Maratoonarin tasotesti – muutokset sykerajoissa yllättivät

Maratoonarin tasotesti – muutokset sykerajoissa yllättivät

Kävin helmikuussa 2018 ensimmäistä kertaa maratoonarin tasotestissä. Tuloksista on ollut valtavasti hyötyä harjoittelun suunnitteluun ja toteutukseen, kun olen syketietojen avulla osannut skaalata vauhtejani. Kirjoitin kokemuksistani sykeohjatusta harjoittelusta blogiin kesällä 2018 (Sykerajat tuovat varmuutta treenaamiseen). Tänä syksynä minulle tuli vahva tunne, etten voi enää luottaa aiempiin sykerajoihin, joten kävin tekemässä testin uudestaan. Selvisi, että sykerajoissani on tapahtunut epätavallisen suuria muutoksia.

Usein sanotaan, että tasotestissä ei ole tarpeen käydä kovin usein, koska sykerajat ovat suhteellisen pysyvä ominaisuus. Kunnon kehittyessä pystyy juosta aiempaa kovempaa samoilla sykkeillä. Ikä laskee sykkeitä, mutta muutos tapahtuu hitaasti. Puolitoista vuotta sitten saamani tasotestien tulokset ovat tuntuneet tähän asti luotettavilta.

Kärsin viime keväänä ylikuormitustilasta ja raudanpuutoksesta ja halusin kesän ajan treenata vain fiilispohjalta kehoani kuunnellen. En siksi juurikaan seurannut kesän aikana sykkeitä. Kesän treenit kulkivat nousujohteisesti ja tunsin päässeeni kesän lopussa oikein hyvään juoksukuntoon. Kun aloin elokuussa taas seurata sykkeitä, huomasin, että pystyin juosta puolitoista vuotta aiemmin määritellyllä aerobisella kynnyksellä niin kovaa suhteessa juoksutuloksiini, että aloin epäillä sykerajojeni paikkaansapitävyyttä.

Tiedän, että sykkeisiin ei kannata luottaa orjallisesti. Sykkeitäkin tärkeämpää on aina kehon tuntemusten kuuntelu. Olin kuitenkin vähän hukassa sen kanssa, miltä esimerkiksi reippaan lenkin kuuluu tuntua, koska koko viime kevään kaikki vauhtikestävyyslenkit tuntuivat todella raskailta raudanpuutoksen vuoksi. Kesän aikana olin taas saanut kehitettyä vauhtikestävyyttäni ja kovakin juoksuvauhti tuntui rennolta. Halusin varmistusta siihen, mitä sykerajoilleni oli tapahtunut, joten varasin ajan uuteen tasotestiin.

Maratoonarin tasotestissä juostaan 6-7 x 2000 metriä kiihtyvästi valojäniksen avulla. Vetojen vauhti määritellään juoksijan aiempien tulosten perusteella. Jokaisen vedon päätteeksi tarkistetaan syke ja mitataan veren laktaattipitoisuus. Juoksuvalmentaja Pasi Päällysaho tekee testejä Liikuntamyllyssä Helsingissä. Alla olevaan taulukkoon olen kirjannut muutokset testivauhdeissa, veren laktaattipitoisuudessa ja sykkeessä helmikuun 2018 ja syyskuun 2019 tasotesteissä. Vetovauhdit olivat jälkimmäisessä testissä selvästi kovemmat, koska olin testien välissä parantanut ennätyksiäni.

Taulukko 1. Tasotestien vauhdit, laktaatit ja sykkeet helmikuussa 2018 ja syyskuussa 2019.

Vauhti 2/2018 > 9/2019 Laktaatti 2/2018 > 9/2019 Syke 2/2018 > 9/2019
Lähtötaso  1,8 > 0,9
1. 6:36 > 6:11 1,5 > 0,6 140 > 129
2. 5:38 > 5:16 1,2 > 0,8 151 > 144
3. 5:12 > 4:52 1,4 > 0,9 162 > 151
4. 5:02 > 4:42 1,7 > 1,3 164 > 157
5. 4:52 > 4:32 2,9 > 1,9 169 > 159
6. 4:42 > 4:22 3,6 > 3,4 174 > 165
7. 4:32 > 4:12 6,3 > 5,9 177 > 171

Jo testin tehtyäni huomasimme, että sykkeet eivät käyttäytyneet samalla tavalla kuin aiemmin, vaan jäivät selvästi aiempaa alemmas suhteessa kuormitukseen. Varsinaiset testitulokset ovat alla olevassa taulukossa.

Taulukko 2. Tasotestin tulokset helmikuussa 2018 ja syyskuussa 2019.

2/2018 (suluissa vauhti min/km) 9/2019 (suluissa vauhti min/km)
Peruskuntoalue (pk1) 135-156 (6.39 – 5.24) 125-146 (6.23 – 5.08)
Aerobinen kynnys 161 152
Vauhtikestävyysalue 161-173 (5.12 – 4.43) 152-165 (4.52 – 4.22)
Anaerobinen kynnys 173 165
Reippaiden lenkkien syke  165 (noin 5.01) 157 (noin 4.41)
Kovien lenkkien syke  172  (noin 4.43) 165 (noin 4.22)
Maratonennuste 3 h 35 m 13 s 3 h 19 m 39 s

Tasotestin tulokset ovat sen suuntaiset, mitä olimme Pasin kanssa aiemmin arvelleet. Kuntoni on kehittynyt puolessatoista vuodessa huomattavasti. Sekä reippaiden että kovien lenkkien vauhti on kasvanut 20 sekuntia kilometrillä. Maratonennuste on parantunut yli 15 minuuttia. Nämä tulokset eivät olleet yllättäviä, koska olen harjoitellut puolentoista vuoden aikana aiempaa tavoitteellisemmin ja kunnon kehittyminen on näkynyt myös kisatuloksissa. Sen sijaan muutokset sykerajoissa olivat hämmentävän suuret. Aerobinen kynnys oli laskenut testien välillä 161:stä 152:een ja anaerobinen kynnys 173:sta 165:een.

Uskon, että muutos sykerajoissa tapahtui aika nopealla aikavälillä kesän aikana. Ilmeisesti kohonneet rauta-arvot ovat aiheuttaneet sen, että sydämen ei tarvitse enää pumpata niin usein saadakseen happea lihaksiin, kun veren hemoglobiinipitoisuus on suurempi. Näin ollen syke voi pysytellä aiempaa alhaisempana suhteessa kuormitukseen (Tähän selitykseen kysyin varmistusta mm. urheilufysioterapeutti ja valmentaja Tiina Krusbergilta). Uskon kärsineeni tietämättäni rautavajeesta jo pitkään, mikä tukisi tätä tulkintaa.

Kerroin aiemmin blogissa, että koin vähän epäonnistuneeni SAUL:n ratakympillä elokuussa (tuossa vielä linkki kympin rapsaan: SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys). Tuntui, että en saanut itsestäni kaikkea irti ja tuntemusta tuki myös matalaksi jäänyt keskisyke (166). Nyt uusien tasotestitulosten perusteella elokuun kympin kisan keskisyke näyttääkin juuri siltä, miltä sen pitää kympin kisassa näyttää. Voi olla, että olisin vetänyt itseni ennenaikaisesti piippuun, jos olisin juossut kisan kovemmalla  keskivauhdilla.

Jos on yhtään sykeorientoitunut harjoittelija, suosittelen lämpimästi käymään tasotestissä selvittämässä omat sykerajat. Sykerajat kannattaa myös tarkistuttaa tasaisin väliajoin. Kun tietää omat henkilökohtaiset sykerajansa, on helppo harjoitella laadukkaasti. Silti on tärkeää viime kädessä luottaa kehon tuntemuksiin, sanoivat sykkeet mitä tahansa. Sykerajat ovat harjoittelussa hyvä renki mutta huono isäntä. 

Olin ennen testin uusimista hyvin epävarma omasta todellisesta kunnostani. Nyt on luottavaisempi olo lähteä tavoittelemaan ennätystä puolimaratonilla kolmen viikon päästä, kun tiedän missä mennään. Testin perusteella uusi enkka on täysin realistinen, mutta jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että vain juostut tulokset lasketaan.

