Ylikuormitustilaan ja sieltä ylös

Olen blogissanikin moneen otteeseen pohtinut arjen kokonaiskuormituksen vaikutusta treeneihin ja kertonut pohtivani asiaa paljon treenimääriä säätäessä. Nyt kävi kuitenkin niin, että elämä pääsi yllättämään ja kroppa alkoi piiputtaa maaliskuun lopussa.

Uskon, että ylikuormitustilaan ajautuminen oli monen tekijän summa. Töitä oli hetkellisesti liikaa, lapset sairastelivat ja sain liian vähän unta. Vaikka olin treenannut mielestäni kohtalaisen järkevästi ja kehoani kuunnellen, en osannut ennakoida muutosta arjen kokonaiskuormassa. Huomasin kuitenkin oireet riittävän ajoissa, ja treenitauko jäi lopulta aika lyhyeksi.

Ylikuormituksen oireet tulivat esiin ensin kovissa treeneissä. Suorituskykyni oli huomattavasti normaalia heikompi. Jalat eivät kestäneet normaaleja juoksuvauhteja, vaan hapottivat heti, kun syke nousi vauhtikestävyysalueelle. Jalkojen väsymyksen huomasi myös peruskestävyyslenkeillä. Tuntui siltä kuin olisin juossut koko ajan käsijarru päällä. Portaiden nouseminen hengästytti. Lisäksi keskittyminen töissä oli vaikeaa, olin ärtynyt ja nukuin huonosti. Kärsin jonkin verran myös rytmihäiriöistä.

Ylikuormitustila on minulle tuttua, joten osasin tällä kertaa ottaa oireet tosissani melkein heti. Jos oireet huomaa ajoissa, voi toipuminen tapahtua muutamassa viikossa. Pitkittyneessä ylikuormitustilassa palautuminen voi viedä kuukausia tai pahimmilllaan jopa vuosia. Se ei ole siis leikin asia. Mitään poppakonsteja ylikuormituksen hoitoon ei ole, vaan tärkeää on huolehtia riittävästä levosta, unesta ja ravinnosta, sekä tietysti tunnistaa ylikuormitukseen johtaneet tekijät ja yrittää vaikuttaa niihin.

Huomattuani suorituskyvyn äkillisen laskun, pidin reilun viikon täydellisen treenitauon. Pyöräilin vain kevyesti työmatkoja, muuten pidin päivät fyysisesti mahdollisimman kevyinä. Yritin nukkua enemmän. Töitä oli edelleen paljon, mutta pääsiäisen pyhinä pystyin lepäämään kunnolla. En juossut metriäkään, vaan luin kirjaa ja ulkoilin lasten kanssa. Vietin myös merkittävän osan pääsiäispyhistä sohvalla tuijottaen kattoa. Teki muuten hyvää!

kiipeily
Nämä tyypit auttavat keskittymään tarvittaessa muihinkin asioihin kuin treenaamiseen.

Toipuminen oli tällä kertaa onneksi aika nopeaa. Nyt puolitoista kuukautta ensimmäisten selkeiden ylikuormitusoireiden alkamisen jälkeen ja kuukausi keventelyn  aloittamisen jälkeen kroppa tuntuu toipuneen. Viime torstaina pystyin juoksemaan Helsingin juoksijoiden yhteistreeneissä kovan maksimikestävyysharjoituksen jo omalla tasollani ja lauantain Helsinki City Running Dayn peruskestävyyspuolikas tuntui juuri niin rennolta kuin sen pitikin tuntua. Unikin maistuu taas ja olen paremmalla tuulella.

Nyt odotan innolla parin viikon päästä siintävää pitkää opettajan kesälomaa. Aion pyhittää kesän perheelle sekä tietenkin treenille. Seuraavan kuukauden ajan haen motivaatiota voimaharjoitteluun personal trainer Mimi Cajanderin avulla ja myöhemmin kesällä pyrin nostamaan juoksuharjoittelun tasoa – taas yhä herkemmin kehoani kuunnellen.

-Lilli G (Instagram: lilligronroos)

Lilli G-39
Odotan kesää innolla. Silloin arjen kokonaiskuormitus on vähäisempää ja treeneistä palautuminen helpottuu.

 

 

 

Mainokset

2 thoughts on “Ylikuormitustilaan ja sieltä ylös

  1. Vähänkö olen kade sun lomista! 😀 Mä pääsen vaihtamaan vapaalle vasta heinäkuussa.

    Nyt maratonin jälkeen olen paljon miettinyt palautumista (kirjoitan siitä loppuviikosta omaankin blogiin). Olen vähän kauhuissani katsonut, kun jengi heti parin kolmen päivän päästä on jo lenkillä. Itse en edes kunnolla kävellyt pariin päivään maratonin jälkeen. Olin suorastaan ylipirteä muutaman päivän ja väsymys iski vasta sitten. Tänäänkin on päivällä väsyttänyt, vaikka nukuin pitkät yöunet.

    Mun teepussiaforismikin sanoi tänään, että ”Let things come to you.” 😀 Eli anna asioiden tulla, älä vastustele. Maraton (tai mikä matka se sitten onkaan kullekin) on iso rasitus elimistölle. Maanataina oli heti mentävä töihin ja jatkettava arkea normaalisti. Kun en ole mikään ammattiurheilija, on otettava tuo mainitsemasi kokonaisrasitus huomioon ja kuunneltava itseään. Se on tärkeä taito. ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Pitkä kesäloma on kyllä ihana. Opetustyö on aika ajoin erittäin kuormittavaa, vaikka onkin samalla tosi antoisaa. Lomat ovat pakolliset, että saa nollattua aivot ja kerättyä voimia seuraavalle lukuvuodelle. Ihanaa opettajan lomissa on oman palautumisen ohella myös se, että omat lapset saa olla paljon lomalla.

      Tsemppiä maratonilta palautumiseen. Nyt vaan paljon lepoa ja liikuntaa kehoa kuunnellen. Onneksi tiedostat palautumisen merkityksen. ❤

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s