Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Syy levottomiin jalkoihin selvisi vahingossa

Olin eilen illalla Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreeneissä Pirkkolassa. Ohjelmassa oli alkuverryttelyn jälkeen 8 x kilometrin vedot radalla noin kympin kisavauhtia. Olin valmiiksi vähän väsynyt, ja mietin pitäisikö minun edes mennä treeneihin. Lapset ovat heräilleet aamuöisin nyt arkirytmin alettua, ja olen painellut menemään vähän turhan katkonaisilla yöunilla. Enemmän kuin treenistä selviäminen, minua mietitytti seuraava yö. Yöllä olisi pakko saada unta, tai en selviäisi seuraavasta työpäivästä.

Olen kärsinyt jo vuosia levottomista jaloista. Ongelma on vienyt minulta monien kovempien treenien jälkeiset yöunet. Viime talvena osasin jo varautua siihen, etten nukkuisi montaakaan tuntia, jos olin tehnyt edellisenä iltana vetotreenin. Levottomat jalat ovat vaivanneet minua jo niin pitkään, etten ole osannut ajatella oireen liittyvän mihinkään sen kummempaan. Olen ajatellut, että kroppa nyt vaan käy vähän ylikierroksilla, kun raskasta liikuntaa tulee liian lähellä nukkumaanmenoa.

Ehdin nukkua eilen päiväunet, joten lähdin treeneihin. Juoksukuntoni on tällä hetkellä hyvä ja on ilo tehdä kovia treenejä, kun jalka on kevyt. Pääsin lähtemään kotiin vasta puoli yhdeksän aikaan illalla. Mieleen hiipi pieni ahdistus. Entä, jos en pystyisikään nukkumaan? Söin treenin jälkeen reilun annoksen lohta, pastaa ja salaattia. Kävin lämpimässä suihkussa ja rupattelin Veikon kanssa päivän kuulumiset. Kroppa tuntui nopeasti rentoutuneelta ja uni alkoi tulla silmään. Uskaltauduin sänkyyn puoli yhdeltätoista.

Havahduin aamulla siihen, että olin nukkunut koko yön kuin tukki. Olo tuntui levänneeltä ja jalat palautuneilta. Ihmeellistä! Saman havainnon olen tehnyt kesän aikana jo useamman iltatreenin jälkeen. Vaikka etukäteen jännitän iltatreenien jälkeistä nukahtamista, levottomista jaloista ei ole  enää tietoakaan. Saan unesta kiinni hetkessä. Ehkä vähitellen voin lakata jo stressaamasta aiheesta ja uskoa, että tämä todella on totta.

En keksi selitykseksi mitään muuta kuin rauta-arvojen kohentumisen. Epäilen, että olen kärsinyt jo vuosia raudanpuutoksesta, mutta en ole osannut yhdistää erilaisia oireita raudanpuutokseen, koska aika moni näistä oireista voisi yhtä hyvin liittyä yleiseen arjen kuormitukseen. Levottomien jalkojen rauhoittumisen lisäksi pikkulapsiarjen piikkiin laittamani aivosumu on hellittänyt ja nivelten oudot kolotukset ovat poistuneet sen jälkeen, kun toukokuussa aloitin rautalisän. Keho voi paremmin ja ajatus kulkee kirkkaammin. Arvostan.

Huolellisuuden ja järjestelmällisyyden puutteeseen kohtentuneet rauta-arvot eivät valitettavasti ole vaikuttaneet. Unohtelen ja hukkailen edelleen asioita entiseen malliin. Jos joku keksii siihen lääkkeen, olen valmis kokeilemaan melkein mitä vain laillisia keinoja. Nimimerkillä löysin viikon kadoksissa olleet kotiavaimet eilen auton penkin alta.

Huom! Mahdollinen raudanpuute ja sen syyt pitää aina selvittää. Olen kirjoittanut aiheesta kesän aikana useampaan otteeseen (esim. Seuraatko rauta-arvojasi, urheileva nainen?)

-Lilli G (Instassa lilligronroos)

IMG-3083
Kävin juoksemassa viime viikolla maratonviestijoukkueessa Helsinki Marathonilla. Hymy on herkässä, koska olen juuri ohittamassa oman seuran kannustuspistettä. En ole varmaan koskaan saanut osakseni niin äänekästä kannustusta omalla nimelläni. 🙂 Kiitos Karo ja Essi kuvista.

 

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Alkusyksyn treenikuulumiset ja tulevat tavoitteet

Arki on taas alkanut meidän perheessä. Esikoiseni aloitti koulutaipaleensa pari viikkoa sitten ja nelivuotias kuopus jatkoi tutussa päiväkodissa. Töissä on ollut tosi kivaa. Sain kesän aikana levättyä ja ainakin nyt toistaiseksi arki on tuntunut olevan yllättävän hyvin hallinnassa. Kesän treenit sujuivat loppujen lopuksi aika mukavasti, vaikka kesän alussa juoksukunto oli kateissa huonojen rauta-arvojen vuoksi. Löysin pahimmasta raudanpuuteanemiakuopasta päästyäni hyvän juoksuvireen.

Kiitos muuten kaikille palautteesta koskien kympin kisaraporttiani (SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys). Halusin tietoisesti myöntää pettyneeni loppuaikaan, vaikka tietysti ymmärrän, että objektiivisesti katsottuna kisa oli onnistunut ensimmäinen ratakymppi. Tarkoitukseni ei ollut vähätellä suoritustani. Ehkä minua harmitti eniten se, että koin, etten saanut täysin ulosmitattua kympin tuloskuntoani. Kouluvuoden aikana taas terävin kärki kunnosta jää helposti arjen kokonaiskuorman alle. Viimeistään ensi kesänä sitten uusi yritys. 🙂

Mietin pitkään, asetanko syksylle lainkaan juoksutavoitteita, vai juoksenko vain juoksemisen ilosta. Tavoite kuitenkin ryhdittää harjoittelua, joten päädyin ilmoittautumaan Vantaan maratonin puolimaratonille, joka juostaan 12.10.2019. Vaikka juoksen syksyn aikana muutaman muunkin kisan, Vantaa olkoon nyt päätavoitteeni.

Vantaan maratoniin on aikaa seitsemän viikkoa, eli tavoite tulee yllättävän pian.  Rytmitän treeniviikkoja totuttuun tapaan siten, että pyrin ujuttamaan jokaiseen viikkoon kaksi vauhtitreeniä ja yhden pidemmän lenkin. Lisäksi juoksen työmatkoja, käyn kuntosalilla sekä teen kehonhuoltoa ja pilatesta aina kun jaksan ja ehdin. Lasten kanssa voin myös nykyään käydä lenkillä, koska molemmat kulkevat aika mielellään fillareilla juoksukavereinani – ainakin, jos lupaan puolimatkassa jätskiä. 😀

Harjoitteluani rytmittävät Helsingin juoksijoiden maratonklubin yhteistreenit, joissa käyn pääsääntöisesti torstaisin juoksemassa vetotreenin. Toisen vauhtitreenin teen yksin, tosin senkin mukaillen maratonklubin yhteistä ohjelmaa. Säästää aikaa ja energiaa, kun itseäni viisaammat maratonklubin valmentajat suunnittelevat vauhtitreenit tekemistä vaille valmiiksi.

Helsingin juoksijoiden treeneissä noudatetaan rytmiä, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi viikko. Vaikka teen vauhtitreenit pääsääntöisesti yhteisen ohjelman mukaan, en muuten noudata juoksuharjoittelussa kovien ja kevyiden viikkojen rytmitystä, koska tosiasia on se, että siihen, miten paljon ehdin milläkin viikolla juosta, vaikuttaa moni tekijä. Esimerkiksi lasten sairastelu vaikuttaa jaksamiseeni. Toisaalta kohta alkavat ylioppilaskirjoitukset pidentävät työpäiviä, vaikka en tänä vuonna itse tarkistakaan terveystiedon ylioppilaskokeita. Yleensä treeneihin tulee luonnostaan välillä kevyempiä viikkoja, joten rytmitän kevyempiä ja kuormittavampia jaksoja muun elämän rytmin mukaan.

Alla on esimerkki siitä, miltä viikkorytmini treeneissä voisi näyttää. Ajattelin kokeilla pitkän lenkin juoksemista arkena, maanantaina tai tiistaina, ja toisen vauhtitreenin tekemistä sunnuntaina. Näin saisin tehtyä viikon toisen kovan treenin levänneenä.

Maanantai Pitkä rauhallinen lenkki (90-120 min)
Tiistai Lepo
Keskiviikko Työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Torstai Vetotreenit, esim. 8 x 1k vedot yhteistreeneissä (kevyinä viikkoina kevyempi)
Perjantai Kuntosali + työmatkajuoksu yhteensä 10 km
Lauantai Kehonhuoltoa/pilatesta/liikkumista lasten kanssa
Sunnuntai Tasavauhtinen reipas lenkki tai vauhdinvaihteluita (kevyinä viikkoina kevyempi)

Tärkein asia, johon kiinnitän huomiota harjoittelussa tänäkin syksynä, on arjen kokonaiskuormituksen hallinta. Juoksuharjoittelu ei saa alkaa syödä muita elämän osa-alueita. Treeni on minulle kuitenkin tärkeä arjen tasapainottaja ja selkeä tavoite ryhdittää treenaamistani. Esimerkin kaltaisella viikolla tulisi noin 65-70 km juoksua ja tiedän jo valmiiksi, etten pysty joka viikko juoksemaan näin paljon. Vaikka en pystyisikään aina pysyä suunnitelmissani, tulee minun silti harjoiteltua järkevämmin, jos on joku tavoite, mitä kohti kuljen. Mikä sitten voisi olla aikatavoitteeni Vantaan maratonilla? Tietysti haluaisin rikkoa aiemman puolimaratonennätykseni, joka on 1:37, mutta en aio pettyä, vaikka en siihen yltäisikään. Tulevat viikot näyttävät, miten hyvin lupaavan leppoisasti alkanut arki pysyy hallinnassa, kun syksy etenee. 

Seuraava kisani on jo lauantaina, kun osallistun Helsingin juoksijoiden maratonviestijoukkueeseen Helsinki Marathonilla. Meillä on siellä myös äänekäs kannustuspiste. Tsemppiä kaikille juoksijoille lauantain koitokseen. Moikataan, jos tavataan!

Päivitän treenikuulumisia syksyn mittaan myös Instagramiin (lilligronroos).

-Lilli G

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen tosi kiitollinen siitä, että Veikko tukee minua juoksuharrastuksessa. Tukeminen saavuttaa nyt uuden tason, kun hän lupasi tulla Helsingin juoksijoiden kannustuspisteelle lauantaina soittamaan musaa. Tulkaa moikkaamaan meitä!

SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys

SAUL:n SM-kymppi: Uusi ennätys oli pettymys

Osallistuin viime sunnuntaina 11.8.2019 Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-kisoihin ratakympille. SAUL:n yleisurheilun SM-kisat järjestettiin tänä vuonna Turussa Paavo Nurmi stadionilla. Olen juossut elämässäni vain muutaman kympin kisan. Kahtakymmentäviittä ratakierrosta en ole koskaan ennen juossut kilpailumielessä. Minulla oli elämäni ensimmäiseltä ratakympiltä selkeä tavoite. Halusin parantaa ennätystäni selvästi.

IMG-2498

Aiempi kympin ennätykseni oli 44:22. Tein kuitenkin kesän aikana vetotreenejä vauhdeilla, jotka antoivat odottaa kovempaa loppuaikaa. Juoksin viikkoa ennen kisaa viiden kilometrin testijuoksun aikaan 21:14. Juoksuseurani valmentaja Pasi Päällysaho neuvoi minua hakemaan kympin vauhtia laskukaavalla 2 x 5km + 1 min, eli testijuoksun perusteella kympin ennusteaika olisi noin 43:30. Koska testijuoksu ei ollut all out -harjoitus ja juoksualusta oli hiekkatietä, Pasi rohkaisi yrittämään vielä vähän kovempaa aikaa. Päätin pyrkiä pitämään ratakympillä vauhdin 4:15-4:20 min/km välillä niin pitkään kuin pystyisin. 