-Lilli G (Voit seurata minua Instassa: lilligronroos)

Tässä vielä ihana elokuinen muisto Helsinki Marathonilta, kun juoksimme yhdessä maaliin maratonviestijoukkueena. Kuvassa lisäkseni Vera Lensu ja Anu Pitkänen. Joukkueen neljäs jäsen, Essi Kilpeläinen, on kuvassa keltapaitaisen juoksijan takana. Kuva: Helsinki Marathon

Otteita tosielämästä – 4 asiaa, joista en yleensä kirjoita blogissa ja Instagramissa

Otteita tosielämästä – 4 asiaa, joista en yleensä kirjoita blogissa ja Instagramissa

Törmään aika usein siihen, että minua pidetään jotenkin yltiöterveellisenä ja tasapainoisena ihmisenä. Kirjoitan blogissa ja Instagramissa paljon terveyteen, treenaamiseen ja henkiseen tasapainoon liittyvistä asioista, joten kai tämä olettamus on ihan oikeutettu. Se ei tietenkään ole koko totuus. Seuraavat paljastukset eivät ole paljastuksia minut hyvin tunteville ihmisille.

Olen epäjärjestelmällinen ihminen

Jos kuvaan jotakin kotona, siivoan ylimääräiset lehdet, piirrustukset, tiskit, legot, peitot, tyynyt, kalsarit, miekat ja pehmoeläimet yleensä sivuun. Niin varmaan tekee aika moni muukin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän koti olisi aina siisti.

Meillä on kotona kasoja. Paljon kasoja. Sanomalehdet, aikakauslehdet, tärkeät paperit, tarpeettomat paperit, nenäliinat, silmälasikotelot, rasvapurkit, laturit ja muut arkipäiväiset tavarat täyttävät meillä pintoja. Monilla tavaroilla on kyllä paikka, mutta jätämme ne silti lojumaan sinne tänne. Valitettavasti lapset katsovat vanhemmiltaan mallia ja jättävät sujuvasti myös omat tavaransa ympäri kotia. Aina välillä teemme ryhtiliikkeen ja yritämme leikkiä järjestelmällistä perhettä, mutta tilanne luisuu salamana takaisin entiseen.

Kadotan jatkuvasti asioita. Joudun palaamaan keskimäärin viisi kertaa takaisin sisään yrittäessäni tehdä lähtöä töihin, koska pyöräilykypärä, työavaimet, vaihtovaatteet, kännykkä tai jokin muu tärkeä kapistus on hukassa. Aamun tärkeät minuutit valuvat hukkaan, kun säntäilen ympäri kämppää.

Olen juuri se vanhempi, joka unohtaa nimikoida kumpparit, lähtee ostamaan toppahaalaria talven ensimmäisenä pakkaspäivänä, unohtaa retkieväät, unohtaa palauttaa päiväkotiin tärkeät paperit ja unohtaa varata ajoissa terveystarkastuksen. Kaikessa kaoottisuudessa koen kuitenkin, että arkemme on aika hyvin hallinnassa. Olen jo kauan sitten lakannut pyrkimästä hallitsemaan kaikkea kerrallaan. Usein asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Huudan lapsilleni

Lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa. Emme kuitenkaan pääse arjessa aina kovin helpolla. Vaikka meillä on hyvät voimavarat kohdata kasvatukseen liittyviä haasteita, saatan menettää hermot – oikeastaan aika usein. Välillä käytän kantavaa opettajan ääntäni. Suomeksi sanottuna huudan.

Luulin joskus aikana ennen omia lapsia, että pystyisin hoitamaan omien lasten kanssa kriisitilanteet yhtä ammattimaisesti kuin töissä ollessani. Aika nopeasti äitiys opetti minulle realismia. Olen epätäydellinen, mutta pyrin silti olemaan riittävän hyvä äiti. Haluan olla lapsille aito. Kun suutun, lapset tietävät, että tietty raja ylittyi. Kun lepyn, asiat selvitetään. Välillä joudun pyytämään anteeksi, kun puran lapsiin omaa stressiäni. Sekin on elämää.

