lapsiperhe treeni

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Ympärilläni on paljon fyysisesti aktiiviseen elämään tottuneita pienten lasten äitejä. Osa tuskailee sitä, miten keho tuntuu synnytyksen jälkeen vieraalta. Monen on vaikea malttaa edetä liikunnassa hitaasti, koska keho huutaa raskaan liikunnan aiheuttamaa endorfiinihumalaa. Olen itse ollut aivan samanlainen molempien raskauksieni jälkeen. On helppo katsoa kaltaisiani fyysisesti aktiivisia äitejä ulkoapäin ja toppuutella. Rohkaista katsomaan itseään peilistä lämmöllä ja lempeydellä. Minkä mielettömän työn keho onkaan osannut tehdä!

Minulle oli huomattavasti helpompaa suhtautua kehooni lempeästi raskausaikana kuin synnytyksen jälkeen. Kasvava maha oli merkki siitä, että lapsi sisälläni kasvoi. Varsinkin ensimmäisen raskauden aikana tunsin oloni hehkuvaksi. En kumpanakaan raskausaikana lopettanut liikuntaa missään vaiheessa, mutta valitsin vähitellen lempeämpiä liikuntamuotoja, kuten kävelyä, pyöräilyä, uintia ja vesijuoksua. Jos olin väsynyt työpäivän jälkeen, lepäsin. Liikuin vahvasti kehoani kuunnellen.

L

Vaikka molempien synnytysten jälkeen lähes kaikki raskauskilot jäivät laitokselle, pehmentynyt keho tuntui vieraalta. Halusin saada lihasmassani ja suorituskykyni takaisin nopeasti. Halusin näyttää itseltäni. Raskaus ja synnytys muuttavat naisen kehoa lyhyen ajan sisällä valtavasti. Ei mikään ihme, jos se hämmentää. Aloitin pitkät kävelylenkit melkein heti synnytysten jälkeen. Lisäsin tehoja heti, kun kroppa tuntui kestävän. Menin kuntosalille jo ennen jälkitarkastusta – onneksi maltoin sentään pitää painot maltillisina ja välttää vatsalihasliikkeitä! Tunsin hyvää oloa siitä, että ulkoiset raskauden merkit kehossa katosivat nopeasti ja peilistä katsoi taas tutun näköinen minä.

Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, eikä ole tarkoituksenmukaista jättää sitä kokonaan pois (ks. aiempi postaus: Milloin synnytyksen jälkeen voi juosta? – liikunta synnytyksen jälkeen). Runsas liikunta raskauksien jälkeen on ollut minulle myös henkireikä totutellessa uuteen ihmeelliseen elämänvaiheeseen. Liikunnan tuoma raukeus on auttanut keskittymään ja rauhoittumaan kotona. Jälkeenpäin olen kuitenkin jopa vähän hävennyt sitä, miten malttamaton olin. Sitä, miten kiire minulla oli päästä takaisin kuntoon. Onneksi en tehnyt keholleni pahempaa hallaa malttamattomuudella!

Jos saisin nyt antaa neuvoja vasta synnyttäneelle itselleni, neuvoisin katsomaan itseäni peilistä hyväksyvästi. Neuvoisin kyllä liikkumaan, mutta täysin vailla tavoitteita ja kehoani kuunnellen. Neuvoisin hidastamaan hetkeksi tahtia ja olemaan läsnä. Osaisinkohan olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?  

Voit seurata minua instassa nimimerkillä lilligronroos.

-Lilli G

Kansikuva: Veikko Grönroos

Raskausmahakuva: Fanni Oksanen Photography (2012)

 

3 comments on “Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

  1. Kirjoituksessasi kuvaat mielestäni aika paljon muitakin syitä liikkumiselle kuin pakonomaisen tarpeen päästä kuntoon. Toki, jos todellisuudessa näin on ollut, on hyvä tarkastella asiaa. Mutta minusta nuo muut mainitsemasi asiat – esim henkireikenä toimiva oma aika, joka auttaa keskittymään – ovat tosi tärkeitä liikunnan aikaansaannoksia, eikä minusta siinä ole mitään hävettävää, jos niitä kohden haluaa hieman kiirehtiä. Ja miksi ilman tavoitteita liikkuminen on jotenkin parempaa? 🙂 Sama aikahan siihen menee, ja se aika voi olla läsnäololta pois, samalla tavallaa kuin liikkuisi jotenkin tavoitteellisemmin.

    Tykkää

    • Hyviä pointteja Sanna. 🙂 En itsekään näe asiaa yhtään mustavalkoisena. Jos on tottunut liikkumaan paljon, tarve liikkua paljon säilyy myös äitinä. Lähinnä nyt kun olen vähän tarkemmin työni kautta perehtynyt äitiysliikuntaan, tunnustan välillä unohtaneeni järjen äänen raskauden jälkeen. Oman kropan tuntemus ei varsinkaan heti synnytyksen jälkeen välttämättä ole luotettava indikaattori liikunnan sopivaa rasitustasoa miettiessä.

      Tykkää

      • Vielä kommentoin tavoitteellisuudesta. Itselläni ainakin oman kehon kuuntelu on jäänyt välillä vähän vähemmälle silloin, kun on ollut jokin tavoite mielessä. Juoksin molempien raskauksien jälkeen maratonin noin vuosi synnytyksen jälkeen, enkä ole yhtään varma, kuinka järkevää se oli kropan palautumisen näkökulmasta. Olen kyllä vuosien varrella oppinut myös kuuntelemaan itseäni ja tarkkailemaan palautumistani paremmin myös silloin, kun treenimäärät ovat suuria ja tavoitteet kirkkaana mielessä. Oppia ikä kaikki. 🙂

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: