksiä. Niitä on kiva lukea. Minä kirjoitin omani jo marraskuussa, kun olin juossut vuoden viimeisen kalenterissa olleen kisan, puolimaratonin Ahvenanmaalla. Ajatukseni oli laskeutua ylimenokaudelle. Suunnitelmissa oli juosta sen verran kuin hyvältä tuntuu, panostaa voimaharjoitteluun, ja pikkuhiljaa siirtää katsetta kohti kevättä ja Tukholman maratonia.
Todellisuudessa marras-joulukuu meni sairastellessa. Sitkeä yskä piti minua otteessaan, enkä ole vieläkään täysin terve. Juoksukilometrit ovat jääneet todella vähiin. Pari kertaa olen ollut pääsemässä takaisin treenaamisen makuun, kunnes yskä ja paineen tunne keuhkoissa ovat palanneet takaisin. En ole päässyt tekemään ainuttakaan vauhtitreeniä kahteen kuukauteen. Aiemmin syksyllä olin ennätyskunnossa, nyt viiden kilometrin hölkkääminenkin tuntuu urheilusuoritukselta. Olen käynyt lääkärissä tutkimuksissa. Minulta on otettu verikokeet, EKG ja keuhkoröntgen. Saan tulokset lähiaikoina. En kuitenkaan usko, että kyseessä on mitään sen vakavampaa kuin poikkeuksellisen pitkäkestoinen virustauti.
Olisinko voinut tehdä jotain toisin estääkseni taudin pitkittymisen? Varmaankin olisin. Olisin voinut jättää syksyn viimeisen kisan väliin, koska rehellisyyden nimissä minulla oli lieviä flunssan oireita jo pari päivää ennen starttia. Voi olla, että olisin pystynyt taistelemaan flunssan pois jo alkumetreillä, jos en olisi mennyt tyhmyyksissäni kisaamaan. Toisaalta flunssan iskettyä päälle olisin voinut olla pidempään sairauslomalla. Nyt palasin kolmen kotipäivän jälkeen takaisin fyysisesti kuormittavaan ja äänenkäyttöä vaativaan liikunnanopettajan työhön. Olisin voinut levätä vieläkin maltillisemmin flunssaa pois marraskuussa. Nyt palasin takaisin työmatkaliikuntaan ja kevyeen lenkkeilyyn heti, kun vointi sen salli, koska en osannut ennustaa tämän taudin olevan normaalia sitkeämpää laatua.
Koska tulevaisuutta ei voi ennustaa, tulee elämässä toimittua aina sen tiedon mukaan, mitä kulloinkin on käytettävissä. Jälkiviisaus on aina helppoa. Sitä paitsi saattaa hyvin olla, että flunssa olisi ollut tasan yhtä sitkeä, vaikka olisin levännyt enemmän. Tiedän useita ihmisiä, joilla on ollut tänä syksynä yhtä pitkään jatkunut yskä. Jatkossa otan kyllä silti flunssat aiempaa vakavammin. Boheemijuoksijan sanoin, ”terveydellä ei juosta”.
Yritän löytää vaikeistakin asioista positiiivisia puolia. Niistä hetkistä, kun asiat eivät suju toivotulla tavalla, yleensä oppii eniten. Nämä kaksi kuukautta ovat olleet hyvä muistutus siitä, että elämässä on paljon muitakin iloa ja mielihyvää tuottavia asioita kuin juoksu. Rauhoittuminen vuoden pimeimpään aikaan on oikeastaan tehnyt ihan hyvää. Olen tehnyt paljon sellaisia asioita, joille ei normaalisti ole aikaa. Toisaalta olen ollut paljon myös tekemättä mitään. Sekin on tuntunut mielettömän kivalta vaihtelulta suorituskeskeisessä elämässäni.
Olen pohtinut viime vuosina paljon sitä, onko juoksu liiankin keskeisessä roolissa elämässäni. Mitä tapahtuisi, jos en jostain syystä enää voisikaan juosta? Kuluneena vuonna olen joutunut kahteen otteeseen pitämään taukoa juoksusta, keväällä raudanpuutoksen, syksyllä sairastelun vuoksi. Vaikka tavoitteellinen juoksuharjoittelu on minulle tärkeää ja tuottaa paljon mielihyvää, olen tämän vuoden jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että voin elää onnellista elämää silloinkin, kun en pysty juosta. Hyvinvointini ei onneksi ole yhden harrastuksen varassa. Toisaalta osaan taas nauttia entistä enemmän onnistuneiden treeniviikkojen tuomasta euforiasta. Kuluneen vuoden ehdottomasti tärkein opetus minulle on, ettei terveyttä saa pitää itsestäänselvyytenä.
Kohti terveempää vuotta 2020.
❤ Lilli G (Instassa lilligronroos.blogi)
Kansikuva on viime kesältä, kun juoksu kulki ja kaikki tuntui mahdolliselta.