Olen tehnyt tietoisen ratkaisun, etten juurikaan avaa lapsiperhearkeemme liittyviä asioita blogissa ja Instagramissa. Jos tarvitsen tukea kasvatusasioihin, puhun lähipiirini kanssa. En halua, että lapset lukevat internetistä heidän henkilökohtaisia asioistaan. Jos jaan jotain lapsista, haluan sen olevan lähtökohtaisesti sellaista, mikä ei voisi satuttaa lapsia koskaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsiperhearkemme olisi aina auvoista.

Nipistän liian usein yöunista

Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä, koska tiedän, että hyvin nukkuneena voin paremmin. Silti valvon usein liian myöhään. Olen joskus pystynyt paremmin pitämään linjan, etten työskentelisi enää koneella tai käyttäisi kännykkää yhdeksän jälkeen – ohje, mitä toitotan opiskelijoilleni. Tällä hetkellä lasten kanssa kotona on kuitenkin niin intensiivistä, etten pysty pitäytymään tässä säännössä itse.

Lapsilla on päiväkoti- ja koulupäivän jälkeen niin suuri tarve olla kanssani, että olen suosiolla jättänyt kaiken vähänkään pidempää keskittymistä vaativan asioinnin iltaan. Kun aivot virittyvät illalla työmoodiin, on nukahtaminen kuitenkin vaikeampaa. Liian usein yöunet jäävät vain seitsemän tunnin mittaisiksi – ja sen valitettavasti huomaa voinnissa. Riittävä uni on todella tärkeää palautumisen kannalta, ja tällä hetkellä tietoisesti vähän siitä nipistän. Tuntuu kuitenkin siltä, että kiireettömät kännykättömät hetket päiväkoti- ja koulupäivän ja nukkumaanmenon välissä ovat niin arvokkaita, että haluan olla mahdollisimman hyvin lasten saatavilla.

Se, että haluan olla monessa mukana, tarkoittaa myös sitä, että nukun välillä liian vähän. Meillä kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa käytettävänä. Tätäkin tekstiä kirjoitan lauantai-iltana liian myöhään. Koska kuitenkin nautin kirjoittamisesta, hyväksyn sen, että blogiin menevä aika on pois esimerkiksi Netflix-sarjoilta.

Syön säännöllisesti pitsaa

Kulutan paljon, joten tarvitsen myös paljon energiaa. Perusruokavalioni on sisältää 5-6 annosta päivässä hyvin tavallista ruokaa. Aamupalla syön usein rahkapuuroa ja hedelmiä, lounaalla lautasmallin mukaisen kouluruoan, välipalaksi esimerkiksi pähkinöitä ja jogurttia, päivälliseksi Veikon tekemää kotiruokaa ja iltapalaksi usein leipää, jogurttia sekä marjoja tai hedelmiä.

Uskon ajatusmalliin, että jos syö 80-prosenttisesti terveellisesti, ei ole terveyden kannalta kovinkaan paljoa merkitystä sillä, mitä jäljelle jäävät 20 prosenttia sisältää. Asioimme säännöllisesti naapurikorttelin Kotipizzassa. Tumma suklaata, jätskiä ja salmiakkia kuluu viikottain. Silloin, kun herkuttelen, teen sen hyvällä omallatunnolla. Varsinaista herkkuhimoa minulla harvemmin on, koska syön yleensä niin usein ja niin paljon, ettei verensokeritaso pääse laskemaan. Jos unohdan syödä työpäivän aikana välipalan, olen juuri se tyyppi, joka ahmii kokouspullapitkon jämät opettajanhuoneen pöydältä ennen kuin muut ehtivät paikalle.

En huolehdi painostani ja se heitteleekin jonkin verran vuoden kierron mukaan. Tottakai kestävyysjuoksussa on hyötyä alhaisesta kehonpainosta. Minulle on kuitenkin tärkeämpää riittävä energiansaanti kuin laiha ulkomuoto. Jos syön liian vähän päivän aikana, herään aamuyöllä nälkäisenä. Keho tarvitsee ravintorikasta ruokaa, mutta mieli kaipaa välillä myös herkuttelua.

Pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen kirjoittaessani blogitekstejä ja toisaalta postatessani Instagramiin. Silti teksteistä ja kuvista paljastuu vain pintaraapaisu siitä, millaista arkea päivittäin elän. Se arki on niiden ihmisten täyttämää, joiden kanssa asun ja työskentelen. Se arki on hirveän tavallista työssäkäyvän pikkulapsiperheen äidin arkea. Se arki on hirveän epätäydellistä ja silti juuri oikeanlaista.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Auringonnousuja, melkein onnistuneita treenejä ja oudon matalia sykkeitä

Treenaaminen on kivaa, kun treeni kulkee. Luulen olevani juuri nyt elämäni juoksukunnossa. Olen pystynyt tänä vuonna välttämään perinteisen alkusyksyn työstressin, joten arjen kuorma ei ole vaikuttanut juurikaan treeneistä suoriutumiseen. Miten kiitollinen olenkaan, että pystyn vaikuttamaan opetettavien kurssien määrään, enkä joudu väkipakolla paahtamaan ylitunteja! Toisaalta kunto on kohonnut kesän aikana kohisten rauta-arvojen normalisoitumisen myötä. Edelleen syön rautalisää ja vasta aika näyttää, miten tilanne etenee, kun puolen vuoden rautakuuri päättyy.

Viime viikon treeneistä jäi jotenkin niin hyvä mieli, että päätin jakaa treeniviikkoni teille. Ehkä osittain kirjoitan viikosta myös itselleni. Voin muistella sitten huonoina hetkinä aikaa, jolloin kunto oli hyvä, askel kevyt, eikä mihinkään sattunut.

Ei tämäkään viikko mennyt ihan täydellisesti, sillä jouduin parina päivänä tekemään aikataulusyistä suunniteltua lyhyemmän treenin. Toisaalta viikko kuvasti hyvin tyypillisellä tavalla sitä, millaisia valintoja teen arjessa jatkuvasti. On parempi tehdä edes hieman typistetty versio aiotusta treenistä kuin jättää treeni kokonaan väliin. Muu elämä saa mennä välillä prioriteettilistalla treenien edelle. Toisaalta yritän kuunnella kehoa ja erotella laiskuuden todellisesta levon tarpeesta.

Maanantai

Ylitin itseni jo toisena maanantaina peräkkäin, kun lähdin tekemään pitkää lenkkiä aamukuudelta. Ja kyllä kelpasikin lähteä. Meri oli peilityyni ja suuri oranssi tulipallo alkoi juuri kivuta taivaalle. Jolkottelin rauhallista vauhtia Herttoniemenrannasta Roihuvuoren ja Marjaniemen kautta Puotilaan ja sieltä koko matkan Fallbackaan asti. Reitti on kaunis, pääosin merenrannassa tai metsässä kulkevaa hiekkatietä. Itäistä Helsinkiä parhaimmillaan! ❤

Minun piti olla kotona kahdeksalta, jotta ehtisin osallistua lasten päiväkoti- ja koulukuskauksiin. Päätin juosta samaa reittiä edestakaisin, jotta tietäisin tarkalleen, miten kauan kotimatka kestäisi. Vatsa pilasi pyrkimykseni täsmällisyyteen, sillä jouduin tehdä tuttavuutta bajamajan kanssa kotimatkalla. En tahtonut rikkoa lupaustani osallistua lasten kuskauksiin, joten jouduin kiihdyttämään vauhtia paluumatkalla. Kun pääsin kotiin, kello näytti minun juosseen 17,6 kilometriä keskisykkeellä 130. Aikaa kului tunti ja 43 minuuttia (keskivauhti oli 5:54 min/km). Lenkistä tuli siis oikein onnistunut matalasykkeinen pk-jolkottelu, vaikka ei ehkä ihan pitkän lenkin pituiseksi ehtinytkään.

Pyöräilin juoksun päälle työmatkat ja työpäivän aikaiset siirtymät. Kokonaisuutena sain päivän aikana hyötyliikuntaa 15 pyöräilykilometriä. Ei hassumpaa.

Tiistai

Tiistaisin minulla on tässä jaksossa lyhyehkö työpäivä, mutta olen pitänyt alkusyksyn tiistai-iltaisin pilatesta, enkä yleensä mene välissä käymään kotona. Olen hyödyntänyt iltapäivän pari ekstratuntia yleensä lihaskuntotreeniin. Tällä kertaa olin varannut pilateksen yksityistunnin mielettömän ammattitaitoiselta Heikki Lempiseltä, jonka studio sijaitsee Pikku-Huopalahdessa (Studio Heikki). Heikki ei päästänyt minua helpolla, vaan tein töitä joka solulla. Ihan mahtavaa! Pilates tukee valtavan hyvin juoksua.