Sää oli kisasunnuntaina lähes täydellinen kympin kisaan. Aamupäivällä satoi rankasti, joten iltapäivällä ilma oli sateen raikastama. Aurinko pilkahteli iltapäivän edetessä pilvien lomasta, mutta se osasi pysytellä piilossa kisan ajan pitäen lämpötilan riittävän viileänä, alle 20 asteessa. Tuulta ei ollut nimeksikään. Olen yleensä kova jännittämään, mutta nyt mielessä oli ollut enemmän esikoisen koulun aloitus kuin omat harrastukset. Pääsin lähtemään kisaan rennolla mielellä.

N35 -sarjassani oli osallistujia vain kaksi, joten minua ei motivoinut sijoituksen pohtiminen. Odotin ratakympiltä eniten sitä, että saisin juoksuun peesiapua toisilta samantasoisilta juoksijoilta. Lämmittelyalueella kyselin muilta osallistujilta heidän tavoiteaikojaan, jotta osaisin haarukoida, kenen matkaan kannattaisi lähteä. Harmikseni porukasta ei tuntunut löytyvän täysin samoilla tavoitteilla juoksevia naisia.

IMG-2559
Helsingin juoksijoita edusti kympillä kolme naista, N40 -sarjassa juossut Anu, N30 -sarjassa juossut Essi, sekä minä. Kuva: Kirsi Niemi

Ensimmäisen parin kilometrin ajan sain juosta seurassa, mutta sitten jäin yksin. Kontaktia toisiin sain vain ohittaessani hitaampia juoksijoita ja nopeampien juoksijoiden ohittaessa minua. Viiden kilometrin väliaikani oli noin 21:30, joten olin ihan hyvässä vauhdissa. Askel oli kevyt, mutta oli vaikea motivoitua pitämään vauhtia, kun ei ollut kaveria, jonka kanssa juosta. Koska kellon gps väitti vauhdin olevan alle 4:15 min/km, en oikein uskaltanut kiihdyttää. Olisi pitänyt kellottaa aikoja manuaalisesti varmistaakseni vauhdin pysymisen, mutta en tajunnut niin tehdä.

SAUL3

Moni varoitteli minua etukäteen siitä, että ratakymppi olisi henkisesti todella rankka kilpailu. Vaatii kovaa päätä juosta 25 kierrosta ympäri samaa rataa. Saavutin itse kuitenkin jonkinlaisen flow -tilan, ja huomasin jopa nauttivani juoksun yksinkertaisuudesta. Koin motivoivana sen, kun toimitsijat ilmoittivat aina maaliviivalla jäljellä olevien kierrosten määrän. Piti vain keskittyä etenemään kierros kerrallaan. Motivaatiota lisäsi myös seurakaverien ahkera kannustus. Tuntuu hyvältä kuulla oma nimensä katsomosta.

Kun lähdin viimeiselle kilometrille, ymmärsin, että olin juossut liian hiljaa. Kellon gps ei todellakaan ollut pitänyt paikkaansa. Voimia oli vielä liikaa siihen nähden, että olin päättänyt ottaa itsestäni kaiken irti. Kiihdytin vauhtia sen, minkä vielä pystyin, mutta tiesin, ettei aika tulisi olemaan aivan toiveideni mukainen.

Pääsin maaliin ajassa 43:38 ja voitin oman sarjani. Juoksun keskivauhti oli 4:22 min/km. Keskisykkeeni oli 166, mikä on vain hieman yli maratonkynnykseni. Kympin kisassa sykkeet saisivat olla koko ajan anaerobisen kynnyksen lähellä. Nyt en saanut puskettua itseäni riittävästi epämukavuusalueelle. Tietysti minun pitää olla tyytyväinen yli 40 sekunnin ennätysparannukseen, mutta mieleen jäi kalvamaan pieni epäonnistumisen tunne.

SAUL4

SAUL5

En tiedä, olisinko saanut juostua yhtään kovempaa aikaa, vaikka olisin tajunnut kellottaa kierrosajat manuaalisesti ja näin tiennyt todellisen vauhtini, tai vaikka tarjolla olisi ollut peesiapua. Jossittelu jälkeenpäin on turhaa. Sain itsestäni irti sen verran kuin sain. Toisaalta ehkä juuri jossittelu ja pieni tyytymättömyys omaan suoritukseen ovat kilpailun suola. Tyytymättömyys pitää motivaatiota yllä. En kipaile lähtökohtaisesti muita, vaan itseäni vastaan. Jokainen kisa opettaa jotain, ja tämä ensimmäinen ratakymppi oli minulle nimenomaan oppimiskokemus. Nyt tiedän, miltä tuntuu juosta 25 ratakierrosta. Tiedän, että kellon gps ei välttämättä pysy mukana, vaan pitää seurata vauhtia mielummin manuaalisesti. Tiedän, että haluan kehittyä kympin juoksijana lisää.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)

880c7b63-09ae-4aaa-8c67-a26e9e4e6073
Tänä vuonna N35 -sarjassa oli vain kaksi kilpailijaa. Pääsimme molemmat podiumille. 🙂

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Osaisinko olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?

