Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

Viime viikko oli todella kiireinen. Piti hoitaa liian monta päällekkäistä asiaa ja samalla nukuimme huonosti, koska esikoinen yski öisin. Ahdisti, kun tuntui, etteivät työpäivien tunnit riittäneet ja lamaannuttava väsymys pisti kapuloita rattaisiin. Tämä samainen viikko oli se, jonka olin päättänyt etukäteen pitää viimeisenä kovana treeniviikkona ennen Vantaan puolimaratonia. Parin edeltävän viikon treenit olivat menneet pieleen flunssan takia, joten yksi kova viikko oli hyvä saada vielä alle. Tiedättekö mitä tein? Laitoin iltaisin villasukat jalkaan, otin lapset kainaloon ja katsoin heidän kanssaan Dohan MM-kisoja. Enkä kantanut tästä tippaakaan huonoa omatuntoa.

Kiire ärsyttää minua. Minua ärsyttää, kun kaikki puhuvat kiireestä. Minua ärsyttää, kun puhun itse kiireestä. Kiire on elämäniloa korventava vitsaus, josta soisi kaikkien pyrkivän mahdollisuuksiensa mukaan irti. En usko, että kukaan nauttii jatkuvasta kiireestä. Kiire kuvaa stressaavaa, liian täyteen buukattua elämää. Jos on koko ajan kiire, pitää miettiä, luoko itse kiirettä elämäänsä. On tietenkin sellaisia ajanjaksoja, jolloin on pakko puskea eteenpäin hampaat irvessä, eikä vaihtoehtoja ole. Usein kiire on kuitenkin ihmisten itsensä luomaa muka pakollisten asioiden täyttämää elämää.

Ärsyynnyn itseeni joka kerta, kun valitan kiireestä. Kiireen tuntu kertoo yleensä siitä, että olen epäonnistunut arjen kokonaiskuormituksen optimoinnissa. Silloin jotain pitää tiputtaa pois ainakin hetkellisesti, kunnes jokin muu elämän osa-alue kuormittaa vähemmän. Olen vasta muutama vuosi sitten todella ymmärtänyt sen, miten paljon arjen kokonaiskuormitus vaikuttaa siihen, miten paljon milloinkin on järkevää treenata. Tunnistan koko ajan paremmin, milloin voin antaa treeneissä palaa ja milloin on järkevämpää löysätä tahtia.

Aika usein meillä on päänsisäisiä sääntöjä sille, mitä kaikkea elämään kuuluu mahtua. Läheskään kaikki näistä eivät ole kuitenkaan sellaisia, jotka ovat objektiivisesti tarkasteltuna pakollisia. Vapaa-ajalla tärkein tehtäväni on huolehtia lasteni perustarpeiden tyydyttämisestä. Minun ei ole pakko viedä lapsia moniin harrastuksiin, minun ei ole pakko suorittaa kaikkia etukäteen suunnittelemiani treenejä, eikä minun ole pakko tavata ystäviäni, vaikka nämä kaikki ovatkin sellaisia asioita, joita pidän arvokkaina, ja joita mielelläni teen. Kivoillakin asioilla on kuitenkin taipumus muuttua kuormittaviksi, jos niitä on liikaa suhteessa käytettävissä olevaan aikaan.

Työntekijänä tehtäväni on hoitaa minulle osoitetut työtehtävät moitteettomasti. Jos töissä on koko ajan työintoa tappava kiire, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä kiireelle on tehtävissä. Tietenkin on paljon ammatteja, joissa omaan työhön ei pysty vaikuttamaan, mutta monesti jotain on tehtävissä. Ainakin kissa pitää nostaa pöydälle ja avata avoin keskustelu hyvinvointia korventavasta kiireestä. Pitkäaikainen stressi on niin haitallista sekä fyysiselle että psyykkiselle hyvinvoinnille, että luulisi työnantajiakin kiinnostavan ratkaisun etsiminen.

Toisaalta välillä voi miettiä, mitä tarkoittaa sillä, kun kertoo, että on kiire. Onko kiire todellista, vai onko kiirepuheesta tullut vain tapa? Vähenisikö kiireen tuntu, jos lakkaisi puhumasta kiireestä?

Lasten hyvinvointi on vahvasti yhteydessä läheisten aikuisten hyvinvointiin. Jos perheessä on koko ajan kiireinen ja kireä ilmapiiri, se ei voi olla vaikuttamatta lapsiin. Minun ruuhkavuoteni ovat jälkikasvuni lapsuus. He rakentavat identiteettiään ja maailmankuvaansa samalla kun minä itse pyristelen arjen eri velvollisuuksien ja tavoitteiden ristipaineessa. En halua, että lapset hengästyvät vanavedessäni elämän hektisyydestä, joten yritän painaa jarrua silloin, kun mopo meinaa karata käsistä.

Itse totesin loputtomalta tuntuneen työviikon jälkeen, että kroppa kaipasi lauantaiaamuna kaikkea muuta kuin suunnitelmissa ollutta kovaa treeniä. Luin aamupalapöydässä rauhassa Kuukausiliitteen, join naapurissa asuvien perheiden kanssa kahvia hiekkalaatikolla ja leivoin iltapäivällä lasten kanssa korvapuusteja. Lenkilläkin kävin, mutta vain kevyellä.

 

En minä tietenkään viime viikkoa kokonaan maannut, sillä kyllähän keho ja mieli tarvitsevat liikuntaa kiireisempinäkin viikkoina. Tein jotain pientä fyysistä aktiivisuutta joka päivä, sellaista, mikä ei kuormittanut jo valmiiksi univelan ja stressin kuormittamaa kehoani. Juoksukilometrit jäivät kuitenkin alle puoleen aiotusta. Tehotreenejä en tehnyt yhtäkään. Ehkä tämä löysäily vaikuttaa Vantaan puolikkaan lopputulokseen, mutta puolimaratontulostakin tärkeämmäksi asiaksi nousi se, että onnistuin palautumaan liian raskaasta työviikosta ja olen taas sekä äitinä että opettajana uuden viikon alkaessa aika zen.

Tsemppiä kaikille pimenevään syksyyn! Nautitaan upeasta ruskasta ennen kuin marraskuun loputon pimeys nielaisee luonnon värit. ❤

-Lilli (Olen Instagramissa nimimerkillä lilligronroos)

IMG-4141

4 thoughts on “Kiire korventaa ja siksi sille pitää tehdä jotain

  1. Voi että miten hyvin kirjoitettu. Puit sanoiksi juuri kaikki ne asiat joita olen itse paljon miettinyt. Teen yhtä enemmän elämässä asioita fiilispohjalta ja oman jaksamisen mukaan en siksi että asioita nyt vaan pitää tehdä. Mä esim. rakastan mun ystäviä mut en koe et ois pakko puristaa aikaa ystävien näkemiselle silloin kun työssä on just raskasta. Silloin on ihan riittävää se et tosiaan hengaa lasten kanssa kotona illat. Sama treenin kanssa. Ylipäänsä kun työpäivät tiiviitä ja aikataulutettuja niin silloin vapaa-aika ei saa olla sitä yhtään.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s