Olin liikenteessä taas pyörällä, joten hyötyliikuntaa tuli päivän aikana 15 pyöräilykilometriä.

Keskiviikko 

Tiistain raskas yli 13 tunnin päivä painoi, kun heräsin. Päätä särki ja olo tuntui palautumattomalta. Taisin syödä ja juoda liian vähän edellisenä päivänä. Jotakuinkin jokainen lihas oli kipeä Heikin pilatestunnista.

Työpäivä oli hektinen. Ohjelmassa oli bodytreeniä, pilatesta ja paritansseja. Kaikki tunnit olivat sellaisia, joiden aikana minun piti olla paljon äänessä. Kun pääsin kotiin, olin aivan loppu. Olin etukäteen ajatellut käyväni keskiviikkonakin lenkillä. Päätin kuitenkin säästää energiaa loppuviikon treeneille. Yhteensä 11 kilometrin työmatkapyöräily sai riittää. Illalla tein kevyttä lonkka-pakaraseutua vahvistavaa lihaskuntotreeniä ja löhösin. Luulen, että tällä kertaa kyse oli oikeasta levontarpeesta, eikä laiskuudesta. 😀

Torstai

Torstai on lempparipäiväni juoksussa, koska torstai-iltaisin osallistun yleensä maratonklubin yhteistreeneihin. Tällä kertaa vuorossa oli 2 min (ylä-vk) + 1 min (pk2-vk1) x 10 (+verkat). Valmentajamme on sairaslomalla, mutta tuuraajana oli juoksuidolini Sanna. Olimme kokeneissa käsissä.

Teimme oman vauhtiryhmäni kanssa treenit vuorovedolla. Putosin vähän kärryiltä vauhdeista, mutta luulen kaksiminuuttisten vauhtien pyörineen jossain 4:10 min/km molemmilla puolilla. Sää oli aivan täydellinen juoksuun, tihkusadetta ja niukkaa tuulta. Jalat tuntuivat kevyiltä, mutta valitettavasti jouduin tekemään kesken treenin pienen välipysähdyksen. Jo toinen kerta tällä viikolla, kun raudan sekoittama vatsa sekoittaa treenisuunnitelmia! Tein kuitenkin ennaltasovitun treenin loppuun asti täydentämällä missatun kaksiminuuttisen, kun muut olivat jo lopettaneet.

Kuljin kaikki torstain siirtymät autolla.

Perjantai

Perjantaina köpöttelin rauhallista vauhtia töihin ja takaisin. Pk-kilsoja tuli yhteensä 11.

Lauantai

Lauantaina serkkuni meni naimisiin, ja siskoni oli tullut Pohjanmaalta edellisenä iltana meille lastensa kanssa yöksi. Pakottauduin irtautumaan viiden lapsen aamuhässäkästä hetkeksi. Juoksin verkan jälkeen 30 minuuttia sykkeiden mukaan aerobisen kynnyksen tuntumassa, joka on viimeksi mitattuna ollut 161. Kilometrejä tuli 6:86 keskisykkeellä 158. Näin lähellä tavoitetapahtumaa tasavauhtisen vk-harjoituksen olisi hyvä olla vähän pidempi, mutta käytettävissä olevalla aikaresurssilla tämä oli paras, mihin pystyin. Oli aika lähellä, että olisin jättänyt treenin tekemättä kokonaan.

En kesän aikana seurannut juurikaan sykkeitä treenatessani, koska kevään ylikuormitustilan jälkeen koin tarvetta treenata enemmän fiilispohjalta. Nyt, kun olen alkanut taas tehdä treenejä sykkeitä seuraten, hämmästys on ollut melkoinen. Jos sykkeet pitävät paikkansa, reippaiden vauhti olisi kasvanut huimasti. Lauantain lenkillä keskivauhtini oli 4:23, mikä on samoilla sykkeillä noin puoli minuuttia kovempi kuin vuosi sitten treenatessani Tallinnan maratonille.