Ympärilläni on paljon fyysisesti aktiiviseen elämään tottuneita pienten lasten äitejä. Osa tuskailee sitä, miten keho tuntuu synnytyksen jälkeen vieraalta. Monen on vaikea malttaa edetä liikunnassa hitaasti, koska keho huutaa raskaan liikunnan aiheuttamaa endorfiinihumalaa. Olen itse ollut aivan samanlainen molempien raskauksieni jälkeen. On helppo katsoa kaltaisiani fyysisesti aktiivisia äitejä ulkoapäin ja toppuutella. Rohkaista katsomaan itseään peilistä lämmöllä ja lempeydellä. Minkä mielettömän työn keho onkaan osannut tehdä!

Minulle oli huomattavasti helpompaa suhtautua kehooni lempeästi raskausaikana kuin synnytyksen jälkeen. Kasvava maha oli merkki siitä, että lapsi sisälläni kasvoi. Varsinkin ensimmäisen raskauden aikana tunsin oloni hehkuvaksi. En kumpanakaan raskausaikana lopettanut liikuntaa missään vaiheessa, mutta valitsin vähitellen lempeämpiä liikuntamuotoja, kuten kävelyä, pyöräilyä, uintia ja vesijuoksua. Jos olin väsynyt työpäivän jälkeen, lepäsin. Liikuin vahvasti kehoani kuunnellen.

L

Vaikka molempien synnytysten jälkeen lähes kaikki raskauskilot jäivät laitokselle, pehmentynyt keho tuntui vieraalta. Halusin saada lihasmassani ja suorituskykyni takaisin nopeasti. Halusin näyttää itseltäni. Raskaus ja synnytys muuttavat naisen kehoa lyhyen ajan sisällä valtavasti. Ei mikään ihme, jos se hämmentää. Aloitin pitkät kävelylenkit melkein heti synnytysten jälkeen. Lisäsin tehoja heti, kun kroppa tuntui kestävän. Menin kuntosalille jo ennen jälkitarkastusta – onneksi maltoin sentään pitää painot maltillisina ja välttää vatsalihasliikkeitä! Tunsin hyvää oloa siitä, että ulkoiset raskauden merkit kehossa katosivat nopeasti ja peilistä katsoi taas tutun näköinen minä.

Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, eikä ole tarkoituksenmukaista jättää sitä kokonaan pois (ks. aiempi postaus: Milloin synnytyksen jälkeen voi juosta? – liikunta synnytyksen jälkeen). Runsas liikunta raskauksien jälkeen on ollut minulle myös henkireikä totutellessa uuteen ihmeelliseen elämänvaiheeseen. Liikunnan tuoma raukeus on auttanut keskittymään ja rauhoittumaan kotona. Jälkeenpäin olen kuitenkin jopa vähän hävennyt sitä, miten malttamaton olin. Sitä, miten kiire minulla oli päästä takaisin kuntoon. Onneksi en tehnyt keholleni pahempaa hallaa malttamattomuudella!

Jos saisin nyt antaa neuvoja vasta synnyttäneelle itselleni, neuvoisin katsomaan itseäni peilistä hyväksyvästi. Neuvoisin kyllä liikkumaan, mutta täysin vailla tavoitteita ja kehoani kuunnellen. Neuvoisin hidastamaan hetkeksi tahtia ja olemaan läsnä. Osaisinkohan olla keholleni armollisempi, jos saisin nyt lapsen?  

Voit seurata minua instassa nimimerkillä lilligronroos.

-Lilli G

Kansikuva: Veikko Grönroos

Raskausmahakuva: Fanni Oksanen Photography (2012)