On selvää, että olen nyt hyvässä juoksukunnossa, mutta näin suurta kuntoloikkaa minun on vaikea uskoa. Lauantain reippaan vauhti oli jotakuinkin kympin ennätysvauhtiani. Tuntuma oli hyvä, mutta, jokin tässä ei pidä nyt paikkaansa. Varasin tälle viikolle maratoonarin tasotestin selvittääkseni, missä mennään.

IMG-3426.JPG
Tämä sykekäyrä minua hämmentää. Syke näytti pysyneen hienosti aerobisen kynnyksen (161) alla vauhdilla 4:23 min/km. Vastaavanlaisen datan sain myös edellisviikon lenkiltä. Varasin maratoonarin tasotestin selvittääkseni, millä vauhdeilla minun olisi todellisuudessa nykyään hyvä juosta reippaat lenkit. Edellisen kerran kävin tasotestissä helmikuussa 2018.

Sunnuntai

Päivä kului häistä palautuessa. Edellisen päivän ja illan virvokkeet tuntuivat kieltämättä vähän päässä, vaikka niitä nautinkin erittäin kohtuudella – olinhan matkassa lasteni kanssa. Näköjään alkoholia pitäisi nauttia useammin, jos haluaisi välttää ikävät jälkiseuraukset. Tukan kipeydestä huolimatta päädyin kuitenkin siihen, että oli ihan turvallista lähteä iltasella tekemään pidempi lenkki. Hölkkäilin ihanassa loppukesän sateessa 18,5 km keskisykkeellä 124. Aikaa lenkkiin kului 1:55 (keskivauhti 6:13 min/km).

IMG-3407.JPG
Sunnuntain parin tunnin pk-jolkottelu korjasi häiden jälkeistä päänsärkyä mukavasti.

Vaikka tälläkin viikolla jouduin soveltamaan treenejä muiden elämän osa-alueiden ehdoilla, sanoisin, että treeniviikko oli varsin onnistunut. Juostuja kilometrejä kertyi 69, pyöräiltyjä 40. Vaikka pyöräilen pääsääntöisesti maksimissaan 6 kilometrin pituisia siirtymiä, lasken nekin osaksi harjoituskokonaisuutta. Hyötyliikunta toimii minulla palauttavana harjoitteluna ja pelastaa ne päivät, jolloin en pysty venymään lenkille muuten. Toisaalta työhöni liikunnanopettajana kuuluu myös paljon liikettä. Kehonhuoltoon panostan oppituntien alkuverryttelyissä ja pidänpä opiskelijoille ihan kokonaisia kehonhuoltotuntejakin. Vaikka kehonhuoltotuokioissa ei olekaan kyse minusta, otan kyllä kaiken ilon irti mahdollisuudesta huoltaa itseäni siinä samalla.

Seuraava koitokseni on tiistaina maratoonarin tasotestissä. Todella kiinnostavaa nähdä, miten sykkeet ja vauhdit ovat muuttuneet puolessatoista vuodessa. Olen juuri nyt aika epävarma sopivista treenivauhdeista. Kaipaan varmistusta erityisesti reippaiden lenkkien vauhtiin. Seuraava kisa on lauantaina 21.9., kun juoksen 15 kilometriä Laajasalojuoksussa. Laajasalojuoksu toimii valmistavana harjoituksena Vantaan puolikkaalle. Vantaan puolikkaan jälkeen laskettelen ylimenokaudelle ja marraskuussa aion hyggeillä hyvällä omalla tunnolla.

Rautalääkitystä minun on määrä jatkaa lääkärin kehoituksesta vielä vuoden loppuun asti. Hemoglobiinini oli noussut toukokuusta elokuuhun 114:sta 140:een. Elokuussa ei mitattu ferritiiniä, mutta uskon senkin olevan nousussa, niin hyvä vointi minulla nyt on. Rautalääkitys on vaikuttanut valtavasti kuntooni, mutta se asettaa myös haasteita treenaamiselle. Joudun suunnittelemaan lenkkejä siten, että on mahdollista pysähtyä vessaan tarvittaessa. Kisoissa ongelmaa ei ole, sillä Imodium pelastaa kisatilanteet. 😀

-Lilli G (Instassa lilligronroos)